Jos ei hyväksy lapsen jotain toimintaa, niin mitä siitä pitäisi seurata lapselle? En haluaisi tuotta

[vierailija]

En haluaisi tuottaa lapselle kuitenkaan pahaa mieltä sillä, että hän toimii epähyväksyttävästi. En esim. hyväksy nuorimmaisemme tapaa mökistä ja häiritä muita perheenjäseniä, varsinkin isoaveljeään, kotona. Hänen pitää oppia käyttäytymään ja ottamaan muut huomioon.
Mutta käytännössä tuntuu sille, että jos en hyväksy lapsen (tai kenenkän ihmisen) jotain toimintaa, niin se tarkoittaa sitä, että rakastan sitä ihmistä siinä kohtaa vähemmän. Eli ei paljon kiinnosta hengata ja antaa omaa aikaa ihmisille, joiden toimintaa ei hyväksy. Koska lapsetkaan eivät osaa muuttaa toimintaansa, vaan saattavat olla samanlaisia pöllöpäitä, mitä ovat, vuodesta toiseen. Puhumattaaan kumppanista, joka ei esim. ole hyväksymättä lapsen perseilyä.
Lasten isä hyväksyy kaiken paskailun, pakko sanoa, etten pysty oikein arvostamaan ja kunnioittamaan häntä miehenä, ihmisenä, enkä kumppanina.
Tiedän, että itsessäni on asioita, joita en itsekään hyväksy, olen esim. liian laiska, vaikka en tahtois olla, mutta katson, ettätämä johtuu siitä, että minut on omassa kodissani pakotettu hyväksymään asioita, joita en hyväksy, joten olen sitten ”vastapainoksi” selviytyäkseni omaksunut epäterveitä tapoja. Teen jatkuvasti prosessointia itseni kanssa saadakseni toiminnastani kitkettyä asiat, joita en itselleni hyväksy, pois. Se, etten osaisi rakastaa lapsiani,on yksiniistä asioista. En siis osaa samaan aikaan rakastaa heitä ja osoittaa heille, etten hyväksy jotain heidän toimintaansa.
Koska lapsihan kysyy, no, mitä siitä seuraa, kun et tätä (mielestäsi perseilyä, lapsihan voi väitellä vaikka miten, ettei se ole väärin, vaikka se on turhaa, en hyväksy asiaa siltikään) hyväksy? Niin, mitä sitten? En rakasta sinua? Eihän se oikeasti niinkään mene.rakastan minä sitä ihmistä, lasta siinä, mutta EI SE NÄY missään, koska lapsi ei toimi niin, että voisin sen hyväksyä. Silloin en halua olla lapsen kanssa tekemisissä. Koska en saa mitään apuja siihen, etten hyväksy jotain typerää toimintaa.kiitos oman lapsuuskotini, jossa en saanut MITÄÄN APUA sille, etten hyväksymyt äitini pahuutta. Sen sijaan se akka osoitti minulle, miten ei rakasta eikä välitä minusta, koska vain halveksi minua, enkä päässyt sitä minnekään pakoon.
Se varmaan aiheutti tätä ongelmaa.

 

[vierailija]

En itse hyväksy vikojani, heikkouteni hyväksyn, mutta en vikojani, minusta omien puutteiden hyväksyminen on laiskuutta ja itsepetturuutta. Olen itse ainakin onnellisimmillani päihittäessäni vikani, kun voin kokea, ettei minussa ole niitä. Etten ole vain mukavuudenhaluani laiska, tai syö pelkkää paskaa eli roskaruokaa ja huonoilla ruokailutavoilla. Ymmärrän sen, että ihmisillä voi olla vaikeaa olla hyväksymättä omia pahoja tapojaan ja vain alistua niille, mutta sitä en ymmärrä, ettei ihminen edes tiedosta, että sekin on oma valinta. Loppujenlopuksi. Hyvät elämäntavat ovat valinta, ja ei ole olemassa mitään tekosyit sille, miksei jokainen voisi vaatia ja hyväksyä itsensä vasta sitten, kun kykenee niitä noudattamaan. Se voi toki viedä aikaa, ja itselleen tulee olla armollinen, jos on esteitä, miksei se tällä hetkellä onnistu, mutta luovuttaminen ja sen hyväksyminen, että elää epäterveellisesti ja väärin on petturuutta itseä kohtaan.
Minut pakotettiin elämään niin, koska minut pakotettiin hyväksymään itseeni kohdistuva halveksinta, joka oli halveksijan päässä oleva ongelma, jota en ansainnut. Halveksija vain kuvitteli niin.
Eikä kyse ole siitä, ettei hän hyväksynyt huonoja puoliani, ei hyväksynyt, eikä vanhemman kuulukaan niitä hyväksyä, muuten lapsi ei ikinä opi, että ne ovat myrkkyä niin keholle kuin mielellekin.
Kyse on siitä, että hän halveksi minua persoonanaja ihmisenä, koska on jollainlailla päästään sairas ihminen. Mutta piti sitä välittämisenä ja sanoi, ettei kukaan muu tule minusta sillälailla välittämään, kuin hän,oma äiti. Eli kun hän kertoi miten halveksii minun persoonaani, niin sen oli tarkoitus auttaa minua muuttumaan niin, että minut voisi hyväksyä. Se oli halveksijan mielestä sen takia rakkautta. Vaikka ei se sitä ollut. Ei hän välittänyt ja rakastanut minua pätkääkään tai siis tavalla, jonka minä hyväksyisin. En hyväksy tuollaista tapaa rakastaa ketään, se on julma, paha ja ilkeä.
Ap

 

[vierailija]

Ja ammattiauttajat eivät tajua tästäkään paskasta yhtään mitään, hekö minut ovat muka saaneet tämänkin asian oivaltamaan? Eivät todellakaan ole. Ammattiauttajista ei le persoonallisuushäiriöisen uhreille yhtään mitään hyötyä. Ihan itse on pitänyt ja tullut kaikki oivallettua, ilman, että ammattiauttajista on ollut mitään apua nopeuttamaan prosessia. Saati, että kertoisivat asiakkaalle eli uhrille asioita, että näin se on, et hyväksy itseäsi koska ja blaa blaa ja siihen auttaa asia a blaa blaa. Ei. Ei mitään neuvontaa, infoa, apua. Aivan turhia tahoja, hävettäisi olla terapeutti, joka kuvittelee ratkovansa asiakkaiden ongelmia. Ei ratko. Ottaa vain rahaa siitä, että toinen prosessoi asioita, kun on ihan solmussa.
Ap

 

[vierailija]

Ihmettelen myös äitini ajatusta, että minun on pakko tulla hänen kanssaan toimeen, mikä siis äidilleni tarkoittaa sitä, että minun on pakko käyttäytyä niin kuin hän olisi ollut minulle hyvä äiti, vaikka en häntä sydämessäni rakastaisikaan.
En tajua miks?
Miksi se ei saa näkyä, ettei hän ole ollut sellainen äiti, jonka halusin tai hyväksyisin? En minä hyväksy hänen tekemisiään minua kohtaan, en tajua, miksi minun pitäisi välittää siis hänestä edes sen vertaa, että lahjoittaisin hänelle vielä ns. synninpäästön siitä, miten hän on satuttanut minua?
Eli että ”käyttäytyisin” siten häntä kohtaan, ettei HÄNEN tarvitse ajatella tekojaan tai vikojaan. Miksi ihmeessä antaisin sellaisen onnen hänelle? Minusta olisi IHAN OIKEIN, että hän joutuu nimenomaan miettimään sitä, mitä tulikaan tehdyksi ja sitä, tuliko olluksi hyvä ja lapselle mieleinen äiti.ja jos ei, niin se on hänen vastuullaan muuttaa asiaa minuun päin.
Ap

 

[vierailija]

En esim. nyt jouluna aio huomioida häntä mitenkään. Häneltä tuli jokin paketti minulle ja toinen lapsille, aivan sama. En aio kommentoida, en kiittää, en haukkua, minulle on aivan sama, millä hän koittaa lähestyä minua ja lapsia. Muistan hänen halveksintansa minua kohtaan, ja minua ei kiinnosta paskaakaan, millä se narsisti yrittää pitää käytöstavoista kiinni? Sitäkö se vain on? Kun ei pysty myöntämään, että on satuttanut minua halveksimisellaan, mutta laittaa lahjan? Kumpi olisi tärkeämpää, jos välittää toisesta?eikö tajua eroa? En aio puhua sille kakkpäälle sanaakaan, mulle tärkeämpää häneltä olisi anteeksipyyntö minun satuttamisestani, ja jos sellaista ei tule, niin kaiken muun voi tunkea peräsuoleensa.
Ap

 

[vierailija]

Auttaisiko lääkitys? Siis sinua.

 

[vierailija]

"Äitihullu" iski jälleen. Tämä tyyppi on kovin tuttu mm. Vauva-lehden palstalta mihin hän tekee näitä vuodatusketjuja monta monituista päivässä.

 

[vierailija]

Auttaisiko lääkitys? Siis sinua.

Ei auta, miten lääke auttaisi hyväksymään asiat, jotka ovat pahaksi itselle tai lapselle, ja miksi ihmeessä niitä pitäisi hyväksyä?

 

[vierailija]

Mies on ihan uskomaton vätys, ei rajoita lapsia ikinä ja antaa heidän pahojen tapojensa rehottaa. Mies ei ikinä osoita lapsille, ettei hyväksy heidän viallista ja lapsille itselleen vahingollista toimintaa, eikä kannusta parempiin valintoihin.
Itsekään en ole hyvä kannustaman hyviin valintoihin, mutta en ole vanhempi, joka hyväksyy lapsille huonoja valintoja. En hyväksy niitä kenellekään, jolla on itselleni väliä ja merkitystä. En pysty olemaan kenenkään elämänhallinnattoman tai muuten vaikeilevan ongelmaihmisen seurassa. Jos he eivät siis tiedosta asioita, joita heissä ei ole mitään ideaa hyväksyä ja etsi apua niihin.
Ap