Menisitkö töihin vauvan ollessa 7-8kk vanha?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kuffalasja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kuffalasja

Vieras
Siis ilta/viikonlopputöihin, niin että lapsen isä hoitaisi lasta/lapsia?

Meillä tilanne, että mulla ois mahdollisuus tehdä oman alan töitä iltaisin satunnaisesti ja viikonloppuisin. Mua kuitenkin mietityttää esim. imetys. Loppuukohan se kokonaan?

Olisi tietysti hienoa tehdä töitä, ilman että lapset joutuvat vieraiden hoitoon ja viikonlopputöillä pystyisin olemaan kotihoidontuella pidempään. Onko nuorin kuitenkin liian nuori?
 
Todennäköisesti imetys jatkuu jos vain toivot sen jatkuvan, ja lapsi syö sinun poissaollessasi joko kiinteitä+vettä tai lypsettyä äidinmaitoa/korviketta tarjonnan ja tarpeen mukaan. Imetätkö edelleen öisin? Jos lapsella on vapaa pääsy rinnalle vuorokauden ympäri, niin 8h lohkaiseminen siitä on paljon pienempi ongelma kuin saman ajan lohkaiseminen puolikkaasta vuorokaudesta.

Itse tosin olen hyvin niukkamaitoista lajia, lypsettyä en saanut ollenkaan ja lapsi söi kiinteänsä sormiruokaillen eli ei vielä 7-8-kuisena mitään nälänpoistoannoksia, joten meillä olisi ollut joko pakko antaa korviketta tai sosetta, joista kumpikaan ei kuulosta minulle huipulta vaihtoehdolta. Mutta toisaalta, kompromisseja on tehtävä, joten jos töihin olisi halu ja mahdollisuus niin...

Isänsä kanssa työpäivien aikana olemaan lapsi ei ole liian nuori, mikäli suhde isään on tiivis eikä mikään viikonloppuversio (ja ei sillä, etteikö 7-8 kuinen saisi olla viikonloppuisänsäkin kanssa, kuten sanottu, kompromisseja...).
 
[QUOTE="vieras.";29390220]Todennäköisesti imetys jatkuu jos vain toivot sen jatkuvan, ja lapsi syö sinun poissaollessasi joko kiinteitä+vettä tai lypsettyä äidinmaitoa/korviketta tarjonnan ja tarpeen mukaan. Imetätkö edelleen öisin? Jos lapsella on vapaa pääsy rinnalle vuorokauden ympäri, niin 8h lohkaiseminen siitä on paljon pienempi ongelma kuin saman ajan lohkaiseminen puolikkaasta vuorokaudesta.

Itse tosin olen hyvin niukkamaitoista lajia, lypsettyä en saanut ollenkaan ja lapsi söi kiinteänsä sormiruokaillen eli ei vielä 7-8-kuisena mitään nälänpoistoannoksia, joten meillä olisi ollut joko pakko antaa korviketta tai sosetta, joista kumpikaan ei kuulosta minulle huipulta vaihtoehdolta. Mutta toisaalta, kompromisseja on tehtävä, joten jos töihin olisi halu ja mahdollisuus niin...

Isänsä kanssa työpäivien aikana olemaan lapsi ei ole liian nuori, mikäli suhde isään on tiivis eikä mikään viikonloppuversio (ja ei sillä, etteikö 7-8 kuinen saisi olla viikonloppuisänsäkin kanssa, kuten sanottu, kompromisseja...).[/QUOTE]

Niin ja siis itse kysymykseen, en menisi töihin/olisi mennyt, koska mun kohdalla ei ollut mitään erityistä syytä (kuten vahva halu töihin, mielenterveyden säilyttäminen, työllistymisnäkymien parantaminen, taloudelliset syyt). Jos olisi ollut syy, olisin voinut mennäkin, tosin olisin varmaan omat surkutissini tuntien järjestänyt yhden imetyksen työpäivän keskelle.
 
Menisin ilman muuta. Parempihan se on jos ei tarvitse laittaa niin nopeasti tarhaan. Ja jos ei ole kotona viihtyvää sorttia, on oman itsenkin kannalta parempi käydä satunnaisesti töissä. Pysyy oma ammattitaito ja saa muitakin kontakteja.

Olen itse käynyt ekat työpäivät n. 9-10 h poissa kotoa kun vauva oli noin 3 kk. Lypsin etukäteen pulloon ja pakkaseen. Töissä lypsin ruokatauolla ja iltapuolella pidin myös "lypsytauon", mikä sitten vähän venytti kotiinlähtöä mutta oli mun kannalta mukavampaa kuin yrittää kärvistellä yhdellä lypsyllä koko väliä. Seuraavana työpäivänä vauva sitten joi ne maidot. En huomannut että lypsy olisi yhtään vähentänyt maitomäärää vaikka se olisi ollut toivottuakin.

7-8 kk vauva saattaa jo pärjätä työpäiväsi ilman maitoakin. Nyt meillä 6 kk vauva syö kiinteää ruokaa jos olen poissa ja tankkaa sitten maitoa tiheämmällä välillä kun palaan takaisin. Nyt olen usein 3-4 tuntia kerrallaan töissä ja käyn imettämässä välillä. Vauva siis huomaa kun en ole paikalla ja ei syö ollenkaan niin usein kuin jos ruoka on lähellä. Ilta on siinä mielessä hankalaa kun siinä on iltatankkaus, voi johtaa siihen että vauva syö yöllä enemmän tai alkaa heräillä syömään öisin.

Mutta en ole kokenut töissä käyntiä mitenkään hankalaksi. Pikemminkin se on parisuhteelle hyväksi kun olemme kumpikin samassa tilanteessa ja saamme sekä tehdä töitä että olla kotona lapsen kanssa kaksin.
 
Ite oon kokenu että perheen yhteinen aika on tärkeämpää kuin työnteko kun tuo ei taloudellisesti ole meille ollut välttämätöntä. Toki perheillä on erilaisia taloudellisia tilanteita ja sen ymmärrän hyvin. Äitiyslomallahan voit tehdä keikkatöitä vain sunnuntaisin, muilta päiviltä tulit vaikuttaa vanhempainpäivärahaan. Kotihoidontuella taas saat tienata vapaasti.
 
Menisin ilman muuta. Parempihan se on jos ei tarvitse laittaa niin nopeasti tarhaan. Ja jos ei ole kotona viihtyvää sorttia, on oman itsenkin kannalta parempi käydä satunnaisesti töissä. Pysyy oma ammattitaito ja saa muitakin kontakteja.

Olen itse käynyt ekat työpäivät n. 9-10 h poissa kotoa kun vauva oli noin 3 kk. Lypsin etukäteen pulloon ja pakkaseen. Töissä lypsin ruokatauolla ja iltapuolella pidin myös "lypsytauon", mikä sitten vähän venytti kotiinlähtöä mutta oli mun kannalta mukavampaa kuin yrittää kärvistellä yhdellä lypsyllä koko väliä. Seuraavana työpäivänä vauva sitten joi ne maidot. En huomannut että lypsy olisi yhtään vähentänyt maitomäärää vaikka se olisi ollut toivottuakin.

7-8 kk vauva saattaa jo pärjätä työpäiväsi ilman maitoakin. Nyt meillä 6 kk vauva syö kiinteää ruokaa jos olen poissa ja tankkaa sitten maitoa tiheämmällä välillä kun palaan takaisin. Nyt olen usein 3-4 tuntia kerrallaan töissä ja käyn imettämässä välillä. Vauva siis huomaa kun en ole paikalla ja ei syö ollenkaan niin usein kuin jos ruoka on lähellä. Ilta on siinä mielessä hankalaa kun siinä on iltatankkaus, voi johtaa siihen että vauva syö yöllä enemmän tai alkaa heräillä syömään öisin.

Mutta en ole kokenut töissä käyntiä mitenkään hankalaksi. Pikemminkin se on parisuhteelle hyväksi kun olemme kumpikin samassa tilanteessa ja saamme sekä tehdä töitä että olla kotona lapsen kanssa kaksin.

Minä-minä-minä, parisuhde, minäminä. Voi tsiisus tuollaiselle napansa tuijottajalle vielä tullut lapsi. Sääliksi käy pienokaista.
 
Joo, siis haluan imettää edelleen ja vauva syö edelleen myös öisin, useamman kerran.

Taloudellisesti ei ehkä ihan pakko ois (vielä) mutta helpottaisi kuitenkin rahatilannetta ja siirtymistä kht:lle pian. Olen aloittanut äitiysloman varhennettuna joten vauva on n. 8kk kun kht alkaa.

Viikolla tekisin 1-2 iltaa/vko 5-6h kerrallaan TAI viikonloppu la ja su 6-8h kerrallaan. Lähinnä ehkä tuo imetys mietityttää, vauva syö kiinteitä jonkin verran mutta korviketta ei juurikaan juo..
 
Kyllä mä ainakin vakavasti harkitsisin, jos olisin sinä ap. Lapsi/lapset saisivat olla isänsä kanssa, kun sinä voisit välillä tehdä oman alasi töitä. Jos maidon pumppaaminen pulloon onnistuisi, kokeilisin sitä. Eli töissä pumppaisin maitoa kerran tai pari (työpäivän pituudesta riippuen), jotta imetys ei lopahtaisi.
 
Mä menin kesätöihin kun lapsi oli 6kk. Nyt lapsi on 14kk ja imetän täyttä häkää edelleen. Töissä käynti ei haitannut imetystä. Kun tulin yöllä niin vauva nukkui miehen vieressä meidän sängyssä kellahdin viereen ja vauva hamusi tissin ja tyhjensi unissaan sen. Pullo kelpasi hyvin kun olin poissa ja tissi kun tulin kotiin :)
 
Voisin mennä ja luultavasti tulen menemäänkin. Siis päivätyö ja mies jää tuolloin vauvaa hoitamaan kotiin. Meillä on miehen kanssa miltei sama palkka, joten rahallisesti tuolla ei ole merkitystä.
 
Siis juoko vauva pullosta? Se on ratkaisevampaa kuin juoko korviketta vai maitoa. Meillä vauva on saanut kaikkiaan 0,2 dl korviketta, loput maitoa mutta juo toisinaan sen maitonsa pullosta. Jos osaa juoda tuttipullosta, on varminta lypsää siihen mikäli se onnistuu. Korvikkeen käyttö vähentää tuottamasi maidon määrää, lypsäminen pitää tasapainon yllä. Kokeilemallahan se selviää, mutta todennäköisimmin vauva pitää taukoa jos olet vain 6-8 h poissa. Iltapoissaolo lisää yötankkauksia, siksi useamman päivän työputki voi käydä raskaaksi kun vauva ottaa omansa lisääntyneinä yöherätyksinä. Minä olin mieluiten töissä 1-2 päivänä viikossa mutta en kahtena päivänä peräkkäin.

Olen ehkä itsekäs, mutta on vauvalla isäkin. Ja isä osaa hoitaa vauvaa ihan yhtä hyvin. Ei vauvanhoito ole minun yksinoikeuteni tai -velvollisuuteni. Maidon tuotanto vauvalle on minun hommaani, ja sen hoidan vaikka olenkin töissä.
 
Onko vauva liian nuori mihin? Olemaan kotona kahdestaan isänsä kanssa?

Musta olisi ihannetilanne jos voisi tehdä satunnaista keikkaa vauvan ollessa isän kanssa kotona. Mä kaipaisin vähän sitä työelämää ja vaihtelua, eikä lisärahakaan olisi pahitteeksi. Varsinkin jos aikoo vielä tehdä lisää lapsia, edes yhden vielä, ei tulisi vuosikausia ihan pelkkää kotona oloa.
 
En olisi mennyt ennen äitiysloman loppua, koska olisin menettänyt osan äitiysrahoistani. Ei olisi ollut taloudellisesti järkevää. Äitiysloman loputtua olisin voinut satunnaisia vuoroja tekemään palkkatyöläisenä jos isä/isovanhemmat olisivat voineet olla vauvan kanssa silloin. Poika on pari päivää vajaa vuoden kun aloitan työt 3 päivää viikossa, niin että lapselle tulee 5-7h hoitopäivät noina päivinä.
 
Itse olin kuukauden töissä, kun vauva oli 8-9 kk. Mies oli silloin isäkuukaudella. Vauva ei syönyt pullosta ollenkaan, mutta kiinteitä meni jo kohtuullisesti ja nokkamukista hieman pumpattua maitoa. Mutta useimmiten sai järjestettyä imetyksen keskellä päivää. Se oli mukavampaa, kuin stressaaminen vauvan syömisistä ja pumppaaminen työpaikan vessassa.

Jos tuttipullosta alkaa säännöllisesti antamaan korviketta, imetykseen saattaa tulla ongelmia. Mutta ei välttämättä. Ja jos vauva syö äidin ollessa poissa soseita ja hörppii nesteet nokkamukista, niin varmasti rinta maistuu kun äiti on saatavilla. :) Minä olin tuon kuukauden työjakson jälkeen puoli vuotta kotihoidontuella ja palasin pysyvämmin töihin lapsen ollessa 1 v 3 kk. Imetys jatkui vielä siitäkin vuoden eteenpäin.
 
Pulloa ei olla opetettu mutta nokkamukista juo jonkin verran vettä ruokailujen yhteydessä tällä hetkellä ja uskon, että varmaan riittävän määrän maitoa/korviketta minun poissaollessa. Tosin en ainakaan aiemmin ole pumpulla saanut pumpattua juuri mitään..

Olen ollut kotona 2,5v vanhimman lapsen syntymästä lähtien ja tässä lapsien välillä tein keikkaa. Lähinnä siis tuo imetys on kysymysmerkki, en haluaisi sitä lopettaa vielä. Vanhempi lapseni oli samanikäinen aloittaessani keikkatyöt mutta hän joi korviketta ainoastaan.

Kieltämättä välillä olisi mukavaa nähdä työkavereita ja jutella aikuisten asioista ja ajatella jotain ihan muuta kuin kotijuttuja. Isällä ja vanhimmalla lapsella on hyvä suhde ja uskon osaksi johtuvan siitä, että olivat keskenään kun minä kävin töissä..
 
Joo menin kouluun kun vauva oli 6kk. Ei osannut juoda tuttipullosta, lähes täysimetyksellä. Opetettiin 2vko hartaasti nokkamukille ja pumppailin kaikki maidot koulupäivien aikana. Onnistui meillä hyvin. Isä oli siis kotona välin 6-10kk. Kohta tuo on kolme ja ihmetellään mihin aika on mennyt :) Kohta varmaan aika aloittaa jonkunlainen osa-aikainen päiväkotiura... Huoh...
 
Pumpulle heruminen on tekniikkalaji. Uuden pumpun kanssa vaatii aina muutaman pieleen menneen yrityksen ennen kuin alkaa sujua. Kannattaa kokeilla joko vauvan imiessä lisätyhjentää pumpulla, tai sitten vasta kun rinnat ovat aika täydet. Töissä täytyy etsiä rauhallinen wc tai muu paikka että pumppaaminen onnistuu. Rentoutuminen ja vauvan ajattelu / tavarat / tuoksu auttavat asiaa.

Mutta 7 kk vauvan kanssa saatat pärjätä pumppaamattakin. Kokeilemalla se selviää.
 
Ajattelinkin sopia työnantajan kanssa aluksi näitä lyhyempiä, 5h työvuoroja ja sitten katsoa miten sujuu. En usko että siinä ajassa ainakaan tarvii pumppailla.

Sitten jos sujuu, otan viikonloppuvuoroja :)
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04

Similar threads

Yhteistyössä