kuinka jotkut onnistuukin aina suhteissaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmettelen vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmettelen vaan

Vieras
Tai no, onnistuu ja onnistuu, mutta en tässä nyt muutakaan sanaa osaa käyttää kuvaamaan erään ystäväni tuuria miesten suhteen.

Siis ensin hän on avoliitossa 18-vuotiaasta lähtien viiden vuoden ajan ja kun ero tuli, niin ei mennyt kuin pari kuukautta, niin taas oli uusi rakas mukana, ja tämän uuden miehen kanssa sitten naimisiin ja lapsia ja niin pois päin. Ja yhdessä oltiin miltei 10 vuotta.

No, sekin suhde sitten päättyi, ja nyt on taas löytynyt alta puolen vuoden sisään uusi rakas jonka kanssa kovasti suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.

(Ja sanottakoon vielä, että mikään näistä uusista suhteista ei alkanut ennen entisen päättymistä.)

Ei voi kuin kadehtia, kun itsestä tuntuu siltä, että ei ikinä löydä ketään, jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella, niin sitten tää ystävä löytää pitkäaikaisen suhteen ja rakastavan miehen itselleen suunnilleen sormiaan napsauttamalla.
 
No itse olen ollut nyt 7,5v yhdessä ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Syksyllä vietetään 5v hääpäivää. Sanotaanko näin että suhde vaatii onnistuakseen molemmilta kykyä puhua asiat suoraan ja joustoa molemmin puolin. Ja välillä myös pitkää pinnaa! :)
 
Mä en osaa pitää tuota onnistumisena. Näen asian ennemminkin niin, että ystävälläsi on jo monta isoa (yhdessä suhteessa teki lapsiakin) epäonnistumista suhteissaan.

Esimerkiksi vanhempani näen suhteessaan onnistujina; ensimmäisessä avioliitossaan onnellisena jo vuosikymmeniä ja edelleen riittää naurua ja läheisyyttä.
En siis näe välttämättä pelkkää yhdessä pysymistä onnistumisena, mutta pitkä ja hyvinvoiva liitto on kyllä onnistuminen.
Ja onhan siinä tuuriakin tahdon lisäksi mukana, kun on heti ekalla löytänyt sopivan kumppanin.
 
En minäkään pitäisi kovin suurena onnistumisena ihmissuhteissa sitä, että eroaa lastensa isästä kun lapset vasta ala-asteen alussa tai pienempiäkin. Paljon suurempaa onnistumista on löytää se yksi, jonka kanssa sitten on onnellinen vielä paljon pidemmän ajan jälkeen kuin 10 vuotta.

Olen itse kolmekymppinen ja sen jälkeen kun täytin 17v olen tainnut olla yhteensä sinkkuna vain muutaman kuukauden. Tähän mahtuu yksi 4,5v kestänyt suhde, nykyinen 8v kestänyt suhde sekä muutama parin kuukauden säätö. Ei tämä tarkoita mitään muuta kuin, että olen parisuhde ihminen ja kun eroan yhdestä suhteesta, pyrin etsimään uuden. Onnekas olen siksi, että tämä viimeisin parisuhteeni on todella onnellinen. Jos muutaman vuoden päästä eroaisin lasteni isästä, en todellakaan pitäisi itseäni onnistujana parisuhteissa.

Ei se miten helposti löytää puolison kerro onnistumisesta vaan se miten onnellinen suhde puolison kanssa on.
 
Mä en ole koskaan ollut sinkku tai elänyt yksin. Mulla on aina ollut parisuhde, 14-vuotiaasta alkaen. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että pärjään kyllä yksinkin, mies ei ole mikään ehdoton edellytys
 
Nii-in, eikö olis parempi sanoa että onnistuu aina löytämään uuden... eikä että onnistuu suhteissaan. Jotkut vaan semmosia, helppoja omalla tavallaan...eivätkä kestä yksinoloa.
Mutta mene ja tiedä, spekulointia pelkästään...
 
Aika ihmeellistä, että jonkun mielestä suhteen päättyminen on merkki suhteen epäonnistumisesta. En hahmota tuollaista logiikkaa ollenaan. Minusta suhde on onnistunut, jos se lisää kummankin onnellisuutta ja käteen jäi ainakin hyviä muistoja, mieluiten jonkinlaista psykologista kehitystäkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Puuhippa
Niin, filosofinen kysymys mikä sitten on onnistumista ja mikä ei. Itse kun valittelen omaa surkeaa kohtaloani niin saan helposti kuulla, että onhan minulla niinkutsuttua vientiä, eli halutessaan tuppaa saamaan hyvännäköisen miehen hetkeksi kiinnostumaan. Mutta en tiedä onko sekään nyt sitten onnistumista vai ei, koska parisuhdevirittelyjen suhteen on ollut varsin hiljaista. Toisaalta mielummin tietty näin kuin ei koskaan ketään, mutta kaikki on suhteellista.
 
Mä en koe, että sude on onnistunut vain jos se kestää koko elämän, mitäs jos toinen kuolee niin onko sillon epäonnistunut? Niin kauan kuin kummallakin on ollut mukavaa toisen seurassa ja hyvillä mielillä erotaan ja jatketaan elämää niin mielestäni se on ollut onnistunut suhde.
 
Mä en osaa pitää tuota onnistumisena. Näen asian ennemminkin niin, että ystävälläsi on jo monta isoa (yhdessä suhteessa teki lapsiakin) epäonnistumista suhteissaan.

Esimerkiksi vanhempani näen suhteessaan onnistujina; ensimmäisessä avioliitossaan onnellisena jo vuosikymmeniä ja edelleen riittää naurua ja läheisyyttä.
En siis näe välttämättä pelkkää yhdessä pysymistä onnistumisena, mutta pitkä ja hyvinvoiva liitto on kyllä onnistuminen.
Ja onhan siinä tuuriakin tahdon lisäksi mukana, kun on heti ekalla löytänyt sopivan kumppanin.

Suunnilleen tuota mieltä minäkin olen.

Uskon, että mukana on vähän tuuriakin, jos löytää itselleen juuri sopivan ihmisen ensiyrittämällä tai edes suhteellisen helposti. Silti suurin tekijä on (mielestäni) suhteen osapuolten luonteet (luotettavuus, sitkeys, anteeksiantavuus, reiluus ja rehellisyys esimerkiksi ovat mielestäni tärkeitä ominaisuuksia kun ihmissuhteen onnistumismahdollisuuksia arvioidaan) ja varsinkin halu _tehdä_ suhteesta onnellinen ja pysyvä. Pitkän suhteen eteen joutuu tekemään töitä ja sietämään vastoinkäymisiäkin.

Itse olen naimisissa ensimmäisen/ainoan seurustelukumppanini kanssa. Jotain teinisekoulua takana toki (kelläpä ei nykypäivänä), mutta ei mitään "hei ollaaks"-sohlausta kummempaa. Takana nyt 10v, olemme onnellisia ja on käyty läpi (vaikeitakin) kriisejä. Että aika luottavaisin mielin olen, että pysymmekin yhdessä ja selviämme mahdollisista tulevistakin vaikeuksista (vaikka olenkin vielä suht "nuori", alle 30v).

Vanhempanikin ovat vielä ensimmäisessä ja ainoassa suhteessaan. Teinirakkaus on kantanut heillä jo 47 vuotta (avioliittoa, 3v seukkailua kuulemma ensin). Olen siis saanut hyvän mallin, miten pitkä ja kestävä suhde rakentuu, kuten veljenikin, joka viettää vaimonsa kanssa 30v-vuosipäivää ihan lähiaikoina. :)
 
Mäkään en ymmärrä miten jotkut löytävät aina uuden pitkän parisuhteen jossa nyt ei sen suurempia ongelmia näytä olevan, kun itse en onnistunut kymmeneen vuoteen löytämään kunnollista miestä. Aina vain hyväksikäyttäviä pelimiehiä, joista kellään ei ollut aiettakaan kunnon suhteeseen.
Enää en aio edes yrittää.
 

Yhteistyössä