Uuden jäsenen tuleminen sukuun on aina pieni kriisi. Mitä huonommalla itsetunnolla ihmiset on varustettu, ja mitä epävarmempia ihmiset ovat siitä että ovat läheistensä silmissä rakastettuja ja arvostettuja, sitä suurempi se kriisi on. Ihmiset kokevat silloin, että oma asema on uhattuna, ja että toisen saama hyväksyntä ja positiivinen huomio on itseltä pois. Terveissä ihmissuhteissa näin ei kuitenkaan ole. Kukaan ei voi syrjäyttää kenenkään asemaa vanhempiensa lapsena, eikä kenenkään saama positiivinen huomio ole muilta pois.
Aikuisten lasten ja vanhempien kesken ei voi enää olla sellaista kuviota, että jos vanhempi kehuu jotakuta ihmistä, hänen täytyy sitten erikseen kertoa lapselleen, että hyvä sinäkin olet. Se kuuluu sinne lapsuuteen, jossa on mustasukkaisesti vahdittu, kuka saa isoimman palan jäätelöpaketista ja vanhempien rakkaudesta. Aikuisena näistä kuvioista, toisen ihmisen omistamisen halusta ja hyväksynästä kilpailemisesta pitää päästää irti.
Veljen vaimo yrittää hirveästi varmistella, että hänestä pidetään. Hän todennäköisesti vaistoaa, että et pidä hänestä ja yrittää vielä enemmän. Hänhän voi olla tosi uupunutkin kaikesta siitä yrittämisestä. Yleensä itseään korostavilla ihmisillä on huono itsetunto. Teillä kahdella on todennäköisesti molemmilla huono itsetunto, mutta siinä missä sinä näet itsesi aina uhrina, väärin ymmärrettynä ja kaltoin kohdeltuna, hän yrittää kompensoida huonoa minäkäsitystään vakuuttelemalla, että kaikki on superhienosti. Se on raskasta, jos se on ihmiselle kulissi jolla suojata itseään, ja voi viedä häneltä paljon energiaa.
Jos vain voisit hetkeksi irroittautua siitä omasta pettymyksestäsi, ja antaisit tälle uudelle ihmiselle mahdollisuuden, voitte löytää toimivat keinot tulla toimeen. Tykätä ei tarvitse, mutta toimeen pitää tulla. Sinulla ei ole oikeutta vaikeuttaa veljesi parisuhdetta vain siksi, että itse et puolisosta tykkää.
