Hesari on onnistunut kertomaan sen, minkä älykäs mies tietääkin: älykkyys on vakikumppanin tärkein ominaisuus. Minä taidan olla sapioseksuaali. 
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006244535.html
Valittuja paloja, ei siis koko artikkeli:
Äly on seksikästä. Se viehättää ja kiihottaa meitä, vaikka emme tiedosta sitä. Olemme niin tottuneita rajaamaan älykkyyden elämästä vieraantuneisiin matematiikkaneroihin, ettemme tunnista sen tavallisia ilmenemismuotoja.
Moni esimerkiksi sanoo arvostavansa kumppanissa huumorintajua – huomaamatta, että kyseessä on huumorintaju.
Huumori edellyttää monimutkaista järkeilyä: käsitteiden täsmällistä ymmärtämistä, yllättävää yhdistelyä ja tulkintakehyksen äkkinäistä vaihtoa. Ulkoa opeteltuja vitsejä kertomalla tuskin pystyy hämäämään muita kuin itseään, mutta nokkelalla tilannekomiikalla tekee helposti hyvän vaikutuksen.
Mitä suurempi ihmisen älykkyysosamäärä on, sitä todennäköisemmin hän pitää huumorista ja osaa tuottaa sitä itse.
Palvomme myös useita huippu-urheilijoita seksisymboleina tajuamatta, että piirre, jota heissä pohjimmiltaan ihailemme, on äly.
Monet lajit nimittäin vaativat nopeaa ajattelua ja äärimmäistä reaktionopeutta, joilla on vahva tilastollinen kytkös yleisälykkyyteen. Sen lyhenne on kirjain g.
Yleisälykkyys tarkoittaa sitä, että jos pärjää hyvin yhdellä älykkyystestin osa-alueella, vaikkapa juuri reaktionopeudessa, menestyy todennäköisesti toisella ja kolmannellakin, kuten matematiikassa ja kielellisessä päättelyssä.
Myös kaunis ulkonäkö linkittyy älyyn, vaikka nämä kaksi ominaisuutta esitellään usein toistensa vastakohtina.
Kauneus ja älykkyys ovat kumpikin tavoiteltuja ominaisuuksia. Niinpä ne ennemmin tai myöhemmin sekoittuvat seksuaalivalinnan kautta. Tämä tapahtuu esimerkiksi siten, että älykkäät miehet saavuttavat hyvän yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman, jonka turvin he pääsevät valikoimaan kumppanikseen kauniita naisia.
Koska sekä äly että kauneus periytyvät, ajan kuluessa älykkäät muuttuvat keskimäärin muita kauniimmiksi.
Loputtomasti älyn arvo tuskin lisääntyy. Älykkäimmän prosentin tulot kyllä nousevat eksponentiaalisesti älyn funktiona, mutta lahjakkuuden poikima ura voi jossain vaiheessa kääntyä taakaksi parisuhteelle, koska puolisonkin kanssa olisi hyvä viettää aikaa. Parisuhde ei loppujen lopuksi ole aivokirurgiaa tai rakettitiedettä.
Huippuälykästä vierastetaan
Kynnysteoriaa – eli kumppanivalinnan selvästi nousujohteista mutta yläpäässä tasoittuvaa älykkyyskäyrää – tukee Länsi-Australian yliopiston psykologien vuonna 2017 julkaisema tutkimus, johon osallistui 400 nuorta aikuista Australiasta ja Yhdysvalloista.
Nämä pitivät haluttavimpana seksi- ja parisuhdekumppanina ihmistä, jonka älykkyysosamäärä on 120. Tämän jälkeen älyn houkuttavuus ei enää lisääntynyt.
Kumppani, jonka äo on 135 – eli hän on älykkäämpi kuin 99 prosenttia väestöstä – oli jopa vähemmän haluttava kuin 120 pistettä saanut. 135 pisteen kumppani oli silti halutumpi kuin sadan pisteen keskiälykäs.
Mielenkiinnon laimeneminen kaikkein älykkäintä prosenttia kohtaan saattaa johtua siitä, että ihmiset pelkäävät huippuälykkyyteen liittyvän epäsosiaalisia luonteenpiirteitä.
Kaikista persoonallisuudenpiirteistä haluttavimmaksi osoittautui kiltteys. Äly kiri selväksi kakkoseksi. Vastaava järjestys on saatukokeissa aiemminkin.
Australialaiset etsivät aineistostaan myös todisteita niin kutsutusta sapioseksuaalisuudesta. Termi kuvaa ihmisiä, jotka kiihottuvat erityisesti kumppanin älystä.
Sapioseksuaaleja löytyi aineistosta määritelmän tiukkuudesta riippuen 1–8 prosenttia.
hot?