En ole onnellinen enkä pääse pakoon omaa elämääni.

[en jaksa 2]

No provohan tää on. Ei näin tyhmiä ihmisiä ole olemassakaan.

En mää jaksa kans enää tätä poljäilyä.

 

[fgh]

Mä en edelleenkään ymmärrä mihin mun pitäis sitä apua hakea tai kuka ja miten mua pystyis auttaa?
Onko olemassa joku taho jolla on taaksepäinkelausnappi tai aikakone?

Lääkkeet ja lässytykset mua ei auta. Edelleen, en ole masentutnut vaikka kunka mut haluatte sellaiseksi vääntää.

Sinä olet vastuussa itsestäsi ja sinä olet se kuka itseäsi auttaa.
(Vaikka kävisitkin psykologilla).

Ei ihmiset hae apua/juttele muiden kanssa vain mt-ongelmista kärsivänä.
Avun tarpeessa tai keskustelukumppanin kaipuussa voi olla kuka tahansa jossain kohtaa elämäänsä, ei vain masentuneet/mt-ongelmaiset/pitkää apua kaipaavat.

Kukaan ammattilainen ei tule tekemään sinun puolestasi päätöksiä, vaikka kävisitkin sellaisella. Jokainen terapiassa kävijä tekee suuren työn ihan itse.
Ja ei, kenenkään ei ole pakko hakea apua, käydä missään juttelemassa, syödä lääkkeitä....ellei tilanne mene siihen, että on itselleen/muille vaaraksi...

 

[en jaksa]

Kyllä se ammattiapu auttaa vaikka ongelma onkin se, että joku vaatii koko ajan jotain. Sen avun tarkoitus on oppia elämään sen kanssa, että joku vaatii koko ajan jotain. Ei terapiassa olekaan tarkoituksena muuttaa oma elämä täydelliseksi vaan muuttaa oma ajattelu sellaiseksi, että kestää sitä omaa elämää tai on jopa onnellinen siinä.

Mitä menetettävää sulla on siinä, että hakisit apua? Miksi et yrittäisi?

Koska mä tiedän niin paljon tästä "avunantoalasta" etten oikein osaa arvostaa kovinkaan montaa niistä ihmisistä. Niillä ei yleensä ole oikein mitään sanottavaa kun olen avoimesti itse itseni analysoinut.

 

[en jaksa]

Koska mä tiedän niin paljon tästä "avunantoalasta" etten oikein osaa arvostaa kovinkaan montaa niistä ihmisistä. Niillä ei yleensä ole oikein mitään sanottavaa kun olen avoimesti itse itseni analysoinut.

Muuta kuin se että "sä olet kyllä niin vahva ihminen että pärjäät varmasti.."
Kun mä en vaan enää jaksais enää olla vahva. Se on se ainoa asia mitä en uskalla myöntää muille kuin omallemiehelle.

 

[en jaksa]

Lue toi kommentti 45.

Kenenkään elämä ei ole mikään ainahelppokivamielenmukainen. Täällä tehdään asioita ja valintoja ja niistä on aina seurauksia, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Niiden kanssa sitten eletään niinkuin parasta olisi.

Lähelläsi on tällä hetkellä varmasti huono elää. Myös ja etenkin lasten.

Tiedän. Mun elämä ei ole ollut missään vaiheessa helppoa, uskoisin että rankempaa kuin monella muulla ja siksi mua ehkä pidetäänkin niin vahvana. On ollut pakko kovettua vahvaksi että on selviytynyt henkisesti.

Nyt sitten vaan on tullut se piste että mä en enää jaksais kantaa muita vaan haluaisin olla ihan vaan heikko oma itseni ja tehdä ihan mitä ikinä huvittaa. Vastuutonta ja lapsellista ja tyhmää kai.

Ja tiedän myös sen ettei varmasti lapsilla ole paras olla. Sekin mua stressaa.

 

[en jaksa]

No provohan tää on. Ei näin tyhmiä ihmisiä ole olemassakaan.

En mää jaksa kans enää tätä poljäilyä.

Mikä kohta tässä on niin tyhmää ettet jaksa uskoa?

 

[vierass]

Tiedän. Mun elämä ei ole ollut missään vaiheessa helppoa, uskoisin että rankempaa kuin monella muulla ja siksi mua ehkä pidetäänkin niin vahvana. On ollut pakko kovettua vahvaksi että on selviytynyt henkisesti.

Nyt sitten vaan on tullut se piste että mä en enää jaksais kantaa muita vaan haluaisin olla ihan vaan heikko oma itseni ja tehdä ihan mitä ikinä huvittaa. Vastuutonta ja lapsellista ja tyhmää kai.

Ja tiedän myös sen ettei varmasti lapsilla ole paras olla. Sekin mua stressaa.

Jokaisen viestin jälkeen käy selvämmäksi ja selvemmäksi, että tarvitset ammattiapua. Sinulla on selvästi asioita, joista sinun pitäisi päästä puhumaan ammattilaisen kanssa.

 

[Mariska*]

Vauvaa voi syöttää myös pullosta, jos rintaruokintaa ei jaksa. Eli kyllä äiti voi lähteä vauvankin luota useammaksi tunniksi jos siltä tuntuu.

Eikä se täysimetyskään usein kestä kuin sen 4-5kk ja sitten isä voi kyllä syötellä vauvalle puuroa/velliä/soseita ja äiti voi halutessaan lähteä vaikka bilettämään. Valintakysymyksiä.

 

[en jaksa 2]

Mikä kohta tässä on niin tyhmää ettet jaksa uskoa?

Että vitisee ja kitisee täällä, tahallaan aiheuttaa lapsilleen kiintymyssuhdehäiriöitä ja elämän kestävää depressiota kun ei viitsi hakea itselleen apua. Kun ainoa kelpaava apu olisi takaisinkelausnappi. Ei ole aikuista. On psykoottistasoista, jos ei masennusta...

 

[en jaksa]

Sinä olet vastuussa itsestäsi ja sinä olet se kuka itseäsi auttaa.
(Vaikka kävisitkin psykologilla).

Ei ihmiset hae apua/juttele muiden kanssa vain mt-ongelmista kärsivänä.
Avun tarpeessa tai keskustelukumppanin kaipuussa voi olla kuka tahansa jossain kohtaa elämäänsä, ei vain masentuneet/mt-ongelmaiset/pitkää apua kaipaavat.

Kukaan ammattilainen ei tule tekemään sinun puolestasi päätöksiä, vaikka kävisitkin sellaisella. Jokainen terapiassa kävijä tekee suuren työn ihan itse.
Ja ei, kenenkään ei ole pakko hakea apua, käydä missään juttelemassa, syödä lääkkeitä....ellei tilanne mene siihen, että on itselleen/muille vaaraksi...

Ehkä tää tänne kirjoittaminen on mulle sitten sitä parasta terapiaa. ja tää kyllä auttaa ja oon kiitollinen siitä että täällä on niin paljon asiallisesti kommentoivia ihmisiä.

Sekin jo selkiyttää omaa päätä kun lukee näitä omia tekstejä ja purkaa itseään.


Tiedän että mun kanssa on nyt tosi vaikea elää ja että hormoneilla on välillä suuri vaikutus. Ilman niitä pysyisin ehkä paremmin kasassa vaikken tyytyväinen elämääni olekaan. Pelkään vaan sitä synnytyksen jälkeistä hormonisekoamista,mitä se sitten tulee olemaan kun on jo valmiiksi tällainen olo.

 

[fgh]

Muuta kuin se että "sä olet kyllä niin vahva ihminen että pärjäät varmasti.."
Kun mä en vaan enää jaksais enää olla vahva. Se on se ainoa asia mitä en uskalla myöntää muille kuin omallemiehelle.

Jotkut asiat huomaa ilman myöntämistä.
Ei tarvitse olla vahva, saa olla vaikka heikko. Mitä hirveää on heikkoudessa?
Mikä on pahinta mitä tapahtuu, jos myöntää olevansa heikoilla?

Oletko koskaan kuullut sanontaa: "sairastunut vahvuuteen"?
Mitä ajattelet siitä?

 

[Tallu -]

Mulla tuli sellainen mielikuva... olet nyt siemen mullan sisällä. Aikaisemmin olet ollut kukoistava kasvi, joka nyt on lakastunut, pudottanut siemenensä ja jonka täytyy kasvaa uudestaan omaksi itsekseen. Siemenen täytyy saada vettä ja ravinteita, jotta jaksaa kasvaa. Mutta ennen pitkää, vähitellen, pienestä alusta alkaa kasvaa uusi kukoistava kasvi jälleen.

Mielikuva konkretisoituu niin, että vesi ja ravinteet ovat nyt sitä omaa aikaa, jota tarvitset jaksaaksesi arjessa. Pienissä paloissa, hetki kerrallansa. Ei kasvikaan saa vettä jatkuvasti, ja jos saa, niin tukehtuuhan se. Jos iloa olisi koko ajan, niin ei se olisi iloa sitten ollenkaan. Lasten kasvaessa myös se kasvi sinussa kasvaa ja vahvistuu, kun oma aika lisääntyy. Eräänä päivänä huomaat kukoistavasi jälleen omana itsenäsi :heart:

 

[kfkfkf]

Olen 29v. Mä oon ollut äiti jo kohta 13 vuotta, vielä seuraavat 18 vuotta ennenkuin nuorimmainen on täysikäinen, eli yhteensä 31v mun elämästäni äiti kotonaoleville lapsille ja tulen silloin olemaan 47v. Eikä se äitiys siihen lopu
Arvaa haluaisinko joskus elää sitä omaa elämääni? En ole esim ikinä asunut yksin, tai edes miehen kanssa kaksin. Suoraan kotoa muutin 16-vuotiaana omaan kämppään silloisen mieheni kanssa ja heti kohta jo syntyikin esikoinen. Ehkä sitten 47-vuotiaana voin jo asua kotonani niin, ettei ole lapsia.

Eihän sinunkaan tilanne ikuisesti kestä, kohta lapset on jo sen ikäisiä ettei niitä kotona juurikaan näy

 

[kfkfkf]

Mulla tuli sellainen mielikuva... olet nyt siemen mullan sisällä. Aikaisemmin olet ollut kukoistava kasvi, joka nyt on lakastunut, pudottanut siemenensä ja jonka täytyy kasvaa uudestaan omaksi itsekseen. Siemenen täytyy saada vettä ja ravinteita, jotta jaksaa kasvaa. Mutta ennen pitkää, vähitellen, pienestä alusta alkaa kasvaa uusi kukoistava kasvi jälleen.

Mielikuva konkretisoituu niin, että vesi ja ravinteet ovat nyt sitä omaa aikaa, jota tarvitset jaksaaksesi arjessa. Pienissä paloissa, hetki kerrallansa. Ei kasvikaan saa vettä jatkuvasti, ja jos saa, niin tukehtuuhan se. Jos iloa olisi koko ajan, niin ei se olisi iloa sitten ollenkaan. Lasten kasvaessa myös se kasvi sinussa kasvaa ja vahvistuu, kun oma aika lisääntyy. Eräänä päivänä huomaat kukoistavasi jälleen omana itsenäsi :heart:

Olipas kauniisti sanottu

Totta joka sana

 

[en]

Mulla tuli sellainen mielikuva... olet nyt siemen mullan sisällä. Aikaisemmin olet ollut kukoistava kasvi, joka nyt on lakastunut, pudottanut siemenensä ja jonka täytyy kasvaa uudestaan omaksi itsekseen. Siemenen täytyy saada vettä ja ravinteita, jotta jaksaa kasvaa. Mutta ennen pitkää, vähitellen, pienestä alusta alkaa kasvaa uusi kukoistava kasvi jälleen.

Mielikuva konkretisoituu niin, että vesi ja ravinteet ovat nyt sitä omaa aikaa, jota tarvitset jaksaaksesi arjessa. Pienissä paloissa, hetki kerrallansa. Ei kasvikaan saa vettä jatkuvasti, ja jos saa, niin tukehtuuhan se. Jos iloa olisi koko ajan, niin ei se olisi iloa sitten ollenkaan. Lasten kasvaessa myös se kasvi sinussa kasvaa ja vahvistuu, kun oma aika lisääntyy. Eräänä päivänä huomaat kukoistavasi jälleen omana itsenäsi :heart:

Mulla on kai myös jonkinlainen ikäkriisi ja siksi tämänkin kauniin ajatuksen jälkeen mulle jäi päällimmäiseksi mieleen ajatus "mut silloin mä oon jo liian vanha elämään sitä kaikkea mitä nyt haluan".

 

[fgh]

Ehkä tää tänne kirjoittaminen on mulle sitten sitä parasta terapiaa. ja tää kyllä auttaa ja oon kiitollinen siitä että täällä on niin paljon asiallisesti kommentoivia ihmisiä.

Sekin jo selkiyttää omaa päätä kun lukee näitä omia tekstejä ja purkaa itseään.


Tiedän että mun kanssa on nyt tosi vaikea elää ja että hormoneilla on välillä suuri vaikutus. Ilman niitä pysyisin ehkä paremmin kasassa vaikken tyytyväinen elämääni olekaan. Pelkään vaan sitä synnytyksen jälkeistä hormonisekoamista,mitä se sitten tulee olemaan kun on jo valmiiksi tällainen olo.

Hyvä, jos kirjoittaminen auttaa edes hieman ja selkiyttää.

 

[Tallu -]

Mulla on kai myös jonkinlainen ikäkriisi ja siksi tämänkin kauniin ajatuksen jälkeen mulle jäi päällimmäiseksi mieleen ajatus "mut silloin mä oon jo liian vanha elämään sitä kaikkea mitä nyt haluan".

Minkä ikäinen olet silloin? Jos et halua tarkkaa ikää kertoa, niin kerro noin ikä

 

["höh"]

Mä en enää jaksa. Niin pitkään oon sinnitellyt enkä enää kestä.
Mä en ole onnellinen. En mä halunnut tällaista elämää monen lapsen äitinä. En näe että jaksaisin siihen asti että lapset ovat niin isoja että mullakin ois omaa elämää. En jaksa elää vain muita varten, mun koko elämä on ollut sellaista.

Ei kellään oo tähän ratkaisua, tiedän, mutta pakko purkaa jonnekin.
Mua ahdistaa ihan kaikki tässä elämässä. Kyse ei ole masennuksesta. Vaan ihan puhtaasti siitä että mun elämässä ei ole mitään hohtoa, ei valoa, ei mitään.

Mä en jaksa olla koko ajan äiti. Mä haluan viettää omaa elämää.

Joo, oma vika, mitäs tein lapsia. Ei sille enää mitään voi. Toki mä niitä rakastan mutta mä en vaan enää jaksa.

Mä en nykyään vaan jaksa enää mitään muuta kuin itkeä.
Ja edelleenkään ei oo masennusta. Mä en vaan oo onnellinen tässä elämässä. Mulla ei ole mitään mitä oisin halunnut.

No montako niitä on... pärjäisinkö minä päivän kanssaan.
saisit vapaata.
Kysypäs tutuilta hoitoapua ja sano että olet vähän väsynyt.

 

[en jaksa]

Silloin kun tämä uusinkin on sen ikäinen että voin huoletta olla pois vaikka sen viikon kaksi, olen jo vuosia yli nelikymppinen.

 

["huoh"]

Tietenkiin taas vastuuton paska mies kyseessä joka ei kanna vastuuta siittämistään lapsista.

 

[en jaksa]

[QUOTE="höh";29230026]No montako niitä on... pärjäisinkö minä päivän kanssaan.
saisit vapaata.
Kysypäs tutuilta hoitoapua ja sano että olet vähän väsynyt.[/QUOTE]

Kiitos.
kyllä mä saan vaikka päivän vapaata, kyse ei ole siitä.
Nyt vaikka ois kuinka vapaata, en jaksa/pysty oikeastaan muuta kuinmaata sohvalla tai sängyssä. Niin mielettömiä kipuja.

Ja sitten taas kun on vauva niin minnepä mä siitä lähden.

ja joku muuten sanoi ettei oo pakko imettää. Niin ei olekaan mutta maitoa mulla on aina tullut hyvin niin en näe järkeä tappaa itseäni sillä että alan pullorumbaan. mieluummin siis imetän. ja onhan se vauvallekin parempi.

 

[en jaksa]

[QUOTE="huoh";29230038]Tietenkiin taas vastuuton paska mies kyseessä joka ei kanna vastuuta siittämistään lapsista.[/QUOTE]

No ei kyllä ole. Maailman ihanin mies, ongelma on mussa.

 

[Tallu -]

Silloin kun tämä uusinkin on sen ikäinen että voin huoletta olla pois vaikka sen viikon kaksi, olen jo vuosia yli nelikymppinen.

Saattaa hyvinkin olla myös ikäkriisi, mullakin oli se kuopuksen syntymän jälkeen. Eli mä olen nyt 42v, kuopus 12v. Tulet huomaamaan, että elät elämäsi parhainta aikaa silloin ja siitä eteenpäin. Pidä nyt vain hyvä huoli itsestäsi, että jaksat ja kykenet sitten nauttimaan elämästä haluamallasi tavalla. Se tapa ei ole sama, josta nyt haaveilet, mutta taatusti nautittava myös sellaisenaan, koska me kehitymme ihmisinä koko ajan ja muutenkin elämä ja yhteiskunta muuttuvat. Mutta niitä pieniä omia hetkiä tarvitset usein, että saat ravinteita ja vettä =)

 

[en jaksa]

Kiitos Tallu.
Ja myös muut.

 

["jep"]

Mä hyväksyn varmaan tilanteen sitten kun en jaksa enää tapella sitä vastaan.
Kun multa koko ajan joku vaatii jotain, sitä mä en jaksa. Eikä sitä muuta psykologit ja kumppanit.
Nytkin kun tätä kirjoitan, iltapalalla olevat lapset kysyy multa maailman yksinkertaisimpia asioita minuutin välein.
Mun pää ei saa rauhaa kun koko ajan joku kysyy, vaatii, haluaa, huutaa, itkee jne. Ja silloin kun oon yksin, iskee stressi arjesta ja kaikesta muutsa.
Mä olen vastuussa monesta ihmisestä, monen ihmisen menoista, teoista ym.

Ja kun nuo kasvavat alkaa helpottaa, nyt on jo vähän helpompaa kun ei tarvi kädestä pitäen kaikkea enää opettaa.

Mutta kun se kaikki alkaa nyt alusta!!!! Se tässä ahdistaa!!!!

Tää on kuin loputon oravanpyörä, taas mun jo varovasti alkanut oma elämä loppuu tähän ja mä elän taas vuosiakausia pelkästään jokun toisen olennon ehdoilla.

Eikä se vauva ilman mua pärjää pitkiä aikoiaj vielä vuosiin niin että voisin ex tempore reissuja tehdä.
Näähän nyt on vaan tosiasioita.

ymmärrän täysin. ja tähän kun ei auta miehen avut ym, se vaan on ärsyttävää ja väsyttävää, toi normi perhe-elämä. minustakin tuntuu välillä, etten jaksa. ja ihan takuulla tuntuisi pahemminkin, jos nyt tulisin yllätysraskaaksi..

tsemppiä! ei tuohon voi muuta sanoa, ja pakko se on jonnekin purkaa, ettei todella pimahda.