M
Muhkea Munkki
Vieras
Nytpä se tapahtui minullekkin- Taidan olla väsynyt tilaanteeseeni ja provosoisduin.
"Laskut pitää pystyä maksamaan ilman lapsilisiäkin. "
Niin pitäisi. Tai niin piti.
En voi ymmärtää miten suppea maailmankäsitys on ihmisillä jotka ajattelevat, että kaikkeen voisi aina vaikuttaa ja kaiken voisi aina suunnitella.
Minun tarinani ja miksi en voi maksaa laskuja ilman lapsilisää. Sain nuorena "pillerilapsen". Taidan olla se joku yksi en tiedä miten monesta sadasta jolla eivät pillerit toimi. En tiennyt sitä. Nyt tiedän. Ei siinä varsinaisesti mitään. Olen aina pitänyt lapsista, isä oli vain huono joten aloitin yksin. Sain apua sukulaisilta ja kaikki meni ihan kivasti. Olin tuolloin töissä yrityksessä ja palkkakin oli ihan mukavaa. Tuossa tutustuin mieheeni ja mies oli loistava isäpuoli lapselleni.
Yrityksen omistaja päätti kuitenkin, että tahtoo tehdä muita juttuja ja kysyi tahdonko mitä yrityksen. En tahtonut. En tahdo olla yrittäjä. Liikaa vastuuta ja tämä lamakin oli jo ovella.
Päätimme muuttaa miehen kanssa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan uutta ammattia ja pääsinkin heti kouluun sisään. AJattelimme, että kyllä me kolme tiukempaa vuotta selvitään. Mies käy töissä ohella ja minä olen lapsen kanssa illat. Samalla olin kärsinyt kivuista mitä terveyskeskuslääkärit eivät osanneet selvittää. Menin yksityiselle ja löytyi endometriosis. "Jos tahdot lapsia, tee ne nyt." sanoi lääkäri. OK. Me tahdoimme lapsia joten opinnot jäivat keskeytykselle.
Sain lapsen ja oli kieltämättä tiukkaa. Mies opiskeli edelleen ja oli illat töissä. Siinä oli ensimmäinen kohta, että emme olisi selvinneet ilman lapsilisää. Toisin saihan kotona paremmin rahaa, kuin opiskellessa, mutta minun piti jättää kuvitushommat mitä olin tehnyt ohela kotona. Ei niistä paljoa saanut, mutta jotakin. Ja tämä lapsi olikin sitten astetta haastavampi. Oli koliikit ja tulehdukset ja allergiat. Ja ei sen niin pitänyt mennä. Minun piti opiskella ammatti, mennä töihin, hankkia talo ja sitten tehdä lapset.
Noh, endo uusiutui heti piakkoin synnytyksen jälkeen ja uutiset olivat, että kohtu menee varmaan parin vuoden sisällä poistoon.
Mietimme ja päätimme, että yksi saa vielä tulla. Me selviämme. Palaan ajoissa kuvitushomiin ja opiskelen ohella.
Samoihin aikoihin esikoisen kanssa oli hankaluuksia ja selvisi, että hän on erityislapsi. Tai se tuli varmaksi. Ajattelin, että geenit tulevat isän puolelta.
Kolmannen synnyttyä meni puoli vuotta ja toinen lapsi alkoi olemaan myös aika selvä erityislapsi. Kaksi autisminkirjonpiirteistä lasta. Kummallakin lisäksi SI-häiriö, toiminnanohjauksen vaikeudet ja toisella hahmotuspulmat.
Ne ketkä eivät tiedä, niin tuo tarkoittaa kasaa tutkimuksia ja kuntoutuksia.
Viimeisin uutinen olikin nyt pari kuukautta sitten, että pienimmällä 3v:llä on verbaali dyspraksia ja vahva SI-häiriö ainakin.
Joten mitäs nyt?
Minun ohjelmassa on 2 puheterapiaa, 2 toimintaterapiaa, 1 sosiaalinen kuntoutus, 1 vanhempien valmennus viikossa plus tutkimusjaksot. Tähän kermaksi kakun päälle minulle puhkesi selkärankareuma.
Opintoja ei ole mitään mahdollisuutta viedä loppuun. En voi jättää lapsia kuntouttamatta. Kouluikäinen esikoiseni ei pärjää hetkeäkään vielä kotona ja sama tulee olemaan toisen kanssa.
Ja arvatkaa kuka ottaa minut töihin? En voi sitoutua mihinkään. Enkä voi luvata pääseväni joka päivä sängystä ylös reumakipujen takia.
Joten mitä minun olisi pitänyt tehdä paremmin? Jättää lapset tekemättä? Niin... En todellakaan osannut ajatella, että saan kolme erityislasta. Se on jo aika epätodennäköistä. Olisiko kolmeas edes pitänyt jättää tekemättä? En tiedä. Ehkä se olisi ollut rationaalista. Toisin kolmas lapseni on aurinkoni ja suurin lohtuni. Hän on iloinen ja rakastava lapsi. Varsinainen päivänsäde.
Minun piti opiskella, tulla alani rautaiseksi ammattilaiseksi (lahjat olisi) ja tehdä kaikki ns. "järkevästi".
Aina elämä ei anna siihen mahdollisuutta.
Luojan kiitos minut on siunattu hyvällä miehellä joka jaksaa painaa töitä. On työt ja on lisätyöt. Näkyy onneksi kotonakin.
Tietenkin lasten teko on oma valinta. Mutta se, että mitä sen jälkeen tapahtuu ei ole. Ajatus oli pari tiukkaa vuotta misä sinnitellään ja sitten päästään taas ns. sorvin ääreen. Nyt ei. En tiedä milloin pääsen. Yritän nyt kolme kertaa viikossa opiskella itsenäisesti, kun pienet ovat kuntouttavassa hoidossa. Muuta päivät menevät kuntoutuksissa ja tutkimuksissa.
Ehkä joskus saan aloitettua jotain visuaalisia keikkatöitä. Pikkuhiljaa. Mutta kyllä siinä hyvän tovin pysyy tuo lapsilisä aika tärkeänä.
Mutta oikeesti...
"Laskut pitää pystyä maksamaan ilman lapsilisiäkin. "
Haista pitkä hevosen haiseva uloste. Olet naivi.
"Laskut pitää pystyä maksamaan ilman lapsilisiäkin. "
Niin pitäisi. Tai niin piti.
En voi ymmärtää miten suppea maailmankäsitys on ihmisillä jotka ajattelevat, että kaikkeen voisi aina vaikuttaa ja kaiken voisi aina suunnitella.
Minun tarinani ja miksi en voi maksaa laskuja ilman lapsilisää. Sain nuorena "pillerilapsen". Taidan olla se joku yksi en tiedä miten monesta sadasta jolla eivät pillerit toimi. En tiennyt sitä. Nyt tiedän. Ei siinä varsinaisesti mitään. Olen aina pitänyt lapsista, isä oli vain huono joten aloitin yksin. Sain apua sukulaisilta ja kaikki meni ihan kivasti. Olin tuolloin töissä yrityksessä ja palkkakin oli ihan mukavaa. Tuossa tutustuin mieheeni ja mies oli loistava isäpuoli lapselleni.
Yrityksen omistaja päätti kuitenkin, että tahtoo tehdä muita juttuja ja kysyi tahdonko mitä yrityksen. En tahtonut. En tahdo olla yrittäjä. Liikaa vastuuta ja tämä lamakin oli jo ovella.
Päätimme muuttaa miehen kanssa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan uutta ammattia ja pääsinkin heti kouluun sisään. AJattelimme, että kyllä me kolme tiukempaa vuotta selvitään. Mies käy töissä ohella ja minä olen lapsen kanssa illat. Samalla olin kärsinyt kivuista mitä terveyskeskuslääkärit eivät osanneet selvittää. Menin yksityiselle ja löytyi endometriosis. "Jos tahdot lapsia, tee ne nyt." sanoi lääkäri. OK. Me tahdoimme lapsia joten opinnot jäivat keskeytykselle.
Sain lapsen ja oli kieltämättä tiukkaa. Mies opiskeli edelleen ja oli illat töissä. Siinä oli ensimmäinen kohta, että emme olisi selvinneet ilman lapsilisää. Toisin saihan kotona paremmin rahaa, kuin opiskellessa, mutta minun piti jättää kuvitushommat mitä olin tehnyt ohela kotona. Ei niistä paljoa saanut, mutta jotakin. Ja tämä lapsi olikin sitten astetta haastavampi. Oli koliikit ja tulehdukset ja allergiat. Ja ei sen niin pitänyt mennä. Minun piti opiskella ammatti, mennä töihin, hankkia talo ja sitten tehdä lapset.
Noh, endo uusiutui heti piakkoin synnytyksen jälkeen ja uutiset olivat, että kohtu menee varmaan parin vuoden sisällä poistoon.
Mietimme ja päätimme, että yksi saa vielä tulla. Me selviämme. Palaan ajoissa kuvitushomiin ja opiskelen ohella.
Samoihin aikoihin esikoisen kanssa oli hankaluuksia ja selvisi, että hän on erityislapsi. Tai se tuli varmaksi. Ajattelin, että geenit tulevat isän puolelta.
Kolmannen synnyttyä meni puoli vuotta ja toinen lapsi alkoi olemaan myös aika selvä erityislapsi. Kaksi autisminkirjonpiirteistä lasta. Kummallakin lisäksi SI-häiriö, toiminnanohjauksen vaikeudet ja toisella hahmotuspulmat.
Ne ketkä eivät tiedä, niin tuo tarkoittaa kasaa tutkimuksia ja kuntoutuksia.
Viimeisin uutinen olikin nyt pari kuukautta sitten, että pienimmällä 3v:llä on verbaali dyspraksia ja vahva SI-häiriö ainakin.
Joten mitäs nyt?
Minun ohjelmassa on 2 puheterapiaa, 2 toimintaterapiaa, 1 sosiaalinen kuntoutus, 1 vanhempien valmennus viikossa plus tutkimusjaksot. Tähän kermaksi kakun päälle minulle puhkesi selkärankareuma.
Opintoja ei ole mitään mahdollisuutta viedä loppuun. En voi jättää lapsia kuntouttamatta. Kouluikäinen esikoiseni ei pärjää hetkeäkään vielä kotona ja sama tulee olemaan toisen kanssa.
Ja arvatkaa kuka ottaa minut töihin? En voi sitoutua mihinkään. Enkä voi luvata pääseväni joka päivä sängystä ylös reumakipujen takia.
Joten mitä minun olisi pitänyt tehdä paremmin? Jättää lapset tekemättä? Niin... En todellakaan osannut ajatella, että saan kolme erityislasta. Se on jo aika epätodennäköistä. Olisiko kolmeas edes pitänyt jättää tekemättä? En tiedä. Ehkä se olisi ollut rationaalista. Toisin kolmas lapseni on aurinkoni ja suurin lohtuni. Hän on iloinen ja rakastava lapsi. Varsinainen päivänsäde.
Minun piti opiskella, tulla alani rautaiseksi ammattilaiseksi (lahjat olisi) ja tehdä kaikki ns. "järkevästi".
Aina elämä ei anna siihen mahdollisuutta.
Luojan kiitos minut on siunattu hyvällä miehellä joka jaksaa painaa töitä. On työt ja on lisätyöt. Näkyy onneksi kotonakin.
Tietenkin lasten teko on oma valinta. Mutta se, että mitä sen jälkeen tapahtuu ei ole. Ajatus oli pari tiukkaa vuotta misä sinnitellään ja sitten päästään taas ns. sorvin ääreen. Nyt ei. En tiedä milloin pääsen. Yritän nyt kolme kertaa viikossa opiskella itsenäisesti, kun pienet ovat kuntouttavassa hoidossa. Muuta päivät menevät kuntoutuksissa ja tutkimuksissa.
Ehkä joskus saan aloitettua jotain visuaalisia keikkatöitä. Pikkuhiljaa. Mutta kyllä siinä hyvän tovin pysyy tuo lapsilisä aika tärkeänä.
Mutta oikeesti...
"Laskut pitää pystyä maksamaan ilman lapsilisiäkin. "
Haista pitkä hevosen haiseva uloste. Olet naivi.
