13v tyttö tuli koulusta kotiin ja sai kuulla olevansa kihloissa aikuisen miehen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ranskan hallituksen asettama erityinen komitea, joka kuuli Pariisin Bataclanissa tapahtuneen terrori-iskun silminnäkijöitä, on salannut medialta tiedon, että Bataclanin uhreja oli kidutettu klubilla.
Bataclan

Pariisissa marraskuun 13. päivänä 2015 tapahtuneista terrori-iskujen sarjoista Bataclanin konserttiklubin massamurha oli tuhoisin- 89 ihmistä sai surmansa.

Ranska julkaisi tiedon asiasta vasta tällä viikolla.

Poliisipäällikkö todisti parlamentille, että eräs poliisi ryntäsi kyynelissä ulos Bataclanin musiikkiklubilta ja oksensi nähtyään murjotut ruumiit.

Yhteensä 24 tuntia kestäneet todistajalausunnot Pariisin viime marraskuun ISIS- iskusta kuultiin maaliskuun 21. päivänä.

Todistajien mukaan äärimuslimiterroristit olivat kaivaneet uhrien silmät ulos, silponeet heidän sukuelimensä ja työntäneet heidän kiveksensä heidän suuhunsa. Naisuhrien genitaalit oli silvottu ja heitä oli kidutettu.

Jotkut uhreista oli suolistettuja.

Bataclan

Bataclanin uhria siirrettään pois alueelta.

Kaikki tämä hirvittävä kidutus ja häpäisy oli paikalta selvinneiden silminnäkijöiden mukaan kuvattu ISIS-propagandaa varten. Tästä syystä pahoin häpäistyjä ruumiita ei annettu omaisille.

Syyttäjät eivät uskoneet todistajien sanaa ruumiiden silpomisista, vaan luulivat niitä ”huhuiksi”, koska alueelta ei löytynyt teräviä veitsiä. Syyttäjät sanoivat, että sirpaleet ovat voineet aiheuttaa vammat.

Syyttäjän kysyessä poliisiviranomaiselta millaista ruumiiden häpäisyä Bataclanissa oli ollut, poliisi vastasi:

”Pään katkomista, sisäelinten poistoa, silmien kaivamista ulos.. Nämä olivat tapahtuneet Bataclanin toisessa kerroksessa.”

”Ruumiita ei näytetty perheille, koska siellä oli mestattuja ruumiita, suolistettuja ruumiita ja naisten ruumiita, joiden genitaalit oli silvottu.”Viranomaiset salasivat ruumiiden häpäisyn ja kertoivat julkisuuteen, että uhrit oli vain ammuttu tai räjäytetty.

Ranskan poliisi

Ranskan poliisin twiitti marraskuun 15. määrää kaikki terrori-iskujen tekopaikalta otetut rikospaikkakuvat salattaviksi yleisöltä ”uhrien ja heidän perheenjäsentensä kunnioittamiseksi”.

Erään uhrin isä sai kuitenkin selville hirvittävän totuuden käydessään ruumishuoneella katsomassa poikaansa.

Isä lähetti komitealle käynnistä järkyttävän kirjeen.

”He kertoivat minulle, että poikani kivekset oli leikattu ja tungettu hänen suuhunsa, ja että hänen sisäelimensä oli revitty pois.

Nähdessäni poikani lasin läpi makaamassa pöydällä, valkoinen liina vedettynä kaulaan saakka, kanssani ollut psykologi sanoi minulle, että näky on ainoa esitettävissä oleva osa poikani ruumiista.

Minulle kerrottiin, että hänellä ei ollut vasenta silmää, ja koko vasen puoli kasvoista oli silvottu. Kasvoissa oli valtava mustelma nähtävissä.”

Bataclan

Bataclanin iskun uhreja siirretään ambulansseissa pois.

Komitean johtaja kysyi, voisiko räjähdys aiheuttaa vammat?

”Jotkut Bataclanin uhreista olivat pahoin silpoutuneet räjähdysten ja luotien vuoksi. Toisin sanoen, vammat, joita tämä isä kuvailee, voisivat olla lähtöisin myös automaattiaseista tai räjähdyksistä,” syyttäjä vastasi todistusoikeudenkäynnissä.

”Myös aiheuttaa kivesten joutumisen miehen omaan suuhun?”

”Siitä en tiedä mitään”, sanoi syyttäjä.

Useat Pariisin iskujen uhrien perheistä ovat päättäneet tehdä valituksen Ranskan hallitusta vastaan siitä, että se ei ole estänyt terroristien iskuja, vaikka kyseiset tekijät ovat olleet hallituksen silmälläpidon alla.
 
Missä siellä? Usassa? Mä puhuin pakkoavioliitoista missä toinen osapuoli on lapsi ja niistä mitkä tapahtuvat Euroopassa tai ne äijät jotka tulevat näiden lapsivaimojensa kanssa Eurooppaan. Pitäisikö heidän sitten saada jatkaa mielestäsi touhujaan Euroopassa ihan vapaasti, koska suvaitsevaiset eivät tiedä keinoja millä lopettaa tuo ällöttävä asia tai kun suvaitsevaiset eivät hyväksy maahanmuuttokriitikoiden esittämiä keinoja vain siksi, koska he seisovat ns. eripuolella pöytää?

Niin ja ole kiltti äläkä vertaa pikkutyttöjen naittamista vanhoille äijille raiskattaviksi nakkivarkauksiin.:unsure:
Pakkoavioliitot joissa toinen osapuoli on lapsi laki kieltää jo nyt.
Ja kun itse astuin avioon niin molempien osapuolten piti seurakunnan edessä ja todistajien läsnäollessa sanoa "tahdon".

Laki ei ole koskaan estänyt rikollisten touhuja.
Niinpä PäiviRäsäsmäiset huudot, että kielletään vittu kaikki ei oikein auta.
 
Niien sallimisesta kulttuuriin vedoten on jo mietitty mm. Ruotsissa, toistaiseksi siihen ei ole voitu suostua koska ihmiset (onneksi) vastustavat sitä vielä valtaosin..mutta vaarallista on se, että sitä ovat pohtineet ne viranomaiset jotka voisivat siihen suostua.
 
Pakkoavioliitot joissa toinen osapuoli on lapsi laki kieltää jo nyt.
Ja kun itse astuin avioon niin molempien osapuolten piti seurakunnan edessä ja todistajien läsnäollessa sanoa "tahdon".

Laki ei ole koskaan estänyt rikollisten touhuja.
Niinpä PäiviRäsäsmäiset huudot, että kielletään vittu kaikki ei oikein auta.

Asiankannattaja, sinä et selvästikään ymmärrä monikulttuurisuuden olemusta. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kukin ryhmä elää oman kulttuurinsa mukaisesti ja kulttuurin syvintä sisältöä on käsitys siitä, mikä on oikein ja väärin ja mitä sääntöjä noudatetaan. Jos joku "suvakki" haluaa aidosti monikulttuurisen yhteiskunnan, tulee hän samalla kannattaneeksi rinnakkaista sharialainsäädäntöä.

Kun perinteisiä arvoja kunnioittava muslimiperhe pakkonaitattaa 13-vuotiaan tyttären sopivaksi katsomalleen miehelle, toimivat isä, äiti ja veljet täsmälleen lakien mukaisesti - niiden (koraanin tulkinnasta syntyvien) lakien, jotka heidän mielestään ovat Ruotsin tai Suomen lainsäädännön yläpuolella. Kun tytär lähetetään imaamin vihittäväksi suvun lähtömaahan, ei siellä suurta pelkoa Suomen viranomaisten puuttumisesta taida olla. Takaisin sitten tullaan 13-vuotiaana juuri raskautuneena tulevana äitinä.

Ainoa toimiva ratkaisu ongelmaan on se, että järjetön monikulttuurihapatus lopetetaan ja mahdollisesti maahan tulevilta vieraiden kulttuurien edustajilta edellytetään ehdotonta paikallisen lainsäädännön noudattamista myös silloin, kun se on ristiriidassa omien uskomusten kanssa. Mitään erivapauksia, erityisoikeuksia tai tulkkeja ei tarvita - ne vain hidastavat kotoutumista. Maahantulijan perustellessa mitä tahansa näpistytä vakavampaa rikosta uskonnolla/kulttuurilla, tulee siitä seurata rangaistuksen jälkeen maasta poisto perhesuhteista riippumatta.
 
Suomessa on tälläkin hetkellä tuhansia yhdistyksiä, puolueita ja järjestöjä joilla on omat sääntönsä jäsenilleen.
Ainutkaan niistä ei voi vedota omiin sääntöihinsä vaikkapa rikoslakia vastaan.

Älä viitti vaatia kirjoitettavaksi lakia joka sanoo, että lakia tulee noudattaman.
Niinku rikoslain lisäksi pitää säätää laki joka sanoo, että rikoslakia pitää noudattaa?

Mitään tulkkeja ei tietenkään tarvita. Jos rikoksen uhri on 13-v tyttö joka puhuu äidinkielenään afgaania niin painukoon afganistaniin tekemään rikosilmoituksen.
Mietis ny oikeesti mitä olet vaatimassa.
 
Sharia-laki on laki, ei mikään Martta-seuran säännöt, ja joissain maissa henkilö joka rikkoo sharia-lakia vastaan leikataan pää irti tai kivitetään kuoliaaksi ja tätä lakia sinä olet sallimassa myös Suomeen (vaikka muuta väität).
 
Suomessa on tälläkin hetkellä tuhansia yhdistyksiä, puolueita ja järjestöjä joilla on omat sääntönsä jäsenilleen.
Ainutkaan niistä ei voi vedota omiin sääntöihinsä vaikkapa rikoslakia vastaan.
Sinäpä sen sanoit! Miksi siis erään arabikauppiaan perustaman seuran säännöillä pitäisi olla sen suurempi merkitys? Kuitenkin, jo nyt muutamissa Euroopan maissakin noudatetaan rajoitetusti sharialakia, yleensä nimenomaan muslimien perheasioissa. Näin mm. Saksassa ja Englannissa. Muslimitytöllä ei siis kaikkialla Euroopassakaan ole täysiä ihmisoikeuksia.

Älä viitti vaatia kirjoitettavaksi lakia joka sanoo, että lakia tulee noudattaman.
Niinku rikoslain lisäksi pitää säätää laki joka sanoo, että rikoslakia pitää noudattaa?
Juurihan selitin, että osa maahanmuuttajista ei tunnusta Suomen lakien oikeutusta. Siihen eivät lakien noudattamislait auta vaan se, että tällaisella ihmisellä ei ole oikeutta Suomen kansalaisuuteen, sosiaalietuihin tai edes pidempiaikaiseen läsnäoloon Suomessa. Yksi maa, yksi lainsäädäntö.

Mitään tulkkeja ei tietenkään tarvita. Jos rikoksen uhri on 13-v tyttö joka puhuu äidinkielenään afgaania niin painukoon afganistaniin tekemään rikosilmoituksen.
Mietis ny oikeesti mitä olet vaatimassa.
Tuossa Ruotsin esimerkkitapauksessa oli selkeästi niin, että 13-v tyttö oli se, joka oli oppinut ruotsia ja ymmärsi, ettei hänen enää tarvitse noudattaa ihmisarvoaan polkevia perinteitä. Siitä tässä on kysymys - tyttö oli kotoutunut ruotsalaiseen kulttuuriin ja perhe päätti väkivalloin (mm. kuumalla vedellä, lyömällä ja pakkonaittamisella) laittaa asiat ojennukseen. Jos tyttö ei olisi osannut ruotsia, olisi hän huulta purren joutunut myöntymään pakkonaittamiseen kuten hänen esiäitinsäkin, kun ei olisi vaihtoehdoista tiennyt.

Vastustatko tyttöjen ihmisoikeuksia vain maahanmuuttajien kohdalla vai ihan yleisesti?

visuel_celebre.png
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Sinäpä sen sanoit! Miksi siis erään arabikauppiaan perustaman seuran säännöillä pitäisi olla sen suurempi merkitys? Kuitenkin, jo nyt muutamissa Euroopan maissakin noudatetaan rajoitetusti sharialakia, yleensä nimenomaan muslimien perheasioissa. Näin mm. Saksassa ja Englannissa. Muslimitytöllä ei siis kaikkialla Euroopassakaan ole täysiä ihmisoikeuksia.

Juurihan selitin, että osa maahanmuuttajista ei tunnusta Suomen lakien oikeutusta. Siihen eivät lakien noudattamislait auta vaan se, että tällaisella ihmisellä ei ole oikeutta Suomen kansalaisuuteen, sosiaalietuihin tai edes pidempiaikaiseen läsnäoloon Suomessa. Yksi maa, yksi lainsäädäntö.

Tuossa Ruotsin esimerkkitapauksessa oli selkeästi niin, että 13-v tyttö oli se, joka oli oppinut ruotsia ja ymmärsi, ettei hänen enää tarvitse noudattaa ihmisarvoaan polkevia perinteitä. Siitä tässä on kysymys - tyttö oli kotoutunut ruotsalaiseen kulttuuriin ja perhe päätti väkivalloin (mm. kuumalla vedellä, lyömällä ja pakkonaittamisella) laittaa asiat ojennukseen. Jos tyttö ei olisi osannut ruotsia, olisi hän huulta purren joutunut myöntymään pakkonaittamiseen kuten hänen esiäitinsäkin, kun ei olisi vaihtoehdoista tiennyt.

Vastustatko tyttöjen ihmisoikeuksia vain maahanmuuttajien kohdalla vai ihan yleisesti?

visuel_celebre.png

Meistä kahdesta se olit sinä joka on kieltämässä häneltä tulkin jos hän sitä sattuu tarvitsemaan.
 
#unelmoitsijan kivekset voi löytyä suusta.

"Todistajien mukaan äärimuslimiterroristit olivat kaivaneet uhrien silmät ulos, silponeet heidän sukuelimensä ja työntäneet heidän kiveksensä heidän suuhunsa. Naisuhrien genitaalit oli silvottu ja heitä oli kidutettu."
 
Meistä kahdesta se olit sinä joka on kieltämässä häneltä tulkin jos hän sitä sattuu tarvitsemaan.

Roikut tuossa tulkissa, ikään kuin se olisi tässä asiassa oleellista. Kuinka Ruotsin tapauksen tyttöä on tulkkien saatavuus auttanut?

Kerro nyt selkeästi, voidaanko mielestäsi yhdessä maassa noudattaa kahta keskenään ristiriitaista säännöstöä (Suomen laki, sharia) vai ei?
 
Mähän sanoin jo.
Suomessa on tälläkin hetkellä montakin ihan rikollisjärjestöä joilla on ihan omat lakinsa. Mutta milloin rikkovat yhteiskunnan sääntöjä niin käräjiltä ittensä löytävät. Ei ne omat lait siinä auta.

Toisekseen, avioliittoni loppusuoralla käytiin kirkon perheasian neuvottelukeskuksessa. Jos oltais oltu muslimeja tai vaikka krisnoja niin oltais menty oman seurakunnan vastaavaan.
 
Koska Suomessa ovat lapsensa alaikäisenä naittaneet vanhemmat joutuneet käräjille? Tapauksia kyllä löytyy uussuomalaisten joukosta. Omat lait antavat vahvan "monikulttuurisuojan".

Ja kyllä imaami olisi antanut teille perheneuvoja. Olisi esim. valistanut vaimoasi siitä, että on ihan oikein jos mies kurittaa fyysisesti tottelematonta vaimoa. Seksineuvona vaimollesi olisi ollut: sinun on annettava aina kun mies haluaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

En lukumäärää tiedä mutta kiinni jäädessä siitä joutuu käräjille.
Eikä kirkon perheneuvoja käskenyt mua hakkaamaan akkaa ja jos käskis niin käräjät kutsuis.
Et sä voi kieltää puolentoista miljardin ihmisen uskontoa muutaman sekopään vuoksi.
 
"Muutama" sekopää :LOL:

Kaikkihan ne muslimit on sekopäitä ja sinä ehdottomasti kuulut siihen joukkoon, aamen:ROFLMAO:

  1. Islamin tavoitteena on käännyttää miekan eli väkivallan ja propagandan avulla koko maailma islaminuskoon eli alamaiseksi Allahille.
http://www.kolumbus.fi/~w462389/islam/islam.htm
 
Pikkutyttöjä on aina naitu naidaan yhä ja tullaan aina naimaan,ikävä kyllä sille ei laki voi mitään,senverran maailmalal liikkunu ja myöskin Suomessa juttua kuunnellu että he jotka niitä haluaa saavat hyvin helposti nuorta,itse en kuulu tuohon joukkoon ei ole tarvis
 
Tossa on semmoinen juttu, että kuinka se tehdään?
Jyrkkää muutosta vaativat usein ovat niitä jotka ovat viemässä kaikkia saunan taakse ja se on se helppo ja tarpeeksi jyrkkä ratkaisu.

Appiukon eron jälkeinen naisystävä oli rahasukua. Hänellekin oli avioliitto pedattuna ja kirkkoa vaille valmiina, mutta hän ei siihen suostunut vaan meni ja otti puolisokseen Reiska Virtasen. Ei siinä poliiseja tarvittu koska suvun maine olis voinu mennä. Mutta rahalle sai heittää hyvästit ja pariskunta eli taksikuskin tienesteillä aina miehen kuolemaan asti.

Että kuinka kirjoitat lakiin kiellon järjestetyistä avioliitoista?

Alaikäiset eivät nytkään saa mennä naimisiin ilman erikoislupaa.
Seksi alaikäisen kanssa on lailla kielletty.
Et miten asia lailla hoidetaan paitsi vaatimalla rikoksia rangaistaviksi? Mut kun ne on jo. Mitäs sit tehdään?
Otetaan mallia yhdysvalloista jossa voi saada rangaistukseksi kuusi elinkautista + 300 vuotta?

Kyseessähän on ihmiskauppa ja minusta sellaisen torjumiseksi on otettava järeämmät aseet.
Vanhemmat, jotka myyvät omia lapsiaan aikuisille miehille ansaitsevat paljon kovemman rangaistuksen kuin ehdollisen tuomion.
Näitä rikoksia tulee selvitellä aivan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin ihmiskauppa rikoksia ja rangaistuksien on oltava merkittävämmät kuin ehdollinen tuomio.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Pakkoavioliitot joissa toinen osapuoli on lapsi laki kieltää jo nyt.
Ja kun itse astuin avioon niin molempien osapuolten piti seurakunnan edessä ja todistajien läsnäollessa sanoa "tahdon".

Laki ei ole koskaan estänyt rikollisten touhuja.
Niinpä PäiviRäsäsmäiset huudot, että kielletään vittu kaikki ei oikein auta.

Aivan. Muslimeilla on oma lakijärjestelmänsä, jota kutsutaan myös shariaksi. Sen varjolla he sallivat lasten myymisen sekä silpomisen ja vähät välittävät suomen laeista.
On ikävää, kun näihin asioihin ei puututa, ei uskalleta puuttua, ei tuoda julki tai ei voida edes keskustella ongelmasta ilman, että jotkakuta syytellään rasistiksi tai kiihkoilijaksi.

Mikäli nämä yhteisöt eivät noudata suomen lakeja, he eivät voi elää Suomessa eikä heillä pitäisi olla oikeutta olla maassa. Ongelma on merkittävä, jos näinkin vakavia rikoksia hyväksytään oman lahkon sisällä. Sama koskee kaikkia muitakin lahkoja.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Vaikuttaako se, että Suomessa on uskon vapaus siihen että lapsia naitetaan aikuisille?
Uskonnon puitteissahan tämä tehdään?

Uskonnon nimissä annetaan tapahtua aika paljon pahaa, kun ei uskalleta puuttua ja pelätään, että ihmisten uskonnonvapautta loukataan, jos niiden laittomuuksiin puututaan. Aivan järjetöntähän se on.

Minusta uskonnolliset yhteisöt ja niille ojennetut erityisvapaudet ovat aikansa eläneitä. Uskonnon perusteella ei pitäisi voida saavuttaa minkäänlaisia etuja tai erityisoikeuksia yhtään missään.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Tuo mikä tapahtui, tapahtui Ruotsissa
Monen uskovan mielestä uskonnollinen laki tai määräys on ylempänä kuin maan laki.
Ehkä sen vuoksi heillä eiole tunnontuskia rikkoa maan lakia.
 
En lukumäärää tiedä mutta kiinni jäädessä siitä joutuu käräjille.
Eikä kirkon perheneuvoja käskenyt mua hakkaamaan akkaa ja jos käskis niin käräjät kutsuis.
Et sä voi kieltää puolentoista miljardin ihmisen uskontoa muutaman sekopään vuoksi.
Aksu jos Suomi olisi maa missä pätee Sharialaki Suomenlain yläpuolella, sinut tuomittaisiin sen mukaan olisiko se mielestäsi oikein?..nyt on otettu sharia joissakin maissa sen maan lakien rinnalle omaksi laiksi, koska se on muslimeille kaikista ylin laki kaiken muun lain yläpuolella ja sen takia on lukuisat pikkutytöt ja naiset kärsineet jo kun ovat yrittäneet ottaa eroa miehistään. Onko tämä mielestäsi oikein? Vastaisitko kerrankin noihin kahteen kysymykseen ilman vänkäämistä? En anna periks tai puhu sulle tästä aiheesta mitenkään muuten, jos nyt alat vääntämään tästä jotain nakki/autovaras keskustelua,...vastaat vaikka tohon boldattuun kohtaan pelkästään.
 
Mutta hei ajatelkaa, mitä olisi tapahtunut, ellei se nuori neitokainen olisi saanut ruotsissa koulupaikkaa ja ystäviä ja tietoa, miten ruotsalaisessa yhteiskunnassa eletään.

Tai että perhe ei olisi alunperin lähtenyt kotimaastaan.

Toki meille muille on vaikeaa ja joskus vaarallistakin kun äärihörhöt yrittävät elää pöljien sääntöjensä mukaan mutta tällä kertaa edes yksi pelastui.
 
Yhteistyössä