En haluaisi olla yksin, mutta en tiedä mitä tehdä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Taas vaan istun yksin näin lauantai-iltana, niin kuin iltaisin ja viikonloppuisin aina muutenkin. Kavereita ei ole, perhettä ei ole, naisystävää ei ole. Kaverisuhteita oli viimeksi yli 10 vuotta sitten lukiossa, ja niidenkin kavereiden kanssa olin vaan koulussa enkä siis vapaa-ajalla. Naissuhteita ei ikinä ole ollut, eikä edes treffejä kenenkään naisen kanssa. En ihastu oikeasti naisiin eivätkä naiset ihastu minuun. En pysty eläytymään siihen mitä joku jolla on parisuhde kokee mielessään, ja muutenkin koko naissuhdeasia on minulle täysin vieras.

En tiedä miten voisi aloittaa tai mitä voisi tehdä sen eteen, että saisi kavereita tai parisuhteen.

Joskus haaveilen, että rupeaisin joidenkin lasten sijaishoitajaksi tai vastaavaksi, koska pienet lapset ovat ainoita jotka ovat osoittaneet rehellisen ja aidon tuntuista halua olla seurassani ja tehdä kanssani asioita. Mutta en uskalla tehdä mitään konkreettista sen eteen kun pelkään, että kaltaistani yksinäistä miestä pidettäisiin liian outona ja hyypiönä sellaiseen työhön.

Tuntuu, että vuodet vaan vierivät ohi salamavauhtia ja pian olen vanha mies. Töissä käyn ja jotain harrastankin, mutta siinä on kaikki.
 
Kysele eri tahoilta tuota hoitajajuttua, miehiä tarvitaan!
Pyydä ihmisiä ulos, ihan vaikka vaan kahvikupin ääreen, tai harrastukseen mukaan. Tutustu heihin ja osoita kiinnostusta, mutta älä takerru, aloita kevyesti, siitä syntyy kuitenkin yhteys.
 
Onko ongelma siinä, että aidosti kaipaat ystävää vai siinä, että koet että sinulla pitäisi olla sosiaalista elämää? Nämä ovat kaksi eri asiaa. Erakkona eläminen on monella tavalla optimaalista, jos se vain ihmiselle sopii. Yhteiskunnan normeista huolimatta.
 
Mene partioon vetämään junnuryhmiä.Toisista vartionjohtajista kavereita sulle? Kokeile oikeasti,aina mahtuu joukkoon mukaan.Niill'ä on leirejä yms.toimintaa. Tosin nyt tauolla koronan takia,mutta sitten kun koronat ohi....Kysellä voit tosin jo nyt...Ja päiväkodit palkkaa miehiä mieluummin,kuin naisia,jos hoitajaksi tahdot.T :päiväkodin täti
 
ei siinä auta muu kuin lähteä ulos sieltä kotoo. hakeutua vaikka vetämän jotain lasten urheilu tai leikkikerhoja. mä vähä epäilen, ettei sijaisvanhemmuus onnistu. vaikka kuinka halua ja tahtoa olisi. ei kannata näivettyä siellä kotona miettimissä
 
Mun lähipiirissä on ihana nuori nainen, joka on samassa tilanteessa. Ystäviä kyllä on, mutta kaipaisi ihanan miehen rinnalleen. On kokenut kovia lapsuudessa, mutta silti hänestä on kasvanut aivan upea ja lempeä, hauska nuori nainen. Surettaa hänen puolestaan, ettei ole kohdannut vielä ketään, jota rakastaa.
 

Yhteistyössä