Nuori äiti ja kauheat pelot ja pakkoajatukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Kaipaisin nyt kovasti vertaistukea, apua ja neuvoja tilanteeseeni. Onko täällä ihmisiä, jotka ovat kärsineet kauheista pakkoajatuksista ja peloista?

Olen nuori, muutaman viikon vanhan tyttövauvan äiti, joka kärsii kammottavasta pelosta. Pelkään siis, että minusta tulisi/olisin pedofiili. Olen koko työurani ajan työskennellyt lasten kanssa ja koskaan en ole pelännyt tällaista. Tarkennan nyt tässä, en missään nimessä ole seksuaalisesti kiinnostunut lapsista, minua vain jostain syystä on alkanut pelottamaan että mitä jos näin yhtäkkiä kävisi. Mitään syytä tälle pelolle ei ole, minua ei ole itseäni käytetty seksuaalisesti hyväksi tms.

Raskausajan olin todella ahdistunut ja vähän masentunutkin, ja minulla oli tällöinkin omituisia pelkoja. Haastavin niistä oli sekoamisen pelko, joka kuitenkin loppui kuin seinään synnytyksessä ja tilalle tuli pelko siitä, että minusta yhtäkkiä tulisi pedofiili ja tekisin lapselleni jotain. Lienee turhaa sanoa, että tämä kyseinen pelko ahdistaa minua TODELLA paljon - mieluummin kuolisin kuin tekisin lapselleni/kenellekään lapselle mitään pahaa. Minulla ei ole koskaan diagnosoitu mielenterveysongelmaa, mutta mieleeni tuli, että voisiko tässä kyse olla pakkoajatuksista.

Tiedostan, että kyseessä on vain pelko eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa - mutta joka tapauksessa asia ahdistaa minua hirvittävästi. Olen ensi viikolla menossa psyk. sairaanhoitajalle puhumaan asiasta ja toivon, että saisin apua tilanteeseeni. On hirveän raskasta hoitaa omaa rakasta lasta ja samaan aikaan pelätä jatkuvasti tällaista asiaa. Onko kukaan kärsinyt vastaavasta? Toivoisin asiallisia vastauksia ja neuvoja tilanteeseeni, sillä pelkään, että masennun tämän pelon takia ja että en jaksaisi huolehtia lapsestani. Olen pystynyt onneksi puhumaan tilanteestani miehelleni ja hän yrittää kovasti tukea minua. Tuntuu vain, että olen tosi yksin tämän asian kanssa, sillä eivät ihmiset varmaan tällaisista peloista toisille puhu :(
 
Nuo erilaiset pakkoajatukset ovat käsittääkseni aika yleisiä etenkin ensimmäisenä vauvavuotena.
En tiedä mistä johtuvat; unenpuute ja hormonit liene osasyynä,

Mitä enemmän niitä yrittää olla miettimättä, sen vahvemmin ne tulevat.
Eli yritä vain asennoitua niin, että ihan sama mitä hullua tulee mieleen, se ei ole todellisuutta.
 
Älä huoli, et sä ole pedari. Noi on tyypillisiä pakkoajatuksia.
 
Nyt pian hakemaan apua. Huomenna terveysasemalle akuuttiaika. Kaikkea parasta, varmasti selviät kun saat apua.
Ei tuo välttämättä mitään kauhean vakavaa edes ole.
Itselläni oli esikoisen syntymän jälkeen kauheita "pakkomielteisiä" ajatuksia siitä, että sotken vauvan johonkin toiseen vauvaan. Siis pelkäsin oikeasti, että otan esim muskarista/leikkipuistosta tmv väärän vauvan mukaan, kun en tunnista omaa vauvaa.
Kuulostaa nyt hullulta, mutta oikeasti se ajatus pyöri jonkun kuukauden kokoajan mielessä ja pari kertaa olin ihan paniikissa, kun unohin jossain puistossa hetkeksi asian ja jäin esim juttelemaan jonkun kanssa niin etten ihan koko ajan tuijottanut vauvaa.
 
Määkin sanoisin että sää tarviit nyt kiireesti lääkäriajan. Ja ehkä vaikka tukijakson avoimella psyk.osastolla vauvan kanssa.

Sanoisin, että muutenhan nuo ajatukset on ihan normaaleja, siis että ne ajatukset käy mielessä, mutta ero ja ongelma on nyt siinä ettet pysty unohtaa noita pelkoja.
Ymmärrän, että on täysin normaalia että tommosia ajatuksia käy mielessä, asiat saa tavallaan uuden merkityksen kun nyt itsellä on se ihana ja rakas lapsi - sitä tavallaan realisoituu se todellinen kauheus että miten ihmeessä joku pystyy sellaista tekemään! Sama kaikki muutkin asiat, lapsen loukkaantuminen, lasten katoaminen, onnettomuudet, oma tai lapsen isän kuolema. Ne kaikki ajatukset ja muille tapahtuneet saa ihan uuden syvällisemmän merkityksen nyt kun sulla on oma vauva.

Esim. Itse olen aina itsenäisyyspäivänä käynyt seppeleen laskussa. Mutta ensimmäisen kerran kun mulla oli noin kuukauden ikäinen poikavauva sielä mukana, nii aloin parkumaan siellä ja oli pakko ottaa vauva kärryistä syliin kun ensimmäisen kerran hieman ymmärsin miten kauheaa se olisi jos oma poika joutuisi sotimaan.
Ja ymmärrän tuon pedofilia ajatuksenkin, samoin kuin kaikki muutkin kauheudet, kyllä niitä saa kerran ajatella ja kauhistua että hyi hyi hyi miten joku sellaista pystyy tekemään omalle lapselle...mutta ne pelot ei saa jäädä päähän pyörimään..
Ja varsinkin sulla kun sulla oli niitä voimakkaita pelkoja jo raskaus aikana.. Sun ajatusten voimakkuus on mun mielestä aivan hilkulla ettei jo voisi puhua lapsivuodepsykoosista... Sen vuoksi sää mun mielestä tarviit lääkäriä jo heti huomenna, että sun ajatuksia saatais pikkasen jarruteltus ja voimakkuutta hillittyä. Itsekin tiedostot ettei nämä ole sillein mitään todellisia pelkoja, mutta sun peloilla on nyt liian suuret voimakkuusasteet..
 
Olen ensi viikolla menossa psyk. sairaanhoitajalle puhumaan asiasta ja toivon, että saisin apua tilanteeseeni.
Jo se että haet apua kertoo siitä, että tässä on nyt kyse ihan jostain muusta kuin sinusta muuttumassa pedofiiliksi.
Mulla tuli keskimmäisen jälkeen masennuskausi pakkoajatuksineen, ei kylläkään liittynyt samaan kuin sinulla, mutta sama ongelma noin muuten...menee ohi kyllä mutta toi on hyvä, että tiedostat ongelman ja olet jo hakemassa siihen apua.

Onneksi olkoon vauvasta!
 
Ei tuo välttämättä mitään kauhean vakavaa edes ole.
Itselläni oli esikoisen syntymän jälkeen kauheita "pakkomielteisiä" ajatuksia siitä, että sotken vauvan johonkin toiseen vauvaan. Siis pelkäsin oikeasti, että otan esim muskarista/leikkipuistosta tmv väärän vauvan mukaan, kun en tunnista omaa vauvaa.
Kuulostaa nyt hullulta, mutta oikeasti se ajatus pyöri jonkun kuukauden kokoajan mielessä ja pari kertaa olin ihan paniikissa, kun unohin jossain puistossa hetkeksi asian ja jäin esim juttelemaan jonkun kanssa niin etten ihan koko ajan tuijottanut vauvaa.
Ei se varmasti olekaan mutta jos se häiritsee itseään noin paljon on syytä hakea apua.
 
Ei se varmasti olekaan mutta jos se häiritsee itseään noin paljon on syytä hakea apua.
Joo totta.
Hyvähän se on jonkun kanssa käydä asiasta juttelemassa.
Lähinnä halusin rauhoitella, että aika monella sitä esikoisen syntymän jälkeen nuppi on ihan sekaisin. Ei välttämättä mitään vaarallisempaa/pysyvää.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Onneksi osaat tuoda asian hyvin esille, joten tuntemukset ovat myös laimennettavissa.
Olet kovin vastuuntuntoinen ja rasittunut siitä. Onko ketään läheistä, joka voisi olla lapsesi kanssa teillä muutaman päivän sen jälkeen kun olet käynyt lääkärissä.
Saisit nukkua välillä ja olisi vähän helpompaa. Kysy neuvolasta muutamaksi päiväksi kotiisi vapaaehtoista luotettavaa ihmistä karsomaan vauvaa.
Jos paikkakunnallasi on heitä.
 
Onnea rakkaasta vauvasta!
Neuvon, mitä olen oppinut. Käytä mitä tarvitset.

Nuku ensin edes hetki. Sitten soita auttaviin puhelimiin, kun vauva nukkuu seuraavan kerran. Esim. Mielenterveyden keskusliiton. Edes MLL:n puhelimeen en uskaltaisi vuodattaa suoralta kädeltä. Varaudu siihen, että voit pettyä, koska vapaaehtoisia ei kaiketi voida seuloa viimeisen päälle.

Puhu miehellesi tänään. Hoida vauvaa päivä, ja puhu ylihuomenna hänelle siitä, ettet ole ajatellut kaameita hetkeen. Odota taas huomiseen, rakastu vauvaan lisää.

Onko kukaan tuntemasi äiti niin läheinen, että yrittäisit lähestyä hänen kanssaan aihetta "hullut pelot vauvasta"?

Yritä kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen. Jollet pääse, puhu pian papille tai muulle työntekijälle!

Jollei edelliset auta: etsi rahaa vaikka kiven kolosta, ja käy pari kertaa yksityisellä mielenterveysammattilaisella kaukana kotoa. Suosittelen vakavasti yksityistä, jos tarvitset kontaktin ihmiseen edessäsi, ja sinua huojentaa puhuminen sinänsä. Ymmärräthän kuitenkin, ettei se ole sama asia kuin puhua ystävälle, koska ammattilainen haluaa olla etäinen. Hän arvioi sinua. Lähde sinä siitä, että tapaaminen on lyhytaikaista ja rajallista, vain tätä asiaa varten.

Jos on kiire eikä rahaa ole yhtään: ehkä voit mennä kuntasi psyk.sh:n tmv. puheille, jos kertomasi pelko todella alkaa ahdistaa. Älä puhu asiasta neuvolassa, vaikka täti yrittäisi udellakin. Varaudu kuitenkin, että tieto käynnistäsi vuotaa neuvolaan. Yritä selvittää etukäteen, millaiset taustat ja sidokset kunnallisella psykolla on. Jollet saa tietoa etukäteen, kuluta selvittämiseen ainakin ensimm. käynti.

Ehdotan, että kysyt psykon vast.otolla varovasti, voisiko sinulla olla tosi lievää masennusta. JA kerrot vain ympäri pyöreästi ajatuksistasi. Jos on pakko sanoa jotain, valitset sen kaikkein kesyimmän pelon ääneen kerrottavaksi.

Ajattelen, että saatat olla masentuneempi kuin osaat arvioida - pakkoajatukset voivat liittyä masennukseen. Jos hyväksyt lääkkeet, älä kuitenkaan hyväksy imetyksen lopettamista niiden tähden, vaan VAADI sopivia lääkkeitä. Tai jollei ala löytyä, jätä lääkkeet sikseen ja tyydy keskusteluun - lääkkeet ovat hakuammuntaa aina. Ja jos imetyksessä takkuaa yhtään, soita jo Imetyksen tukeen! Saat puhua oikean ystävällisen ihmisen kanssa, ja muutamat huolesi vähenevät.

Sinulla on lastenhoitoammatti, joten olet riskiryhmässä: joka tietoa lisää, se tuskaa lisää...

Aika helpottaa!
 
Mene osoitteeseen sexpo.fi
Voit siellä kirjoittaa ammatilaiselle anonyymisti ja saat varmasti apua. Minulla oli ihan samanlaisia pakkoajatuksia kun toinen lapseni syntyi. Aika auttaa. Hyvä kun kirjoitit tänne. Sinä olet ihana äiti lapsellesi, etkä pedofiili. Tsemppiä!
 
Pakkoajatukset voivat liittyä masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Synnytyksen jälkeinen masennus on hyvin yleistä. Hormonit heittelee synnytyksen jälkeen, iso elämänmuutos, totuttelemista uuteen arkeen ja vauvan hoitoon, väsymystä, stressiä... Monta laukaisevaa tekijää. Psykiatrinen sairaanhoitaja on hyvä kontakti. Soittaahan voi päivystävälle hoitajalle mihin klo-aikaan tahansa. Hän osaa neuvoa, miten pääset avun piiriin.
Lisäksi Äimä ry:stä löytyy anonyymisti vertaistukea, mutta tärkeintä tuo hoitajalle yhteydenotto.
Apua saat pienen lapsen äitinä varmasti pian. Älä epäröi hakea sitä. Näin ensi alkuun on hyvä tiedostaa, että ajatukset ja pelot ovat eri asia kuin teot. Vaikka ajattelisi jotain ahdistavaa, ei tarkoita, että se tapahtuisi.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
 
Kiitos kaikille asiallisista ja kannustavista vastauksista!! :) Pitääpä katsoa, mitä psyk. sh. sanoo huomenna aiheesta. Itsekin olen miettinyt, voisiko kyseessä olla synnytyksen jälkeinen masennus, vaikken koekaan olevani mitenkään erityisen alakuloinen/surullinen tms. Tiedostan kuitenkin, että nämä ajatukset ja niiden aiheuttama ahdistus ei ole normaalia, joten toki se voisikin olla kyseessä. Toisaalta olen myös kuullut, että vauva-aikana äideillä on ollut pakkoajatuksia ja pelkoja ihan ilman masennustakin :)

-Ap
 
Mene osoitteeseen sexpo.fi
Voit siellä kirjoittaa ammatilaiselle anonyymisti ja saat varmasti apua. Minulla oli ihan samanlaisia pakkoajatuksia kun toinen lapseni syntyi. Aika auttaa. Hyvä kun kirjoitit tänne. Sinä olet ihana äiti lapsellesi, etkä pedofiili. Tsemppiä!

Hei, kiitos vinkistä ja tsempeistä! :) Sexpon nettineuvonta ei valitettavasti ole tällä hetkellä käytössä, tsekkasin sen :/ Helpottaa, että muillakin on ollut samanlaisia pakkoajatuksia enkä ole ainoa - vaikka en toki toivo että kukaan joutuisi tällaista kokemaan.
 
Määkin sanoisin että sää tarviit nyt kiireesti lääkäriajan. Ja ehkä vaikka tukijakson avoimella psyk.osastolla vauvan kanssa.

Sanoisin, että muutenhan nuo ajatukset on ihan normaaleja, siis että ne ajatukset käy mielessä, mutta ero ja ongelma on nyt siinä ettet pysty unohtaa noita pelkoja.
Ymmärrän, että on täysin normaalia että tommosia ajatuksia käy mielessä, asiat saa tavallaan uuden merkityksen kun nyt itsellä on se ihana ja rakas lapsi - sitä tavallaan realisoituu se todellinen kauheus että miten ihmeessä joku pystyy sellaista tekemään! Sama kaikki muutkin asiat, lapsen loukkaantuminen, lasten katoaminen, onnettomuudet, oma tai lapsen isän kuolema. Ne kaikki ajatukset ja muille tapahtuneet saa ihan uuden syvällisemmän merkityksen nyt kun sulla on oma vauva.

Esim. Itse olen aina itsenäisyyspäivänä käynyt seppeleen laskussa. Mutta ensimmäisen kerran kun mulla oli noin kuukauden ikäinen poikavauva sielä mukana, nii aloin parkumaan siellä ja oli pakko ottaa vauva kärryistä syliin kun ensimmäisen kerran hieman ymmärsin miten kauheaa se olisi jos oma poika joutuisi sotimaan.
Ja ymmärrän tuon pedofilia ajatuksenkin, samoin kuin kaikki muutkin kauheudet, kyllä niitä saa kerran ajatella ja kauhistua että hyi hyi hyi miten joku sellaista pystyy tekemään omalle lapselle...mutta ne pelot ei saa jäädä päähän pyörimään..
Ja varsinkin sulla kun sulla oli niitä voimakkaita pelkoja jo raskaus aikana.. Sun ajatusten voimakkuus on mun mielestä aivan hilkulla ettei jo voisi puhua lapsivuodepsykoosista... Sen vuoksi sää mun mielestä tarviit lääkäriä jo heti huomenna, että sun ajatuksia saatais pikkasen jarruteltus ja voimakkuutta hillittyä. Itsekin tiedostot ettei nämä ole sillein mitään todellisia pelkoja, mutta sun peloilla on nyt liian suuret voimakkuusasteet..

Hei, kiitos viestistä - toivottavasti tässä sentään ei psykoosista ole kyse. Mitä olen lapsivuodepsykoosin oireita lueskellut, tämä ei ehkä siihen kategoriaan kuitenkaan mene ja usein sanotaan että psykoosin oireet kyllä tunnistaa :) Mutta mene ja tiedä, en ole mikään mielenterveyden ammattilainen! Mutta toki itseänikin huolestuttaa pelon voimakkuus ja se, että sitä on haastavaa saada pois päästä :/ Mutta se on ilmeisestikin juuri pakkoajatuksille ominaista, että niitä ei tuosta vain sammuteta.
 
Toisaalta olen myös kuullut, että vauva-aikana äideillä on ollut pakkoajatuksia ja pelkoja ihan ilman masennustakin :)

-Ap
Ärsyttää, kun en muista tarkemmin, mutta hämärä muistikuva äitien pakkoajatuksia käsittelevästä jutusta, jonka luin aikoja sitten.
Jotain siinä juuri oli, että esim lapsen vahingoittamiseen liittyvät pakkoajatukset ovat yleisiä. En muista, mikä oli selitys.

Mutta kun ihan maalaisjärjelläkin miettii, niin kun äiti saa lapsen, joutuvat aivot muun kropan ohella koville. Syntyy täysin uudenlaisia tunteita ja hermokytköksiä. Toisaalta kokee paitsi suunnatonta rakkautta, myös aivan uusissa sfääreissä olevaa huolta toisesta ihmisestä. Tähän päälle hormonien ja väsymyksen vaikutus, niin aivot joutuvat niin koville, että syntyy helposti "häiriöitä".
 
Mutta toki itseänikin huolestuttaa pelon voimakkuus ja se, että sitä on haastavaa saada pois päästä :/ Mutta se on ilmeisestikin juuri pakkoajatuksille ominaista, että niitä ei tuosta vain sammuteta.
Siksihän niitä lienee sanotaan pakkoajatuksiksi. Ja mitä kovemmin yrität olla niitä miettimättä, sen enemmän ne pyörivät päässä.

Jos pystyy ajattelemaan, että ne ovat juurikin häiriöitä aivotoiminnassa, ihan normaaleja, ja antaa niille luvan tulla jos ovat tullakseen, on niistä helpompi päästä eroon.
 
Ihmisen seksuaalisuus ei muutu tuosta noin vain. Tarvinnet apua joka tapauksessa, mutta vastaan nyt silti faktuaalisesti. Jos et tunne nyt seksuaalista kiinnostusta pissaleikkeihin, niin ei se kiinnostus yhtäkkiä mistään tule. Sama koskee pedofiliaa. Ei se yksinkertaisesti ole mahdollista, että eräänä aamuna lapset kiinnostaa väärällä tavalla.
 
Esikoisen syntymän jälkeen minullakin oli pakko-ajatuksia, ja toisekseen ajatuksia jotka ei tuntunut omilta, ne vaan tuli. Opettelin sietämään niitä, ne kesti ajallisesti useita kuukausia ja loppuivat kun aloin saada nukkuu paremmin
 
Ihmisen seksuaalisuus ei muutu tuosta noin vain. Tarvinnet apua joka tapauksessa, mutta vastaan nyt silti faktuaalisesti. Jos et tunne nyt seksuaalista kiinnostusta pissaleikkeihin, niin ei se kiinnostus yhtäkkiä mistään tule. Sama koskee pedofiliaa. Ei se yksinkertaisesti ole mahdollista, että eräänä aamuna lapset kiinnostaa väärällä tavalla.

Kiitos viestistä! Hankalaa on, että järkiminäni todellakin tietää ja tiedostaa tämän mutta silti pakkoajatus ja pelko on niin voimakasta että joskus alan epäilemään! :( Ja tuota samaa psyk.sh. jolla kävin, sanoi myös. Enköhän olisi huomannut aiemmin, mikäli olisin pedofiili.
 

Yhteistyössä