Poliisin mielestä on "halveksittavaa ja brutaalia" varottaa naisia raiskauksista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Oli jo aikakin että aletaan lanseerata raiskausvaara merkkejä. Näitä vois sitten sijoitelle lenkkipoluille ja puistoihin ja kaikkialle missä mahdollisia metsäkellijöitä liikkuu. Eipähän sitten kenelläkään naisella ole aihetta valitttaa, jos joutuvat kellinnän kohteeksi, kun kerran ennalta varoitettu on.

Voitais alkaa tekeen tällä bisnestä ja jalostaa tätä eteenpäin ja alkaa myymään ruotsiin no-go zone varoitusmerkkejä.

Mutta seriously... En itekään näe että mitä näillä varoitusjulisteilla oikein haetaan takaa. Tosin en ole nähnyt julistetta, niin en tiedä sitten mikä sen sanoma sitten oli tai miten se oli esitetty. Eikö olisi ollut tehokkaampaa tehdä julisteita lenkkipoluille, jotka ohjastaisivat uusia tulokkaita suomen tavoista, kun kerran SPR:llä on ollut niin kiire ettei kunnollista seksuaali/lähestymiskasvatusta näillä ihmisille ole saanut järjestettyä. Siis julisteita joissa ohjastetaan ettei naisille vihelletä, kosketa ilman lupaa jne..

Mitä tulee poliisiin ja mediaan niin ylimitoitettua ja överiä oli taas kommentointi näistä julisteita. Ihmisillä kun oikeasti on huoli ja sitten taas vähätellään ihmisten huolta. Aika brutaalia minusta.
 
Kukaan ei osaa kertoa, mitä hyötyä noista julisteista olisi ollut vaikka nyt sitten naisten kannalta. Onko ymmärrettävä nyt niin, että niistä ei olisi ollutkaan mitään hyötyä?
No mietippä nyt hetki, mitä hyötyä mistään varoituksista on.
Miksi lumivyöryistä varoitetaan paikoilla, joissa niitä tapahtuu?
Miksi taskuvarkaista varoitetaan paikoilla, missä niitä tapahtuu?
Miksi vaarallisista aineista varoitetaan paikoilla, missä niitä säilytetään?
- siksi, että ihmiset ymmärtäisivät varoa.
 
Miksi ajattelet, että naiset tarvitsisivat lisävaroittelua raiskauksista? Ehkä oletat, että naiset eivät tiedä ilmiön olemassaoloa tai eivät ole tulleet koskaan ajatelleeksikaan, että sellainen riski saattaisi jossain olla... vai?

Muut esimerkkisi eivät ole verrannollisia, koska niistä infoaminen tuo jotain uutta tietoa ihmisille. Ei voida olettaa, että jokainen tuntee lumivallien olosuhteet ja osaa ennustaa lumivyöryvaaran. Mutta millä perusteella ajatellaan, että jollain setämiehellä on hallussaan Suuri Salaisuus, josta naiset eivät tiedä mitään, ja se on se, että vuodessa tehdään jonkin verran raiskauksia?

Kiinnostaisi myös, millä lailla naiset voisivat varoa paitsi pysymällä kokonaan sisällä?
 
Maahanmuutto johtaa siihen, että suomalaiset naiset joutuvat rajoittamaan liikkumistansa ja muuttamaan pukeutumistansa hyvin peittäväksi. Ihmetyttää vain se, että naiset ovat tämän kehityksen moottoreita: tietämättä vai tietäen?

Tuossa juuri toinen kirjoittaja toi esiin, että näiden julisteiden tarkoitus oli rajoittaa naisten liikkumista - varoakseen raiskauksia heidän pitäisi välttää liikkumista ulkona.

Mikä on sillä lailla "jännä" juttu, että välttääkseen raiskauksia 99,9%, kannattaisi olla lesbo ja tekemisissä vain naisten kanssa. Tyhmää, ettei kukaan koskaan kampanjoi tällaisen puolesta - olisi virkistävää vaihtelua ainakin.
 
Vitsi sä olet sekaisin kun et millään tajua!
Raiskausriski on kasvanut ja hallitus, eikä virkavalta tee mitään, anteeksi, tekevät toki; käskevät olla avuliaita ja vastaanottavia, mutta samalla pitäisi vältellä pimeitä lenkkipolkuja ja olla antamatta ymmärtää...
Muistavat vähän väliä ilmoitella mediassa myös, että ei niitä tulijoiden rikostaustoja voida selvittää. Tulokkaiden raiskaus ja ahdistelu uutisten jälkeen SPR pyytää nuoria vokkeihin palvelemaan tulokkaita.:)
Tiesitkö, että osa, etenkin naisista, olette tosi sinisilmäisiä. Uskotte jotain Ylen uutisia ja ajattelette kaiken olevan hyvin. Newsflash: eipä olekaan.
Kukaan ei ole kieltänyt naisia kävelemään keskustassa eikä sitä edes kukaan muu osaisi ajatella kuin sinä, kun runttaat sun femakko vaihteen ykköseltä suoraan kutoselle, alat kiihkoilla noita femakkojuttuja. Se sotkee järjenjuoksusikin!

Ne julisteet on siellä protestina sekä huomiona.

Okei, eli tarkoitus oli sittenkin vain protestoida. Siksi provokatiivinen juliste. Silti on outoa, miksi protesti on suunnattu naisia vastaan. Miksi sitä protestia ei sitten suunnattu suoraan joko raiskaajille tai esim. poliitikoille, jotka päättävät mm. maahanmuutosta?

Onpas huvittavaa. Osa selittää silmät kirkkaina, että tarkoitus oli vain valistaa tietämättömiä naisia raiskauksista (koska naisethan eivät tietäisi muuten mitään siitä aihepiiristä) ja osa taas selittää, että oikeastaan kyse oli "rakentavasta maahanmuuttokritiikistä".

Skarpatkaa nyt. Jos haluatte kritisoida maahanmuuttoa, niin etsikää nyt joku vähän järkevämpi tapa kuin tuollainen naisiin kohdistettu häirintä. Kuvitelkaa, että joku levittelisi työpaikoilla tai kouluissa seinät täyteen jotaion julisteita, joissa kaikissa olisi viestinä "varokaa naiset, teidät voidaan raiskata". Luuletteko, että oikeasti menisi läpi selitys, että tässä ihan vaan kritisoidaan raiskauksia ja viesti on suunnattu miehille? Ei menisi. Julisteet kerättäisiin pois ja tyyppiä puhuteltaisiin asiattomasta toiminnasta.
 
Maahanmuutto johtaa siihen, että suomalaiset naiset joutuvat rajoittamaan liikkumistansa ja muuttamaan pukeutumistansa hyvin peittäväksi. Ihmetyttää vain se, että naiset ovat tämän kehityksen moottoreita: tietämättä vai tietäen?
Tämä on totta, eikä julisteilla tai millään muullakaan toisarvoisella asialla ole mitään tekemistä sen kanssa.
Mörköäiti ei puutu itse syyhyn. Hän keskittyy ainoastaan seurauksiin.

Kun naisten tuttuja henkilöitä aletaan raiskaamaan niin he osaavat kyllä ihan itse ajatella sitä, kannattaako esim lenkkeillä pimeällä tiellä. Tai metsissä ym.
Raiskaajat ovat nyt vokeissa. Kun heidät asutetaan omiin asuntoihin niin alkaa raiskauksien määrä Suomessa nousta radikaalisti.
Ihan samalla tavoin on käynyt muissakin EU:n maissa.

Jos poliisi olisi ollut fiksu. Se olisi sanonut brutaaliksi toiminnaksi sitä, että nämä vokin raiskaajat ja murhaajat (raiskaajia on suurin osa, irakissa raiskaaminen on ihan yleistä) saavat kulkea täällä ihan vapaasti. Sekä sitä, että tasa-arvosta ja naisten seksuaalisuudesta kertovat infotilaisuudet ovat irakilaismiehelle vapaaehtoisia!

Ihme, että mörköäitiä ei kiinnosta tällaiset asiat.
Mutta ah, kun ilmestyy juliste jota käytetään protestina ja ihan aiheellisena huomautuksena niin mörköäiti ihan kliimaksissa alkaa suoltamaan tekstiä.

Enemmän naisen asemaa Suomessa on vaarantamassa nämä velikullat Irakista, ei suinkaan joku juliste.
Naisen asema on todella vahva Suomessa. Ei ole pelkoa, että juliste syö sitä.

Ainoa pelko on, että joku raiskaa naisen!
Ja raiskaajat ovat suurimmalta osin maahanmuuttajataustaisia.

He ovat ongelma ja tämä raiskausasia täytyy selvittää heidän kanssa.

Ja tämä sana kirii myös suomalaisen raiskaajankin korviin ja toimii esimerkkinä.

Toisen ihmisen kunnioittamisen voisi ottaa yleiseen neuvolajärjestelmään tai ainakin tätä on syytä avata kunnolla tuleville vanhemmille ja vanhemmille yleensä.
Kasvatustyöllä vahvistetaan toisen ihmisen kunnioitusta ja itsemäöräämisoikeutta.

kasvatustyö on kaiken juuri!
 
On meitä fiksujakin naisia, onneksi.

Naisten asema olisi vaarassa jos kaikki olisivat tuollaisia hihhuleita jotka eivät keskity olennaiseen tai kannata maltillista maahanmuuttoa.

Koska on huomattu, että nykyisestä hallituksesta ei ole kotouttajaksi. Kaikki merkit viittaavat siihen: integrointi ei tule onnistumaan. Infotilaisuudet naisten asemasta ovat vapaaehtoisia jne.
 
Ei kukaan ole väittänytkään, että jonkun setämiehen raiskausmässäily julisteissa söisi naisen asemaa Suomessa.

Itse asiassa raiskaajat eivät ole suurimmalta osin maahanmuuttajataustaisia. Jos maahanmuuttajataustaisilta tai turvapaikanhakijoilta kiellettäisiin liikkuminen julkisilla paikoilla vapaasti, tulisi varmaan sama rajoite ulottaa myös muihin miehiin - paikallisiin ja turisteihin.

En tiedä, kenen tai keiden kanssa minulla on tässä nyt ilo keskustella, mutta tekstien perusteella kirjoittajat vaikuttavat miehiltä. Näiden miesten mielestä on ilmeisesti täysin ok ja aiheellista levitellä raiskausjulisteita ympäriinsä, sinun tekstisi mukaan, jotta naiset ymmärtäisivät alkaa rajoittaa liikkumistaan. Mutta kysykää naisilta, pitävätkö he tällaisia raiskausjulisteita tarpeellisina? Kysykää naisilta, haluavatko he, että joku setämies levittelee keskustaan julisteita, joihin on piirretty oikein kuva raiskaustapahtumasta? Veikkaan, että naiset eivät kaipaa setämiehen valistusta.

Jos kerran raiskaukset ovat ongelma, on typerää kiusantekoa suunnata naisia kohtaan joku raiskausjulistekampanja. Kohde on täysin väärä ja menetelmä on täysin väärä.

Raiskaukset ovat ongelma ja raiskaajat ovat ongelma. Myös raiskausjulisteet julkisessa tilassa ovat ongelma ja niitä levittelevät setämiehet ovat ongelmat. Raiskausjulisteet eivät auta raiskausongelmien ratkaisussa ollenkaan.

Olet oikeassa, että kasvatuksella on keskeinen osa. Mutta raiskausjulisteet eivät millään lailla auta siinä. Kirjoitat, että asiaa pitäisi alkaa ratkaista maahanmuuttajamiesten parissa - joten edelleen, miksi helvetissä juliste on suunnattu suomalaisille naisille? Eikö olisi sitten ollut fiksumpaa suunnata valistus niille, jotka niitä ongelmia aiheuttavat?

Se, jos naiset nyt lakkaavat liikkumasta julkisilla paikoilla, ei suinkaan ratkaise ongelmaa. Joten se olisi huono vaihtoehto. Mustasukkaisille miehille ja misogyynisille setämiehille se tietysti sopisi, että naiset siirtyisivät taas kodin piiriin. Hassua samaan aikaan kritisoida muita kulttuureita siitä, että nainen ei saa kulkea vapaasti, jos sitä ehdotetaan täälläkin ensimmäisenä ratkaisuna miesten aiheuttamiin ongelmiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
On meitä fiksujakin naisia, onneksi.

Naisten asema olisi vaarassa jos kaikki olisivat tuollaisia hihhuleita jotka eivät keskity olennaiseen tai kannata maltillista maahanmuuttoa.

Koska on huomattu, että nykyisestä hallituksesta ei ole kotouttajaksi. Kaikki merkit viittaavat siihen: integrointi ei tule onnistumaan. Infotilaisuudet naisten asemasta ovat vapaaehtoisia jne.

Mistä muuten olette saaneet tuon tiedon, että infotilaisuudet naisten asemasta ovat vapaaehtoisia?

Ja mitä esim. itseeni tulee, en minä kannata mitään rajat auki -politiikkaa. Enkä pidä ihanteellisena sitä, että tulee kymmeniä tuhansia miehiä - en oikeastaan jaksaisi kauheasti miehiä muutenkaan, suurin osa tuntuu olevan niin keskeneräisiä: yhtä lailla nämä suomalaiset setämiehet raiskausjulisteineen kuin ulkomaalaiset miehet vanhoillisine käsityksineen. Onneksi tunnen niin paljon fiksuja, ajattelevia ja oikeasti tasa-arvoisia miehiä ja naisia, että usko ihmiskuntaan säilyy.

Mutta fakta on nyt se, että kymmenet tuhannet ja sadat tuhannet ihmiset ovat lähteneet pakolaisiksi. Lain mukaan heillä on oikeus hakea turvapaikkaa. Jos turvapaikan edellytykset täyttyvät, se täytyy heille myöntää. Teitä vituttaa se, että länsimaat joutuvat auttamaan muunmaalaisia ihmisiä. Itseäni vituttaa se, että länsimaiden toimien vuoksi koko tämä tilanne on päässyt kärjistymään näin pahaksi. Jos olisi tehty vastuullisempaa politiikkaa aiemmin, ei tarvitsisi nyt riidellä jostain typeristä julisteista tien varressa.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Tommoisten tollojulisteiden ainoa tarkoitus on lietsoa pelkoa ja vihaa.
Lähinnä onnistuu vain herättämään sääliä. Levittäjä olisi hoidon tarpeessa, mutta ei ilmeisesti saa edes kunnon lääkkeitä.
 
Raiskauksista varoittaminen on täysin järkevää. Etenkin kun on kyse mamuista, niin Irakista tulevat syyllistyvät 17 kertaa todennäköisemmin raiskaamiseen kuin kantasuomalainen. Ei tällä ole mitään tekemistä rasismin kanssa.
Aivan oikein!

Asian ytimeen pitäisi puuttua, eli näihin yliedustettuihin raiskaajiin.

Mitä ideoita mörköäidillä on - miten voimme puuttua?
 
No mietippä nyt hetki, mitä hyötyä mistään varoituksista on.
Miksi lumivyöryistä varoitetaan paikoilla, joissa niitä tapahtuu?
Miksi taskuvarkaista varoitetaan paikoilla, missä niitä tapahtuu?
Miksi vaarallisista aineista varoitetaan paikoilla, missä niitä säilytetään?
- siksi, että ihmiset ymmärtäisivät varoa.

Juuri näin. Jos on korkea riski joutua raiskatuksi ja tästä varoitetaan, niin silloin naiset osaavat paremmin varustautua yksin liikkuessaan esim. turvahälyttimillä ja suihkeilla tai ottamalla lenkkipoluille seuralaisen mukaan ja pitämällä puhelinta käden ulottuvilla.
 
Mutta fakta on nyt se, että kymmenet tuhannet ja sadat tuhannet ihmiset ovat lähteneet pakolaisiksi. Lain mukaan heillä on oikeus hakea turvapaikkaa. Jos turvapaikan edellytykset täyttyvät, se täytyy heille myöntää. Teitä vituttaa se, että länsimaat joutuvat auttamaan muunmaalaisia ihmisiä. Itseäni vituttaa se, että länsimaiden toimien vuoksi koko tämä tilanne on päässyt kärjistymään näin pahaksi. Jos olisi tehty vastuullisempaa politiikkaa aiemmin, ei tarvitsisi nyt riidellä jostain typeristä julisteista tien varressa.

Hallitus on tehnyt selväksi pienituloisia duunareita kyykyttäessään, että lakeja on helppo muuttaa. Nyt olisi aika muuttaa turvapaikkalakeja, koska on tullut selväksi, ettei tänne tulle oikeista syistä ja systeemiä käytetään väärin. Kyse on vain poliittisesta tahdosta.
 
Mistä muuten olette saaneet tuon tiedon, että infotilaisuudet naisten asemasta ovat vapaaehtoisia?

Teitä vituttaa se, että länsimaat joutuvat auttamaan muunmaalaisia ihmisiä.
Itseäni vituttaa se, että länsimaiden toimien vuoksi koko tämä tilanne on päässyt kärjistymään näin pahaksi. Jos olisi tehty vastuullisempaa politiikkaa aiemmin, ei tarvitsisi nyt riidellä jostain typeristä julisteista tien varressa.

Siitä on uutisoitu.

Ei vituta lainkaan. Tottakai meidän tulee auttaa, mutta tuen maltillista maahanmuuttoa, jotta meillä olisi resursseja tehdä kotouttaminen ja integrointi huolellisesti.

Tuo länsimaiden syyllistäminen on perseestä!
Mulla on sinulle hyvä ja mielenkiintoinen video, katso joskus jos on aikaa.

Miksi ajattelet, että naiset tarvitsisivat lisävaroittelua raiskauksista? Ehkä oletat, että naiset eivät tiedä ilmiön olemassaoloa tai eivät ole tulleet koskaan ajatelleeksikaan, että sellainen riski saattaisi jossain olla... vai?

Muut esimerkkisi eivät ole verrannollisia, koska niistä infoaminen tuo jotain uutta tietoa ihmisille. Ei voida olettaa, että jokainen tuntee lumivallien olosuhteet ja osaa ennustaa lumivyöryvaaran. Mutta millä perusteella ajatellaan, että jollain setämiehellä on hallussaan Suuri Salaisuus, josta naiset eivät tiedä mitään, ja se on se, että vuodessa tehdään jonkin verran raiskauksia?

Kiinnostaisi myös, millä lailla naiset voisivat varoa paitsi pysymällä kokonaan sisällä?
No ellet ihan tyhmä ole, niin tiedät, että esim. kaupoakeskuksissa, tireilla yms paikoissa on taskuvarkaita. Silti niistä varoitetaan, etenkin jos heitä on tavallista enemmän liikkeellä. Jos maahanmuuttajien joukossa tilastojen mukaan on enemmän raiskaajia, on ihan aiheellista asiasta kertoa.
Ehkä suurin hyöty varoituksista on nuorille tytöille, jotka ehkä etenkin ilta-aikaan välttävät seudulla liikkumista.
 
Tuskin kukaan on voinut välttyä kuulemasta näitä raiskaustilastoja ja ne luovat lähinnä ylimitoitettua pelkoa muutenkin, kuten tästä keskustelusta näkyy. Siis kuvitellaan, että 100 turvapaikanhakijamiehen tuleminen paikkakunnalle merkitsisi että yht´äkkiä pusikoissa vaanii useita aktiivisia puskaraiskareita. Totuus kuitenkin on, että esim. n. 15 000 Suomessa asuvassa somaliaa äidinkielenään puhuvista raiskauksesta on epäilty esim. vuonna 2013 viittä, eikä tämä siis mikään poikkeuksellisen matala luku, vaan ylipäätään tapauksia on vain muutamia vuodessa. Ja nyt väitetetään, että 100 kappaleessa juuri maahan muuttaneessa turvapaikanhakijassa olisi useita aktiiviraiskareita. Juupa juu, on epätodennäköistä, että niihin sataan turvapaikanhakijaan sisältyisi yhtään raiskaria, saati että aloittaisivat aktiivisen uhrien metsästyksen heti Suomeen saavuttuaan, turvapaikkapäätöstä odotellessaan. Vaikka maahanmuuttajataustaiset syyllistyvät raiskaukseen kantasuomalaisia useammin, silti kyse on vain promilleista, ei useista prosenteista. Mutta kun joku heittää ihan omasta päästään, että turvapaikanhakijoista usea prosentti syyllistyisi raiskauksiin, niin toinen on jo laskemassa mitä se tarkoittaa 20 000 maahanmuuttajan osalta. No haloo, eiköhän käytetä oikeita tietoja eikä jonkun palstailijan itse keksittyjä lukemia laskelmien pohjana.

Ja vaikka nyt kaikki tietää, että Lähi-Idästä ja Afrikasta tulevat syyllistyvät 17 kertaa kantasuomalaisia useammin raiskauksiin (sosioekonomisten taustatekijöiden pienentää eroa, mutta ei sitä poista), niin se taas lienee jäänyt monelta kuulematta, koska asiaa ei palstoilla toitoteta, on se että maahanmuuttajataustaiset ovat useammin myös rikosten uhreina. Esimerkiksi pahoinpitelyn uhriksi joutumisen todennäköisyys on 2,5-kertainen ja esim. Afrikasta tulevat naiset joutuvat raiskatuiksi neljä kertaa useammin kuin kantasuomalaiset naiset. Tai todellisuudessa ero lienee isompikin, koska uskon Afrikasta tulevien jättävän raiskaukset useammin ilmoittamatta kulttuurinsa ja häpeäntuntemusten vuoksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Maahanmuutto johtaa siihen, että suomalaiset naiset joutuvat rajoittamaan liikkumistansa ja muuttamaan pukeutumistansa hyvin peittäväksi. Ihmetyttää vain se, että naiset ovat tämän kehityksen moottoreita: tietämättä vai tietäen?
Kösittääkseni tämän kehityksen moottoreina ovat toimineet etupäässä Sipilä ja muut hallituksen pojat. Edelleen noita typeriä "brutaali" -nimityksiä käyttävät miespoliisit. Samoin Spr:n naisia raiskauksista syyttänyt johtotyyppi oli mies.
Eli omiin silmiini näyttää, että miehet tämän sopan pääkeittäjiä ovat.
 
Ei kukaan ole väittänytkään, että jonkun setämiehen raiskausmässäily julisteissa söisi naisen asemaa Suomessa.

Itse asiassa raiskaajat eivät ole suurimmalta osin maahanmuuttajataustaisia. Jos maahanmuuttajataustaisilta tai turvapaikanhakijoilta kiellettäisiin liikkuminen julkisilla paikoilla vapaasti, tulisi varmaan sama rajoite ulottaa myös muihin miehiin - paikallisiin ja turisteihin.

He ovat tilastojen mukaan prosentuaalisesti suurin raiskauksien tekijä.

En tiedä, kenen tai keiden kanssa minulla on tässä nyt ilo keskustella, mutta tekstien perusteella kirjoittajat vaikuttavat miehiltä.

Olen nainen.

Näiden miesten mielestä on ilmeisesti täysin ok ja aiheellista levitellä raiskausjulisteita ympäriinsä, sinun tekstisi mukaan, jotta naiset ymmärtäisivät alkaa rajoittaa liikkumistaan. Mutta kysykää naisilta, pitävätkö he tällaisia raiskausjulisteita tarpeellisina? Kysykää naisilta, haluavatko he, että joku setämies levittelee keskustaan julisteita, joihin on piirretty oikein kuva raiskaustapahtumasta? Veikkaan, että naiset eivät kaipaa setämiehen valistusta.

Naiset yleisesti pitävät huomioita ihan aiheellisina.

Jos kerran raiskaukset ovat ongelma, on typerää kiusantekoa suunnata naisia kohtaan joku raiskausjulistekampanja. Kohde on täysin väärä ja menetelmä on täysin väärä.

Kyse ei ole kiusanteosta. Sen sinä kehitit omassa päässäsi.

Raiskaukset ovat ongelma ja raiskaajat ovat ongelma. Myös raiskausjulisteet julkisessa tilassa ovat ongelma ja niitä levittelevät setämiehet ovat ongelmat. Raiskausjulisteet eivät auta raiskausongelmien ratkaisussa ollenkaan.

Kuka naisia sitten varoittaa?
On paljon niitä naisia jotka sokeasti lukee Ylen uutisis ja luulee kaikkien vokkilaisten olevan hyviä tyyppejä joita pitää auttaa ja hyysätä. Täyä suorastaan hallitus vaatii, media vanavedessä.

Olet oikeassa, että kasvatuksella on keskeinen osa. Mutta raiskausjulisteet eivät millään lailla auta siinä. Kirjoitat, että asiaa pitäisi alkaa ratkaista maahanmuuttajamiesten parissa - joten edelleen, miksi helvetissä juliste on suunnattu suomalaisille naisille? Eikö olisi sitten ollut fiksumpaa suunnata valistus niille, jotka niitä ongelmia aiheuttavat?

Sehän olisi rasistinen teko!

Se, jos naiset nyt lakkaavat liikkumasta julkisilla paikoilla, ei suinkaan ratkaise ongelmaa.
Joten se olisi huono vaihtoehto. Mustasukkaisille miehille ja misogyynisille setämiehille se tietysti sopisi, että naiset siirtyisivät taas kodin piiriin. Hassua samaan aikaan kritisoida muita kulttuureita siitä, että nainen ei saa kulkea vapaasti, jos sitä ehdotetaan täälläkin ensimmäisenä ratkaisuna miesten aiheuttamiin ongelmiin.

Suomessa naisen asema on vahva, ei sitä horjuta mikään juliste. Poliusille oli lyöty sanat suuhun ja se on näköjään ottanut tulta purjeeseen osalla ihmisistä.

Tekopyhää toimintaa poliisilta. Ja tämä lisää entisestään valistamista tph:n vaarallisuudesta, koska poliisi ei tee mitään asian suhteen.
Saksassa on asia jo ymmärretty. Poliisipäällikkö on sanonut ihan suoraan että tph:t pitäisi säilyttää lukkojen takana ja ihan syystä!
 
Yhteistyössä