V
vierailija
Vieras
Tilanne siis se, että 2 kouluikäistä lasta kyseessä.
Alkuun oli paperilla viikko-viikko sopimus. Kumpikaan ei maksanut elatusmaksuja tai saanut elatustukea.
Nyt vuosi sitten muutettiin sopimusta niin, että lapset äidillä 10pvää ja isällä 18pvää, jolloin isä saa elatusmaksuja kelasta koska äiti on opiskelija.
Todellisuudessa lapset kuitenkin ovat olleet tuon viikko - viikko meiningin mukaan, eli tuo 10-18pvää ei ole koskaan toteutunut.
Sovittiin että kun äidillä alkaa työt opiskelun jälkeen niin muutetaan sopimus takaisin tuohon viikko-viikko - ei elatusmaksuja tai tukia. Koska näinhän se nytkin on todellisuudessa mennyt.
Nyt kuitenkin kun minulla on alkamassa työt, ja isä ilmoitti ettei todellakaan aio muuttaa sopimusta koska hän menettää siinä elatustuet. Ja kun minä menen töihin, joudun tietysti laskelmien mukaan maksamaan elatustukea isälle, koska sopimuksessa lukee 10-18pvää.
Todellisuuden todellisuus on nyt se että: Nuorempi lapsi on minulla 14pvää / kk. Ja lisäksi hän on minulla isänsä viikoilla n. 2-3 yötä, koska isä tekee vuorotyötä. Vanhempi lapsi on minulla hieman vähemmän, koska viihtyy paremmin isällään. Sanotaan että keskimäärin vanhempi on minulla n. 8pvää/kk. Isänsä iltavuorot hän on yleensä esimerkiksi isän puolen vanhemmilla.
Isä siis ei suostu nyt tekemään uusia sopimuksia koska herranjestas kun hänhän menettää tässä rahaa jos sopimus tehdään viikko-viikko.
Miten hitossa tätä pitää lähteä hoitamaan, kun nykyinen sopimus ei vastaa todellisuutta ollenkaan ja hän ei suostu totuudenmukaista sopimusta tekemään koska menettää siinä rahaa? lisäksi hän vetoaa mm. siihen että isompi lapsi on hänen vanhemmillaan hoidossa ( todellisuudessa isällään siis hyvin vähän koska on isovanhemmilla ja minulla enemmän) ja hänellä menee paljon enemmän rahaa lapsiin kuin minulla koska esimerkiksi vitamiinit kustantavat niin paljon ja plaaplaaplaa. Oikeasti minä maksan toisen lapsen kaikki vaatteet ym tarvikkeet ja isä toisen.
Ja siis minun tulevat tuloni ovat jokatapauksessa pienemmät kuin hänen tulonsa. Itselleni on ok tuo nollasopimus ettei kumpikaan maksa kummallekaan mitään, mutta hänelle ei koska hän menettää 300e jos sopimusta muutetaan.
Miten saan nyt todellisen sopimuksen tehtyä ja tuon ahneen paskan aisoihin.