V
vierailija
Vieras
Mä olen köyhän perheen lapsi ja kärsin siitä aina. Olen syntynyt -88, eli mennyt kouluun -95 ja päässyt ylioppilaaksi 2007.
Mä en saanut koskaan mitään. Kai meillä olisi oikeasti ollut varaakin, mutta mun vanhemmat olivat jotain elämäntapasäästäjiä. Sain syksyllä lenkkarit ja niillä mentiin seuraavaan syksyyn, vaikka olisi ollut kuinka rikki. Mitään kesäkenkiä tai tennareita mulla ei ollut. Kumpparit oli yleensä äidin vanhat ja alakouluikäisenä ihan liian isot mulle.
Vaatteet oli pääasiassa lahjoituksena saatuja. Teini-ikäisenä sain synttärilahjaksi 50e, jolla sitten piti maksaa junalippu kaupunkiin ja siitä mitä jäi niin sain ostaa vaatteita.
Mua kiusattiin aina siitä, että mun vaatteet oli vanhanaikaisia ja kännykkä ihan aataminaikainen. Meillä ei ollut kotona tietokonetta, joten lukioiässä mä kävin kirjaston koneella. Mun vanhemmat joi paljon. Luonnollisestikaan ei matkusteltu ja ainoat huvipuistokäynnit oli koulujen luokkaretkiä. Kadehdin aina niitä tyttöjä, joilla oli kaikkea kaunista ja ihanaa ja muodikasta.
Koko opiskeluiden ajan tein kahta työtä koulun ohella ja vuodessa pidin pari viikkoa vapaata, jolloin matkustin ulkomaille. Olen tässä 10v sisällä käynyt ulkomailla 23 kertaa.
Nyt saan ihan hyvää palkkaa ja mulla on kai jonkinlainen ostosriippuvuus ja näyttämisen halu. Shoppailen jatkuvasti uusia vaatteita ja mulla on kalliita merkkilaukkuja. Itseasiassa juuri tulin kaupungilta ja sinne hurahti 450e parin tunnin sisällä. Mulla on myös kaunis koti ja sisustan paljon. Palkkani on hyvä, käteen jää 2600e ja se on mun ikäiselle hyvin. Asuntolaina+yhtiövastike+kotivakuutus vie 700e ja 1900e jää muuhun. No auto syö kyllä mukavasti mun rahoja mutta kyllä mulle jää ruokaan, shoppailuun yms helposti jopa 1800e. KAIKKI menee mitä tulee.
Mulla on jäänyt lapsuudesta niin suuret traumat, että mulla on ihan hirveä tarve saada kaikki takaisin. Haen hyväksyntää materian kautta, vaikka mulla on heikko itsetunto ja läheisriippuvuus. Ja kyllä, käyn terapiassa
Se maksaa kuukaudessa 80e.
Mä en saanut koskaan mitään. Kai meillä olisi oikeasti ollut varaakin, mutta mun vanhemmat olivat jotain elämäntapasäästäjiä. Sain syksyllä lenkkarit ja niillä mentiin seuraavaan syksyyn, vaikka olisi ollut kuinka rikki. Mitään kesäkenkiä tai tennareita mulla ei ollut. Kumpparit oli yleensä äidin vanhat ja alakouluikäisenä ihan liian isot mulle.
Vaatteet oli pääasiassa lahjoituksena saatuja. Teini-ikäisenä sain synttärilahjaksi 50e, jolla sitten piti maksaa junalippu kaupunkiin ja siitä mitä jäi niin sain ostaa vaatteita.
Mua kiusattiin aina siitä, että mun vaatteet oli vanhanaikaisia ja kännykkä ihan aataminaikainen. Meillä ei ollut kotona tietokonetta, joten lukioiässä mä kävin kirjaston koneella. Mun vanhemmat joi paljon. Luonnollisestikaan ei matkusteltu ja ainoat huvipuistokäynnit oli koulujen luokkaretkiä. Kadehdin aina niitä tyttöjä, joilla oli kaikkea kaunista ja ihanaa ja muodikasta.
Koko opiskeluiden ajan tein kahta työtä koulun ohella ja vuodessa pidin pari viikkoa vapaata, jolloin matkustin ulkomaille. Olen tässä 10v sisällä käynyt ulkomailla 23 kertaa.
Nyt saan ihan hyvää palkkaa ja mulla on kai jonkinlainen ostosriippuvuus ja näyttämisen halu. Shoppailen jatkuvasti uusia vaatteita ja mulla on kalliita merkkilaukkuja. Itseasiassa juuri tulin kaupungilta ja sinne hurahti 450e parin tunnin sisällä. Mulla on myös kaunis koti ja sisustan paljon. Palkkani on hyvä, käteen jää 2600e ja se on mun ikäiselle hyvin. Asuntolaina+yhtiövastike+kotivakuutus vie 700e ja 1900e jää muuhun. No auto syö kyllä mukavasti mun rahoja mutta kyllä mulle jää ruokaan, shoppailuun yms helposti jopa 1800e. KAIKKI menee mitä tulee.
Mulla on jäänyt lapsuudesta niin suuret traumat, että mulla on ihan hirveä tarve saada kaikki takaisin. Haen hyväksyntää materian kautta, vaikka mulla on heikko itsetunto ja läheisriippuvuus. Ja kyllä, käyn terapiassa