Avautuminen netin pakolaiskeskustelijoista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pienyrittäjänä Suomessa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pienyrittäjänä Suomessa

Vieras
Avasin facebookin ja kovasti oli taas kommentoitu tätä pakolaisasiaa. Osa oli sitä mieltä että ovet vaan auki kaikille apua tarvitseville ja tivasivat solidaarisuuden sekä inhimillisyyden perään.

Osa sanoi että ei kiitos nuorille miehille, ja että koko maailmaa ei Suomi voi pelastaa.

Huomasin vaan sellaisen jännän jutun että ne ihmiset/tutut jotka oli tykänneet uutisista joissa kansalaiset majoitti pakolaisia ja jotka huutelivat sen perään että Suomen pitää auttaa, olivat SUURIMMALTA OSIN itse yhteiskunnan tukien varassa! Olipa siellä sairaseläkkeelle jääneitä, varhaiseläkeläisiä, työttömiä sekä mielenterveysongelmaisia, jopa kokonaisia työttömiä perheitä.
Tulipa vaan mieleen että onkohan kyseisiltä ihmisiltä päässyt unohtumaan mistä heidän rahansa tulee. Ilmeisesti kun ovat tottuneet saamaan elatuksensa ilman vastiketta, ovat valmiita jakamaan sitä muillekin, mm. pakolaisille. Taloudelliset faktat Suomen tilasta eivät näy heitä liikuttavan kun on kyse hukkuneesta pienestä pojasta. Jonka hukkuminen muuten oli vanhempien vika sekä niiden suvakkien vika jotka tänne tuloa mainostavat.

Veronmaksajana ja hallituksen säästökurin kurittamana ihmisenä minua kummastuttaa se että minuakin vaaditaan osallistumaan tällaiseen solidaarisuuteen, kun osallistun siihen jo maksamalla kovaa veroa ja tekemällä yrittäjänä todella pitkiä päiviä omalla taloudellisella riskilläni. Näillä veroilla maksetaan mm. näiden suvaitsevaisten maailmanparantajien eläminen. He ovat nyt tuomitsemassa kun en halua maksaa vielä enemmän työlläni toisten ihmisten elättämistä?

Pistäkääpä merkille, ovatko nämä suvaitsevat oikeasti työssä itse, maksavatko he veronsa ja ovatko näitä virkamiehiä/valtion palkollisia joilla on hyvät palkat ja pitkät lomat, jolloin hyvinvointia heidän mielestään riittää jaettavaksi koko maailmalle? Pienyrittäjiä tuntuu tämän Suomen asiat ja turvallisuus sekä hyvinvointi kiinnostavan eniten, muut ovat valmiina avaamaan rajat kaikille tulijoille.

Sotia on aina ollut, lapsia on aina kuollut. Suomen rajojen avaaminen ei ole ratkaisu, piste.
 
Olet havainnut mielestäni oikein.
Ikävä tosiasia vain on, että Suomalaiset heikko-osaiset eivät pääse nauttimaan nykyisistäkään valtion antimista kovin pitkään. Hyvinvointivaltion alas-ajo on jo alkanut.
Tämä on fakta. Voitte ottaa enemmän selvää tästä väitteestä ja todeta asia omin silmin.
 
Euroopan maiden pitäisi luoda omat esikuvansa maailmalle ja kehittää omaa järjestelmäänsä siten, että oman kansan hyvinvointi olisi mahdollisimman laajaa ja ihmiset työllistäytyisivät/aktivoituisivat. Hyvinvointi tuottaisi lopulta ydinaseilla vartioidun Atlantiksen, mikä esikuvana romuttaisi vieraiden kulttuureiden tyrannioita. Mutta päinvastoin korruptio ja sisäinen pahoinvointi on ainakin Suomen kaltaisessa maassa lisääntymään päin. Pakolaisten rajattomasta vastaanottamisesta tehdään hyvettä, ikäänkuin olisi nyt mahdollisuus näyttää miten hyvään pystymme. Näin ei oikeasti tietenkään voi olla. Meillä olisi ollut aina mahdollisuus päästää muita ihmisiä systeemiimme, mutta miksi tekisimme sen nyttenkään? Päitä putoilee joka puolella maailmaa. Mutta ei siitä olla kiinnostuneita, ennenkuin lapsen pääkallo huuhtoutuu meidän alueellemme. Varsinainen uutisankka, missä umpiossa elämmekään. Jos sieltä tulisi parituhatta lapsen pääkalloa, niin saisimme jotain osviittaa siitä mitä maailmalla oikeasti tapahtuu.
 
Suomi ei pääse kehittämään talouttaan positiiviseen suuntaan niin kauan kuin olemme Euroopan unionin keskuspankin talutushihnassa.
EU nykyään latelee säännöt. Ne hyödyttävät Suomea todella vähän.

Suomi kelpaa kyllä nettomaksajaksi ja muiden maiden jäsenmaksujen maksajaksi, mutta mitä tulee päätösten tekoon: Suomi ei saa kannatusta ja tukea muilta.
Suomi ei nauti EU:ssa riittävästi muiden jäsenmaiden kunnioitusta.
Ja tuota on jatkossa hyvin vaikea muuttaa.

Suomi on kuin kaiken lapselleen periksi antava vanhempi. Ei siitä mitään hyvää seuraa. Eikä varsin herätä lapsessa kummoista kunnioitusta!
 
kyllä on aivan järkyttävää, kun kaikki eivät sitten olekaan rasistisia, ahneita ja ahdasmieliä juntteja. Voi voi, yhyy. Kyllä työttömät ja eläkeläisetkin veroa maksavat, älä sä siitä huolehdi.
Sipiläkin on ihan työtön pääministeri. Yhyyyy.

Kyllä mua kuule niin kovasti harmittaa kun en ole rasisti enkä kadehdi pakolaisia. Tämä on ihan hirveetä. Olis niin kivaa olla ahne rasisti ulisija ja kadehtia pakolaisia jotka makaa vastaanottokeskusten käytävillä. Mutta kun aina ei voi voittaa, niin olen vain tällänen suvisluuseri jolla on oma koti ja kaikki tarpeellinen. Yhyyyy. Yhyyy.
 
huomaa että kaikki kommentit on saman alottajan kirjottamia, paitsi yhyy yhyym.
Eli trolli taas tehtailee ketjua omin voimin itselleen vastaillen.

Kuluuhan se sunnuntai niinkin.
 
Tällaisia asioita pohdin kun mietin että teen niin paljon töitä etteivät oma lapsenikaan oikein tunne minua. Silti syytetään jatkuvasti porvariksi ja riistäjäksi, ja minun kukkarollani ollaan taas käymässä kun halutaan auttaa maailman pakolaisia. Kuka auttaisi minun lapsiani jotka eivät tunne vanhempaansa kun tämä yrittää Suomessa tehdä työtä?

On käynyt mielessä kerran jos toisenkin että vaan jättäytyisin itsekin tulonsiirtojen varaan. Olisi varsin helppo nakki, luukut firmassa kiinni ja työntekijät ulos tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Olisi minullakin aikaa lapsille, tuet juoksisi ja harrasteena voisin ottaa meille pakolaisperheen asumaan. Opittaisiin siinä tuntemaan monikulttuuria puolin jos toisin.

Vaan kuinka kauan riittää maksajia kun maksettavien puolella vaan porukka lisääntyy? Mielestäni me pienyrittäjät olemme ainoita todellisia vastuunkantajia Suomessa. Ja kiitosta siitä ei kuulu, vain valitusta ja syyttelyä kun emme halua kustantaa koko maailman pelastamista.
 
Euroopan unioni pitäisi purkaa ja luoda tilalle samantien riippumattomien Euroopan unionin maiden liitto omine tai nykyistä pienempine valuuttajärjestelmineen. Vapaa liikkuvuus voi siinä mielessä säilyä, että kaikilta kuitenkin rekisteröitäisiin passit ja kysyttäisiin matkan tarkoitus. Kantaväestölle pitäisi antaa paremmat oikeudet, kuin niille jotka ovat tulleet tänne pakolaisina tai syntyneet pakolaisvanhemmille kymmenen vuoden kuluessa maahantulosta.
 
huomaa että kaikki kommentit on saman alottajan kirjottamia, paitsi yhyy yhyym.
Eli trolli taas tehtailee ketjua omin voimin itselleen vastaillen.

Kuluuhan se sunnuntai niinkin.

Elä sinä siellä pinkissä kuplassasi vaan. Kyllä minä teen taas ensiviikolla 14 tuntista päivää että siellä sinäkin voit hakea kaupasta makaroonia ja kutsua pakolaisia kotiisi. Ilmeisesti totuus on niin epämiellyttävä että voit ainoastaan vain torjua sen?
 
kyllä on aivan järkyttävää, kun kaikki eivät sitten olekaan rasistisia, ahneita ja ahdasmieliä juntteja. Voi voi, yhyy. Kyllä työttömät ja eläkeläisetkin veroa maksavat, älä sä siitä huolehdi.
Sipiläkin on ihan työtön pääministeri. Yhyyyy.

Kyllä mua kuule niin kovasti harmittaa kun en ole rasisti enkä kadehdi pakolaisia. Tämä on ihan hirveetä. Olis niin kivaa olla ahne rasisti ulisija ja kadehtia pakolaisia jotka makaa vastaanottokeskusten käytävillä. Mutta kun aina ei voi voittaa, niin olen vain tällänen suvisluuseri jolla on oma koti ja kaikki tarpeellinen. Yhyyyy. Yhyyy.

Keskustele nyt sit suvisten kanssa asiasta asiallisesti...
 
Olis niin kivaa olla ahne rasisti ulisija ja kadehtia pakolaisia jotka makaa vastaanottokeskusten käytävillä. Mutta kun aina ei voi voittaa, niin olen vain tällänen suvisluuseri jolla on oma koti ja kaikki tarpeellinen.

Pienyrittäjä on siis ahne rasisti ulisija ja kadehtija kun haluaisi antaa verovarat ensisijaisesti suomalaisille, mm. työttömille, sairaille ja vanhuksille.

Sairas paikka on Suomi. Älä huoli. Kyllä sekin aika auttaa kun meidän nettomaksajien kuppi menee nurin. Täältä pääsee onneksi poiskin, ja Eurooppa on pullollaan maita jotka ottavat mielellään vastaan kovaa työtä pelkäämättömiä yrittäjähenkisiä ihmisiä. Jää sinä tänne sitten majoittamaan ketä haluat.
 
heh tavan taulapäät pistää aina ja ikusesti köyhän piikkiin ja sylkee naamalle. Samalla herrat keksii jonkun uuden himmelin mihin saadaan palamaan rahaa miljardittain mutta typerykselle kun sanoo sen tuovan "työpaikkoja" niin se uppoaa samaan typeryyteen kuuluu usko että 456e kuussa elelee kuin kuningas. tuli hyvä juttu mieleen lietsojat ja sylkijät voisi suhteiden lämmittämiseksi lähettää ns käytöskouluun siperian kolymaan. samalla naapuri saisi halpaa työvoimaa voisi olla mielissään.
 
Tällaisia asioita pohdin kun mietin että teen niin paljon töitä etteivät oma lapsenikaan oikein tunne minua. Silti syytetään jatkuvasti porvariksi ja riistäjäksi, ja minun kukkarollani ollaan taas käymässä kun halutaan auttaa maailman pakolaisia. Kuka auttaisi minun lapsiani jotka eivät tunne vanhempaansa kun tämä yrittää Suomessa tehdä työtä?

On käynyt mielessä kerran jos toisenkin että vaan jättäytyisin itsekin tulonsiirtojen varaan. Olisi varsin helppo nakki, luukut firmassa kiinni ja työntekijät ulos tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Olisi minullakin aikaa lapsille, tuet juoksisi ja harrasteena voisin ottaa meille pakolaisperheen asumaan. Opittaisiin siinä tuntemaan monikulttuuria puolin jos toisin.

Vaan kuinka kauan riittää maksajia kun maksettavien puolella vaan porukka lisääntyy? Mielestäni me pienyrittäjät olemme ainoita todellisia vastuunkantajia Suomessa. Ja kiitosta siitä ei kuulu, vain valitusta ja syyttelyä kun emme halua kustantaa koko maailman pelastamista.

(Ja nyt kirjoitan taas, t. kakkoskommentin kirjoittaja):

Suomen tulisi tukea poliittisin päätöksin pk-yrityksiä, jotta heillä olisi mahdollisuus kasvaa ja palkata lisää työvoimaa.
Saman aikaisesti pitäisi olla rajoittamatta ostovoimaa.

Tämä on minun reseptini Suomen uuteen nousuun.

Velkaa on pakko ottaa jokatapauksessa, joten miksi ei sijoitettaisi edellämainittuun?
 
mä en ole huomannut samaa kuin ap
omassa tuttavapiirissä ennemminkin kovimmat vastustajat on pienituloisia työntekijöitä, usein kunnalla tai valtiolla töissä
kun taas suvakeista löytyy enemmän yksityisyrittäjiä, korkeammin koulutettuja hyvässä työpaikassa olevia.

tosin molemmissa ryhmissä on myös toisenlaisia ihmisiä joten en kyllä suorilta käsin voi päätelmää tehdä.
Mut nämä yllä mainitut jaottelut voin tehdä niiden omien mielipiteidensä äänekkäämpiä esittäjistä.
 
Yksityisyrittäjä ja pienyrittäjä voivat olla eri asioita. Se kampaaja pikkukadulla tai lvi-mies voivat olla pienyrittäjiä. Moni pienyrittäjä on pienituloinen. Pientuloiset luonnollisesti vastustavat koska ovat suhteellisesti suurimman maksajan roolissa.
 
Ne joiden kannat tiedän ovat seuraavanlaisia...

Ne jotka haluavat auttaa:
Yksi on työssäkäyvä eläkeikää lähestyvä. Yksi on nuori tukien varassa elävä. Yksi on eläkkeellä oleva pariskunta.

Ne jotka eivät halua auttaa:
Yksi on työssäkäyvä maahanmuuttaja. Yksi on eläkkeellä oleva pariskunta. Yksi on sairaseläkkeellä oleva "oikeaa eläkeikää" lähestyvä.

Muiden kantoja en tiedä. Mitäs noista nyt sit vois päätellä? Jaa-a.
 
Yhteistyössä