No en minä ole olettanutkaan, että pk:n tädit vapaa-ajallaan lasten marjat poimisi. Mutta pph säästää siinä ihan itse, koska kyllähän hän saa samat ateriakorvaukset, vaikka marjat keräisi ilmaiseksi. Ihan oma valinta, jotain marjaa/hedelmää lapsille kuitenkin pitää tarjoilla mielestäni. Voisin minäkin ne lapsen puuromarjat hoitoon viedä, minusta marjastaminen on ihan kivaa. Minä vietänkin kaikki liikenevät hetket marja-aikaan metsässä.
Enkä todellakaan ole valittanut mistään, oikeasti tunnen siitä pientä syyllisyyttä, olisi minusta ollut ihan asiallista niihin kekseihin ja vanukkaisiin puuttua, mutta en kehdannut. Muuten en ruokalistasta mitään tiennytkään, koska pph ei kertonut ja lapsikin oli hoidossa ollessaan niin pieni, ettei osannut kertoa. Kekseistä pph mainitsi itse, siis että tarjoaa sellaiset usein välipalalla, samoin kuin lapsen vanukkaan syönnin opettelusta.
Mutta sä taidat itse olla joku katkera yyy yyy yy ruikuttaja, jolle ei kelpaa mikään. Ei voi ostaa marjoja kun ne on kalliita, eikä voi itse poimia niitä kun se on niin kamalaa. Voi voi, eipä se sitten auta kuin antaa pelkkää puuroa sokerilla lapsille ja välipalaksi kaupan mehukeittoa ehkä, kyllä sen pitää nicopettereille kelvata.