O
osastolleko?
Vieras
Jatkuvan ahdistuksen ja sitä myötä myös jatkuvien itsemurha-ajatuksen vuoksi.
En tiiä miten se auttais. Se sano, että siellä saadaan lääkitys kohilleen ja saa myös keskusteluapua. Ja olishan se myös turvallinen paikka jos esim miettii tota itsetuhoisuutta/itsariajatuksia.
Eikös lääkityksen vois saada kohilleen myös ihan kotona ollessa..? Jos vaikka suostuisin siihen. (Mietityttää vaan se että jos siitä tulis vielä enempi itsariajatuksia sivuoireena tai jäis koukkuun siihen!) Ovat niin huolissaan jatkuvista itsetuhoisista ajatuksista. Vuosikausia jatkuneet nivelkivut aiheuttivat alunalkaenkin ahistuksen ym, mut terapeutti väittää tässä olevan muutakin kuin vaan nuo kivut.
En vaan tiiä mitä ajatella. Kun en suostunut aloittamaan niiden ehdottamaa lääkitystä, ni sit oonkii yhteistyökyvytön..? Mitäs ite mainostivat sitä lääkettään sillein että "ei tuu sivuvaikutuksia eikä aiheuta riippuvuutta." Aina ne hokee sitä että mitä apua sä haluaisit. Eikö ammattilaisilla pitäs olla ideoita ehdottaa jotain mikä saattais auttaa ahistukseen? Pelkkä lääkkeen tyrkyttämine on tähän asti ollut ainoa apu keskusteluavun lisäks.
Eihän ne mua sinne osastolle tosta vaan saa, kun eihän ne m1-kriteerit täyty. Pari päivää sitten päivystyksessä lääkäri kysyi että mitä mieltä olisit osastosta. Sanoin etten todellakaan haluu sinne. Sit ekan keskustelun jälkeen kysyin että en kai mä joudu sinne. Se vastas että en usko.
No sit se kävi lukee mun tietoja ja kysyi uudelleen että suostuisinko osastolle, koska kaikki on huolissaan itsetuhoisista ajatuksista, niitä kun on kokoajan sillon kun on ahdistustakii, eli nyt jo viikko putkeen. Sanoin että en halua. Se kävi konsultoimassa päivystävää psykiatria ja tuli sit takas kertoakseen sen että pakkohoidon kriteerit eivät täyty mun kohdalla. Toisekseen siellähän se ahistus vasta tuliskii... Kävin osaston ovella vuosi sitten ja viivyin siinä max 10min, sen jälkeen tuli hirvee HENGEN ahistus, sellasta ei oo koskaan aiemmin tullut, mut en kyllä ihmettele ees että sieltä paikasta sellasta seurausta oli...
Mutta jos osastolle on niin vaikee päästä nykyään, kuten kaikki niin sanoo, ni miks ne sit sitä ehdottaa?
Mä haluan tähän oloon apua ja saada ahdistuksen loppumaan, mutta en tiiä auttaisko mikään suljettu osasto siihen! Avoimia osastoja täälläpäin ei oo..
Onko joku oikeesti hyötynyt osastojaksosta? Terapeutti sano että tosi monet on hyötyneet siitä. (ei se varmaan tosin kenenkään huonoista kokemuksista kertoiskaan.)
En tiiä miten se auttais. Se sano, että siellä saadaan lääkitys kohilleen ja saa myös keskusteluapua. Ja olishan se myös turvallinen paikka jos esim miettii tota itsetuhoisuutta/itsariajatuksia.
Eikös lääkityksen vois saada kohilleen myös ihan kotona ollessa..? Jos vaikka suostuisin siihen. (Mietityttää vaan se että jos siitä tulis vielä enempi itsariajatuksia sivuoireena tai jäis koukkuun siihen!) Ovat niin huolissaan jatkuvista itsetuhoisista ajatuksista. Vuosikausia jatkuneet nivelkivut aiheuttivat alunalkaenkin ahistuksen ym, mut terapeutti väittää tässä olevan muutakin kuin vaan nuo kivut.
En vaan tiiä mitä ajatella. Kun en suostunut aloittamaan niiden ehdottamaa lääkitystä, ni sit oonkii yhteistyökyvytön..? Mitäs ite mainostivat sitä lääkettään sillein että "ei tuu sivuvaikutuksia eikä aiheuta riippuvuutta." Aina ne hokee sitä että mitä apua sä haluaisit. Eikö ammattilaisilla pitäs olla ideoita ehdottaa jotain mikä saattais auttaa ahistukseen? Pelkkä lääkkeen tyrkyttämine on tähän asti ollut ainoa apu keskusteluavun lisäks.
Eihän ne mua sinne osastolle tosta vaan saa, kun eihän ne m1-kriteerit täyty. Pari päivää sitten päivystyksessä lääkäri kysyi että mitä mieltä olisit osastosta. Sanoin etten todellakaan haluu sinne. Sit ekan keskustelun jälkeen kysyin että en kai mä joudu sinne. Se vastas että en usko.
No sit se kävi lukee mun tietoja ja kysyi uudelleen että suostuisinko osastolle, koska kaikki on huolissaan itsetuhoisista ajatuksista, niitä kun on kokoajan sillon kun on ahdistustakii, eli nyt jo viikko putkeen. Sanoin että en halua. Se kävi konsultoimassa päivystävää psykiatria ja tuli sit takas kertoakseen sen että pakkohoidon kriteerit eivät täyty mun kohdalla. Toisekseen siellähän se ahistus vasta tuliskii... Kävin osaston ovella vuosi sitten ja viivyin siinä max 10min, sen jälkeen tuli hirvee HENGEN ahistus, sellasta ei oo koskaan aiemmin tullut, mut en kyllä ihmettele ees että sieltä paikasta sellasta seurausta oli...
Mutta jos osastolle on niin vaikee päästä nykyään, kuten kaikki niin sanoo, ni miks ne sit sitä ehdottaa?
Mä haluan tähän oloon apua ja saada ahdistuksen loppumaan, mutta en tiiä auttaisko mikään suljettu osasto siihen! Avoimia osastoja täälläpäin ei oo..
Onko joku oikeesti hyötynyt osastojaksosta? Terapeutti sano että tosi monet on hyötyneet siitä. (ei se varmaan tosin kenenkään huonoista kokemuksista kertoiskaan.)