N
Niin
Vieras
Tähän alkuun laitan alustukseksi lainauksen tuolta toisesta ketjusta, koska minulle annettiin portikielto sinne.
"Apua vertaistukiryhmistä
Näitä viestejä lukiessa ja itsekin seksin puutettani pohtiessa tulee pakostakin mieleen, että miksi ei ole julkisen teveydenhuollon vertaistukiryhmiä seksin puutteesta kärsiville aviopuolisoille. Vai onko? Tarvetta varmasti olisi. Monen henkinen terveys on siksi epätasapainossa ja toimii pelkillä defensseillä seksin puuteessa "kärvistellessä". Ehkä virallisten vertaistukiryhmien puute kertoo yhteiskuntamme vanhakantaisesta ajattelusta ihmisen seksuaalisuudesta ja sen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Seksuaalisuushan on määritelty yleiseksi ihmisoikeudeksi vasta reilut parikymmentä vuotta (WHO), joten seksuaalisen hyvinvoinnin merkitystä aliarvioidaan vielä rankasti osana ihmisen terveyttä. Siksi näitä palveluja ei haluta tai osata vielä kehittää. Väärät käsitykset, kuten se, että seksin puute on aina siitä kärsivän vika tai että seksin puute ei ole ongelma ollenkaan, vaan muka "luonnollinen" ilmiö johon on pakko sopeuttaa itsensä... Sama kuin nälkäiselle annettaisiin ohjeeksi ravita itsensä katselemalla ruokamainoksia. Jos nämä käsitykset ohjaavat mielenterveyspalvelujen kehittämistä, niin seksin puutteesta kärsivät eivät saa apua ikinä.
Millaisia palvejuen tulisi sitten olla? Aiheen intiimiyden ja yksityityisyyden vuoksi ne tulisi olla ainakin anonyymejä ja julkisesti hyväsyttyjä, jotta ne eivät loukkaisi ketään osapuolia. Aviopuolisoiden seksuaalisuus ja sen hyvinvoinnista huolehtimien on molempien vastuulla. Jos tätä vastuuta ei jompi kumpi halua tai osaa/ymmärrä kantaa, niin vaihtoehtoisia ja hyväkstyttäviä keinoja olisi oltava puutetta kärsivälle - muitakin kuin ero tai toisen pakottamien olemaan erilainen kuin on. Mielestäni tähän voisi olla jopa julkisesti hyväksyttyjä seksipalveluja sekä naisille että miehille seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen, aivan kuiten muitakin terveyspalveluja. Arkkiatri Risto Pelkonen sivusi asiaa noin vuosi sitten nostamalla esille myytin sairaalapotilaiden seksuaalisten tarpeiden laiminlyönnistä, eli hoidossa oleville ihmisille ei anneta mahdollisuuksia tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan esim. saiaalahoidon aikana tai pitkäaikaishoidossa.
Palvelujen kehittämistä vaikeuttaa varmasti myös asian haasteellisuus teoreettisena ja käytännöllisenä ilmiönä, esim. vertaistukiryhmien vetäjänä ei voi olla kuka tahansa hieromasauvaesittelijäkoulutuksen käynyt, vaan joku terveydenhuollon asiantuntija, mieluiten yksilö- perhe- ja/tai seksuaaliterapiaan tai psykiatriaan erikoistunut, jolla on aiheesta syvällisempääkin kokemusta kuin kirjoista luettu.
Tämä viestiketju voi olla liian kevyt keskustelufoorumi tälle asialle, mutta olen varma että lähölaukaus näiden palvelujen kehittämiseen ei tule muilta kuin itse seksin puutteesta kärisiviltä ja sen vuoksi terveytensä menettäneiltä.
Minä ruostun ja multaannun seksittömänä ennen kuin nämä palvelut ovat puuttetta kärsivien käytössä. Mutta aiheesta voisi keskustella, jotta näitä palveluja joskus olisi. Miltä kuulostaa?"
Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta aloitukselta.
Minä ainakin kannatan sitä.
Lähtökohtaisesti se tukipalvelu pitäisi olla sitä, että pariskunta löytää tien tyydyttävään seksielämään.
Sivullinen toimisi vaan neuvonantajana.
Kannattaisi terveydenhuollon panostaa tuohon asiaan, koska yleisesti tiedetään seksin olevan ihmisille vyvästä.
Tuolloinhan voisi sairastavuuskin vähetä.
"Apua vertaistukiryhmistä
Näitä viestejä lukiessa ja itsekin seksin puutettani pohtiessa tulee pakostakin mieleen, että miksi ei ole julkisen teveydenhuollon vertaistukiryhmiä seksin puutteesta kärsiville aviopuolisoille. Vai onko? Tarvetta varmasti olisi. Monen henkinen terveys on siksi epätasapainossa ja toimii pelkillä defensseillä seksin puuteessa "kärvistellessä". Ehkä virallisten vertaistukiryhmien puute kertoo yhteiskuntamme vanhakantaisesta ajattelusta ihmisen seksuaalisuudesta ja sen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Seksuaalisuushan on määritelty yleiseksi ihmisoikeudeksi vasta reilut parikymmentä vuotta (WHO), joten seksuaalisen hyvinvoinnin merkitystä aliarvioidaan vielä rankasti osana ihmisen terveyttä. Siksi näitä palveluja ei haluta tai osata vielä kehittää. Väärät käsitykset, kuten se, että seksin puute on aina siitä kärsivän vika tai että seksin puute ei ole ongelma ollenkaan, vaan muka "luonnollinen" ilmiö johon on pakko sopeuttaa itsensä... Sama kuin nälkäiselle annettaisiin ohjeeksi ravita itsensä katselemalla ruokamainoksia. Jos nämä käsitykset ohjaavat mielenterveyspalvelujen kehittämistä, niin seksin puutteesta kärsivät eivät saa apua ikinä.
Millaisia palvejuen tulisi sitten olla? Aiheen intiimiyden ja yksityityisyyden vuoksi ne tulisi olla ainakin anonyymejä ja julkisesti hyväsyttyjä, jotta ne eivät loukkaisi ketään osapuolia. Aviopuolisoiden seksuaalisuus ja sen hyvinvoinnista huolehtimien on molempien vastuulla. Jos tätä vastuuta ei jompi kumpi halua tai osaa/ymmärrä kantaa, niin vaihtoehtoisia ja hyväkstyttäviä keinoja olisi oltava puutetta kärsivälle - muitakin kuin ero tai toisen pakottamien olemaan erilainen kuin on. Mielestäni tähän voisi olla jopa julkisesti hyväksyttyjä seksipalveluja sekä naisille että miehille seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen, aivan kuiten muitakin terveyspalveluja. Arkkiatri Risto Pelkonen sivusi asiaa noin vuosi sitten nostamalla esille myytin sairaalapotilaiden seksuaalisten tarpeiden laiminlyönnistä, eli hoidossa oleville ihmisille ei anneta mahdollisuuksia tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan esim. saiaalahoidon aikana tai pitkäaikaishoidossa.
Palvelujen kehittämistä vaikeuttaa varmasti myös asian haasteellisuus teoreettisena ja käytännöllisenä ilmiönä, esim. vertaistukiryhmien vetäjänä ei voi olla kuka tahansa hieromasauvaesittelijäkoulutuksen käynyt, vaan joku terveydenhuollon asiantuntija, mieluiten yksilö- perhe- ja/tai seksuaaliterapiaan tai psykiatriaan erikoistunut, jolla on aiheesta syvällisempääkin kokemusta kuin kirjoista luettu.
Tämä viestiketju voi olla liian kevyt keskustelufoorumi tälle asialle, mutta olen varma että lähölaukaus näiden palvelujen kehittämiseen ei tule muilta kuin itse seksin puutteesta kärisiviltä ja sen vuoksi terveytensä menettäneiltä.
Minä ruostun ja multaannun seksittömänä ennen kuin nämä palvelut ovat puuttetta kärsivien käytössä. Mutta aiheesta voisi keskustella, jotta näitä palveluja joskus olisi. Miltä kuulostaa?"
Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta aloitukselta.
Minä ainakin kannatan sitä.
Lähtökohtaisesti se tukipalvelu pitäisi olla sitä, että pariskunta löytää tien tyydyttävään seksielämään.
Sivullinen toimisi vaan neuvonantajana.
Kannattaisi terveydenhuollon panostaa tuohon asiaan, koska yleisesti tiedetään seksin olevan ihmisille vyvästä.
Tuolloinhan voisi sairastavuuskin vähetä.