Lasten ystävyyssuhteet ja yhdessä leikkiminen?

[AivanSama]

Pitääkö teidän mielestänne lasten leikkiä vapaa- ajallaan kaikkien naapuruston lasten kanssa, mikäli nämä osoittavat halukkuutensa leikkiin? Mikäli näin, niin koskeeko tämä leikkipakko vain samanikäisiä ja samaa sukupuolta olevia vai myös eri ikäisiä ja eri sukupuolta olevia?

Olen miettinyt asiaa siltä kantilta, että eihän minunkaan ole aikuisena pakko olla sellaisten seurassa, joiden seurassa en vapaa- aikaani halua viettää. Miksi me oletamme, että lasten pitää toimia näin? Onko oikein pakottaa lapset leikkimään keskenään, jos toinen osapuoli ei sitä halua?

Onko jollakulla kokemusta siitä, että nämä pakkoleikittämiset olisivat tuottaneet positiivisia tuloksia ja lapsista olisi tullut ystäviä siksi, että heidät on pakotettu leikkimään yhdessä?

 

[Echo]

Mä olen ohjeistanu muksuja niin että sen bestiksen kanssa voi olla eniten, mutta sen ei-niin-mieluisankin kanssa ollaan jonkin verran välillä, jos se haluaa tulla meille. Ketään ei kielletä tulemasta.

Lapsilta ei voi vaatia täyttä osaamista sosiaalisissa ja leikkitaidoissa, tuossa iässä vielä saadaan kokemuksia erilaisista ihmisistä ja kodeista ja opetellaan elämää.

Itselleni oli lapsuuden bestiksen kodin rauhallisuus ja seesteisyys melkein pelastava juttu, kun omassa kodissa oli riitaisaa ja sotkuistakin. Haluan antaa saman kivan fiiliksen mun nykyisen kodin kautta.

Mutta ei niin että se resupekka-vilipetteri/peppipitkätossu on meillä joka päivä ja vie meidän aikaa jatkuvasti, mutta välillä se voi tulla meille.

 

[Echo]

Ja täällä kylällä tuo näkyy aikuisten kesken hyvin: läheisimmät ystävät näkevät eniten toisiaan, mutta välillä kahvitetaan niitä rasittavampia tyyppejä.
Ja jos se rasittava tyyppi pyrkii tulemaan usein kylään niin sanotaan että ei tänään sovi, mut tule ensi viikolla.

 

[AivanSama]

Mä olen ohjeistanu muksuja niin että sen bestiksen kanssa voi olla eniten, mutta sen ei-niin-mieluisankin kanssa ollaan jonkin verran välillä, jos se haluaa tulla meille. Ketään ei kielletä tulemasta.

Lapsilta ei voi vaatia täyttä osaamista sosiaalisissa ja leikkitaidoissa, tuossa iässä vielä saadaan kokemuksia erilaisista ihmisistä ja kodeista ja opetellaan elämää.

Itselleni oli lapsuuden bestiksen kodin rauhallisuus ja seesteisyys melkein pelastava juttu, kun omassa kodissa oli riitaisaa ja sotkuistakin. Haluan antaa saman kivan fiiliksen mun nykyisen kodin kautta.

Mutta ei niin että se resupekka-vilipetteri/peppipitkätossu on meillä joka päivä ja vie meidän aikaa jatkuvasti, mutta välillä se voi tulla meille.

No ovatko nä lapset samanikäisiä ja samaa sukupuolta? Vaikuttaako sun mielestä tällaset asiat siihen, että on pakko leikkiä yhdessä?

 

[AivanSama]

Ja täällä kylällä tuo näkyy aikuisten kesken hyvin: läheisimmät ystävät näkevät eniten toisiaan, mutta välillä kahvitetaan niitä rasittavampia tyyppejä.
Ja jos se rasittava tyyppi pyrkii tulemaan usein kylään niin sanotaan että ei tänään sovi, mut tule ensi viikolla.

Oikeasti???
Mä en kyllä vietä yhtään vapaa- aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joista en pidä ja jotka ovat rasittavia. Enkä voi kuvitella, että sellaiset tyypit edes haluaisivat viettää aikaansa kanssani. En minä ainakaan haluaisi tunkea itseäni sellaisten lähelle, jotka ei mua siihen nimenomaan halua.

 

[vierailija]

Oikeasti???
Mä en kyllä vietä yhtään vapaa- aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joista en pidä ja jotka ovat rasittavia. Enkä voi kuvitella, että sellaiset tyypit edes haluaisivat viettää aikaansa kanssani. En minä ainakaan haluaisi tunkea itseäni sellaisten lähelle, jotka ei mua siihen nimenomaan halua.

jos ne rasittavat tyypit on vaikka anoppi ja käly

 

[Echo]

No ovatko nä lapset samanikäisiä ja samaa sukupuolta? Vaikuttaako sun mielestä tällaset asiat siihen, että on pakko leikkiä yhdessä?

Hmm...meillä ei kyllä toista sukupuolta olevat muksut edes pyri meille ja iätkin menee meidän muksujen ikien mukaan, mutta mun mielestä on hauskaa jos tytöt ja pojat ja eri-ikäiset leikkii yhdessä.

Itselläni oli kouluaikana tyttökavereita mutta olisin tykännyt jos olisi ollut joku poika ihan kaverina. Ei ois tarvinnu olla kusi sukassa teini-iässä poikien kans.

 

[Echo]

Oikeasti???
Mä en kyllä vietä yhtään vapaa- aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joista en pidä ja jotka ovat rasittavia. Enkä voi kuvitella, että sellaiset tyypit edes haluaisivat viettää aikaansa kanssani. En minä ainakaan haluaisi tunkea itseäni sellaisten lähelle, jotka ei mua siihen nimenomaan halua.

Joo mut yksinäisyys on lamaannuttavaa. Se on suorastaan tappavaa.
Mulla oli eka opiskeluvuosi elämäni raskain vuosi, kun en vieraalla paikkakunnalla osannu solmia ens alkuun ystävyyssuhteita (kotipuolessa oli ne kaverit ollu niin pienestä asti).
Olin silloin todella iloinen jos joku kutsui luokseen.

Täällä käy välillä resupekkaäijiä juttelemassa mun miehen kans ja mä kahvitan ne (on mun miehellä sit niitä "valitsemiaankin"kavereita). Mä ajattelen niin, että mulla se pieni ärsytys on pientä verrattuna siihen iloon mitä sillä resupekalla on, kun saa pitkästä aikaa kommunikoida jonkun toisen ihmisen kanssa.
Sen käynnin jälkeen on jokaisella kiva fiilis.

 

[AivanSama]

jos ne rasittavat tyypit on vaikka anoppi ja käly

No sitten niitä on kai pakko sietää aika- ajoin, mutta siis tarkoitin lähinnä sellaisia ihmisiä, joihin ei ole mitään pakollisia siteitä

 

[AivanSama]

Joo mut yksinäisyys on lamaannuttavaa. Se on suorastaan tappavaa.
Mulla oli eka opiskeluvuosi elämäni raskain vuosi, kun en vieraalla paikkakunnalla osannu solmia ens alkuun ystävyyssuhteita (kotipuolessa oli ne kaverit ollu niin pienestä asti).
Olin silloin todella iloinen jos joku kutsui luokseen.

Täällä käy välillä resupekkaäijiä juttelemassa mun miehen kans ja mä kahvitan ne (on mun miehellä sit niitä "valitsemiaankin"kavereita). Mä ajattelen niin, että mulla se pieni ärsytys on pientä verrattuna siihen iloon mitä sillä resupekalla on, kun saa pitkästä aikaa kommunikoida jonkun toisen ihmisen kanssa.
Sen käynnin jälkeen on jokaisella kiva fiilis.

Ihanasti ajattelet ja ihanasti teet.
Mulle vaan käy usein niin, että saan noista ihmisistä maanvaivoja. Sellaisia, jotka on jokapäivä oven takana ja vaatimassa seuraa ja sen jälkeen loukkaantumassa, jos mulla ei ole aikaa tai halua.

 

[AivanSama]

Hmm...meillä ei kyllä toista sukupuolta olevat muksut edes pyri meille ja iätkin menee meidän muksujen ikien mukaan, mutta mun mielestä on hauskaa jos tytöt ja pojat ja eri-ikäiset leikkii yhdessä.

Itselläni oli kouluaikana tyttökavereita mutta olisin tykännyt jos olisi ollut joku poika ihan kaverina. Ei ois tarvinnu olla kusi sukassa teini-iässä poikien kans.

No entä jos sinua syyllistettäisiin siitä, etteivät lapsesi leiki päivittäin jonkun lähialueen lapsen kanssa?

 

[Echo]

Ihanasti ajattelet ja ihanasti teet.
Mulle vaan käy usein niin, että saan noista ihmisistä maanvaivoja. Sellaisia, jotka on jokapäivä oven takana ja vaatimassa seuraa ja sen jälkeen loukkaantumassa, jos mulla ei ole aikaa tai halua.

No sehän se on se mikä näkyy näillä maanvaivoilla aikuisenakin, ei kunnioiteta toisen omaa aluetta, katsotaan oikeudeksi soittaa vaikka 21 aikaan illalla, tunkea harva se päivä kylään.

Niille pitää laittaa rajat ja opettaa ettei olla 24/7 käytettävissä. Sanoa että aina ei käy.
Kiukkupussitkin pysyy aika hyvin rauhallisina kun sanoo jonkun tulevaisuuden ajan: tänään ei käy, mut mites ensi viikon keskiviikkona? Ne ovat tyytyväisiä kun tietävät että tapaaminen on kuitenkin tiedossa.
Se tapaamisen siirtäminen ei loukkaa ketään, jos se tapaaminen kuitenkin joskus toteutuu.

 

[Echo]

Mutta nyt, Aivansama mun täytyy sanoa sullekin (vaikket ole maanvaiva): valitettavasti mun pitää mennä nyt. Tänään ei sovi, mutta puhutaan myöhemmin.

 

[AivanSama]

Mutta nyt, Aivansama mun täytyy sanoa sullekin (vaikket ole maanvaiva): valitettavasti mun pitää mennä nyt. Tänään ei sovi, mutta puhutaan myöhemmin.

Milloin voidaan puhua lisää? Mikä aika? Saanko puhelinnumeron ja osoitteen? Voisin tulla ihan henk. koht keskustelemaan asiasta. Tänään, huomenna, ylihuomenna ja siitä eteenpäin.
Sun on PAKKO!!!

 

[AivanSama]

No sehän se on se mikä näkyy näillä maanvaivoilla aikuisenakin, ei kunnioiteta toisen omaa aluetta, katsotaan oikeudeksi soittaa vaikka 21 aikaan illalla, tunkea harva se päivä kylään.

Niille pitää laittaa rajat ja opettaa ettei olla 24/7 käytettävissä. Sanoa että aina ei käy.
Kiukkupussitkin pysyy aika hyvin rauhallisina kun sanoo jonkun tulevaisuuden ajan: tänään ei käy, mut mites ensi viikon keskiviikkona? Ne ovat tyytyväisiä kun tietävät että tapaaminen on kuitenkin tiedossa.
Se tapaamisen siirtäminen ei loukkaa ketään, jos se tapaaminen kuitenkin joskus toteutuu.

Eikö susta tunnu hassulle, että joudut selittämään yksinkertaisia sosiaalisia käyttäymismalleja aikuiselle?

 

[Echo]

Eikö susta tunnu hassulle, että joudut selittämään yksinkertaisia sosiaalisia käyttäymismalleja aikuiselle?

No, nykyään on vähän ajatus että jos toinen ihminen ei ole valmiiksi jo fiksu, niin ei ole mitään velvollisuutta olla sen kans. Halutaan ihminen valmiina pakettina. Jossain työhönottohaastattelussa sen ymmärrän(ettei pomon tartte perehdyttää ihan alkeellisista jutuista asti vaan halutaan jo valmiiksi hyvä työntekijä), mutta se on liian raadollista siirrettäväksi muuhun elämään.

Mä taas ajattelen että harva meistä on kokonaan valmis aikuisenakaan. Jokainen joutuu kohtaamaan jonkun opetuksen vaikkapa vielä viiskymppisenä.
Klisee, mut: elinikäistä oppimista.

 

[.....]

Jos on joku ryhmäleikki menossa, pakotan ottamaan kaikki mukaan. Muuten saa mielestäni itse valita.

Tässä lähellä asuu yksi äiti, joka jatkuvasti syyllistää lastani siitä, kun tämä ei pyydä hänen lastaan mukaan, kun leikkii jonkun toisen kaverin kanssa. Siis lapset leikkivät välillä yhdessä, mutta välillä oma lapseni haluaisi leikkiä muiden kanssa, ja tämä ei äidin mielestä ole ok.

 

[vierailija]

Meille saa tulla kaikki ja kaikkien kanssa leikitään. Bestiksen kanssa tietenkin eniten, mut ketään ei saa syrjiä. Pienellä paikkakunnalla lapsen on tärkeä ymmärtää, että yhteisö on paketti, joka otetaan sellaisena kuin se on. Ei asia, josta nypitään rusinat pullasta. Sellaista elämää voi elää suuressa kaupungissa, jossa ihmisiä on liikaakin, mut pienemmällä paikkakunnalla niin ei vain voi tehdä. Yhteisö on se pääoma, jota jokaisen pitää omalla toiminnallaan kasvattaa ja pitää siitä huolta, koska itsekin hyötyy siitä. Jos siinä alkaa liikaa sooloilla, on rasite muille; ottaa, mutta ei anna.

Nämä samat lapset tulevat tässä pyörimään läpi kaikkien kasvu- ja kehityskausien. On hyvin tärkeää, että ketään ei aleta kiusaamaan eikä syrjimään, koska ei näillä kenelläkään ole mahdollista hakea muuta vertaisryhmää itselleen. Tämä ryhmä on ainoa, mikä heillä on saatavilla. Kaikki lapset tässä, siis ihan kaikki, ovat keskeneräisiä lapsia, jotka yrittävät selvitä siinä omassa elämässään niillä melko vaatimattomilla lapsen keinoillaan. Kaikkeen käytökseen on joku syy. Jos lapsi on meillä yhtenään, se tarkoittaa että hänellä on joku syy olla olematta kotona, ja näin aikuisena uskon, että se syy on lapsen näkökulmasta aivan pätevä. Jos meillä on hyvä olla, meillä saa olla. Nyt ja aina. Me kaksi aikuista ihmistä ollaan tähän asti saatu vilkkaimmatkin vilkerit kuriin ja järjestykseen, se vaan vaatii vähän viitseliäisyyttä. Kun lapselle osoittaa välittämistä, hänellä on yleensä motivaatiota ainakin yrittää olla ihmisiksi, jos siinä esteenä ei ole neurologisia ongelmia. Ja niidenkin kanssa pärjätään. Ylipäänsähän lasten kanssa pärjää aina, jos onnistuu luomaan lapseen toimivan kontaktin.

Onhan se joskus työlästä istuttaa koko poikaporukka alas ja lähteä selvittämään keskinäisiä kähinöitä. Mutta se on heille kaikkein tärkeintä pääomaa, ja auttaa ymmärtämään itseä ja toisia. Ja toisaalta se on minun tärkein hommani äitinä.

 

[AivanSama]

Jos on joku ryhmäleikki menossa, pakotan ottamaan kaikki mukaan. Muuten saa mielestäni itse valita.

Tässä lähellä asuu yksi äiti, joka jatkuvasti syyllistää lastani siitä, kun tämä ei pyydä hänen lastaan mukaan, kun leikkii jonkun toisen kaverin kanssa. Siis lapset leikkivät välillä yhdessä, mutta välillä oma lapseni haluaisi leikkiä muiden kanssa, ja tämä ei äidin mielestä ole ok.

Meillä on ihan sama tilanne ja olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jos menossa on ryhmäleikki, niin kaikki mukaan. Kaikkien kanssa ei kuitenkaan ole aina pakko olla, jos ei halua.

 

[AivanSama]

Meille saa tulla kaikki ja kaikkien kanssa leikitään. Bestiksen kanssa tietenkin eniten, mut ketään ei saa syrjiä. Pienellä paikkakunnalla lapsen on tärkeä ymmärtää, että yhteisö on paketti, joka otetaan sellaisena kuin se on. Ei asia, josta nypitään rusinat pullasta. Sellaista elämää voi elää suuressa kaupungissa, jossa ihmisiä on liikaakin, mut pienemmällä paikkakunnalla niin ei vain voi tehdä. Yhteisö on se pääoma, jota jokaisen pitää omalla toiminnallaan kasvattaa ja pitää siitä huolta, koska itsekin hyötyy siitä. Jos siinä alkaa liikaa sooloilla, on rasite muille; ottaa, mutta ei anna.

Nämä samat lapset tulevat tässä pyörimään läpi kaikkien kasvu- ja kehityskausien. On hyvin tärkeää, että ketään ei aleta kiusaamaan eikä syrjimään, koska ei näillä kenelläkään ole mahdollista hakea muuta vertaisryhmää itselleen. Tämä ryhmä on ainoa, mikä heillä on saatavilla. Kaikki lapset tässä, siis ihan kaikki, ovat keskeneräisiä lapsia, jotka yrittävät selvitä siinä omassa elämässään niillä melko vaatimattomilla lapsen keinoillaan. Kaikkeen käytökseen on joku syy. Jos lapsi on meillä yhtenään, se tarkoittaa että hänellä on joku syy olla olematta kotona, ja näin aikuisena uskon, että se syy on lapsen näkökulmasta aivan pätevä. Jos meillä on hyvä olla, meillä saa olla. Nyt ja aina. Me kaksi aikuista ihmistä ollaan tähän asti saatu vilkkaimmatkin vilkerit kuriin ja järjestykseen, se vaan vaatii vähän viitseliäisyyttä. Kun lapselle osoittaa välittämistä, hänellä on yleensä motivaatiota ainakin yrittää olla ihmisiksi, jos siinä esteenä ei ole neurologisia ongelmia. Ja niidenkin kanssa pärjätään. Ylipäänsähän lasten kanssa pärjää aina, jos onnistuu luomaan lapseen toimivan kontaktin.

Onhan se joskus työlästä istuttaa koko poikaporukka alas ja lähteä selvittämään keskinäisiä kähinöitä. Mutta se on heille kaikkein tärkeintä pääomaa, ja auttaa ymmärtämään itseä ja toisia. Ja toisaalta se on minun tärkein hommani äitinä.

Vietätkö sinä aikaa muiden aikuisten kanssa juuri silloin, kun joku muu aikuinen paikkakunnallanne niin haluaa tehdä?

Entä jos lapsesi kaipaa omaa rauhaa ja omaa tilaa ja sinä olet päättänyt, että teillä saa kuka tahansa hänen ystävistään aina olla? Mietitkö lainkaan oman lapsesi etua ja oikeutta saada olla omassa kodissaan rauhassa?
Jaksatteko ihan oikeasti sitä, että teillä häärää kokoajan lauma vieraita lapsia?

 

[vierailija]

Vietätkö sinä aikaa muiden aikuisten kanssa juuri silloin, kun joku muu aikuinen paikkakunnallanne niin haluaa tehdä?

Entä jos lapsesi kaipaa omaa rauhaa ja omaa tilaa ja sinä olet päättänyt, että teillä saa kuka tahansa hänen ystävistään aina olla? Mietitkö lainkaan oman lapsesi etua ja oikeutta saada olla omassa kodissaan rauhassa?
Jaksatteko ihan oikeasti sitä, että teillä häärää kokoajan lauma vieraita lapsia?

Pienellä paikkakunnalla asiat on vähän eri tavalla kuin isommissa kaupungeissa. Ei täällä ole muita kuin me, joihin turvata, jos jotain sattuu. Pitää osata toimia yhdessä, huoltaa sitä yhteisöä että asiat toimii, koska sellaisia julkisia palveluita ja viranomaistoimintaa, jota isommassa kaupungissa on, ei pienemmillä paikkakunnilla ole tai sen saaminen kestää. Sitä vastaan voi kiukutella, tai sitten ottaa asiat kuten ne ovat. Lakata arvioimasta ihmisä sillä perusteella, että tykkäänkö vai enkö tykkää, ja alkaa ajatella heitä osana sitä omaa yhteisöä.

Lapsia ja aikuisia ei voi verrata, koska lasten sosiaaliset tarpeet ovat erilaisia. Siinähän ne lapset just oppivat kun menevät ryhmänä, että miten asioista selviää ja että milloin pitää joustaa ja milloin pitää puolustaa omaa tilaansa.
Ja joo, meillä aika usein on aika paljon porukkaa. Ei ole toistaiseksi ahdistanut. Omat lapseni lähtevät kotoa todennäköisesti 16-vuotiaana koulutuksen perässä jonnekin, kuten pienemmiltä paikkakunnilta vaan on pakko lähteä. Sen jälkeen nämä tuskin enää tänne takaisin muuttavat. Näistä täytyy nauttia niin kauan kuin nämä tässä on, kyse on enää muutamista vuosista. Sen jälkeen saadaan aivan rauhassa miehen kanssa kökkiä hiljaisessa kodissa, jos siltä tuntuu, mut lapset ei enää koskaan asu kotona.

Jokaisella ihmisellä on oma oman ajan tarve, sitä saa puolustaa. Toiselle ei saa olla rasite tunkemalla toisen reviirille. Mut koti on myös lasten koti, ja meillä lapset tykkäävät kun on porukkaa. Ja kun sitä porukkaa kerran on, se yhdessä oleminen ei ole aina kovin intensiivistä, eikä sillä lailla rasittavaa. Aikuiset luovat sen paineen, että jos kaveri on kylässä pitää olla koko ajan läsnä ja tehdä yhdessä juttuja, lapsille on usein ok jos molemmat tekee omia juttujaan vaikka ovatkin samassa tilassa. Jos lapset rasittuisivat kavereistaan, niin tietenkin silloin sitä kaverivapaata aikaa pitää järjestää. Meillä ei tätä ongelmaa vielä ole ollut.

 

[AivanSama]

Pienellä paikkakunnalla asiat on vähän eri tavalla kuin isommissa kaupungeissa. Ei täällä ole muita kuin me, joihin turvata, jos jotain sattuu. Pitää osata toimia yhdessä, huoltaa sitä yhteisöä että asiat toimii, koska sellaisia julkisia palveluita ja viranomaistoimintaa, jota isommassa kaupungissa on, ei pienemmillä paikkakunnilla ole tai sen saaminen kestää. Sitä vastaan voi kiukutella, tai sitten ottaa asiat kuten ne ovat. Lakata arvioimasta ihmisä sillä perusteella, että tykkäänkö vai enkö tykkää, ja alkaa ajatella heitä osana sitä omaa yhteisöä.

Lapsia ja aikuisia ei voi verrata, koska lasten sosiaaliset tarpeet ovat erilaisia. Siinähän ne lapset just oppivat kun menevät ryhmänä, että miten asioista selviää ja että milloin pitää joustaa ja milloin pitää puolustaa omaa tilaansa.
Ja joo, meillä aika usein on aika paljon porukkaa. Ei ole toistaiseksi ahdistanut. Omat lapseni lähtevät kotoa todennäköisesti 16-vuotiaana koulutuksen perässä jonnekin, kuten pienemmiltä paikkakunnilta vaan on pakko lähteä. Sen jälkeen nämä tuskin enää tänne takaisin muuttavat. Näistä täytyy nauttia niin kauan kuin nämä tässä on, kyse on enää muutamista vuosista. Sen jälkeen saadaan aivan rauhassa miehen kanssa kökkiä hiljaisessa kodissa, jos siltä tuntuu, mut lapset ei enää koskaan asu kotona.

Jokaisella ihmisellä on oma oman ajan tarve, sitä saa puolustaa. Toiselle ei saa olla rasite tunkemalla toisen reviirille. Mut koti on myös lasten koti, ja meillä lapset tykkäävät kun on porukkaa. Ja kun sitä porukkaa kerran on, se yhdessä oleminen ei ole aina kovin intensiivistä, eikä sillä lailla rasittavaa. Aikuiset luovat sen paineen, että jos kaveri on kylässä pitää olla koko ajan läsnä ja tehdä yhdessä juttuja, lapsille on usein ok jos molemmat tekee omia juttujaan vaikka ovatkin samassa tilassa. Jos lapset rasittuisivat kavereistaan, niin tietenkin silloin sitä kaverivapaata aikaa pitää järjestää. Meillä ei tätä ongelmaa vielä ole ollut.

No ehkä tässä on se ero, että minä en ole erityisen pienen paikkakunnan kasvatti emmekä asu sellaisella nytkään. Juuri siksi, että sitä porukkaan on niin paljon, minusta on oikeus valita kenen kanssa aikaansa haluaa vietää. Ehkä minun on vaikea ymmärtää sinun näkemystäsi juuri siksi, että olen itse niin kovin erilaisista lähtökohdista.

Itse ahdistun ja stressaannun sellaisten seurassa, joista en pidä. Huomaan tämän saman omissa lapsissani. Kun jotakin pakottaa ja tuputtaa väkisin niille, siitä seuraa ainoastaan ahdistusta ja vastareaktio. Se vastareaktio on yleensä se, että alkaa ilkeäksi.

Omassa perheessäni huomaan, että meillä kaikilla on oman tilan tarve. Kukaan meistä ei jaksa sitä, että nurkissa pyörii jatkuvasti vierasta sakkia. Jos yhtäkin perheenjäsentä häiritsee vieraiden läsnäolo, heitetään muksut pihalle leikkimään keskenään. Omasta näkökulmastani kodin pitää olla paikka, jossa ensisijaisesti saa olla rauhassa niin halutessaan.

Tuntuu tosi jännälle, että pystytte olemaan omassa kodissanne ihan rauhassa tehden omia juttujanne, vaikka talossa on vieraita ihmisiä. Minä taas en oikein ymmärrä, että miksi jonkun lapseni kaverin pitää hengata meillä, jos se ei edes leiki lapseni kanssa? Sama pätee aikuisiin.

Mielenkiinnosta kysyisin vielä, että odotatteko muidenkin paikkakuntanne lapsiperheiden toimivan kuten te vai saako heillä olla omanlaisensa politiikka oman kotinsa suhteen?

 

[vierailija]

No ehkä tässä on se ero, että minä en ole erityisen pienen paikkakunnan kasvatti emmekä asu sellaisella nytkään. Juuri siksi, että sitä porukkaan on niin paljon, minusta on oikeus valita kenen kanssa aikaansa haluaa vietää. Ehkä minun on vaikea ymmärtää sinun näkemystäsi juuri siksi, että olen itse niin kovin erilaisista lähtökohdista.

Itse ahdistun ja stressaannun sellaisten seurassa, joista en pidä. Huomaan tämän saman omissa lapsissani. Kun jotakin pakottaa ja tuputtaa väkisin niille, siitä seuraa ainoastaan ahdistusta ja vastareaktio. Se vastareaktio on yleensä se, että alkaa ilkeäksi.

Omassa perheessäni huomaan, että meillä kaikilla on oman tilan tarve. Kukaan meistä ei jaksa sitä, että nurkissa pyörii jatkuvasti vierasta sakkia. Jos yhtäkin perheenjäsentä häiritsee vieraiden läsnäolo, heitetään muksut pihalle leikkimään keskenään. Omasta näkökulmastani kodin pitää olla paikka, jossa ensisijaisesti saa olla rauhassa niin halutessaan.

Tuntuu tosi jännälle, että pystytte olemaan omassa kodissanne ihan rauhassa tehden omia juttujanne, vaikka talossa on vieraita ihmisiä. Minä taas en oikein ymmärrä, että miksi jonkun lapseni kaverin pitää hengata meillä, jos se ei edes leiki lapseni kanssa? Sama pätee aikuisiin.

Mielenkiinnosta kysyisin vielä, että odotatteko muidenkin paikkakuntanne lapsiperheiden toimivan kuten te vai saako heillä olla omanlaisensa politiikka oman kotinsa suhteen?

Ensinnäkin, sinä kysyit kysymyksen, että miten muilla toimitaan. Minä vastasin kysymykseen ja kerroin miten meillä toimitaan ja miksi. En sanonut, miten muiden pitää toimia.
Sinä toki toimit omassa elämässäsi kuten itse koet tärkeäksi.

Mutta tosissaan, nämä lapsethan eivät ole meille mitään vieraita ihmisiä, vaan tuttuja ihmisiä. Kun lapset on kerran ne meidän reikäiset kotikalsarit ja tän ikisotkun täällä meillä nähneet, niin asia on käsitelty eikä tässä tarvi kenellekään mitään esittää. Lapset tulee tänne kuin kotiinsa, ja minusta se on hieno juttu. Olisin aina halunnut ison perheen, nyt tuntuu kivalta että meillä on enemmän porukkaa tässä pyörimässä.

 

[AivanSama]

Ensinnäkin, sinä kysyit kysymyksen, että miten muilla toimitaan. Minä vastasin kysymykseen ja kerroin miten meillä toimitaan ja miksi. En sanonut, miten muiden pitää toimia.
Sinä toki toimit omassa elämässäsi kuten itse koet tärkeäksi.

Mutta tosissaan, nämä lapsethan eivät ole meille mitään vieraita ihmisiä, vaan tuttuja ihmisiä. Kun lapset on kerran ne meidän reikäiset kotikalsarit ja tän ikisotkun täällä meillä nähneet, niin asia on käsitelty eikä tässä tarvi kenellekään mitään esittää. Lapset tulee tänne kuin kotiinsa, ja minusta se on hieno juttu. Olisin aina halunnut ison perheen, nyt tuntuu kivalta että meillä on enemmän porukkaa tässä pyörimässä.

Ei ollut tarkoitus suututtaa. Vastaavasti kuten itse kerroit omia näkemyksiäsi, minä kerroin omiani.
Minun puolestani kaikki voivat elää juuri haluamallaan tavalla ja toimia kuten hyväksi kokee. Se ei häiritse minua millään tavalla.

Ihan puhtaasti mielenkiinnosta kysyin, että oletatteko muiden paikkakuntanne perheiden toimivan samoin kuin te, vai onko ihan ok, jos joku siellä ei noudata avoimien ovien politiikkaa?

Tarkoitukseni ei ollut arvostella sinua, perhettäsi tai tapojanne. Pahoittelut, jos sait sellaisen kuvan.

 

[AivanSama]

Miksei muuten lapsen ja aikuisen sosiaalisia tarpeita voi verrata? Ja tarkoittaako tämä sitä, että lapsen on pakko leikkiä ja pitää kaikista joiden kanssa hänen käsketään viettämään aikaa?