V
vierailija
Vieras
ja sekoan varmaan lopullisesti. Ei juma sentään eikö tämä elämä ikinä voi olla kunnossa??? Mikä siinä on että ongelmaa pukkaa päälle toisensa jälkeen. Viimeiset neljä vuotta ollu yhtä suurta sonta kasaa suoraan sanottuna eikä mikään viittaa siihen että yhtään helpommaksi tulee. Oon toki kiitollinen siitä että lapset on terveitä ja että itse olen luultavasti terve. Siitäkään oo mitään varmuutta että olisin terve sen verran paljon sairastelin kevään, kesän ja alkusyksyn aikana. Ties vaikka mulla onkin joku tauti. En voi olla vihaamatta itseäni kun olen niin surkea etten saa tehtyä elämästä parempaa. Miks kaikki muut saa töitä valmistuu opinnoista jne. Mä en saavuta mitään en vaikka kuinka yrittäisin ja sitäpaitsi mä oon niin väsynyt siihen että mun pitää ponnistella miljoona kertaa kovemmin kun kaikki muut ja ei, se saavutus ei tunnu yhtään sen paremmalta vaikka oon ponnistellu enemmän. Ponnistelet ja ponnistelet ja silti alisuoritat tai nippa nappa pääset läpi, jippii. Hävetä saa itseään jatkuvasti. Joskus mietin olenko mä jotenkin vajaa älyinen vai mikä mussa on vikana?