Nettiflirtti on petollisen helppoa

Occamin partaveitsi

Tunnettu jäsen
17.11.2015
2 750
172
63
Kerrankin täyspäistä juttua http://www.kodinkuvalehti.fi/artikk...taja_heli_vaaranen_nettiflirtti_on_petollisen

Eroaminen tarttuu ystävältä toiselle kuin virus, sanoo Heli Vaaranen.

Odotukset ovat katossa.
Pitkän parisuhteen ylläpitäminen on vaikeampaa kuin koskaan ennen. Ympäristön paine ei enää suojaa pitkää liittoa. Siinä on tietysti paljon hyvää: Ei tarvitse kestää väkivaltaista puolisoa vain sen takia, että ero olisi häpeä. Ihmisellä on oikeus elää elämää, jossa hän voi hyvin.

Kääntöpuoli on se, että myös ihan tavalliset liitot päättyvät eroon. Elämä on nykyään helppoa, harvan tarvitsee ponnistella äärirajoilla saadakseen ruokaa ja katon päänsä päälle. Silloin pintaan nousee onnellisuuden kaipuu, ja siksi myös parisuhteelta odotetaan valtavasti.

Ihminen on hyvään tottuva olento. Se, mikä tuntuu nyt ihan kelpo suhteelta, ei ehkä kohta enää riitäkään. Aina voisi olla mielikuvituksellisempaa, tyydyttävämpää.

Aarretta pitää kiillottaa.
Suomalaiset eivät ole sisäistäneet ajatusta parisuhteen hoitamisesta. Kannattaa miettiä, miltä puolisosta tuntuu jäädä aina toiseksi, kolmanneksi tai neljänneksi työn, lasten ja koiran jälkeen.

Myös vapaa-ajalta odotetaan paljon: pitäisi voida toteuttaa itseään ja virkistäytyä. Perheissä kipuillaan paljon sen kanssa, että kotona odottaa toinen työvuoro kodin- ja lastenhoidon parissa. Kuka sen kakun hoitaa? Kahden työssäkäyvän vanhemman perhemalli on historian mittapuulla niin tuore, että kotitöiden tasapuolisesta jaosta ei ole vielä lujia perinteitä, jotka kulkisivat suvussa.

Vaikka odotukset onnellisuudesta ovat hurjat, omassa liitossa oletetaan, että kerran solmittu suhde selviää omillaan. Niinhän se ei mene. Ihmissuhde on kallis aarre, jota pitää vaalia ja kiillottaa.

Nuoruudenihastus on hipaisun päässä.
Kun onnellisuuden kaipuuseen ja parisuhteen hoitamattomuuteen lisätään sosiaalinen media, saadaan uudenlainen soppa. Nettiflirtistä on tullut yhdenlaista kevytpornoa, ja kynnys ottaa yhteyttä suhteen ulkopuolisiin ihastuksiin on alentunut.

Kun omassa suhteessa on ongelmia ja vanha nuoruudenihastus on vain hipaisun päässä, vanha romanssi roihahtaa helposti uudelleen. Jos kummallakin on elämässään onnellisuus- aukko, viestittely johtaa helposti tapaamiseen ja enempäänkin.

Sinkkuraiteelle jää jumiin.
Eroaminen on helppoa, pysyvän suhteen löytäminen ei.

Suomessa on miljoona sinkkua. Se on hurja muutos ihmislajin käyttäytymisessä. Olemme aina hakeutuneet laumaan, hakeneet turvaa perheestä, mutta nyt monet ihmiset valitsevat yksinäisyyden.

Yksin elämisestä tulee helposti itseään ylläpitävä tilanne. Kun saa pitkään tehdä juuri niin kuin haluaa, sopeutuminen toisen kanssa elämiseen vaikeutuu.

Eroaminen tarttuu.
Ihminen on laumaeläin myös siinä mielessä, että matkimme toisten toimintaa. Tutkimuksissa on havaittu, että eroaminen tarttuu ystäväpiirissä. Kun yhdet kaveripiiristä uskaltautuvat eroamaan, toisille se on jo paljon helpompaa.

Toisaalta ystävät myös pitävät parisuhteita yllä. Pariskuntaillalliset ja muu sosiaalinen elämä tuovat kiinnostavuutta ja iloa jaettuun elämään. Jos haluaa säilyttää parisuhteensa, kannattaa pitää yhteisistä ystävistä kiinni.

Katso ilmaisia nettityökaluja parisuhteen hoitamiseen täältä.
 
Tutkimus on varsin totta. Olen huomannut.

Mä olen saanut muutaman vihamiehenkin, kun olen alkanut saarnata varatulle flirttailijalle siitä miten kusipäisesti hän toimii.

Mä en vaan tajua, millainen on ihminen, joka ei voi erota liitostaan jos siinä on jotain vikaa. Ja vasta sen jälkeen alkaa flirtata muille/etsiä uutta/kysellä vanhan suolan janon sammutajaa.

Pelkureita!
 
  • Tykkää
Reactions: Occamin partaveitsi
Tutkimus on varsin totta. Olen huomannut.

Mä olen saanut muutaman vihamiehenkin, kun olen alkanut saarnata varatulle flirttailijalle siitä miten kusipäisesti hän toimii.

Mä en vaan tajua, millainen on ihminen, joka ei voi erota liitostaan jos siinä on jotain vikaa. Ja vasta sen jälkeen alkaa flirtata muille/etsiä uutta/kysellä vanhan suolan janon sammutajaa.

Pelkureita!

Totta. Johtamisessa on samat ongelmat: saadakseen jotain uutta, on luovuttava vanhasta. Sama pätee liittoihinkin. Tärkeää on myös huomata viesti siitä, että erotaan liian heppoisin perustein. Toisin sanoen, hetken hurma voi viedä loppuelämän helvettiin.
 
Jep! Mä, kun erosta oli jotain kolme vuotta, törmäsin yhteen nuoruudenihastukistani. Sit oli flirttiä pari kuukautta ennenko päädytiin yöksi yhteen. Ja jäi sit viimeiseksi yöksi. Olisi kannattanut jättää kokematta!

Ois ihan kamalaa jos jonkun moisen turhan takia ois eroamaan ryhtynyt.
 
Ei tulisi mieleenikään flirttailla varatun kanssa, vaikka sinkku olenkin. Ja silloin kun en ole sinkku, en edes huomaa muita miehiä, saati että flirttailisin heidän kanssaan.
 
Tiedän flirttailevan varatun miehen, sivistyneen ja taiteellisen. Kundi luulee, että naiset ovat vain lääpällään, mutta ei ymmärrä että häntä pidetään vitsinä.
 
Niin minustakin. Mä vain kuvittelin parista edellisestä vastauksestasi ettei olisi.

Totta. Eivät "sanat tai flirtit" voi käsittää niin. Tarkoitin sillä tuossa yhteydessä sitä, että ne teot ratkaisevat tuleeko siitä ongelmaa, sanat (ei kirjoitus) tai flirtti jossain tilanteessa ei välttämättä tuo ongelmaa, jos ei tee mitään niiden eteen, eli ei tarkoita sanomaansa.
 
Jep! Mä, kun erosta oli jotain kolme vuotta, törmäsin yhteen nuoruudenihastukistani. Sit oli flirttiä pari kuukautta ennenko päädytiin yöksi yhteen. Ja jäi sit viimeiseksi yöksi. Olisi kannattanut jättää kokematta!

Ois ihan kamalaa jos jonkun moisen turhan takia ois eroamaan ryhtynyt.
Mutta pakko oli persettä kuitenkin antaa, muuten ei millään ilveellä selvinnyt mikä kannattaa ja mikä ei.

Naisen logiikka. Se logiikka jonka siivittämänä jaetaan persettä - usein toistuvasti ja useammalle - paskapäälle, jotta voidaan sitten aina sopivissa tilanteissa vielä vuosien päästäkin dramaattiseen/elämänviisaaseen äänensävyyn hokea kuinka "jostain syystä vedän/vedin puoleeni vääriä miehiä".
 
Miehethän ne haluaa mulkkuaan päästä kasteleen ja sen pillun perässä menee. Kerran saa niin se on heippa, jos et anna voi siltikin olla heippa ja haetaan uusi nainen ja kokeillaan antaisko ja saataisko.
 
Tämä johtuu siis vain miehistä? Eikö se ole nimenomaan naisten aiheuttama tila? Kysynnän ja tarjonnan lait kohtaavat: liian paljon perstyrkkysiä suhteessa häntäheikkeihin.
 
Mutta pakko oli persettä kuitenkin antaa, muuten ei millään ilveellä selvinnyt mikä kannattaa ja mikä ei.

Naisen logiikka. Se logiikka jonka siivittämänä jaetaan persettä - usein toistuvasti ja useammalle - paskapäälle, jotta voidaan sitten aina sopivissa tilanteissa vielä vuosien päästäkin dramaattiseen/elämänviisaaseen äänensävyyn hokea kuinka "jostain syystä vedän/vedin puoleeni vääriä miehiä".

Miten niin ANTAA persettä? Mä elin sinkkuna pitkään. Mua panetti ja tyyppi tuntui himottavammalta vaihtoehdolta kuin oma käsi. Mä halusin sitä miestä yhtä paljon kuin yli kaksikymmentä vuotta aikaisemminkin.

Eikä se mikään paskapää ollut. Seksuaalisesti vaan täysin mulle sopimaton.

Hyvä mies mulla nykyään on. Ja niin oli eksäkin sen lähes parikymmentä vuotta mikä yhdessä elettiin.
 
Yhteistyössä