H
Hyvä Jumala anna voimaa jaksaa
Vieras
Saako kysyä mitä vittua?
Mun isovanhemmat taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta. Ne teki duunia ja rakensi tätä maata. Mun vanhemmat on painaneet koko ikänsä kovaa duunia. Isä metallimiehenä ja äiti keittäjänä. Faija otti 90-luvun lama aikana vastaan kaikki duunit mitä ikinä sai. Se muunmuassa nuohosi metalli ja akkutehtaiden piippuja oman terveytensä uhalla ja siitä syystä sillä on varmaan enemmän lyijyä keuhkoissa kuin terveitä keuhkorakkuloita. Ja niihin duuneihin se polki vanhalla pohjanpoika pyörällä, jopa talvella 30- asteen pakkasessa Hakkilasta Tammistoon.
Itse koin lama-ajan ahdistavana aikana ja vahvasti selkärankaani iskostui se, että työtä on tehtävä jos meinaa pärjätä. Ja itsekin aloitin työnteon 14-vuotiaana. 16-vuotiaana muutin jo pois kotoa. Asuin soluasunnossa, opiskelin päivät ja öisin siivosin kauppoja,teurasjätteitä.Metallitehtaassa metallisorvin jätettä lapiomalla sai leivän päälle pikkasen muutakin kuin ylähuulen.
Jotkut onnekkaat nauttivat siinä vaiheessa vielä kodin turvasta ja äidin valmiiksi pesemistä ja kaappiin viikkaamista puhtaista vaatteista.
Älkää ymmärtäkö väärin,en ole katkera, että lensin pesästä aikaisin. Sain kokea sen kokemuksen, että kaikki työ on tärkeää ja että kaikkia tarvitaan. Se tunne kun sai tilille sen kovalla työllä ansaitsemansa palkan. Maksoi vuokran ja sai ruokaa, ehkä vaatteenkin ostaa mitä tarvitsi.
Nyt työvuosia takana kohta 20. Ja itsellä on kolme muksua, joille ei tällä nykyisellä palkkatasolla ole varaa ostaa vittu edes lenkkareita. Mulla on 4 ammattitutkintoa, joista kaikki olen suorittanut työn ohessa.
Päivääkään en ole lorvinut, sosiaalipujotellut tai kikkaillut.
Niin jotenkin rintaa puristaa se, että muksuille ei ole varaa ostaa mitään.
Pihapiirissä asuu turkkilainen perhe, joilla on aina uudet vermeet päällä. Kesän he viettivät Turkissa, siellä heillä on kakkosasunto. Parkkiruudussa komeilee komea nahkapenkkinen tila-auto.
Pihapiirissä asuu kosovolainen perhe. Heillä komea auto komeilee parkkiruudussa,eikä ainoastaan yksi auto vaan kaksi autoa. Perheen äiti ei käy töissä, koska ei osaa Suomea vaikka ovat suomessa asuneet melkein 7 vuotta. Perheen lapsilla on tuliterät kännykät, tabletit. Kesäisin perhe matkustaa kosovoon sukulaisia moikkaamaan.
16 vuotta aviossa, 3 lasta, eikä kertaakaan ole ollut varaa viedä perhettä edes Ruotsin risteilylle. Ensimmäinen loma saatiin viime kesänä, kun saimme tuetun loman.
Pihapiirissä asuu somali perhe. Lapsia varmaan 8. Perheen kuopus kulkee aina desing vaunuissa. Perheen isommilla lapsilla on iphone, ipadit, jaloissa converset ja uusimmat takit mitä veromodasta saa.
Oli pakko kysyä tyttäreltä, että mitä duunia somali tytön vanhemmat tekee. Äiti ei kuulemma tee mitään ja isä tekee jotain.
Pihapiirissä asuu virolainen perhe. Perheen tytöllä on aina ykköset päällä ja perheenäiti on aina shoppailemassa. Perhe viettää viikonloput Virossa, missä heillä on kuulemma paljon upeampi talo kuin täällä. Viron talossa on uima-allas pihalla ja poreallas yläkerrassa. Kuitenkin tytön äiti on suomessa vain kotiäitinä. Isästä en tiedä, eipä ole juuri näkynyt.
Näitä esimerkkejä on vaikka ja kuinka. Eikä kukaan perheenäiti näy käyvän koskaan duunissa, isät lähtevät joskus töihin.
Niin kysyn miten mulla syntypäräisenä Suomaisena ei ole varaa ostaa muksuilleni joka syksy uutta takkia tai niitä vitun Jumbon 20 e tarjouslenkkareita?
Vaikka kuinka painaisin hoitsuna sitä 3-vuoroduunia ja mies tekisi oman duuninsa kuinka tunnollisesta tahansa. Kädestä suuhun eletään joka helvetin kuukausi. Ei puhettakaan, että säästöön jäisi.
Ihan vaan ihmettelen. Alkaa itselle tulla tunne, että mitäs jos vaikka jättäytyisi työttömäksi kun ei tämä työnteko tunnu Suomessa enää kannattavan. Kuinka paljon pitää työtä tehdä, että siitä tulisi kannattavaa? Millaista hintaa maksan siitä?
Huomaanko jossain vaiheessa, että kaikki aikani on mennyt verenmaku suussa työtä tehden, vaikka mun olisi jossain vaiheessa pitänyt katsoa miten mun lapset kasvaa. ja nauttia vaikka siitä. Puhutaan siitä, että lasten kasvatus on ensisijaisesti vanhempien tehtävä, mutta miten vanhemmat voivat ensijaisesti olla kasvattajia, kun yhteiskunta pistää ihmisen niin koville. Koko ajan pitää olla tehokas ja tuottava. Pitää tehdä duunia 4 ihmisen edestä. Ja pieni ihminen koittaa pitää itsensä kasassa ja perheensä leivässä.
Poliitikot ja ministerit ne nostaa kymmeniä tuhansia kuukaudessa liksaa ja etuuksia ja ihmettelee sitten, että mitä ne pienituloset on. Presidentti puhuu yhteisöllisyydestä ja toisten huomioimisesta. Yhteisöllisyyskö maksaa meidän vuokrakämpän 1100 e vuokran. Laitetaan lisää rahaa Kreikkaan, koska eihän sitä rahaa täällä Suomessa kaivata.
Saako oikeasti kysyä mitä vittua?
Kuka tässä jaksaa enää ketään hoitaa, kun alkaa itse olla ihan hoidon tarpeessa. Kuka tässä jaksaa presidentti Niinistön puheita yhteisöllisyydestä, hyvä kun jaksaa aamulla kammeta itsensä sängystä.
Vai teenkö vain työtäni päivieni loppuun saakka ja kun se hetki koittaa, että saisi eläkkeelle jäädä kaadun suoraan ruumispussiin. Ehkä joku thaimaalainen tai virolainen halpatyövoimahoitsu sitten kärrää muut kylmiöön.
Olisi edes yksi päivä ettei tarvitsisi joka vitun euroa laskea. Edes yksi huoleton päivä...