Laiska ja ilman motivaatiota

[turha elämä]

Oikein pelottaa katsoa itseään ja elämäänsä ja sitä, kuinka laiskaksi sitä on muuttunut.

Minulla on kyllä töitä periaatteessa, mutta jätän usein työvuoroja väliin (keikka/vuokratyö, joten sinänsä kellään ei ole mitään sanomista siihen, että montako vuoroa viikossa/kuukaudessa teen). En vain löydä enää itsestäni mitään intoa tähän työhön, jossa ei ole mitään varmuutta ja jatkuvuutta ja ikinä ei tiedä, että onko töitä vai ei.

Olen kyllä koittanut hakea töitä muualtakin, mutta siihenkään ei meinaa motivaatio riittää, kun olen niin varma, että epäonnistun kuitenkin.

Kotityötkään ei innosta. Asunto usein täysin sotkuinen. En vaan löydä itsestäni intoa siivota kovin usein. "Ei tätä kukaan katsele kuitenkaan, niin miksi vaivautua". Samoin on kaiken muun suhteen. Siivoan ja leivon ja teen muuta sellaista vain silloin, kun joku on tulossa kylään. Yksin ei vaan hotsita.

Minulla ei ole harrastuksia eikä ystäviä ja suurimman osan ajasta olen netissä/tietokoneella. En vain keksi mitään, mikä kiinnostaisia tarpeeksi, jotta siitä voisi tulla minulle vakinainen harrastus. No, olen yrittänyt lisätä liikunta (kävelylenkkejä) päiväohjelmaani, mutta ei käveleminen ole mikään harrastus.

Ja nyt tunnen itseni täydelliseksi epäonnistujaksi, kun on niin paljon ihmisisä, joilla riittää intoa ja energiaa tehdä ja saavuttaa koko ajan jotain ja muuta sellaista. Ehkä suurin ongelmani on se, että minulla ei oikein ole elämässäni mitään mitä kohden ponnistella ja syytä tehdä mitään.

 

[asissdf]

Sinulla ei taida olla velkaa niskassa Onko sinulla lapsia? niissähän työtä aina riittää.

 

[TiiBii]

Miksei käveleminen ole muka harrastus?

Kelit paranevat ja kun on kaunista ja lämmintä voit lähteä kunnon patikkaretkelle. Ja niitä tehdään ryhmissäkin. Imoittaudu vaikka ohjatulle karhunkierros-reissulle, niin saat uusia ystäviäkin.

 

[turha elämä]

Sinulla ei taida olla velkaa niskassa Onko sinulla lapsia? niissähän työtä aina riittää.

Lapsia ei ole, mutta velkaa on.

Se velka ei vaan meinaa riittää motivoimaan, kun tuli aikoinaan sotkettua raha-asiansa sen verran pahasti, että tietää jo valmiiksi ettei nykyisellä tulotasolla tule ikinä selviämään niistä vaikka tekisi työvuoroja kuinka paljon tahansa. Ja paremmin palkattu vakituinen työ on sellainen, mitä en koskaan usko saavani. (ja kuten sanoin, en edes uskalla hakea töitä kun olen niin varma siitä että en pääse ikinä mihinkään töihin)

 

[Data]

Ettet olisi masentunut?

 

["V ieras"]

Kilpirauhasen vajaatoimintaa?

Viluttaako, väsyttääkö, onko muutoksia ruokahalussa, kuivat hiukset, ohuet kynnet, ummetusta?

 

[Mamemo48]

Heips,
Olen aikalailla samanlaisessa tilanteessa, vuokratyöläinen, paitsi että lapsia on riittävästi. Velkaa on vielä vuosikausiksi ja kaikki muukin maallinen on mennyt. Itse aiheutettua osa, loput vei hometalohässäkkä ja exä.

Mutta ei kannata luovuttaa! Elämä on annettu elettäväksi ja siitä voi yrittää tehdä parhaan niillä koordinaateilla mitä on. Ulkoilu on hyvä alku, siellä mieli ja kroppa virkistyy. Paremman kunnon myötä jaksaa tehdä tylsiäkin töitä paremmin, aika monen työ kun on oikeasti tylsää, eivät vain uskalla sanoa sitä ääneen. Ja ulkona voi aina tiirailla muita ihmisiä.

Älä usko kaikkiin supersuorittajahömppiin, aika moni meistä on peruslaiskanpulskea ja ainakin minä siivoan todellakin hampaat irvessä (kun ex-anoppi on tulossa käymään kaikessa olen aina mennyt siitä missä aita on matalin eikä koskaan mitään järjellistä päämäärää missään ja olen pelännyt liian suuria haasteita ties mitä. Mutta kaikkia meitä tarvitaan, tärkeintä on löytää se riittävä oman onnellisuuden ja tyytyväisyyden taso ja ponnistella siihen. Ponnisteluja toki tilanteesi vaatii, mutta kun lähtee vaikkapa vain yhdestä asiasta kerrallaan, niin siitä pääsee liikkeelle ja alkuun.

Voimia ja kevään aurinkoa sinulle!

 

[turha elämä]

Ettet olisi masentunut?

Ehkä, voi olla, en tiedä. Mistä sen masentuneisuutensakaan nyt sitten selvittäisi ? Ja mitä sille voi tehdä.

 

[turha elämä]

[QUOTE="V ieras";29637788]Kilpirauhasen vajaatoimintaa?

Viluttaako, väsyttääkö, onko muutoksia ruokahalussa, kuivat hiukset, ohuet kynnet, ummetusta?[/QUOTE]

Diagnosoitu kilpirahasen vajaatoiminta joo on ja sön siihen lääkettä. No, ei se lääkitys oikein tunnu missään. Verikoearvot on muuttuneet paremmiksi, mutta muuten ei ole ollut vaikutusta oikein mihinkään. No, toisaalta ei minulla edes ollut mitään selkeitä oireita ja diagnoosi tuli aika lailla täytenä yllätyksenä.

 

["tarja"]

Oikein pelottaa katsoa itseään ja elämäänsä ja sitä, kuinka laiskaksi sitä on muuttunut.

Minulla on kyllä töitä periaatteessa, mutta jätän usein työvuoroja väliin (keikka/vuokratyö, joten sinänsä kellään ei ole mitään sanomista siihen, että montako vuoroa viikossa/kuukaudessa teen). En vain löydä enää itsestäni mitään intoa tähän työhön, jossa ei ole mitään varmuutta ja jatkuvuutta ja ikinä ei tiedä, että onko töitä vai ei.

Olen kyllä koittanut hakea töitä muualtakin, mutta siihenkään ei meinaa motivaatio riittää, kun olen niin varma, että epäonnistun kuitenkin.

Kotityötkään ei innosta. Asunto usein täysin sotkuinen. En vaan löydä itsestäni intoa siivota kovin usein. "Ei tätä kukaan katsele kuitenkaan, niin miksi vaivautua". Samoin on kaiken muun suhteen. Siivoan ja leivon ja teen muuta sellaista vain silloin, kun joku on tulossa kylään. Yksin ei vaan hotsita.

Minulla ei ole harrastuksia eikä ystäviä ja suurimman osan ajasta olen netissä/tietokoneella. En vain keksi mitään, mikä kiinnostaisia tarpeeksi, jotta siitä voisi tulla minulle vakinainen harrastus. No, olen yrittänyt lisätä liikunta (kävelylenkkejä) päiväohjelmaani, mutta ei käveleminen ole mikään harrastus.

Ja nyt tunnen itseni täydelliseksi epäonnistujaksi, kun on niin paljon ihmisisä, joilla riittää intoa ja energiaa tehdä ja saavuttaa koko ajan jotain ja muuta sellaista. Ehkä suurin ongelmani on se, että minulla ei oikein ole elämässäni mitään mitä kohden ponnistella ja syytä tehdä mitään.

Olin surullinen, kun luin viestisi. Elämäsi ei ole turha, mutta et ole vielä kohdannut elämäsi tarkoitusta. Nyt on aika muuttaa suuntaa, kun olet alkanut pohtimaan tätä. Siihen saatat tarvita muiden ihmisten apua.

Miksi sinulla ei ole mitään, mitä kohti ponnistella ja syytä tehdä mitään? Oletko pohtinut, mistä yksinäisyytesi johtuu? Se ei ole sinun vikasi, eikä välttämättä kenenkään vaan esimerkiksi olosuhteiden. Oletko ollut yksinäinen jo koulussa? Autettiinko sinua mitenkään? Nykyään koulussa yritetään yhä enemmän puuttua tähän, ulkopuolelle jättäminen on kiusaamista. Riippuu myös kotioloista, miten paljon lapsi saa niin sanottua sosiaalista pääomaa. Miten sinun identiteettisi on kehittynyt? Yksin olemisessa on se hyvä puoli, että on aikaa ajatella ja kehittyä henkisesti. Kuitenkin lapsi ja nuori tarvitsee kavereita, jotta voi peilata heistä itseään. Aikuinenkin tarvitsee kavereita. Sinä pystyt auttamaan tilannettasi monella tavalla. Toivottavasti viestini ei mitenkään loukkaa sinua. Tehokkainta olisi käydä juttelemassa jonkun ammattiauttajan kanssa. Itsekin voit yrittää muuttaa tilannettasi siten, että otat etäisyyttä tietokoneeseen ja yrität löytää sen tilalle muuta, menet johonkin uuteen harrastukseen tai vapaaehtoistyöhön tai aloitat opiskelemaan vaikka uutta ammattia tai nykyiseen ammattiisi jatkokoulutusta. Näiden kautta elämääsi tulee uusia sosiaalisia suhteita. Tsemppiä elämääsi!

 

["milla"]

Diagnosoitu kilpirahasen vajaatoiminta joo on ja sön siihen lääkettä. No, ei se lääkitys oikein tunnu missään. Verikoearvot on muuttuneet paremmiksi, mutta muuten ei ole ollut vaikutusta oikein mihinkään. No, toisaalta ei minulla edes ollut mitään selkeitä oireita ja diagnoosi tuli aika lailla täytenä yllätyksenä.

Vaihda lääkettä.
Vaihda biologiseen lääkkeeseen. esim. Armour thyroid..
Lue käyttäjäkokemuksia. Listalta löydät lääkäreitä, jotka osaavat määrätä tuota.
Kilpirauhanen - Keskustelupalsta •Etusivu

 

["V ieras"]

Diagnosoitu kilpirahasen vajaatoiminta joo on ja sön siihen lääkettä. No, ei se lääkitys oikein tunnu missään. Verikoearvot on muuttuneet paremmiksi, mutta muuten ei ole ollut vaikutusta oikein mihinkään. No, toisaalta ei minulla edes ollut mitään selkeitä oireita ja diagnoosi tuli aika lailla täytenä yllätyksenä.

No onhan sulla oireita vaikka kuinka kun lukee tuon sun aloituksen!

Koita saada vaihdettua lääke toiseen. Jos siitä olisi apua.

 

[turha elämä]

[QUOTE="tarja";29637880]Olin surullinen, kun luin viestisi. Elämäsi ei ole turha, mutta et ole vielä kohdannut elämäsi tarkoitusta. Nyt on aika muuttaa suuntaa, kun olet alkanut pohtimaan tätä. Siihen saatat tarvita muiden ihmisten apua.

Miksi sinulla ei ole mitään, mitä kohti ponnistella ja syytä tehdä mitään? Oletko pohtinut, mistä yksinäisyytesi johtuu? Se ei ole sinun vikasi, eikä välttämättä kenenkään vaan esimerkiksi olosuhteiden. Oletko ollut yksinäinen jo koulussa? Autettiinko sinua mitenkään? Nykyään koulussa yritetään yhä enemmän puuttua tähän, ulkopuolelle jättäminen on kiusaamista. Riippuu myös kotioloista, miten paljon lapsi saa niin sanottua sosiaalista pääomaa. Miten sinun identiteettisi on kehittynyt? Yksin olemisessa on se hyvä puoli, että on aikaa ajatella ja kehittyä henkisesti. Kuitenkin lapsi ja nuori tarvitsee kavereita, jotta voi peilata heistä itseään. Aikuinenkin tarvitsee kavereita. Sinä pystyt auttamaan tilannettasi monella tavalla. Toivottavasti viestini ei mitenkään loukkaa sinua. Tehokkainta olisi käydä juttelemassa jonkun ammattiauttajan kanssa. Itsekin voit yrittää muuttaa tilannettasi siten, että otat etäisyyttä tietokoneeseen ja yrität löytää sen tilalle muuta, menet johonkin uuteen harrastukseen tai vapaaehtoistyöhön tai aloitat opiskelemaan vaikka uutta ammattia tai nykyiseen ammattiisi jatkokoulutusta. Näiden kautta elämääsi tulee uusia sosiaalisia suhteita. Tsemppiä elämääsi![/QUOTE]


Viestisi ei missään nimessä loukannut ja tunnistan tuosta paljon itseäni.

Tuo päämäärättömyys on vaivannut minua käytännössä aina, Ja vieläkin yli 35-vuotiaana tuntuu kuin olisin täysin sumun keskellä, kun yritän miettiä mitä haluaisin elämälläni tehdä.

Yksinäinen olin todellakin jo koulussa. Väillä opettajat yrittivät puuttua asiaan ja saada muut ottamaan myös minut mukaan, mutta eihän ystävyyttä siitä muodostu jos jonkun seurassa pitää väkisin olla (ja kun myöhemmin ajattelee, niin viimeistään yläasteella ne muut tytöt olivat selainen muista pahaa puhuva juoruakkalauma, että en edes kaivannut heidän seuraansa)

Olen joskus tuota ammattiauttajaa miettinyt, että millaista sellainen on ja onko siitä mitään apua. Ja kehtaako sitä edes, kun sitä on niin paljon pahemmassa tilanteessa olevia ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat sitä apua, niin minun ongelmani ovat kuitenkin aika pieniä.

Opiskelut ? Kenties, ehkä tulevaisuudessa, kun on varaa ja raha-asiat toivottavasti edes joskus kunnossa

 

["sinikello"]

Viestisi ei missään nimessä loukannut ja tunnistan tuosta paljon itseäni.

Tuo päämäärättömyys on vaivannut minua käytännössä aina, Ja vieläkin yli 35-vuotiaana tuntuu kuin olisin täysin sumun keskellä, kun yritän miettiä mitä haluaisin elämälläni tehdä.

Yksinäinen olin todellakin jo koulussa. Väillä opettajat yrittivät puuttua asiaan ja saada muut ottamaan myös minut mukaan, mutta eihän ystävyyttä siitä muodostu jos jonkun seurassa pitää väkisin olla (ja kun myöhemmin ajattelee, niin viimeistään yläasteella ne muut tytöt olivat selainen muista pahaa puhuva juoruakkalauma, että en edes kaivannut heidän seuraansa)

Olen joskus tuota ammattiauttajaa miettinyt, että millaista sellainen on ja onko siitä mitään apua. Ja kehtaako sitä edes, kun sitä on niin paljon pahemmassa tilanteessa olevia ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat sitä apua, niin minun ongelmani ovat kuitenkin aika pieniä.

Opiskelut ? Kenties, ehkä tulevaisuudessa, kun on varaa ja raha-asiat toivottavasti edes joskus kunnossa

Hei!
Minä opiskelen uutta ammattia hieman yli kolmekymppisenä ja tämä on antanut paljon. Suosittelen! Itselläni oli vaikeutta päästä alkuun opinnäytetyössä ja kävin sen vuoksi opintopsykologilla. On hämmästyttävää, miten psykologi voi päästä muutaman kysymyksen kysyttyään ongelman ytimeen ja ratkaista ongelmia, ainakin minun tapauksessani. Lähde ihmeessä hakemaan apua itsellesi. Luulisin, että terveyskeskuksen kautta se on hyvin edullista. Älä pidä ongelmiasi vähäisinä. Jos jatkat tuolla tavalla, niin terveytesi heikkenee ja saatat olla jopa syrjäytymisvaarassa. Mitä nopeammin saat itsellesi ulkopuolista apua, niin pysyt työkykyisenä ja on enemmän mahdollisuuksia kaikkeen.