Terapeutti ehdotti osastolle menoa.

[osastolleko?]

Jatkuvan ahdistuksen ja sitä myötä myös jatkuvien itsemurha-ajatuksen vuoksi.
En tiiä miten se auttais. Se sano, että siellä saadaan lääkitys kohilleen ja saa myös keskusteluapua. Ja olishan se myös turvallinen paikka jos esim miettii tota itsetuhoisuutta/itsariajatuksia.
Eikös lääkityksen vois saada kohilleen myös ihan kotona ollessa..? Jos vaikka suostuisin siihen. (Mietityttää vaan se että jos siitä tulis vielä enempi itsariajatuksia sivuoireena tai jäis koukkuun siihen!) Ovat niin huolissaan jatkuvista itsetuhoisista ajatuksista. Vuosikausia jatkuneet nivelkivut aiheuttivat alunalkaenkin ahistuksen ym, mut terapeutti väittää tässä olevan muutakin kuin vaan nuo kivut.

En vaan tiiä mitä ajatella. Kun en suostunut aloittamaan niiden ehdottamaa lääkitystä, ni sit oonkii yhteistyökyvytön..? Mitäs ite mainostivat sitä lääkettään sillein että "ei tuu sivuvaikutuksia eikä aiheuta riippuvuutta." Aina ne hokee sitä että mitä apua sä haluaisit. Eikö ammattilaisilla pitäs olla ideoita ehdottaa jotain mikä saattais auttaa ahistukseen? Pelkkä lääkkeen tyrkyttämine on tähän asti ollut ainoa apu keskusteluavun lisäks.

Eihän ne mua sinne osastolle tosta vaan saa, kun eihän ne m1-kriteerit täyty. Pari päivää sitten päivystyksessä lääkäri kysyi että mitä mieltä olisit osastosta. Sanoin etten todellakaan haluu sinne. Sit ekan keskustelun jälkeen kysyin että en kai mä joudu sinne. Se vastas että en usko.

No sit se kävi lukee mun tietoja ja kysyi uudelleen että suostuisinko osastolle, koska kaikki on huolissaan itsetuhoisista ajatuksista, niitä kun on kokoajan sillon kun on ahdistustakii, eli nyt jo viikko putkeen. Sanoin että en halua. Se kävi konsultoimassa päivystävää psykiatria ja tuli sit takas kertoakseen sen että pakkohoidon kriteerit eivät täyty mun kohdalla. Toisekseen siellähän se ahistus vasta tuliskii... Kävin osaston ovella vuosi sitten ja viivyin siinä max 10min, sen jälkeen tuli hirvee HENGEN ahistus, sellasta ei oo koskaan aiemmin tullut, mut en kyllä ihmettele ees että sieltä paikasta sellasta seurausta oli...
Mutta jos osastolle on niin vaikee päästä nykyään, kuten kaikki niin sanoo, ni miks ne sit sitä ehdottaa?
Mä haluan tähän oloon apua ja saada ahdistuksen loppumaan, mutta en tiiä auttaisko mikään suljettu osasto siihen! Avoimia osastoja täälläpäin ei oo..

Onko joku oikeesti hyötynyt osastojaksosta? Terapeutti sano että tosi monet on hyötyneet siitä. (ei se varmaan tosin kenenkään huonoista kokemuksista kertoiskaan.)

 

[vierailija]

hei

Jos haluat parantua ja tuntea iloa sekä mieliyvää, niin suosittelen lämpimästi osastolle menoa. Ei se autuaaksi tee, mutta pääset alkuun ja sitä kautta takaisin normaalielämään, tasapainoon. Jaksamista ja rohkeutta ottaa askel kohti paranemista!

 

[Osastolleko?]

hei

Jos haluat parantua ja tuntea iloa sekä mieliyvää, niin suosittelen lämpimästi osastolle menoa. Ei se autuaaksi tee, mutta pääset alkuun ja sitä kautta takaisin normaalielämään, tasapainoon. Jaksamista ja rohkeutta ottaa askel kohti paranemista!

Mä arvelen että tää ahistus loppuis/ainakii helpottuis sillä ku lääkärit tutkis jatkuvien kipujen syyn, mut kaikki vaan on huolissaan jatkuvasta itsetuhopuheista/ajatuksista. Ei kukaan ota kantaa siihen kun sanon että ahistus ym on vaan seurausta vuosia jatkuneista kivuista... Koska sillon kun ei oo kipuja, ei myöskään ahdista. Syy ja seuraus..

Jos ne sais pakotettua mut sinne osastolle, ni sillähän tavalla ne sen lääkityksen sais määrättyä, joka ikinen tapaamiskerta siitä puhuneet. Ja se on kuulemma heti "et ota apua vastaan" kun ei suostu aloittaa lääkitystä. Miks määrätä ahistukseen lääkettä, kun sitä olis fiksumpi määrätä h*lvetin koviin kipuihin. No, minähän se oon joka itseni tunnen ja tiedän että lääkkeet ahistukseen hoitais vaan seurausta, ei syytä.

 

[vierailija]

Haluat apua, mutta apu ei kelpaa? Ehdotetaan lääkkeitä ja keskusteluapua, mutta mielestäsi ei ehdoteta mitään apua... Huomaatko omat ristiriitaisuutesi? Osastolla sulle voitaisiin aloittaa turvallisesti esim Lyrica joka auttaa kroonisiin kiputiloihinkin.

 

[vierailija]

Tää on varmaan vitsi? Sä haet apua, saisit sitä- ei kelpaa, mutta tiedät itse paremmin mikä sua auttais?
Miksi sä tuhlaat yhteiskunnan varoja jos itse osaat hoitaa ittes? Miksi sä sit oot itsetuhoinen jos tiedät kuinka sut saa parannettua?
Voi tsiisus taas näitä....

 

[endis]

Hyvin ymmärrettäviä näkökulmia. Osastolle meno ei sinua auta. Lääkkeet voivat piilottaa alkuperäistä ongelmaasi, mutta nekään eivät sinua paranna. Lääkkeet sattuvat olemaan halvempia kuin psykoterapia, siksi niitä tuputetaan.

Itsetuhoiset ajatukset ovat hyvin normaaleita masentuneena. Ei niitä pidä hävetä. Pääasia, ettet toteuta. Suurin osa itsareista tehdään lääkkeiden tai päihteiden vaikutuksen alaisena. Harvoin selvinpäin tai ilman lääkettä.

Minun mielestäni voisit unohtaa yhteiskunnan tarjoaman, luokattoman huonon, hoidon ja keskittyä hoitamaan itse itseäsi. Aloita se tutustumalla sairauteesi. Opiskele asiaa, lainaa kirjastosta sopivia kirjoja ja hakeudu läheiseen kontaktiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka voivat kanssasi keskustella. Ei tarvitse olla terapeutti, vaan ihan tavallinen, ymmärtäväinen ihminen.

Muista, että muutos lähtee vain sinusta itsestäsi.

 

[endis]

Haluat apua, mutta apu ei kelpaa? Ehdotetaan lääkkeitä ja keskusteluapua, mutta mielestäsi ei ehdoteta mitään apua... Huomaatko omat ristiriitaisuutesi? Osastolla sulle voitaisiin aloittaa turvallisesti esim Lyrica joka auttaa kroonisiin kiputiloihinkin.

Eli kehoitat ihmistä aloittamaan erittäin addiktoivan ja paljon sivuvaikutuksia aiheuttavan lääkityksen ilman alkuperäisen syyn selvittämistä? Hyvin viisasta, anamneesi on siis ihan sama, pääasia, että prognoosina on pilleristi

 

[vierailija]

Kirjoituksesi perusteella et ole yhteistyöhaluinen terapeuttisi kanssa ja mikä edellytetään, että voisit olla kotona lääkitystä testatessa. Hänen velvollisuutensa on sinun etuasi ajatellen suositella osastolle menemistä, koska jos teet jotakin itsellesi hän ei ole siitä vastuussa. Sinä tietenkin viime kädessä teet ihan mitä huvittaa, mutta terapeutillasi on joka tapauksessa potilasmerkinnöissä maininta yrityksestä saada sinut osastolle.

Olen itsekin kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta noin kymmenen vuotta, enkä olisi viitsinyt oikutella niin kuin sinä, ihmisille, jotka koettavat minua auttaa. Oikuttelun syyksi ei kelpaa ahdistus ja masennus. Joten jos haluat mässätä ongelmiesi kanssa, niin kukaan ei sinua siitä estä. Itse vastaat viime kädessä hyvinvoinnistasi. Täytyy haluta parantua tai sitten ei. HAluatko sinä?

 

[vierailija]

Oletko käynyt tutkimuksissa nivelkipujen vuoksi? Jos on varaa, niin suosittelen hakeutumaan yksityiselle lääkärille. Kuulostaa vahvasti siltä, että ongelmiesi alkusyy on muu kuin mielenterveys.

 

[vierailija]

Itse toivon että olisin mennyt osastolle kun sitä EHDOTETTIIN enkä vasta sitten kun olin niin helvetin kunnossa että JOUDUIN sinne. Ja lääkkeet todellakin auttoi. Niiden avulla jaksoin terapian ja aloittaa liikunnan ja muuttaa muutenkin elämäntavat että elämä alkoi sujua.

 

[endis]

Itse toivon että olisin mennyt osastolle kun sitä EHDOTETTIIN enkä vasta sitten kun olin niin helvetin kunnossa että JOUDUIN sinne. Ja lääkkeet todellakin auttoi. Niiden avulla jaksoin terapian ja aloittaa liikunnan ja muuttaa muutenkin elämäntavat että elämä alkoi sujua.

Hyvä näin, mutta valitettavasti tutkimusten mukaan 55% lääkkeiden hyödystä on placeboa. Olisit voinut parantua pelkästään sokeripaloilla suuremmalla todennäköisyydellä. Tätä kutsutaan myös "pilleriuskovaisuudeksi". Sokeripalan ja aidon lääkkeen ero on siinä, että aidolla lääkkeellä on aina huomattavasti enemmän sivuvaikutuksia. Tästä syystä on aina parempi yrittää loppuun saakka ilman lääkkeitä ja vasta pakon edessä, kuten ilmeisesti sinulla, lääkitä.

Mikäli mietit historiaasi taaksepäin, olisitko kyennyt tekemään kuvailemasi muutokset ilman lääkkeitä, jos olisit saanut oikeanlaista tukea ja rakkautta?

 

[vierailija]

Hyvä näin, mutta valitettavasti tutkimusten mukaan 55% lääkkeiden hyödystä on placeboa. Olisit voinut parantua pelkästään sokeripaloilla suuremmalla todennäköisyydellä. Tätä kutsutaan myös "pilleriuskovaisuudeksi". Sokeripalan ja aidon lääkkeen ero on siinä, että aidolla lääkkeellä on aina huomattavasti enemmän sivuvaikutuksia. Tästä syystä on aina parempi yrittää loppuun saakka ilman lääkkeitä ja vasta pakon edessä, kuten ilmeisesti sinulla, lääkitä.

Mikäli mietit historiaasi taaksepäin, olisitko kyennyt tekemään kuvailemasi muutokset ilman lääkkeitä, jos olisit saanut oikeanlaista tukea ja rakkautta?

Et nyt ymmärrä matematiikkaa, etkä mitä placebo tarkoittaa. Jos väitteesi olisi muuten totta, niin sokeripalalla paranisi vain puolella todennäköisyydellä oikeaan lääkkeeseen verraten, ei suuremmalla todennäköisyydellä.

Mutta koska placebo ei toimi siten, ei sokeripaloilla parane senkään vertaa. Placebo ei paranna - ei koskaan - ei ollenkaan. Se vain helpottaa oloa ja saa ihmisen tuntemaan olonsa paremmaksi. Kuulostaa hyvältä masennuksen ja ahdistuksen ollessa kysymyksessä, mutta ei tee aivokemialle mitään. Siten placebon vaikutus masennuksen hoidossa on aina ohimenevä. Loppujen lopuksi tilanne on vain pahempi, sillä potilas pettyy ja menettää uskoaan paranemismahdollisuuksiinsa, eikä siten sitoudu hoitoon (edes) yhtä suuressa määrin kuin aikaisemmin.

 

[vierailija]

Haluat apua, mutta apu ei kelpaa? Ehdotetaan lääkkeitä ja keskusteluapua, mutta mielestäsi ei ehdoteta mitään apua... Huomaatko omat ristiriitaisuutesi? Osastolla sulle voitaisiin aloittaa turvallisesti esim Lyrica joka auttaa kroonisiin kiputiloihinkin.

Lääkehoito kipuun voidaan aloittaa ilman osastohoitoakin. Hoitoa pitää saada avohoitona ml psykoterapia. Mielialalääkkeet eivät poista ongelman syytä, se pitäisi psykoterapialla selvittää. Saatko ap varmasti oikeaa psykoterapiaa, ettet käy vain sairaanhoitajan luona jossain mielenterveystoimistossa yms? Voisitko mennä jollekin kipuihin erikoistuneelle lääkärille kivun takia?

 

[vierailija]

Kirjoituksesi perusteella et ole yhteistyöhaluinen terapeuttisi kanssa ja mikä edellytetään, että voisit olla kotona lääkitystä testatessa. Hänen velvollisuutensa on sinun etuasi ajatellen suositella osastolle menemistä, koska jos teet jotakin itsellesi hän ei ole siitä vastuussa. Sinä tietenkin viime kädessä teet ihan mitä huvittaa, mutta terapeutillasi on joka tapauksessa potilasmerkinnöissä maininta yrityksestä saada sinut osastolle.

Olen itsekin kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta noin kymmenen vuotta, enkä olisi viitsinyt oikutella niin kuin sinä, ihmisille, jotka koettavat minua auttaa. Oikuttelun syyksi ei kelpaa ahdistus ja masennus. Joten jos haluat mässätä ongelmiesi kanssa, niin kukaan ei sinua siitä estä. Itse vastaat viime kädessä hyvinvoinnistasi. Täytyy haluta parantua tai sitten ei. HAluatko sinä?

Ei terapeutti liity lääkitykseen millään tavalla. Psykoterapeutti ei määrää lääkityksiä ellei ole samaan aikaan lääkäri. Kaikki psykiatritkaan eivät ole psykoterapeutteja. Ei siis tarvitse olle yhteistyökykyinen terapeutin kanssa, jotta saisi lääkityksen. Kuulostaa siltä, että ap tarvisi kipulääkitystä eikä psyykelääkitystä.

Osastolle ei ole kenenkään pakko mennä saadakseen hoitoa. Hoidon pitää tapahtua avohoidossa. Avohoidon taso on Suomessa surkeaa ja ap:n tapauksessa harkitsisin jopa terapeutin vaihtamista, sillä kuulostaa siltä, että terapeutti lyö hanskat tiskiin varsin nopeasti. Itse olen käynyt psykoterapiassa ja sen pointti on nimenomaan se, että hyvinkin vaikeita asioita voi käsitellä turvalliesti avohoidossa ilman pelkoa siitä, että laitetaan mihinkään pakkohoitoon.

Sairauteen ei voi itse vaikuttaa, ei fyysiseen eikä psyykkiseen. Niistä ei parane omalla halulla, vaan asianmukaisella ja hyvällä hoidolla, joka on Suomessa tosi harvinaista.

Ap:lle sanoisin, että siinä tapauksessa jos aiot tehdä itsemurhan, niin kokeile ensin sitä osastoa. Ei mitään ota, ellei annakaan.

 

[endis]

Et nyt ymmärrä matematiikkaa, etkä mitä placebo tarkoittaa. Jos väitteesi olisi muuten totta, niin sokeripalalla paranisi vain puolella todennäköisyydellä oikeaan lääkkeeseen verraten, ei suuremmalla todennäköisyydellä.

Mutta koska placebo ei toimi siten, ei sokeripaloilla parane senkään vertaa. Placebo ei paranna - ei koskaan - ei ollenkaan. Se vain helpottaa oloa ja saa ihmisen tuntemaan olonsa paremmaksi. Kuulostaa hyvältä masennuksen ja ahdistuksen ollessa kysymyksessä, mutta ei tee aivokemialle mitään. Siten placebon vaikutus masennuksen hoidossa on aina ohimenevä. Loppujen lopuksi tilanne on vain pahempi, sillä potilas pettyy ja menettää uskoaan paranemismahdollisuuksiinsa, eikä siten sitoudu hoitoon (edes) yhtä suuressa määrin kuin aikaisemmin.

Mitä höpötät? Mikäli tutkimuksessa 55% parani placebolla (= sokeripalalla), niin onhan se enemmän kuin lääkkeillä?

Masennus EI PARANE lääkkeillä, koska yhdenkään masennuslääkkeen toimintaa ei edes tunneta tarkasti. Mikä tässä on vaikea tajuta? Katso esimerkkinä vaikkapa Mirtazapiinin tiedot "Mirtazapine is a synthetic tetracyclic derivative of the piperazino-azepines with antidepressant activity. Although its mechanism of action is unknown" joka pätee mihin tahansa vastaavaan lääkkeeseen. Mikäli opiskelet yhtään alaa, tajuat, että ei lääkkeet voikaan ikinä toimia oikein, sillä ne sekoittavat reseptoreiden toiminnan KAIKKIALLA kehossa, eikä vain siellä missä ehkä mahdollisesti olisi ongelmia.

Siksi toisekseen, masennus uusiutuu suuremmalla todennäköisyydellä mikäli sitä lääkitään. Sekin ohjaa ihmistä valitsemaan mieluummin placebon.

Hieman kannattaisi käyttää järkeä, eikä uskoa kaikkea mainosmiesten paskaa "aivokemian epäbalansseista" sun muista roskajutuista, jotka on todistettu jo muistaakseni 1980 luvulla totaaliseksi pupuksi.

 

[vierailija]

Mitä höpötät? Mikäli tutkimuksessa 55% parani placebolla (= sokeripalalla), niin onhan se enemmän kuin lääkkeillä?

Masennus EI PARANE lääkkeillä, koska yhdenkään masennuslääkkeen toimintaa ei edes tunneta tarkasti. Mikä tässä on vaikea tajuta? Katso esimerkkinä vaikkapa Mirtazapiinin tiedot "Mirtazapine is a synthetic tetracyclic derivative of the piperazino-azepines with antidepressant activity. Although its mechanism of action is unknown" joka pätee mihin tahansa vastaavaan lääkkeeseen. Mikäli opiskelet yhtään alaa, tajuat, että ei lääkkeet voikaan ikinä toimia oikein, sillä ne sekoittavat reseptoreiden toiminnan KAIKKIALLA kehossa, eikä vain siellä missä ehkä mahdollisesti olisi ongelmia.

Siksi toisekseen, masennus uusiutuu suuremmalla todennäköisyydellä mikäli sitä lääkitään. Sekin ohjaa ihmistä valitsemaan mieluummin placebon.

Hieman kannattaisi käyttää järkeä, eikä uskoa kaikkea mainosmiesten paskaa "aivokemian epäbalansseista" sun muista roskajutuista, jotka on todistettu jo muistaakseni 1980 luvulla totaaliseksi pupuksi.

Kirjoitit viestissäsi: "tutkimusten mukaan 55% lääkkeiden hyödystä on placeboa." - tällöin 45 % johtuu itse lääkkeestä. Eli pelkän placebon teho on 55 % lääkkeen tehosta. - omien lähteidesi mukaan.

 

[endis]

Kirjoitit viestissäsi: "tutkimusten mukaan 55% lääkkeiden hyödystä on placeboa." - tällöin 45 % johtuu itse lääkkeestä. Eli pelkän placebon teho on 55 % lääkkeen tehosta. - omien lähteidesi mukaan.

Aivan. Eli on tärkeämpää kommentoida aspergermaisesti asiaa, joka varsinaisesti ei liity koko juttuun? Myönnetään virhe ja yksinkertaistus. Eivät nämä kuitenkaan ole ikinä täysin selviä asioita. Placebosta on ihan kiva Wikikin. Siitä voit repiä lisää argummentteja, jos tarpeen.

Ehkä ydinsanoma tulisi olla se, että olisi paljon viisaampaa hoitaa se alkusyy kuntoon, kuin piilottaa se alkusyy (root cause) lääkkeillä? Masennuksessa se alkusyy ei voi olla lääkkeiden nauttimattomuus, eihän? Masennus voi olla tiettyjen geenien ohjelmoituminen päälle stressin seurauksena. Mikäli näin on, silloin pitää tarkastella sitä, miten nämä tietyt geenit ohjelmoidaan pois päältä elämäntapamuutoksilla.

Asiaa voisi valaista tutustuminen telomeerien toimintaan. Täällä on paljon äitejä, joilla on erityislapsi. Heistä on tehty mahtava tutkimus miten telomeerit lyhenevät suuren stressin ja surun vuoksi. Mutta kun he ovat yhdessä (vertaistuki) ja käsittelevät asioita kognitiivisesti, kas kummaa, telomeerit korjaantuvat!

Yhteiskuntaan reflektoiden: me emme tule parantamaan kasvavaa masennus jne mielenterveysongelmia sivuuttamalla alkusyitä (kuten liiallinen stressi, saasteet yms). Voimme korkeintaan piilottaa oireita, jotka johtavat vielä suurempii ongelmiin joko tässä tai tulevissa sukupolvissa (imprinting).

 

[endis]

Laitanpa tähän tutkimuksen englantia osaaville, avannee tuota stressin, masennuksen, telomeerien ja kortisolin kytköstä paremmin kuin huonolla suomenkielellä kirjoitetut juttuni.

"In this study, we demonstrated that (1) daughters of mother with recurrent depression have shorter telomeres than do their low-risk counterparts and that (2) shorter telomere length is associated with greater cortisol reactivity to stress across the high- and low-risk groups. These findings suggest that healthy girls who are at risk of developing MDD are characterized by accelerated biologic aging before the onset of depression, which may predispose them to develop age-related medical illnesses. Indeed, MDD is associated with an increased risk of experiencing serious comorbid medical illnesses (see Freedland and Carney61 for a recent review of this literature). Interestingly, the specific medical illnesses that are observed most frequently in individuals with psychiatric conditions are those that are most commonly seen with advanced age (e.g., cardiovascular disease, stroke, dementia, diabetes, osteoporosis62), raising the possibility that psychiatric illnesses are associated with accelerated aging at the cellular or organismic level. Finally, our findings also contribute to biologic models of health and aging by documenting what appears to be a universal association between telomere length and cortisol reactivity to stress in children. Future work should examine the role of telomere length in risk for MDD and the subsequent effect of a depressive episode on telomere shortening"

 

[vierailija]

Aivan. Eli on tärkeämpää kommentoida aspergermaisesti asiaa, joka varsinaisesti ei liity koko juttuun? Myönnetään virhe ja yksinkertaistus. Eivät nämä kuitenkaan ole ikinä täysin selviä asioita. Placebosta on ihan kiva Wikikin. Siitä voit repiä lisää argummentteja, jos tarpeen.

Ehkä ydinsanoma tulisi olla se, että olisi paljon viisaampaa hoitaa se alkusyy kuntoon, kuin piilottaa se alkusyy (root cause) lääkkeillä? Masennuksessa se alkusyy ei voi olla lääkkeiden nauttimattomuus, eihän? Masennus voi olla tiettyjen geenien ohjelmoituminen päälle stressin seurauksena. Mikäli näin on, silloin pitää tarkastella sitä, miten nämä tietyt geenit ohjelmoidaan pois päältä elämäntapamuutoksilla.

Asiaa voisi valaista tutustuminen telomeerien toimintaan. Täällä on paljon äitejä, joilla on erityislapsi. Heistä on tehty mahtava tutkimus miten telomeerit lyhenevät suuren stressin ja surun vuoksi. Mutta kun he ovat yhdessä (vertaistuki) ja käsittelevät asioita kognitiivisesti, kas kummaa, telomeerit korjaantuvat!

Yhteiskuntaan reflektoiden: me emme tule parantamaan kasvavaa masennus jne mielenterveysongelmia sivuuttamalla alkusyitä (kuten liiallinen stressi, saasteet yms). Voimme korkeintaan piilottaa oireita, jotka johtavat vielä suurempii ongelmiin joko tässä tai tulevissa sukupolvissa (imprinting).

Masennuslääkkeiden tarkoitus on mahdollistaa ilon ja mielihyvän tunteet, joita ilman masennuksesta ei voi parantua. Kun masennus on jatkunut tarpeeksi kauan, niin aivoissa on tapahtunut muutoksia, joiden vuoksi ei ole mahdollista tuntea iloa vaikka tapahtuisi mitä ihanaa ja täydellisä. Lääkkeen on tarkoitus korjata näitä muutoksia, jolloin positiivisten tunteiden tunteminen on jälleen mahdollista ja terapiastakin on silloin jotain hyötyä. Toisin sanoen, lievään masennukseen riittää terapia, keskivaikeaan voi mahdollisesti riittää, vaikka lääkityksestä olisi apua, mutta vakavaan, pitkään kestäneeseen masennukseen tarvitaan lääkkeet, jotta paraneminen olisi - ei helpompaa - vaan mahdollista.

Tähdennän, että en ole väittänyt lääkkeiden yksin parantavan ketään, vaan siihen tarvitaan terapiaa.

Jotenkin tuntuu, että sinulla on vaikeuksia hahmottaa mitä masennus ylipäätään on. Se ei ole suru- tai stressireaktio, jonka parantaa aika ja läheisten tuki. Edes lievä masennus ei ole sitä, saatikka vakava pitkäkestoinen masennnus.

 

[endis]

Masennuslääkkeiden tarkoitus on mahdollistaa ilon ja mielihyvän tunteet, joita ilman masennuksesta ei voi parantua. Kun masennus on jatkunut tarpeeksi kauan, niin aivoissa on tapahtunut muutoksia, joiden vuoksi ei ole mahdollista tuntea iloa vaikka tapahtuisi mitä ihanaa ja täydellisä. Lääkkeen on tarkoitus korjata näitä muutoksia, jolloin positiivisten tunteiden tunteminen on jälleen mahdollista ja terapiastakin on silloin jotain hyötyä. Toisin sanoen, lievään masennukseen riittää terapia, keskivaikeaan voi mahdollisesti riittää, vaikka lääkityksestä olisi apua, mutta vakavaan, pitkään kestäneeseen masennukseen tarvitaan lääkkeet, jotta paraneminen olisi - ei helpompaa - vaan mahdollista.

Tähdennän, että en ole väittänyt lääkkeiden yksin parantavan ketään, vaan siihen tarvitaan terapiaa.

Jotenkin tuntuu, että sinulla on vaikeuksia hahmottaa mitä masennus ylipäätään on. Se ei ole suru- tai stressireaktio, jonka parantaa aika ja läheisten tuki. Edes lievä masennus ei ole sitä, saatikka vakava pitkäkestoinen masennnus.

1. Mikäli masennuslääkkeiden tarkoitus on mahdollistaa ilon ja mielihyvän tunteen, miksi tarvitaan lääkkeitä, koska on huumeet ja viina? Molemmat mahdollistavat mielihyvän ja ilon, mutta eivät takuuvarmasti paranna masennuksesta. Itse asiassa, monet alkoholistit juovat masennukseensa.

2. Pitkään jatkuneeseen, vaikeaan masennukseen toimii useammin ECT kuin lääkkeet. Mitä se mielestäsi todistaa? ECT:ssä ei käytetä lääkeaineita.

3. Tiedän varmasti masennuksen patologiasta kohtalaisen riittävästi perustellakseni kantani. On turhaa väitellä siitä mikä on stressin osuus masennuksen synnyssä, koska se on todistettu monet kerrat. Mikäli tämä on epäselvää, voisit opiskella undergraduated-luennot vaikkapa tästä. Mikäli olet jostain tutkimustuloksesta eri mieltä, voisit tuoda ne ystävällisesti esille.

 

[vierailija]

Lähes kaikki ovat käsittämättömästi ohittaneet ap:n tärkeimmän pointin - jos masennus ja ahdistus johtuvat hoitamattomasta sairaudesta joka tuottaa hänelle kipuja, niin mitä helvettiä auttaa yrittää hoitaa masennusta ( = oiretta) masennuslääkkeillä, kun pitäisi hoitaa niitä masennusta aiheuttavia kipuja (=syytä)! Ei ole mitään järkeä hoitaa vain oiretta, sehän on sama kuin jollakin koskisi päätä koska se on puristettu prässiin, ja sitten annettaisiin vain särkylääkettä, sen sijaan että otettaisiin pää pois prässistä. Joo, voihan se lääkitys vähentää niitä oireita / poistaa kivun päästä, mutta yhä ne SYYT ovat olemassa ja NE pitäisi hoitaa, eikä vain pyrkiä peittämään oireita. Muuten on ainakin loppuikänsä lääkityksen varassa, ja pahimmassa tapauksessa se alkuperäinen, kipuja aiheuttava sairaus vaan pahenee kun SITÄ ei hoideta asiaankuuluvasti.

Ap:n pitäisi nyt ehdottomasti saada apua siihen alkuperäiseen sairauteensa. Masentuu tuossa kuka tahansa, jos joutuu jatkuvasti kärsimään kivuista .

 

[endis]

Lähes kaikki ovat käsittämättömästi ohittaneet ap:n tärkeimmän pointin - jos masennus ja ahdistus johtuvat hoitamattomasta sairaudesta joka tuottaa hänelle kipuja, niin mitä helvettiä auttaa yrittää hoitaa masennusta ( = oiretta) masennuslääkkeillä, kun pitäisi hoitaa niitä masennusta aiheuttavia kipuja (=syytä)! Ei ole mitään järkeä hoitaa vain oiretta, sehän on sama kuin jollakin koskisi päätä koska se on puristettu prässiin, ja sitten annettaisiin vain särkylääkettä, sen sijaan että otettaisiin pää pois prässistä. Joo, voihan se lääkitys vähentää niitä oireita / poistaa kivun päästä, mutta yhä ne SYYT ovat olemassa ja NE pitäisi hoitaa, eikä vain pyrkiä peittämään oireita. Muuten on ainakin loppuikänsä lääkityksen varassa, ja pahimmassa tapauksessa se alkuperäinen, kipuja aiheuttava sairaus vaan pahenee kun SITÄ ei hoideta asiaankuuluvasti.

Ap:n pitäisi nyt ehdottomasti saada apua siihen alkuperäiseen sairauteensa. Masentuu tuossa kuka tahansa, jos joutuu jatkuvasti kärsimään kivuista .

Juuri näin ^ ... en tiedä miksi en osannut argumentoida siten, että olisin tullut ymmärretyksi. Alkusyyn hoitaminen on se avainasia, ei oireiden piilottaminen.

 

[vierailija]

Tosi tyhmiä kommentteja monella. Ei se jos haluaa kipujen syyn selvitettävän, tarkoita että olisi yhteistyöhaluton. Ymmärrän hyvin että jatkuva kipu vie elämänhalunkin lopulta. Osa masennuslääkkeistä voi vähentää kipuja. Lyricaa kait on vaikea saada koska siitä on tehty hysteerisesti riippuvuutta pelkäävien lääkärien keskuudessa paha, paha lääke. (Kiitos MOT-roskaohjelma). Ikäänkuin maailmassa ei olisi riippuvuutta pahempia asioita ja niinkuin riippuvuudesta ei pääsisi eroon.
Tuohan on ihan tutkimustenkin valossa totta että jos kärsii esim. masennuksesta tai mistä vaan mielenterveysongelmasta, niin ei haluta tutkia fyysisten ongelmien taustaa. On helpompi vaan syyttää mielenterveysongelmia kaikesta. Sellaisestakin jolle on myys elitys.
Onhan fibromyalgian mahdollisuus suljettu pois?

En osaa sanoa kannattaako mennä osastolle, voihan siellä olla asiallistakin hoitoa, vaikea sanoa.

 

[vierailija]

Mitenkä tän nyt kauniisti sanois. Olet aika hemskatin tyhmä.
Valitat kivuista ja ahdistuksesta ->sinulle tarjotaan lääkettä, mutta et halua.
Mietippä ihan ensin Mitä sinä haluat??
Moni "psyykelääke" on myös kipulääke, juuri pitkäaikaisen kivun hoidossa käytetty. Mutta sinä et halua.

Sitten ehkä kannattaisi olla valittamatta yhtää mitää mistää kivuista.

 

[vierailija sijlaö]

Luulen, että terapeutillasi on asiantuntemusta suositella os.jaksoa. Psyyk. lääkityksen aloittaminen avopuolella voi joskus lisätä potilailla itsemurhariskiä, koska potilaat ikäänkuin voimaantuvat toimintaan ja tekevät itsemurhan siinä lääkityksen aloitusvaiheessa. Ehkä tämän takia pohti turvallista os.hoitoa. Myös minä etsisin syytä/dg kivuille, koska niiden vähentäminen auttaisi paremmin jaksamaan, syy löytyisi, kivut vähemmäksi, pystyy paremmin nukkumaan.
Mutta minua myös kiinnostaa kuulla/lukea mitä on psyyk. sairauksien hoitoon muuta kuin lääkehoito + terapia/keskustelu. Mitä muuta lääkäreiden/hoitajien pitäisi suositella näiden sijaan jos nämä eivät sovi/kelpaa/riitä potilaalle? Toki lääkkeettömät ulkoilu, rentoutus, ystävät, iloa tuottava harrastukset.