Evoluutioteorian kuolinisku laboratorion todisteet!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ilonaamanen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ilonaamanen

Vieras
Evolutionistiseen tieteeseen perustuva maailmankatsomus sanoo elämän syntyneen maapallolle ilman älyä, ilman suunnittelua, itseohjautuvasti sekä sattumanvaraisesti. Jotkut evolutionistista tiedettä puolustavat tiedemiehet ja ihmiset puolustavat evoluutioteoriaa sanomalla, koska ihminen on kyennyt suunnittelemaan ja rakentamaan laboratoriossa keinotekoisen solun, joka kykenee alkeellisiin toimintoihin, niin se todistaa evoluutioteorian oikeaksi.

Edellä olevan "todisteen" ongelma on se että se sotii itseään vastaan ja on ristiriitainen, sillä evoluution piti syntyä ilman älyä, sattumanvaraisesti, ilman suunnittelemista sekä rakentamista. Laboratoriossa tehty keinotekoinen solu syntyi älykkään suunnittelun sekä rakentamisen kautta. Itse asiassa keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen laboratoriossa romutti täydellisesti evoluutioteorian, sillä laboratoriossa valmistettu keinotekoinen solu ei syntynyt ilman älyä, suunnittelua ja rakentamista, sillä se syntyi ihmisen älyn, suunnittelun ja rakentamisen kautta.

Evoluutioteoriaa ei voida koskaan todistaa oikeaksi, koska sitä ei pystytä milloinkaan havaitsemaan olosuhteissa, jossa tyhjyyteen syntyisi ainetta alkuräjähdyksen kautta, joka ilman älyä itseohjautuvasti yhdistäisi aineet keskenään synnyttäen niiden kautta monimuotoista elämää. Keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen kumosi evoluutioteorian ja todisti Raamatun luomisen olevan ainoa oikea vaihtoehto elämän syntymiselle.

Kopsin. Universumi ihminen keho koodi DNA evoluutio alkur
 
Keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen kumosi evoluutioteorian ja todisti Raamatun luomisen olevan ainoa oikea vaihtoehto elämän syntymiselle.

En nyt jaksa Petri muuten kommentoida mutta miten se todisti Raamatun luomisen olevan ainoa oikea vaihtoehto? Tarkoitan että vaikka evoluutioteoria ei olisikaan oikeilla jäljillä niin eihän se mitenkään tarkoittaisi sitä että se oikea totuus on juuri X, vaan vaihtoehtoja voisi olla miljoonia muitakin.

Enkä nyt kaipaa vastaukseksi mitään Raamatun jaetta todistamaan sitä miten juuri Raamattu on totta.
 
Ps 139:
13 Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14 Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15 Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani (golem),. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
Psa 139:16 Thine eyes did see mine unformed substance (golem), and in Thy book they were all written - even the days that were fashioned, when as yet there was none of them. (JPS - Jewish Society Publiation Bible 1917)

Hepreankielen sana golem tarkoittaa Raamatun sanakirjojen mukaan ainetta tai materiaa, joka ei ole vielä kokonaan valmis tai viimeistelty sekä kietoa, kääriä ja kiertää. Golem tulee sanasta galam, joka tarkoittaa kääriä tai kiertää yhteen. Raamatun sanakirjat kuten Online Bible Hebrew Lexicon, Mickelson's Greek and Hebrew Dictionary sekä Brown-Driver-Brigg's Hebrew Dictionary antavat myös golem sanalle merkitykset sikiö ja alkio.

Tutkimalla Psalmi 139 jakeita 13-16 alkutekstin valossa löydämme jotakin todella mielenkiintoista ja merkittävää. Psalmi 139:16 sanoo Jumalan nähneen ja tehneen ihmisen olemuksen, joka ei ollut vielä ihan täysin valmis ja joka oli kääritty tai kieritty yhteen. DNA:n rakenteessa on kaksoiskierre. Raamattu Jumalan sana kertoo ihmisen elämän alkavan kierteen muotoisena, joka ei ole ihan vielä kokonaan valmis, sillä DNA:n kaksoiskierre-rakenteessa on jokaisen ihmisen persoonallinen tieto, jolla ei ole vielä koko ihmisen muotoa (keho ja sen kaikki jäsenet). Ihmisen keho kaikkine jäsenineen sekä toimintoineen tulee kuitenkin rakentumaan valmiiksi DNA:ssa olevien rakennuspiirustuksien mukaisesti.

Ihmisen kehon koodi, eli DNA on Jumalan asettama ja luoma koodi, jonka avulla alkiosta kehittyy sikiö sekä lopulta kokonainen ihminen. Ihmisen ainoa järkevä vaihtoehto selittää ja ymmärtää elämän syntyminen maapallolle perustuu Raamatun totuuteen Jumalan luomistöistä.
 
Evolutionistiseen .....

Evoluutioteoriaa ei voida koskaan todistaa oikeaksi, koska sitä ei pystytä milloinkaan havaitsemaan olosuhteissa, jossa tyhjyyteen syntyisi ainetta alkuräjähdyksen kautta, joka ilman älyä itseohjautuvasti yhdistäisi aineet keskenään synnyttäen niiden kautta monimuotoista elämää. Keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen kumosi evoluutioteorian ja todisti Raamatun luomisen olevan ainoa oikea vaihtoehto elämän syntymiselle.

Kopsin. Universumi ihminen keho koodi DNA evoluutio alkur

Hmmm, evoluutioteoriaa ei voida koskaan todistaa oikeaksi, mutta raamatun tapahtumatko voidaan?
 
[QUOTE="...";30362813]Hmmm, evoluutioteoriaa ei voida koskaan todistaa oikeaksi, mutta raamatun tapahtumatko voidaan?[/QUOTE]

Joo mä ymmärrän niin. Raamatun todenperäisyyden voi tarkistaa havainnoimalla sekä katsomalla onko siinä sanotut asiat totta. Jeesus oli muuten historian henkilö!
 
Aidot kreatonistit asialla :)

Otetaanpas neurobiologinen näkemys asiaan ja näytät juhlallisesti keskisormea kaikille teille. Pistän itseni ENMG:hen ja näytän, millaisia signaaleita aivojeni ja käteni välillä menee. Ensiksi lähtee aivoilta käsky AVAA KÄSI, sitten heti perään, ÄLÄ AVAA KOKO KÄTTÄ, VAAN AINOASTAAN KESKISORMI. Miksi näin? Siksi, että aikoinaan puissa ollessamme olemme tarvinneet vain pihtiotteen ja sittemmin kun olemme tarvinneet hienomekaanisia taitoja, on evoluutiossa kehittynyt tämä idiootttimainen signalointi. Mikäli tämä olisi luomista, miksi joku idiootti tekisi noin typerää järjestelmää? Eikö olisi fiksumpaa lähettää vain käsky AVAA KESKISORMI?

Repikää siitä.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Evoluutiota tapahtuu koko ajan, luonnostaan ja ihmisen aiheuttamista syistä. Luulitteko muka, että persikat ja vesimelonit ovat aina olleet sellaisia suuria, mehukkaita, makeita hedelmiä?

VÄÄRIN. Tästä linkistä pääsee lukemaan ja näkemään, mitä noin 9000 vuotta jalostusta on saanut aikaan. Evoluutiota sekin.

http://www.vox.com/2014/10/15/6982053/selective-breeding-farming-evolution-corn-watermelon-peaches
 
Evoluutioteoria on kyllä saanut tiedepiireissä voimakasta kritiikkiä, mutta ei tuo Petri Paavola siitä kyllä mitään tiedä/ymmärrä. Se on tavallaan oikeassa, mutta väärästä syystä.
 
Raamatun eri vuosien painokset on niin reippaalla kädellä muunneltu, että sen alkuperäinen muoto on ollut aivan eri aikoinaan. Miten sellaiseen voi kukaan luottaa????

Esimerkiksi vaeltaminen Jeremian kirjassa on käännetty muukalaiseksi:

"35:7 Ja ei huonetta rakendaman/ ei jywiä kylwämän/ ei wijnapuuta istuttaman eikä pitämän/ waan pitä asuman majoisa caickena teidän elinaicanan/ että te cauwan eläisitte maasa cusa te waellatte."

Noin se on ollut alunperin, mutta tuota aikaisempia versioita ei ole ainakaan netissä. Jospa kaikki maa onkin Pyhää maata, eikä vain joku tietty? Se olisi helpompi ymmärtää:-)
 
Toi PuuhaPeten maailma olis kyl sillai helppo ja mukava, et mitään ei tarttis tietää, oppia, osata tai ymmärtää. Maailma olis kuustuhatta vuotta vanha, pyramidit olis tekemättä ja dinosaurukset olematta. Lainsäädäntö mahtuis kahteen kivitauluun. Newton ja Einstein oli väärässä. Kaikki valta olis papeilla, jotka ensitöikseen polttaisivat minut noitana.

Tuskin PuuhaPetelläkään hyvin menis, koska hänetkin olis harhaoppisena rovioitu jo silloin kuustuhatta vuotta sitten.
 
[QUOTE="emmin";30363661]Minusta evoluutio ei olla totta. Ei sattumanvaraisesti voi syntyä näin monimuotoista elämää.[/QUOTE]

Evoluutio ei ole sattumanvarainen vaan perustuu toimivien ominaisuuksien jalostamiseen. Biologinen elämä ja elävien organismien rakenne on liian monimuotoista ja sattumanvaraista jotta se voisi olla älyllisen suunnittelun tulos.
 
[QUOTE="ope";30363669]Evoluutio ei ole sattumanvarainen vaan perustuu toimivien ominaisuuksien jalostamiseen. Biologinen elämä ja elävien organismien rakenne on liian monimuotoista ja sattumanvaraista jotta se voisi olla älyllisen suunnittelun tulos.[/QUOTE]

Juuri näin. Hyvä esimerkki on epigeneettinen säätely. Homo Sapienssin ja Simpanssin ero geneettisessä koodissa (netto dna) on n. 1%. Pieni muutos dna-koodissa aiheuttaa valtavan muutoksen. Luonnossa mutaatioita tapahtuu koko ajan ja ne, jotka ovat soveltuvia elämään, elävät ja muut kuolevat pois. Tästä sanonnat "heikko sortuu elon tieltä" ja "luonnon laissa heikot kuolevat pois".

Ihminenkin muuttuu koko ajan. Homo Sapienssia on päivitetty n. 28 kertaa. Seuraava laji on Homo Evolutis. Aivoihin liittyvät muutokset (autismin jne räjähdysmäinen kasvu) antaisi osviittaa siitä, että elämmä muutoksen aikakautta.

Palautetaan mieliin ihmisen kehityspolku: Eukaryota; Metazoa; Chordata; Craniata; Vertebrata; Euteleostomi;Mammalia; Eutheria; Euarchontoglires; Primates; Haplorrhini; Catarrhini; Hominidae; Homo; Homo Sapiens.

Bakteereista elämä lähti 3,4 miljardia vuotta sitten. Tuosta hetkestä ollaan tultu pitkä matka.

P.S. Mikäli elämä olisi suunniteltua, miksi ihmeessä oltais tehty niinkin hirveitä ihmisiä kuten murhaajat tai kuten Michael Jackson?
 
Evoluutioteoria ei selitä elämän syntyä, sillä se opettaa elämän kehittymisestä, mutta se ei osaa sanoa mistä ja miten elämä on saanut alkunsa. Koska tiede ei tiedä miten elämä on saanut syntynsä ja alkunsa, niin siksi siitä on tehty lukuisia erilaisia teorioita ja arvauksia. On aika ironista, että evoluutioteoria pyrkii selittämään elämän kehittymistä, mutta se ei kykene kertomaan, mistä elämä on peräisin.

Miten voit osua oikeaan elämän kehittymisessä, jos et edes tiedä miten elämä on saanut alkunsa? Et mitenkään. Ajattele matematiikka, jos et osaa laskuopin perusteita, niin et koskaan kykene ymmärtämään ja suoriutumaan korkeamman matematiikan tehtävistä. Sama on lukutaidon ymmärtämisessä. Jos et osaa aakkosia, niin et osaa lukea etkä pysty ymmärtämään kielioppia. Huomaatko, että jos asioiden perusteet eivät ole kunnossa ja oikein, niin emme kykene selviytymään asioiden syvällisemmistä ja kehittyneimmistä merkityksistä ja sisällöistä. Sama pätee evoluutioteoriaan, jos et tiedä miten elämä on syntynyt, et taatusti pysty tietämään miten elämä voisi kehittyä.

Täten on täysin selvää että niin pitkään kun ihminen ei tiedä miten elämä on syntynyt, niin hän ei kykene kertomaan totuutta elämän kehittymisestä. Tämän tähden evoluutioteoria on epäonnistunut ja antaa väärän kuvan elämän kehittymisestä. Itse asiassa Raamatun totuus on hyvin yksinkertainen, sillä Jumala loi ensin eläimet, kunkin oman lajinsa mukaan ja sen jälkeen Jumala loi ihmisen. Totuus on ettei ihminen ole kehityksen tulos, vaan luomisen tulos.

Koska tiede ei tiedä miten elämä on syntynyt maan päälle, niin siksi on kehitelty erilaisia keskenään kilpailevia teorioita siitä miten elämä on syntynyt maan päälle. Silloin kun ihminen kiistää Luojan olemassaolon, niin hän ajautuu teorioihin, jotka opettavat elämän syntyneen itseohjautuvasti ja sattumanvaraisesti. Yksistään jo ihmisen keho ja sen monimuotoisen nerokkaasti toimivat toiminnot todistavat, ettei elämän synty voi olla sattumaa, vaan sen takana on Luoja.

Sähkömagneettiset impulssit ohjaavat ihmisen elimistön toimintoja. Hermoston ja verenkierron säätely perustuu sähkömagneettiseen viestintään. Sydän ja aivot toimivat sähköisen toiminnan kautta. Näin hienoa ja nerokasta järjestelmä kuin ihmiskeho ja sen toiminnat ovat ei sattumanvaraisuus voi synnyttää, vaan sen takana täytyy olla Luoja. Ajattele esimerkiksi kehon kykyä korjata itse itseään tai kuinka hienosti kaikki kehonosat toimivat yhdessä sen päämäärän eteen, että ihminen kykenee elämään ja suoriutumaan arjen haasteista.

On paljon helpompaa uskoa luomiseen kuin alkuräjähdykseen tai evoluutioon, sillä sattumanvarainen itseohjautuva prosessi ei kykene tuottamaan niin hienoa ja nerokasta sekä monimuotoista elämää, jota maapallolla esiintyy. Itse asiassa tietoinen elämä (ihmisen persoona) on elävän olennon sielussa, ei kehossa. Jumala puhalsi ihmisen kehoon elämän hengen, jolloin ihmisestä tuli elävä sielu.

Koska elämä on Jumalan antama lahja, niin jumalaton ihminen ei voi koskaan tietää tai ymmärtää elämän alkuperää ja siksi hän joutuu keksimään ja kehittelemään kaikenlaisia olettamuksia ja arvauksia elämän synnystä, jotka ovat kuitenkin vääriä ja valheellisia. Elämän kehittymisen valhe on evoluutioteoria, joka sekin on täynnä vain pelkkiä olettamuksia, jotka eivät perustu totuuteen.
 
Evolutionistiseen tieteeseen perustuva maailmankatsomus sanoo elämän syntyneen ja kehittyneen maapallolle ilman älyä, ilman suunnittelua, itseohjautuvasti sekä sattumanvaraisesti. Jotkut evolutionistista tiedettä puolustavat tiedemiehet ja ihmiset puolustavat alkuräjähdysteoriaa sekä evoluutioteoriaa sanomalla, koska ihminen on kyennyt suunnittelemaan ja rakentamaan laboratoriossa keinotekoisen solun (ei elävä solu), joka kykenee alkeellisiin toimintoihin, niin se todistaa alkuräjähdysteorian ja evoluutioteorian oikeaksi.

Edellä olevan "todisteen" ongelma on se että se sotii itseään vastaan ja on ristiriitainen, sillä alkuräjähdyksen sekä evoluution piti syntyä ilman älyä, sattumanvaraisesti, ilman suunnittelemista sekä rakentamista. Laboratoriossa tehty keinotekoinen solu syntyi älykkään suunnittelun sekä rakentamisen kautta. Itse asiassa keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen laboratoriossa romutti täydellisesti evoluutioteorian, sillä laboratoriossa valmistettu keinotekoinen solu ei syntynyt ilman älyä, suunnittelua ja rakentamista, sillä se syntyi ihmisen älyn, suunnittelun ja rakentamisen kautta.

Alkurähjäysteoriaa ja Evoluutioteoriaa ei voida koskaan todistaa oikeaksi, koska sitä ei pystytä milloinkaan havaitsemaan olosuhteissa, jossa tyhjyyteen syntyisi ainetta alkuräjähdyksen kautta, joka ilman älyä itseohjautuvasti yhdistäisi aineet keskenään synnyttäen niiden kautta monimuotoista elämää, joka evoluution kautta kehittyisi koko ajan kehittyneimmiksi elämänmuodoiksi. Keinotekoisen solun suunnitteleminen ja rakentaminen kumosi alkuräjähdysteorian sekä evoluutioteorian ja todisti Raamatun luomisen olevan ainoa oikea vaihtoehto elämän syntymiselle.

Aine ei synnytä elämää. Materia ja aine ei voi synnyttää tietoista ja älykästä elämää. Raamattu ratkaisee elämän synnyn salaisuuden. Raamattu sanoo Jumala tehneen maan tomusta ihmisen ja puhaltaneen ihmiseen elämän hengen, josta tuli elävä sielu. Älykäs elämä on Jumalan asettama ja istuttama ominaisuus ihmisen sydämessä (mieli, ajatusmaailma).
 
Paneudu Craig Venterin aikaansaannoksiin. Hän tietää miten elämä syntyy http://www.syntheticgenomics.com/

Kun hän saa synteettisen elämän toimimaan, teemme hiilidioksidista dieseliä ja rokotteita mihin tahansa tautiin todella nopeasti. Hyvä vai paha asia, en tiedä.

Kuriositeettinä voisi kysyä, miksi Jumala on niin sairas, että synnyttää elämää vain tänne peräkylille, kun maailmankaikkeudessa on järjetön määrä exoplaneettoja ja terrestisiä planeettoja on pilvin pimein?
 
Toi PuuhaPeten maailma olis kyl sillai helppo ja mukava, et mitään ei tarttis tietää, oppia, osata tai ymmärtää. Maailma olis kuustuhatta vuotta vanha, pyramidit olis tekemättä ja dinosaurukset olematta. Lainsäädäntö mahtuis kahteen kivitauluun. Newton ja Einstein oli väärässä. Kaikki valta olis papeilla, jotka ensitöikseen polttaisivat minut noitana.

Tuskin PuuhaPetelläkään hyvin menis, koska hänetkin olis harhaoppisena rovioitu jo silloin kuustuhatta vuotta sitten.

:D
miten kreationistit muuten selittävät valonnopeuden olemassaolon, vai onko sekin huuhaateoria?
Ja jos valonnopeuden olemassaolo on fakta niin miten tähdet, valonnopeus ja 6000 vuotta vanha universumi sopivat yhteen?
 
Mitäpä jos evoluutio on Jumalan työväline?
 
Totuus löytyy ihan sieltä luomiskertomuksen alkujakeista, pikkuisen vaan osat ovat päässeet muljahtamaan. Tässä korjaus 1. Moos 1:27 "Ja ihminen loi jumalan kuvakseen, ihmisen kuvaksi hän hänet loi."

Tuo muljautus on toki ihan ymmärrettävä ja samaa on harrastettu muissakin uskonnoissa. Jumalat ovat kovasti palvojiensa kaltaisia.
 

Yhteistyössä