Saako oikeasti kysyä mitä vittua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hyvä Jumala anna voimaa jaksaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hyvä Jumala anna voimaa jaksaa

Vieras
Saako kysyä mitä vittua?

Mun isovanhemmat taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta. Ne teki duunia ja rakensi tätä maata. Mun vanhemmat on painaneet koko ikänsä kovaa duunia. Isä metallimiehenä ja äiti keittäjänä. Faija otti 90-luvun lama aikana vastaan kaikki duunit mitä ikinä sai. Se muunmuassa nuohosi metalli ja akkutehtaiden piippuja oman terveytensä uhalla ja siitä syystä sillä on varmaan enemmän lyijyä keuhkoissa kuin terveitä keuhkorakkuloita. Ja niihin duuneihin se polki vanhalla pohjanpoika pyörällä, jopa talvella 30- asteen pakkasessa Hakkilasta Tammistoon.

Itse koin lama-ajan ahdistavana aikana ja vahvasti selkärankaani iskostui se, että työtä on tehtävä jos meinaa pärjätä. Ja itsekin aloitin työnteon 14-vuotiaana. 16-vuotiaana muutin jo pois kotoa. Asuin soluasunnossa, opiskelin päivät ja öisin siivosin kauppoja,teurasjätteitä.Metallitehtaassa metallisorvin jätettä lapiomalla sai leivän päälle pikkasen muutakin kuin ylähuulen.
Jotkut onnekkaat nauttivat siinä vaiheessa vielä kodin turvasta ja äidin valmiiksi pesemistä ja kaappiin viikkaamista puhtaista vaatteista.

Älkää ymmärtäkö väärin,en ole katkera, että lensin pesästä aikaisin. Sain kokea sen kokemuksen, että kaikki työ on tärkeää ja että kaikkia tarvitaan. Se tunne kun sai tilille sen kovalla työllä ansaitsemansa palkan. Maksoi vuokran ja sai ruokaa, ehkä vaatteenkin ostaa mitä tarvitsi.

Nyt työvuosia takana kohta 20. Ja itsellä on kolme muksua, joille ei tällä nykyisellä palkkatasolla ole varaa ostaa vittu edes lenkkareita. Mulla on 4 ammattitutkintoa, joista kaikki olen suorittanut työn ohessa.

Päivääkään en ole lorvinut, sosiaalipujotellut tai kikkaillut.

Niin jotenkin rintaa puristaa se, että muksuille ei ole varaa ostaa mitään.

Pihapiirissä asuu turkkilainen perhe, joilla on aina uudet vermeet päällä. Kesän he viettivät Turkissa, siellä heillä on kakkosasunto. Parkkiruudussa komeilee komea nahkapenkkinen tila-auto.

Pihapiirissä asuu kosovolainen perhe. Heillä komea auto komeilee parkkiruudussa,eikä ainoastaan yksi auto vaan kaksi autoa. Perheen äiti ei käy töissä, koska ei osaa Suomea vaikka ovat suomessa asuneet melkein 7 vuotta. Perheen lapsilla on tuliterät kännykät, tabletit. Kesäisin perhe matkustaa kosovoon sukulaisia moikkaamaan.

16 vuotta aviossa, 3 lasta, eikä kertaakaan ole ollut varaa viedä perhettä edes Ruotsin risteilylle. Ensimmäinen loma saatiin viime kesänä, kun saimme tuetun loman.

Pihapiirissä asuu somali perhe. Lapsia varmaan 8. Perheen kuopus kulkee aina desing vaunuissa. Perheen isommilla lapsilla on iphone, ipadit, jaloissa converset ja uusimmat takit mitä veromodasta saa.

Oli pakko kysyä tyttäreltä, että mitä duunia somali tytön vanhemmat tekee. Äiti ei kuulemma tee mitään ja isä tekee jotain.

Pihapiirissä asuu virolainen perhe. Perheen tytöllä on aina ykköset päällä ja perheenäiti on aina shoppailemassa. Perhe viettää viikonloput Virossa, missä heillä on kuulemma paljon upeampi talo kuin täällä. Viron talossa on uima-allas pihalla ja poreallas yläkerrassa. Kuitenkin tytön äiti on suomessa vain kotiäitinä. Isästä en tiedä, eipä ole juuri näkynyt.

Näitä esimerkkejä on vaikka ja kuinka. Eikä kukaan perheenäiti näy käyvän koskaan duunissa, isät lähtevät joskus töihin.

Niin kysyn miten mulla syntypäräisenä Suomaisena ei ole varaa ostaa muksuilleni joka syksy uutta takkia tai niitä vitun Jumbon 20 e tarjouslenkkareita?

Vaikka kuinka painaisin hoitsuna sitä 3-vuoroduunia ja mies tekisi oman duuninsa kuinka tunnollisesta tahansa. Kädestä suuhun eletään joka helvetin kuukausi. Ei puhettakaan, että säästöön jäisi.

Ihan vaan ihmettelen. Alkaa itselle tulla tunne, että mitäs jos vaikka jättäytyisi työttömäksi kun ei tämä työnteko tunnu Suomessa enää kannattavan. Kuinka paljon pitää työtä tehdä, että siitä tulisi kannattavaa? Millaista hintaa maksan siitä?

Huomaanko jossain vaiheessa, että kaikki aikani on mennyt verenmaku suussa työtä tehden, vaikka mun olisi jossain vaiheessa pitänyt katsoa miten mun lapset kasvaa. ja nauttia vaikka siitä. Puhutaan siitä, että lasten kasvatus on ensisijaisesti vanhempien tehtävä, mutta miten vanhemmat voivat ensijaisesti olla kasvattajia, kun yhteiskunta pistää ihmisen niin koville. Koko ajan pitää olla tehokas ja tuottava. Pitää tehdä duunia 4 ihmisen edestä. Ja pieni ihminen koittaa pitää itsensä kasassa ja perheensä leivässä.

Poliitikot ja ministerit ne nostaa kymmeniä tuhansia kuukaudessa liksaa ja etuuksia ja ihmettelee sitten, että mitä ne pienituloset on. Presidentti puhuu yhteisöllisyydestä ja toisten huomioimisesta. Yhteisöllisyyskö maksaa meidän vuokrakämpän 1100 e vuokran. Laitetaan lisää rahaa Kreikkaan, koska eihän sitä rahaa täällä Suomessa kaivata.

Saako oikeasti kysyä mitä vittua?

Kuka tässä jaksaa enää ketään hoitaa, kun alkaa itse olla ihan hoidon tarpeessa. Kuka tässä jaksaa presidentti Niinistön puheita yhteisöllisyydestä, hyvä kun jaksaa aamulla kammeta itsensä sängystä.

Vai teenkö vain työtäni päivieni loppuun saakka ja kun se hetki koittaa, että saisi eläkkeelle jäädä kaadun suoraan ruumispussiin. Ehkä joku thaimaalainen tai virolainen halpatyövoimahoitsu sitten kärrää muut kylmiöön.

Olisi edes yksi päivä ettei tarvitsisi joka vitun euroa laskea. Edes yksi huoleton päivä...
 
Mihis te rahanna paatta. Kyllä meillä on varaa matkustella ja ostaa vaatteita ihan joka säähän. Kesälläkin olimme yhteensä kolme viikkoa reissuissa, kerran ruottis ja muuten kotimaassa, ihan omasta halusta ja varmasti maksoi saman kuin turistirysämatkat etelän aurinkoon.
 
Totta puhut, mutta itseä helpottaa se, kun yrittää olla kuitenkin katkeroitumatta. Ollaan vain painettu työtä hullun lailla ja lapset ovat myös alkaneet työskennellä jo teini-ikäisinä. Tasapainoisia ovat, eivätkä onneksi sure sitä, että vain työtä tekemällä saa rahaa.

Pidän kaiken kaikkiaan hienona sitä, että olemme koko perhe ahkeria ja suljen silmäni tai katson muualle, kun ilman vastinetta uusia kuteita tai varusteita saaneet tulevat vastaan. Ei kukaan voi odottaa, että kauheasti kiinnostaisi tutustua sellaisiin ihmisiin. Ammatin puolesta joudun kohtaamaan heitä ja suljen taas sitten korvani, kun he valittavat ja huutavat meille, jotka työskentelemme täysillä, että he saavat lepäillä päivät.
 
Miksi ihmeessä olet opiskellut neljä ammattitutkintoa? Olisit opiskellut ekan jälkeen korkeakoulututkinnon, niin voisit ehkä saada parempaa palkkaakin kuin lähihoitajana. Turhia työvuosia (ja rahaa) mennyt tuossakin hukkaan.

Ja on kyllä outoa, jos kahdella työssäkäyvällä aikuisella ei ole varaa vaatettaa kolmea lasta. Taitaa olla sekä elämän- että rahanhallinnassa jotain vikaa, jos edes perustarpeita ei saa hankittua eikä mitään jää säästöönkään. Olisitte sitten tehneet vaikka vähemmän lapsia tai muuttaneet jonnekin, missä on halvempaa asua.
 
Hyvä kirjoitus, ymmärrän yskän. Itse hoitoalan ammattilainen jo useita vuosikymmeniä ja ei paljon naurattaisi elättää perhettä näillä tienesteillä päkaupunkiseudulla. Onneksi mies on akateeminen ja pikkasen enemmän kuin allekirjoittanut. Joo, lomaillaan muutaman vuoden välein alkomailla ja kakarat harrastaa, mutta autot on vanhat ja asuntolainaa piisaa. Lähellämme työskentelee pitsa-alan ulkomaalaistaustainen yrittäjä, joka ajelee tuliterällä mersulla ja pisnes kukoistaa. Mikäs siinä, mies osaa tehdä rahaa.
 
Ketjuun vastasi kolme palikkaa, jotka eivät tuosta kirjoituksesta tajunneet pointtia. Onnea elämään, nuijat.

Kyllä palikat tajusi apeen tarkoituksen. Oli vanhempanikin katkeria aikoinaan kun naapurissa oli uusi auto ja kaikkea muuta, vaikkei kumpikaan töissä käynyt. Tuttua juttua, ei uutisarvoa. Mutta niin oli meilläkin kaikkea tarvitsemaamme, tosin työllä hankittua ja itse maksettua. Maistui paljon makeammalta kuin armopaloina saatu. Ihmettelemme tässä vain, miksei aplla ole mitään, vaikka kaksi ihmistä käy työssä, mihin heidän rahat menee??? Viinaan? tupakkaan? kaikkeen turhaan, jos ei edes vaatteita lapsille saa ostettua palkkarahoillaan.
 
Kuinka tyhmiä näiden ihmisten täytyy olla jotka tulee valittamaan että miksi tekee huonopalkkaista työtä? Eikö joillakin oikeasti vaan ole kykyä ajatella että jonkun on sekin duuni tehtävä?
 
Kun kirjoitin tuon tekstin, ajattelin vain purkaa väsymystäni ja oloani. Ajattelin, että ihan sama mitä ihmiset vastaavat. Tahdoin vain purkautua. Suomalaiset tuntien ja suomalaiset naiset varsinkin( joita tällä foorumilla piisaa)...Tiesin saavani kommentteja raha-asioiden hoitamisesta tai elämänhallinnan ongelmista.

Joka kuukausi meillä lasketaan kuukausi budjetti, tämän opin jo silloin 16-vuotiaana. Budjetissa pysytään. Siihen lasketaan kaikki menot ja tulot ja ynnätään mihin rahat riittävät mihin ei.

Ja joo kyllä meillä lapset saavat vaatteet päälleen ja kengätkin on tehdas kamaa eikä pihakoivuista väsätyt virsut.
Tosin vaatteet ostetaan kierrättettyinä pääsääntöisesti, kuten kengätkin jos hyvät sattuvat löytymään.

Ei me nyt varsinaisesti puutteessa eletä, mutta tuntuu, että koko ajan ollaan siinä rajalla.

Mutta ymmärrättekö tunteen kun haluaisi joskus vaan mennä kauppaan ja ostaa ilman että pitäisi miettiä, mistä tämä on nyt pois.

Mitä noihin tutkintoihin tulee... Kun minä niitä opiskelin kaikki ammattitutkinnot olivat 2 vuotisia eli toisin sanoen 80 opintopisteen arvoisia. Sitten jossain vaiheessa 90-lukua muuttui käytännöt, että pitää olla 3 vuotinen ammattitutkinto alla että voi hakea korkeakouluun. Mä olin siinä vaiheessa opiskellut jo 3 ammattitutkintoa rakennusalalle, koska sinne piti tulla laman jälkeen suuri noste. Eli mulla oli runsaasti enemmän opintopisteitä yhteenlaskettuna kuin muilla hakijoilla.

Mutta kun yritin hakea korkeakouluun, niin se ei onnistunut tämän muotoseikan takia. Ei riittänyt 3 tutkintoa kun olisi pitänyt olla alla yksi 3 vuotinen. Silloin mulla pimahti, soitin vaikka ja minne ja lopuksi sain kuulla olevani valitettava väliinputoaja. Ja meitä väliinputoajiahan riitti ja aika paljon. Tuhansia ,kaikki ne jotka olivat suorittaneet tutkintonsa silloisen kaksi vuotisen ohjelman mukaan.

Tätä eivät ehkä kaikki 20-vuotiaat muista taikka tiedä.

Sanottiin että opiskelu aina kannattaa, silloin ei tuntunut siltä.

Puhuttiin että pitää olla uudistumiskykyinen. Ei nykyihmisellä ole enää yhtä ammattia vaan useita. Nykyihminen muuntautuu työmarkkinoiden mukaan.

Niin tein ja opiskelin 4 ammatin ja tällä kertaa 3 vuotisen , 120 opintopisteen arvoisen. Ja voi luoja sitä duunia on ollut.
Pienillä resursseilla painettu menemään, revitty hyvinvointi hoitajien selkänahoista.

Ehkä mun on vaan aika vaihtaa alaa.

Voiko oikeasti olla vaikea ymmärtää sitä, että haluaisi joskus nauttia elämästä? Viedä perhe lomailemaan, ostaa teini-ikäiselle tyttärelle ne kauan haaveillut converset, mennä joskus ulos syömään muuallekin kuin heseen.

En ole materian perään. Itse leikkaan tukkani, käytän kuukuppia, ostan vaatteet käytettyinä,mietin tarkkaan mitä kannattaa uutena hankkia ja mitä käytettynä.

Olisi vaan ihanaa joskus nauttia työnsä hedelmistä ja ajasta perheen parissa.
Ja antaa tyttären mennä niille perkeleen ratsastustunneille, joista se tänä iltana itki.
Vituttaa sanoa, ettei ole varaa. Niinkuin ei toisen tytön tanssitunteihinkaan. Ja milloinkas ehtisin lapsia sinne viemään, iltavuoroa pukkaa.

Olisi edes yksi päivä ettei tarvitsisi joka vitun euroa laskea. Edes yksi huoleton päivä...

Onko se niin vaikea ymmärtää...

Ollaanko me ihmiset vaan työkoneita...
 
cool_story_bro.jpg
 
Kyllä palikat tajusi apeen tarkoituksen. Oli vanhempanikin katkeria aikoinaan kun naapurissa oli uusi auto ja kaikkea muuta, vaikkei kumpikaan töissä käynyt. Tuttua juttua, ei uutisarvoa. Mutta niin oli meilläkin kaikkea tarvitsemaamme, tosin työllä hankittua ja itse maksettua. Maistui paljon makeammalta kuin armopaloina saatu. Ihmettelemme tässä vain, miksei aplla ole mitään, vaikka kaksi ihmistä käy työssä, mihin heidän rahat menee??? Viinaan? tupakkaan? kaikkeen turhaan, jos ei edes vaatteita lapsille saa ostettua palkkarahoillaan.

Nyt kun tajusit pointin muiden palikoiden puolesta, niin vastaatko siihen, mitä hän kysyi?
 
No mihin ne teidän rahat sitten menee? Oikeasti. Jossain on jotain mätää, jos rahaa ei jää "mihinkään" ylimääräiseen, vaikka molemmat vanhemmat ovat töissä. Kyllä monet tavisduunaritkin voi ostaa joskus Converset tai käydä syömässä ravintolassa, kenties pääsevät lomailemaankin, etenkin jos osaavat metsästää tarjouksia. Eihän se tietenkään mukavaa ole, jos pitää koko ajan penniä venyttää ja laskea päässä, mistä tämäkin on pois...
 
No mihin ne teidän rahat sitten menee? Oikeasti. Jossain on jotain mätää, jos rahaa ei jää "mihinkään" ylimääräiseen, vaikka molemmat vanhemmat ovat töissä. Kyllä monet tavisduunaritkin voi ostaa joskus Converset tai käydä syömässä ravintolassa, kenties pääsevät lomailemaankin, etenkin jos osaavat metsästää tarjouksia. Eihän se tietenkään mukavaa ole, jos pitää koko ajan penniä venyttää ja laskea päässä, mistä tämäkin on pois...

Kerrotko sinä meille, miten ap:n mainitsemat pystyvät mainittuun elintasoonsa? Vielä ei ole kukaan sitä selittänyt.
 
Ihan normaaleihin elämisen menoihin. Vuokraan, auton lyhennyksiin, vakuutuuksiin, sähköön, puhelinlaskuihin, nettiin, bensaan, työruokailuun, ruokaan.. ihan normaaleihin elämisen menoihin. Lisäksi joka kuukausi tuloistani menee 6 e suoraveloituksena greenpeacen toimintaan ja 25 e menee suoraveloituksena Kenialaiselle kummilapsellemme. Nyt on mennyt enempi lääkkeisiin ja muuhun kuin yleensä.
Ei meitä taida olla, meitä pienituloisia. Olemme sellainen ihmeellinen urbaani legenda, sellainen joista ministeri Rätykään ei ole kuullut.

Joo eihän se lähihoitajan työ maailman hohdokkain ole, mutta joskus ajattelin, että haluan tehdä työtä jolla on merkitys.

Eikä ihmiset sitä arvosta, kuin vasta sitten kun itse tarvitsevat hoitoa tai joku omainen tarvitsee.

Ehkä olen naivi, kun jaksoin uskoa unelmaan toisten hoitamisesta ja siitä, että ihmisellä on joku arvo tässä maailmassa.

Olenhan toki saanut paljon aineetonta palkkaa. Olen saanut saatella saattohoito työtä tehdessäni monet väsyneet ja sairaat taivaan kotiin. Saanut hoitaa ja auttaa ja saanut kiitosta. Tuntenut sydämessäni lämpöä.

Mutta tuntenut sydämessäni myös tuskaa siitä, etten voi toteuttaa lapsieni haaveita. Omista puhumattakaan.

Vähät minä itsestäni. Lapsille olisi kiva antaa joskus niitä asioita, mistä itse lama ajan kasvattina vain haaveili.

Se mitä itse lapsena itkin, tapahtuu nyt omille lapsille. Me nähtiin isä joskus illalla 23 jälkeen kun se väsyneenä ja likaisena saapui kakkosduunista himaan.

Aina oli isää ikävä ja aina oli rahat vähissä. Nyt sama tapahtuu omille muksuille. Äiti on iltavuorossa, yövuorossa, jouluvuorossa, nähdään ensi jussina perhe, äiti on nyt töissä.

Mutta meiltä ei kyllä koskaan puuttunut rakkautta eikä ruokakaan. Siitä pidettiin huoli.

Ehkä mä vaan lopetan hoitajan hommat. Siirryn johonkin päiväduuniin, ehkä vielä pienemmälle liksalle. Mutta ei tartte ainakaan olla katkera siitä ettei nähnyt lapsiensa kasvavan.

Loppujen lopuksi elämähän on sarja valintoja.
 
Katkeruus on kaunista-nimimerkille. Naapurini eivät tule antamaan selostusta elämästään, koska he eivät osaa Suomea.
12 vuotta olemme asuneet tässä samaisessa vuokra-asunnossa,enkä ole päässyt puheisiin naapurieni kanssa. Kosovolainen äiti osaa vain kosovoa ja saksaa. Itse en osaa kumpaakaan. Turkkilainen perheenäiti puhuu vain turkkia. Oma turkin kielentaitoni on puutteellinen. Somalin kielestä puhumattakaan. Virolaisen kanssa sujuu jonkin asteinen keskustelu.
Naapurin ukrainalainen isäntä on tähän mennessä ainut joka puhuu edes joten kuten ymmärrettävää suomenkieltä. Mikä on toisaalta ihmeellistä sillä hän on ollut Suomessa vasta pari vuotta. Mutta ukrainan isäntä onkin jotenkin erimaata. Hänestä palkka pitää ansaita, samoin ihmisten kunnioitus. Mukava mies. Enkä missään nimessä moiti muitakaan.

Ei ihmistä voi arvostella syntyperänsä vuoksi, enkä usko että kukaan lähtee kotimaastaan kevyin perustein.

Mutta tästä kielimuurista johtuen selostusta naapureiltani saa varmasti odottaa:)

Toisaalta säästän tässä kulttuurien sulatusuunissa aika monet matkarahat. Ei tarvitse kuin omalle kotipihalleen astua ja kuulee vierasta kieltä ja haistaa samat tuoksut kuin arabi emiraateissa.

Asenne kai tässäkin loppupeleissä ratkaisee onko mun kuppini puoliksi tyhjä vai täysi.
 
Pakko laittaa tähän lopuksi yksi Leevi and the leavingsin kipale. Tosin sillä erotuksella, että mun isä lähti töihin joskus viideltä, ihan niinku minäkin nyt. Silloin tuli itkettyä ja kuunneltua tätä. Silloin 90-luvulla kun minä olin lapsi.

https://www.youtube.com/watch?v=qHiVVrgAVsU

Huomenna soitan isälle ja äidille ja kiitän. Ja otan lopputilin. Sitten halaan lapsiani ja miestäni. Elämä on tässä ja nyt.
 

Yhteistyössä