Lihavat eivät ole saamattomia

Sinä olet näköalaton denialisti. Jänkytät samaa tarinaa.
Antibiootteja varmaankin vuosia. Olen vanha pieru.
Jos sulle tulee parempi mieli siitä, että uskot lihavuuden johtuvan ympäristötekijöistä niin siitä vaan. Ei me sun opetuslapsiksesi aleta kuitenkaan.

Eipä se minua kiinnosta, tuon vain esille uusimpia tuulia, sillä vanhat tuulet (kuten sinun) ovat johtaneet tähän tilanteeseen.
 
Ruma iho on kyllä ruma, pakko meikata kun lähtee ihmisten ilmoille. Tosin aina ei jaksa mutta sitten ihmiset kyllä vahtaa.

Auts! Meikkaat siis saadaksesi muiden hyväksyntää? Opetteleppas olemaan oma itsesi ja hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Suurimmat pelkomme majailee päässämme. Ei kukaan normaali ihminen katsele kenenkään ihon laatua tai mitään muutakaan. Tuskin sinäkään.
 
Mun mielestä.

Näin se yleensä menee. Tätä tarkoitin sillä, että useilla meillä on "reikä päässä", eli heikko itsetunto, jota paikataan kosmetiikalla ja ties millä.

Olen varma, että jos et välitä koko asiasta, ei kukaan tule sinua haukkumaan rumaksi. Mikäli tulee, olet kohdannut mielisairaan.
 
Tähän asti ei kukaan ole haukkunut. Mistä sitä tietää mitä muut ajattelevat.
 
Tähän asti ei kukaan ole haukkunut. Mistä sitä tietää mitä muut ajattelevat.

Mitä väliä? En minä ainakaan mieti mitä muut minusta ajattelevat. Mikäli ei kelpaa, niin se on heidän ongelmansa.

Mikäli ajattelet asiaa, niin parinmuodostukseen liittyvät rituaalit ja erikoistilanteissa (kuten juhlissa, joissa on protokolla) voi hyvinkin olla tarpeen meikata, olla siisteissä vaatteissa yms. mutta arjessa en näe mitään tarvetta moiseen.

Oudointa on se, että pitää olla keinotekoisesti "seksikäs", vaikka olisi naimisissa. Minulle alaston, itsensä kanssa sinut oleva, juuri suihkusta tullut nainen on aina se seksikkäin. Voin olla tietysti jotenkin poikkeava, kun näin ajattelen.
 
En tarkoittanut tuota. Olen seksikäs ilman meikkiä. Omaksi iloksi laitan meikkiä. Kiva olla huoliteltu.
 
En tarkoittanut tuota. Olen seksikäs ilman meikkiä. Omaksi iloksi laitan meikkiä. Kiva olla huoliteltu.

Ymmärrän. Eikä tuo nyt paha asia ole, mutta jos tavoitteena on kehittyä ihmisenä, voisi olla hyvä kehittymiskohde hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
 
Hieman laajennetaan ajatteluanne (tässä kohtaa en vielä paljasta tulevia uutisia siitä, miten suolistobakteerit ohjaavat geenejämme):

Iltalehteä:

Monella on kokemusta siitä, että pikkutarkinkaan dieetti ei tunnu vähentävän kiloja juuri ollenkaan. Ihannepaino tuntuu yhtä kaukaiselta saavutettavalta kuin lottovoitto.

Lihavuusepidemia on fakta. Syitä etsitään nyt muualtakin kuin vain siitä, kuinka paljon ihminen syö ja liikkuu. On näyttöä muun muassa siitä, että prosessoitu ruoka voi olla yksi tekijä.

Obesity-lehdessä julkaistu artikkeli käsittelee ikuisuuskysymystä: miten suuressa määrin ylipaino on kiinni geeneistä?

Kaikki eivät tunnu lihovat, vaikka he olisivat kuinka runsaiden lihapatojen ääressä jatkuvasti. Katse kääntyy geeneihin. Voiko olla niin, että joillakin ihmisillä todellakin on sellaiset perintötekijät, että he eivät liho, eivät millään. Ja toisilla on toisin päin.

National Institutes of Health (NIH) Committee on Genes, Behavior and Response to Weight Loss Interventions kokosi tutkijaryhmän, joka sai tehtäväkseen selvittää geenien merkitystä laihduttamisen ja painonhallinnan onnistumiseen.

Aiemmin oli jo tutkimuksissa todettu, että toiset laihtuvat samalla dieetillä enemmän, toiset vähemmän. Niinpä on oletettavaa, että geeneillä on merkitystä. Tällaisia painoindeksiin vaikuttavia geenitekijöitä on löytynyt jo noin 150.

Yksilölliset dieetit tulevat

Vaikka geenit eivät suoraan määräisikään ihmisen painoindeksiä, geeneillä voi olla paljon tekemistä muun muassa sen kanssa, miten ihmisen rasva palaa ja miten lihakset kehittyvät ja kasvavat.

Tietyt geenin alleelit voivat vaikuttaa siihen, mikä dieetti puree kehenkin parhaiten. Niinpä tulevaisuudessa voidaan ehkä ensin selvittää, minkälaisia alleeleja ihmisellä on ja näin voidaan suositella hänelle heti todennäköisesti parasta painonhallintakeinoa.

Painonhallintaan vaikuttavat myös muun muassa suoliston bakteerit ja niiden laatu. Ihmisellä on perimänsäkin vuoksi taipumus pitää juuri tietynlaisista mauista ja ruuista. Nämä vaikuttavat siihen, mitä ja kuinka paljon ihminen syötäväkseen valitsee.

Perimä vaikuttanee myös siihen, miten suhtaudumme liikuntaan. Toisille fyysinen aktiivisuus on ikäänkuin toinen luonto, toisille liikkuminen vaatii erityistä ponnistelua.

Tutkijat ymmärtävät hyvin sen, että ihminen voi turhautua painonhallintayrityksissään. Yksi ratkaisu pysyvään painonhallintaan voisivat olla entistä enemmän personifioidut dieetit. Jos tiedetään tarkasti, mitä dieettiä kannattaa noudattaa, saadaan tuloksia ja onnistumisen iloa.

Lähde: medicalnewstoday.com
 
Auts! Meikkaat siis saadaksesi muiden hyväksyntää? Opetteleppas olemaan oma itsesi ja hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Suurimmat pelkomme majailee päässämme. Ei kukaan normaali ihminen katsele kenenkään ihon laatua tai mitään muutakaan. Tuskin sinäkään.

En mä mitään hyväksyntää tartte. Riittää kun on huomaamaton.Kyllä sen huomaa esim. kaupassa että myyjän katse viivähtää jos leuka on peittämättömiä paisefinnejä täynnä. On ne itestäkin rumia. Lähinnä naiset katselee toistensa ulkonäköä, miehet ei niinkään kun ei olla missään parinmuodostusasetelmissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Occamin partaveitsi
En mä mitään hyväksyntää tartte. Riittää kun on huomaamaton.Kyllä sen huomaa esim. kaupassa että myyjän katse viivähtää jos leuka on peittämättömiä paisefinnejä täynnä. On ne itestäkin rumia. Lähinnä naiset katselee toistensa ulkonäköä, miehet ei niinkään kun ei olla missään parinmuodostusasetelmissa.

Voi myös olla, että se tuntuu siltä, kuin toiset katselisivat. Tai jos hän katsoo, että oletpa kaunis ja vieläpä ilman meikkiä?
 
Voi myös olla, että se tuntuu siltä, kuin toiset katselisivat. Tai jos hän katsoo, että oletpa kaunis ja vieläpä ilman meikkiä?

Tiedän eron noiden asioiden välillä. Kyllähän katse tahtoo kiinnittyä jos jollain on jotain selvästi tavallisuudesta poikkeavaa; musta silmä, punainen nenä, tosi isot tissit, paiseita tai jos joku on myös poikkeuksellisen viehättävä. Tottakai sivistynyt ihminen peittää sen mahdollisimman pian niin ettei toinen huomaisi mutta eleet ja ilmeet ehtii rekisteröidä tosi nopeasti. Tissiasia onkin mielenkiintoinen, siis sellaiset tooosi isot lollot, ne on jotenkin hämmentävät.
 
Totta. Minä pyrin katsomaan ihmistä aina silmiin, oli hän millainen tahansa. RInnat ovat vaikeat, koska silloin on pakko keskittyä tosissaan siihen, ettei katsoisi. Liika tarkkailu on myös rasittavaa, sillä nykyisin ihmettelen miksi naiset katsovat minua aina muniin! Punttisalilla tai lenkillä. Ensin katsotaan silmiin, sitten muniin. Aluksi siitä nolostui, nykyisin lähinnä huvittaa.
 
Similar threads

O
Viestiä
3
Luettu
6K
T
O
Viestiä
6
Luettu
2K
A

Yhteistyössä