Pohdintaa vertaistuen kehittämisestä.

[Niin]

Tähän alkuun laitan alustukseksi lainauksen tuolta toisesta ketjusta, koska minulle annettiin portikielto sinne.

"Apua vertaistukiryhmistä
Näitä viestejä lukiessa ja itsekin seksin puutettani pohtiessa tulee pakostakin mieleen, että miksi ei ole julkisen teveydenhuollon vertaistukiryhmiä seksin puutteesta kärsiville aviopuolisoille. Vai onko? Tarvetta varmasti olisi. Monen henkinen terveys on siksi epätasapainossa ja toimii pelkillä defensseillä seksin puuteessa "kärvistellessä". Ehkä virallisten vertaistukiryhmien puute kertoo yhteiskuntamme vanhakantaisesta ajattelusta ihmisen seksuaalisuudesta ja sen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Seksuaalisuushan on määritelty yleiseksi ihmisoikeudeksi vasta reilut parikymmentä vuotta (WHO), joten seksuaalisen hyvinvoinnin merkitystä aliarvioidaan vielä rankasti osana ihmisen terveyttä. Siksi näitä palveluja ei haluta tai osata vielä kehittää. Väärät käsitykset, kuten se, että seksin puute on aina siitä kärsivän vika tai että seksin puute ei ole ongelma ollenkaan, vaan muka "luonnollinen" ilmiö johon on pakko sopeuttaa itsensä... Sama kuin nälkäiselle annettaisiin ohjeeksi ravita itsensä katselemalla ruokamainoksia. Jos nämä käsitykset ohjaavat mielenterveyspalvelujen kehittämistä, niin seksin puutteesta kärsivät eivät saa apua ikinä.

Millaisia palvejuen tulisi sitten olla? Aiheen intiimiyden ja yksityityisyyden vuoksi ne tulisi olla ainakin anonyymejä ja julkisesti hyväsyttyjä, jotta ne eivät loukkaisi ketään osapuolia. Aviopuolisoiden seksuaalisuus ja sen hyvinvoinnista huolehtimien on molempien vastuulla. Jos tätä vastuuta ei jompi kumpi halua tai osaa/ymmärrä kantaa, niin vaihtoehtoisia ja hyväkstyttäviä keinoja olisi oltava puutetta kärsivälle - muitakin kuin ero tai toisen pakottamien olemaan erilainen kuin on. Mielestäni tähän voisi olla jopa julkisesti hyväksyttyjä seksipalveluja sekä naisille että miehille seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen, aivan kuiten muitakin terveyspalveluja. Arkkiatri Risto Pelkonen sivusi asiaa noin vuosi sitten nostamalla esille myytin sairaalapotilaiden seksuaalisten tarpeiden laiminlyönnistä, eli hoidossa oleville ihmisille ei anneta mahdollisuuksia tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan esim. saiaalahoidon aikana tai pitkäaikaishoidossa.

Palvelujen kehittämistä vaikeuttaa varmasti myös asian haasteellisuus teoreettisena ja käytännöllisenä ilmiönä, esim. vertaistukiryhmien vetäjänä ei voi olla kuka tahansa hieromasauvaesittelijäkoulutuksen käynyt, vaan joku terveydenhuollon asiantuntija, mieluiten yksilö- perhe- ja/tai seksuaaliterapiaan tai psykiatriaan erikoistunut, jolla on aiheesta syvällisempääkin kokemusta kuin kirjoista luettu.

Tämä viestiketju voi olla liian kevyt keskustelufoorumi tälle asialle, mutta olen varma että lähölaukaus näiden palvelujen kehittämiseen ei tule muilta kuin itse seksin puutteesta kärisiviltä ja sen vuoksi terveytensä menettäneiltä.

Minä ruostun ja multaannun seksittömänä ennen kuin nämä palvelut ovat puuttetta kärsivien käytössä. Mutta aiheesta voisi keskustella, jotta näitä palveluja joskus olisi. Miltä kuulostaa?"


Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta aloitukselta.
Minä ainakin kannatan sitä.
Lähtökohtaisesti se tukipalvelu pitäisi olla sitä, että pariskunta löytää tien tyydyttävään seksielämään.
Sivullinen toimisi vaan neuvonantajana.
Kannattaisi terveydenhuollon panostaa tuohon asiaan, koska yleisesti tiedetään seksin olevan ihmisille vyvästä.
Tuolloinhan voisi sairastavuuskin vähetä.

 

[Niin]

"Ihan uteliaisuuttani kyselen, että oletteko tähän ketjuun kirjoittaneet ja muutkin seksin puutteessa elävät ajatelleet mitä sitten teette, jos tilanne seksin saannin suhteen ei tule koskaan muuttumaan? Ainakin osalla tähänkin ketjuun kirjoittaneilla tilanne vaikuttaisi johtuvan ihan vain libidojen erilaisuudesta, eli siitä että "haluton" puoliso vain ei luontaisesti ole kiinnostunut seksistä eikä tarvitse sitä ja näin ollen ei oikein kykene asialle mitään tekemään. Eli seksiä ei enää koskaan tule tippumaan yhtään enempää, vaikka mitä tekisi. Tuleeko silloin ero eteen, vai täytyykö halukkaamman puolison vain sopeutua tilanteeseen?"

Oma kokemukseni on, että pitää yrittää sopeutua tilanteeseen.

Ja tuosta olen yrittänytkin kirjoittaa.
Siihen vähäisempään pitää tyytyä.
Etenkin niistä mahdollisista hellyydenosoituksista ja läheisyydestä pitää opetella nauttimaan.
Noin minä ainakin olen tehnyt.
Ja on muuten ainoa keino saada edes jotakin.
Voihan sitä rimaa yrittää vähitellen nostaa taas.

 

[Niin]

"Et sitten ole huomannut, että nimenomaa SINÄ aiheutat toraa ketjussa kuin ketjussa ikuisella jankkaamisella ja vänkäämisellä! Miten luulet, että avaamassasi KOPIOIDUSSA ketjussa olisi rauhaa? Rauha tulee parhaiten kun lopetat tuon ainaisen lässyttämisen.
Ps. Tiedän miksi vaimosi ei halua sinua. Kuka tuollaista lässyttävää inisiää viitsii rakastajanaan pitää. Vaimo saa muualta kunnon kyytiä."

Minähän esitän oman mielipiteeni mitä muiden kirjoituksista tulee mieleen.
Mielestäni se ei ole jankkausta, jos toistan ajatukseni toiselle tai kolmannelle henkilölle samallalailla, kun aiemmin olen jo sanonut.

Kyllä minun väitteilleni voi esittää vastaväitteen ihan hyvin.

En edes pakota ketään ajatusteni mukaisesti toimimaan.

Joskus jopa olen huomannut, että ajatuksistani on ollut hyötyä jollekin muulle.

Jotkut jopa ymmärtävät minua, ja heillehän minä kirjoitan.

Ja yksi esimerkki tähän lopuksi.

"Ikävä kyllä tämä on avoin keskustelupalsta, jossa kaikki saavat kirjoittaa kaikkiin ketjuihin mihin haluavat, joten pyyntöjä siitä, että "älä sinä kirjoita tänne" ei oikein voi esittää, vaikka jonkun viestit ärsyttäisivätkin. Ainahan voi ohittaa viestit, joista ei pidä. Sitä paitsi kyllä noissa edellisisssäkin viesteissä ihan asiaa on, ainakin minusta. Eikö sinusta? Eikä nimim. Sivupersoona ole sen enempää nimim. n-vertaisen kuin loogisenkaan takana."

 

[Niin]

Miksiköhän vertaistukeen ei voi osallistua muut henkilöt, vaan ainoastaan samassa tilanteessa olevat?

 

[mas low]

Maslowin tarvehierarkian mukaan ihmiselle seksi on vasta sekundäärinen tarve.

Jos ihmisellä on suoja, lämpö ja ravinto, niin silloin kaikki perustarpeet ovat kondiksessa.

Nussiminen on tarpeetonta extraa ja tuhlausta. Kaikilla suomalaisilla ei ole noita kaikkia primääritarpeitakaan vastaavia olosuhteita.

Ensin jokaiselle suomalaiselle asunto ja ruokaa ja kunnon kuteet. Kun näin on, nussikaa keskenänne niin paljon kuin jaksatte, mutta pitäkää huoli ehkäisystä - ettei kusipäisyys lisäänny enää.

 

[vertainen]

Miksiköhän vertaistukeen ei voi osallistua muut henkilöt, vaan ainoastaan samassa tilanteessa olevat?

Vertaistuki on nimenomaan vertaisilta saatua tukea, siis tasavertaisilta samassa tilanteessa olevilta tai olleilta ihmisiltä. Muiden ihmisten antama tuki on sitten muuta tukea, esim. terapiaa, keskusteluapua, myötätuntoa, neuvoja tai jotakin muuta, mutta ei vertaistukea.

Joskus ulkopuolisen tahon (esim. yhdistys/terveysasema) järjestämään vertaistukeen kuuluu myös ulkopuolinen henkilö, keskustelun ohjaaja. Hänen tehtävänsä on tukea vertaistukea rohkaisemalla ryhmän jäseniä jakamaan kokemuksia keskenään ja ohjata keskustelua esim. antamalla teemoja mistä ryhmän jäsenet voivat keskustella, ei niinkään antaa neuvoja tai ratkaisuja ongelmiin.

Vertaistuki perustuu aika paljolti samassa tilanteessa olevan ihmisen ymmärrykseen. Ihminen joka ei ole samaa asiaa kokenut, ei voi ymmärtää sitä samalla syvyydellä kuin vertainen. Esim. syöpäpotilaiden kanssa 10 vuotta työskennellyt lääkäri tietää paljon syövästä ja hänestä voi olla potilaalle suurta apua monin tavoin. Vertaistukea potilaalle voi kuitenkin antaa vain toinen syöpäpotilas, jolla on omakohtaista syvällistä tunne-elämän kokemusta syövän kanssa taistelusta.

Usein vertaistuen tärkein päämäärä on tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, sekä hyväksytyksi ongelmineen. Siksi ulkopuolisten (ei-vertaisten) hyvääkin tarkoittavat neuvot koetaan usein vertaistukea häiritsevinä, koska niillä on eri päämäärä ja tarkoitus kuin vertaistuella itsellään.

Ongelmat ovat monitasoisia, ja yleensä ongelman ratkomiseen tarvitaan sekä vertaistukea (jossa saa hyväksynnän tunteilleen ja kokemuksilleen sekä yhteyden saman ongelman kokeneisiin ihmisiin), että konkreettistakin apua (jota haetaan sitten muualta, esim. lääkäriltä tai terapiasta, josta sitten odotetaan niitä varsinaisia neuvojakin).

 

[Niin]

Kiitokset vertaiselle kauniista ja asioita selventävästä kirjoituksesta.

Se vertainen ei sitten voi olla käänteinen henkilö, eli hän ei voi olla toista sukupuolta?

Tältäpuolelta katsottuna naisten ongelmat ovat pitkälle saman tyyppisiä kun minullakin.

Jotenkin harhauduin siinä, kun pelkästään te myötätuntoa kaipaatte, mutta silti kokoajan seassa oli kysymyksiä joilla pyritte etsimään ratkaisua ongelmaan.
Ainakin minä käsitin noin seuraavista kysymyksistä.
Miten olette selvinnyt.
Onko mitään parannusta havaittavissa.

Olisiko se ymmärretty oikein, jos selkeämmin olisin kertonut oman selviytymis tarinan, enkä neuvona, kuten tein?
Eli kun kerroin oppineeni nauttimaan pienistäkin kosketuksista.
Toivoen niiden laajentuvan suurempaankin kokemukseen.
Jopa olen havainnut sen parempaan suuntaan menon.

 

[Omituinen höpöttäjä]

Olisiko se ymmärretty oikein, jos selkeämmin olisin kertonut oman selviytymis tarinan, enkä neuvona, kuten tein?
Eli kun kerroin oppineeni nauttimaan pienistäkin kosketuksista.
Toivoen niiden laajentuvan suurempaankin kokemukseen.
Jopa olen havainnut sen parempaan suuntaan menon.

Tuossa vertaisryhmä-ketjussa kirjoittavat eivät käsittääkseni halua oppia pelkästään nauttimaan pienistä kosketuksista ym, vaan ihan yksinkertaisesti sanottuna he haluavat munaa. Eikä mikään korvike riitä sen tilalle, jolloin pelkkä ehdotuskin jostakin pelkästä kosketuksesta munan ja kunnon panon korvikkeena kuulostaa kerrastaan raivostuttavalta. Vaihtoehtoja ei ole, eikä tule.

Tosin itsekin olen sitä mieltä, että tuollaisissa "vertaisryhmä"-keskusteluissa juttu helposti lipsahtaa pelkäksi oman elämän ja olemisen surkutteluksi sekä puolison haukkumiseksi, josta saadaan voimantunnetta ja parempaa oloa itselle. Syyhän on aina haluttomassa puolisossa, koska "vertaisetkin" niin sanovat, itse voi esiintyä marttyyrina ja uhrina. Eli tilanteeseen ei loppujen lopuksi parannusta enää yritetäkään saada, koska sitten surkuttelu ja valitus täytyisi lopettaa. Ja jonkun sellaisen lopettaminen, johon on jo kovin tottunut ja jolla on onnistunut huomiota ja sääliä saamaan, ei olekaan enää ihan helppoa. Siksi kaikki parannusehdotukset hylätään.

Voi toki olla, että tilanteeseen ei mitään parannusta voi edes saada. Jos nimittäin seksin vähyys johtuu vain libodojen erilaisuudesta ja siitä, että ko. naisten puolisot vain eivät halua eivätkä tarvitse seksiä juuri lainkaan. Jotkut ovat tällaisia ja silloin on aika kohtuutonta vaatia haluttomampaa ihmistä harrastamaan seksiä toistuvasti "väkisin", jos se ei pätkääkään kiinnosta, eikä siitä oikein saa mitään irti.

Toisaalta kannattaisi ehkä ottaa tarkemmin selvää mistä haluttomat miehet ihan tarkkaan ottaen kiihottuvat (mikäli siis ei ole jo ottanut tästä selvää). Voihan olla, että joku haluaisi esim. sadomasokismia tai jollakulla on joku fetissi, jota ei vain kehtaa puolisolle tunnustaa tai josta ei oikein ole itsekään tietoinen. Kiihottuminen ja seksin haluaminen vaatisi tämän fetissin toteutumista, "tavalliset" naiset eivät vaan oikein riitä kiihottumiseen.

 

[vertainen]

Se vertainen ei sitten voi olla käänteinen henkilö, eli hän ei voi olla toista sukupuolta?

Tämä riippuu siitä kuinka läheltä sukupuolisuutta (naiseutta ja mieheyttä) tai seksuaalisuutta käsiteltävissä oleva ongelma koskettaa. Esimerkiksi rintasyöpäpotilaana oleva mies todennäköisesti kokee erilaisia tunteita (esim. häpeää) kuin rintasyöpäpotilaana oleva nainen (jonka naiseuden kokemiseen rinnan menettäminen vaikuttaa), kun taas esimerkiksi haimasyövän ollessa kyseessä sukupuoli ei aiheuta erityistä eroa sairauden kokemiseen. Seksi on aika sukupuolisidonnainen asia, ja siksi siitä on helpointa käydä vertaistukikeskustelua saman sukupuolen edustajien kanssa, jotka ymmärtävät esimerkiksi asian vaikutukset naiseuteen (tai miesten keskustelussa mieheyteen).

Jotenkin harhauduin siinä, kun pelkästään te myötätuntoa kaipaatte, mutta silti kokoajan seassa oli kysymyksiä joilla pyritte etsimään ratkaisua ongelmaan.
Ainakin minä käsitin noin seuraavista kysymyksistä.
Miten olette selvinnyt.
Onko mitään parannusta havaittavissa.

Minä taas käsitän näillä kysymyksillä sen, että halutaan kuulla vertaisten kuulumisia, miten heillä menee ja iloita ja jos jollakin menee paremmin. Muilla toimineita keinoja voi kokeilla omaankin tilanteeseen jos haluaa, mutta se ei ole näiden kysymysten pääasiallinen funktio.

Olisiko se ymmärretty oikein, jos selkeämmin olisin kertonut oman selviytymis tarinan, enkä neuvona, kuten tein?

Mahdollisesti olisi, koska silloin olisit nimenomaan osallistunut vertaistukikeskusteluun (ainakin jossakin määrin) vertaisena ihmisenä etkä ulkopuolisena neuvojana.

 

[looginen]

Koska vietti on lähtöisin ruumiista mutta yksilölle fenomenologisesti se ilmenee vietin kohteen varaumana (toisin sanoen kohteen edustus on viettienergian varaama, ja siksi se vaatii huomiota), on vietin ja sen kohteen suhde kontingentti ja ongelmallinen, vaikka kukaan ei näe mitään ihmeellistä siinä, että janoinen ihminen halajaa vettä.

 

[nenverta]

Koska vietti on lähtöisin ruumiista mutta yksilölle fenomenologisesti se ilmenee vietin kohteen varaumana (toisin sanoen kohteen edustus on viettienergian varaama, ja siksi se vaatii huomiota), on vietin ja sen kohteen suhde kontingentti ja ongelmallinen, vaikka kukaan ei näe mitään ihmeellistä siinä, että janoinen ihminen halajaa vettä.

No olipas siinä loistava kiteytys, joka ei tietenkään kuulostanut wanna be -akateemisen naisen mitäänsanomattomalta räpellykseltä..ehei

 

[looginen]

Koska vietti on … janoinen ihminen halajaa vettä.

Olipa kerran libido, jonka nimi oli Kumpi. Oli myös toinen libido, jonka nimi oli Kampi ja he kohtasivat. He kertoivat olevansa tavoittelemasa mielihyvää ja huomasivat että heillä oli sama päämäärä, tyydytyksen saaminen. He päättivät pyrkiä siihen yhdessä ja alkoivat harrastaa seksiä.

Eräänä päivanä tuli Häiriö, tarunomainen ilkeä fenomeeni, joka toi heille mielihyvää syövän ristiriidanpoikasen nimeltä Ärsyke.

Se ahdisti Kampea, kun Ärsyke kampesi seksin aikana heidän väliinsä. Siitä tuli vaikeaa, eikä saanut tyydytystä. Kampi alkoi jännittää seksiä.
Myös Kumpi huomasi kuinka Ärsyke suututti, kun kumpusi aina johonkin väliin estäen saamasta tyydytystä. Kumpi turhautui seksivaikeuksista.

Kumpi halusi Ärsykkeen vaikeuksista ja mielipahasta huolimatta tavoitella mielihyvää, luonnehtien pakkotilanteeksi, ja vaatia tietyn määrän psyykkistä työtä.

Kampi halusi tavoitella jännittyneisyyden vähentämistä, Ärsykkeen sitomista ajatteluun ja psyykkisen työn avulla vapautua uhasta, hallinta tarjoaisi jatkuvuutta mielihyvälle.

 

[Niin]

Tuossa vertaisryhmä-ketjussa kirjoittavat eivät käsittääkseni halua oppia pelkästään nauttimaan pienistä kosketuksista ym, vaan ihan yksinkertaisesti sanottuna he haluavat munaa. Eikä mikään korvike riitä sen tilalle, jolloin pelkkä ehdotuskin jostakin pelkästä kosketuksesta munan ja kunnon panon korvikkeena kuulostaa kerrastaan raivostuttavalta. Vaihtoehtoja ei ole, eikä tule.

Idea noissa pieniin kosketuksiin tyytymisissä on se, kun sen seksittömyyden korjaaminen on jostakin aloitettava.
Silloin kun sitä halutaan todella korjata.
Aluksi kun johonkin pieneen asiaan on tyytyväisiä molemmat, niin sen jälkeen sitä voi pyrkiä laajentamaan.
Siinä on sekin hyväpuoli, kun molemmat tyytyy johonkin pieneen, niin se kommunikointikin onnistuu paremmin.
Jolloin on helpompi kummankin puhua toiveista kuten niiden toteuttaminenkin on helpompaa.
Itse olen tuon ainakin huomannut toimivan.
Mutta se pitää muistaa, ettei ne myönteiset muutokset välttämättä ole nopeita.
Kärsivällisyyttä se välillä koettelee.

Tosin itsekin olen sitä mieltä, että tuollaisissa "vertaisryhmä"-keskusteluissa juttu helposti lipsahtaa pelkäksi oman elämän ja olemisen surkutteluksi sekä puolison haukkumiseksi, josta saadaan voimantunnetta ja parempaa oloa itselle. Syyhän on aina haluttomassa puolisossa, koska "vertaisetkin" niin sanovat, itse voi esiintyä marttyyrina ja uhrina. Eli tilanteeseen ei loppujen lopuksi parannusta enää yritetäkään saada, koska sitten surkuttelu ja valitus täytyisi lopettaa. Ja jonkun sellaisen lopettaminen, johon on jo kovin tottunut ja jolla on onnistunut huomiota ja sääliä saamaan, ei olekaan enää ihan helppoa. Siksi kaikki parannusehdotukset hylätään.

Tuota vaihtoehtoa en osannut aiemmin ottaa huomioon.
Ja vähän vieläkin tuntuu oudolle, kun sai lukea niistä pettämisaikeista.
Minulle tuo pettämisellä uhkailu on vähintään outo asia.
Siksi niihin kirjoituksiin tulee reagoitua jollainlailla.

Voi toki olla, että tilanteeseen ei mitään parannusta voi edes saada. Jos nimittäin seksin vähyys johtuu vain libodojen erilaisuudesta ja siitä, että ko. naisten puolisot vain eivät halua eivätkä tarvitse seksiä juuri lainkaan. Jotkut ovat tällaisia ja silloin on aika kohtuutonta vaatia haluttomampaa ihmistä harrastamaan seksiä toistuvasti "väkisin", jos se ei pätkääkään kiinnosta, eikä siitä oikein saa mitään irti.

Keskustelemalla ja sovitelemalla tuotakin pitäisi ratkoa.

Toisaalta kannattaisi ehkä ottaa tarkemmin selvää mistä haluttomat miehet ihan tarkkaan ottaen kiihottuvat (mikäli siis ei ole jo ottanut tästä selvää). Voihan olla, että joku haluaisi esim. sadomasokismia tai jollakulla on joku fetissi, jota ei vain kehtaa puolisolle tunnustaa tai josta ei oikein ole itsekään tietoinen. Kiihottuminen ja seksin haluaminen vaatisi tämän fetissin toteutumista, "tavalliset" naiset eivät vaan oikein riitä kiihottumiseen.

Niin tuossakin tilanteessa avoin keskustelu olisi paikallaan.

 

[Niin]

"Seksi on aika sukupuolisidonnainen asia, ja siksi siitä on helpointa käydä vertaistukikeskustelua saman sukupuolen edustajien kanssa, jotka ymmärtävät esimerkiksi asian vaikutukset naiseuteen (tai miesten keskustelussa mieheyteen)."

Se vastapuolen suunnalta tuleva kokemus ei sitten ole tärkeä.

Itse olen kuitenkin kokenut naisten näkemysten olevan minulle hyödyllisiä.
Niistä olen moneen asiaan saanut vastauksen.
Varsinkin jos johonkin kysymykseeni tulee useita samantyylisiä vastauksia, jotka usein voin myös yhdistää vaimon puheisiin, niin silloinhan mieleeni juolahtaa, täytyyhän tuossa jotain perää olla.
Tuolloin teen myös korjausliikkeen.

 

[Niin]

Mahdollisesti olisi, koska silloin olisit nimenomaan osallistunut vertaistukikeskusteluun (ainakin jossakin määrin) vertaisena ihmisenä etkä ulkopuolisena neuvojana.

No pitänee yrittää muistaa tuo.

 

[N-vertainen]

Ehdinpä heittää tämän vastaukseni nm. loogiselle "alkuperäisketjuun", mutta nyt vielä hieman viilaten tännekin "oikaan osastoon", kun täällä asiasta näyttää virinneen ihan asiallinenkin keskustelu. Ole hyvä!

Vastaus loogiselle: Verrokki

Looginen: "Tulos tekemisen vertailussa esim. hedelmäisin tosipähkäilyvyys."

....VertaiSTuki on mielestäni eri asia kuin vertaiLUtuki jonkin tekemisestä. Tietty ilmaisusi tuossa on provosoitu, mutta saa ajatuksen vireille. Eli vertainen on henkilö, joka jakaa samanlaista kokemusta kuin toinen - vapaaehtoisesti. Kokemukset ohjautuvat toki toiminnasta. Eli vertaisten yhteinen ymmärrys nousee tästä samasta kokemusmaailmasta (eikä tekemisestä). Vertainen etenkin kannustaa ja tukee toista, jotta toinen voimaantuisi omassa elämässään. Vertaistuessa molemmat ovat henkiseseti saajina tuon yhteisen ymmärryksen ja empatian kautta. Koska vertaistuki on kollektiivista, se mahdollistaa yhteisöllisten merkitysten syntymistä ja myös hyvien käytäntöjen syntyä, vaikkapa vertaistukitoiminnan julkisena palveluna. Jos vartaistuki harmillisesti ymmärretään ihmisten VERTAILUNA, niin tulos on enemmäkin ojasta allikkoon, eli tällöin ihmistä yritetään verrata johonkin olemassa olevaan rakenteeseen ja käsitykseen tämän rakenteenn hyvyydestä / huonoiudesta. Tällöin tuloksena tuskin syntyy mitää (hyödyttävää) yhteisöllisyyttä, vaan ihminen ihmisenä arvottuu suhteessa joihinkin kriteereihin. Siis vertaisen arvottaminen ihmisenä tuskin edistää kenenkään kehitystä, eikä ole turvallista. Ei siis ole ihan se ja sama mitä tehdään, kuten sanoit. Erilaiselle toiminnalle tai osaamiselle voidaan toki tehdä kriteereitä, jopa rakastelullekin taitona, mutta ihmisen persoonallisuudelle ei.

Looginen: "Käsiykseni on että tyypillisesti seksi osataan tyydyttävästi, mutta taito ei toteuta seksiä."

...Kyllä. Rakastelu on taitoa tehdä yhdessä hyvää toiselle. Antaminen ei ole itseltä pois kun tavoitteena on toisen nautinto ja hyvinvointi. Tämän tulisi olla vastavuoroista, jotta seksi voimauttaisi suhdetta.

Looginen: "Onnistunut ja onnellinen ratkaisu vaatii yhteiselämän muutosta. Muutos itsessä tai toisessa ei toimi, koska häiriö on vuorovaikutuksellinen. Vain toisen muutos ei käytännössä tee mahdolliseksi kokea aidosti elämänhallintaa ja tasapainoa."

...Jep. Tässä vaaditaankin yhteistä tahtoa, eikä sekään aina riitä. Molemmat voivat haluta muutosta, mutta se, mitä tehdään / miten toimitaan ei sitten tuotakaan tätä yhteisen elämänhallinnan ja tasapainon tunnetta. Tämä kaikki kun tulisi osata tehdä yhdessä ja toista kuunnellen.

Looginen: "Paikallaanpysymisen oikeutuksen yrityksessä on vaaransa. Ei ole samantekevää mikä on toimintana, eli mitä tekee"

...Näinpä on. Ei todellakaan ole samantekevää, miten toimimme ja kohtaamme toista! Tässä ei kukaan täydellinen ole. On harmi, jos ihmisellä tietoisuus siitä, että on oikeasti vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan on hämärän peitossa. Tämähän on yleistä, ikävä kyllä. Siis vaikeaa on sen oivaltaminen, että asioilla on syynsä ja seurauksensa. Syyllisiä emme halua olla ja yhteistä vastuuta emme halua kantaa. Vastuu itsestä ja toisesta on ihmisen sosiaalisuuden kivijalka. Sanottuna helppo, mutta todellsuus ompi usein kaikkea muuta. Mikä tässä sitten on merkitykellistä? Se, että (yhteisestä) toiminnasta seuraa kokemuksia, mitkä vaikuttavat tunteisiimme, mitkä sitten ohjaavat käyttäytymistämme järjen kautta. Tunteet samalla muovaavat käsityksiämme itsestä / toisesta. Toiminnalla on siis vahva merkitys esim. voimaantuuko ihminen ja hänen parisuhteensa vai ei. Ikävän toiminnan kautta saadut ikävät kokemukset saavat vain puolustuskannalle toista kohtaan. Näin tasavertaisuuden kokemukset toisen kanssa jäävät sivuseikaksi, saatika kokemukset asoiden tavoitteellisesta etenemisestä.

Looginen: "Passiivinen ei-halua tapahtumista, torjuu, vetäytyy, estää = defensiivinen
Aktiivinen haluaa tapahtumista, ehdottaa, lähestyy, aloittaa = offensiivinen"

...Hyvin kuvaat yheiselon noidankehän elementit. Taito lyhyt, elämä pitkä.

Looginen: "Käsitykseni mukaan molemmat ovat sudenkuopassa kärsimässä. Defensiivinen selkeästi siksi että hakee turvaa ja vetäytyy suojaan, eikä halua altistaa itseään. Offensiivisen asema ei ole selkeä, mutta, hänkin on kieltäytyjä. Ei hyväksy asiaintilaa, häiriötä, eikä ole valmis muutokseen."

...Juuri näin. Yhdessä ollaan, mutta henkisesti eri suunnilla.

Looginen: "Viha -> kiukuttelu -> valitus -> kauna -> halvennus -> surkuttelu -> arvoton puoliso -> ero. Viha ja kauna tuskin purkamalla häviää. Samalla opitaan vihaamaan rajummin ja rivommin."

...Käsitän nämä tunteet juuri niiksi, mitkä pitävät ihmisen jatkuvasti puolustuskannalla ja estävät ongelman yhteisen käsittelyn. Näiden taakse on helppo paeta - ei tarvite ottaa vastuuta, eikä tehdä omalta osalta mitään...kunhan vain öykkäröi, niin huomio pysyy öykkäröinnissä, eikä asian käsittelyssä...

Looginen: "<> häiriintyneet -> ymmärretyksi -> hyväkäsytyksi -> läheisyys -> hellyys -> seksi -> tyydytys <>"

...Nämä sopivat hyvin vertaistukitoiminnan lähtökohdaksi ja tavoitteeksi, paitsi kaksi viimeistä saavat tietty toteutua muualla kuin vertaistukiryhmässä.

Looginen: "Yritetään ymmärtää häiriön sijasta häiriintymistä, häiriintynyttä. Puhutaan tuntemuksista, tunteista, kerrotaan miten ne vaikuttavat kehoon, tekemiseen, suhtautumiseen jne. Hyväksytään että niin on, eikä yritetä muuttaa mitään. "

...Hyvin sanottu ja oiva näkökulma. Sopivat hyvin vertaistuen toiminnaksi. Tämä on hyvä siemen uuden alulle. Itsekin tiedän, että vertaistukitoiminnalla on saatu hyviä tuloksia.

Looginen: "KRIISISSÄ
Katson, että sopeutuminen on luonnonmukaista, "luonto" rankaisee meitä masennuksella, jotta tajuaisimme jatkaa pyristelyä ja ponnistelua pois häiriötilasta, takaisin luonnontilaan. Luontoon on sopeuduttava aina, keinolla millä hyvänsä. Mieluummin ennen sitä masennusta. Ongelma on ratkaistava ennenkuin ongelma ratkaisee kohtalomme."

...Hyvin jatkettu ajatus. Kyllä ihmisen on sopeuduttava luonnon raameihin. MUTTA ihmisen luontosuhde on vastavuoroinen. Ihminen ei ole vain passiivinen luonnon muokkauksen kohde tai uhri, vaan aktiivinen toimija ja siten luontoon vaikuttava. Ihmiselle on luotu aistit mitkä rekisteröivät ja tunnistavat havaintoja itsen ja ympäristön tilasta ja tapahtumista. Nämä tunnemme niikuin tunnemme. Ihmisellä on myös aivot, mitkä tekevät tulkintoja näistä havainnoista / tuntemuksista, joiden varassa sitten toimimme. Uskoakseni pelkkä alituinen ja yksisuuntainen sopeutuminen luontoon vain passivoi, latistaa, masentaa ja sairastuttaa ihmisen. Luontokin (samoin kuin puolisokin) tarvitsee ihmiseltä (toiselta) aktiivisuutta, jotta (pari)suhde ympäristöön pysyisi tasapainoisena. Tällä aktiivisuudella voi olla enemmän tai vähemmän suotuisat vaikutukset itsen ja ympäristön hyvinvointiin, sen mukaisesti miten vastuumme näihin ymmärrämme. Jos emme käytä tai pysty käyttämään aivojamme tähän luontoon sopeutumiseen ja oman toiminnan mukauttamiseen, niin aivojemme ohjaimissa on varmasti pian joku muu (kuten psyykkinensairaus) kuin me itse.

Kärsimättä keväinen piste tähän.

 

[looginen]

Voi toki olla, että tilanteeseen ei mitään parannusta voi edes saada. Jos nimittäin seksin vähyys johtuu vain libodojen erilaisuudesta ja siitä, että ko. naisten puolisot vain eivät halua eivätkä tarvitse seksiä juuri lainkaan. Jotkut ovat tällaisia ja silloin on aika kohtuutonta vaatia haluttomampaa ihmistä harrastamaan seksiä toistuvasti "väkisin", jos se ei pätkääkään kiinnosta, eikä siitä oikein saa mitään irti.

Libido tarkoittaa yleismerkityksessään sukupuolista halua. Yksinkertaisen helppo ymmärtää ja ilmeisesti siksi suosittu vempele. Miten voi selittää että ns. pienellä libidolla aluksi saattaa pärjätä kiitettävästi ja voi olla paljon hyvää seksiä, mutta myöhemmin ei?

Psykoanalyysissa ja metapsykologiassa apuvälineenä käytetty peruskäsite.
Onko sitten niin että se on mikä on, eikä muuksi muutu?

Libido liittyi kehittäjänsä Sigmund Freudin ajattelussa aiemmin
erityisesti elämänviettiin eli Erokseen. Libido oli Erosta ylläpitävä voima.

Kuulostaa hyvältä, sopivan positiivinen vaikutelma moneen käyttöön. Kyllä siihen kelpaa turvautua.
Mutta, mutta mitäs sitten…

Myöhemmin Freud yleisti käsitteen alaa niin, että myös
kuolemanvietillä eli Thanatoksella on sitä ylläpitämässä oma libidonsa.

Kiusallinen juttu, niitä onkin jokaisella kaksi. Kuulostaa vielä tosi pahalta ja negatiiviselta. Mitä sen kanssa sitten tekisi?

 

[no]

Asioiden järkeistämiselle? Olen tullut siihen tulokseen, että elämän voi elää miettimällä miten pitäisi elää tai sitten vain elämällä sen elämän.

Näihinkin asioihin on kehitetty monta sananlaskua.

Se ei pelaa, joka pelkää.

Yleensäkin kehotetaan elämään tuijottamatta liikaa asioita, joihin ei pysty itse vaikuttamaan.

 

[Omituinen höpöttäjä]

Libido tarkoittaa yleismerkityksessään sukupuolista halua. Yksinkertaisen helppo ymmärtää ja ilmeisesti siksi suosittu vempele. Miten voi selittää että ns. pienellä libidolla aluksi saattaa pärjätä kiitettävästi ja voi olla paljon hyvää seksiä, mutta myöhemmin ei?

Sukupuolista halua libidolla tarkoitin, niinkuin se yleensä näytetään ymmärtävän, en siis tarkoittanut Freudin luomaa libido-käsitettä. Mahtaneeko rakastumisen tunne selittää sen, että suhteen alussa seksuaalista halua löytyy paljonkin. Sitten kun rakastumisen tunne hälvenee, niin halut ikäänkuin palaavat sille normaalitasolle, joka joillakin tarkoittaa lähes täydellistä haluttomuutta? Useimmiten kyllä tämän ns. romantisoidun seksuaalisuuden (so. halutaan rakastella vain rakastuneena) väitetään vaivaavan enemmänkin naisia, ei niinkään miehiä.

Psykoanalyysissa ja metapsykologiassa apuvälineenä käytetty peruskäsite.
Onko sitten niin että se on mikä on, eikä muuksi muutu?


Kuulostaa hyvältä, sopivan positiivinen vaikutelma moneen käyttöön. Kyllä siihen kelpaa turvautua.
Mutta, mutta mitäs sitten…


Kiusallinen juttu, niitä onkin jokaisella kaksi. Kuulostaa vielä tosi pahalta ja negatiiviselta. Mitä sen kanssa sitten tekisi?

Minusta libidon ja thanatoksen, samoin kuin Freudin ja psykoanalyysin voisi pikkuhiljaa kuopata kokonaan pois psykologian kentältä... mutta tämä on toki vain minun mielipiteeni. Joitakin ihan mielenkiintoisia ajatuksia persoonallisuuden rakenteesta Freudilla kyllä oli; sääli vaan, että niitä ei oikein koskaan ole pystytty todistamaan. Tosin eipä niitä kaikkia psykologisia teorioita empiirisesti oikaan voikaan todistaa.

 

[N-vertainen]

Yleensäkin kehotetaan elämään tuijottamatta liikaa asioita, joihin ei pysty itse vaikuttamaan.

Sananlaskuissahan ei sinänsä vikaa, mutta niiden kritiikitön tulkinta voi estää ponnistelut kohti parempaa ja jumittua "nalkkiin" silloinkin kun muutos olisi tarpeen ja mahdollista. Omilla aivoilla ajattelu uhotuu.... Se, että toiset ovat jumissa elämässään, voi olla jonkun toisten kustannuksella hyötyvän etu.

 

[looginen]

Mikä tässä sitten on merkitykellistä? Se, että (yhteisestä) toiminnasta seuraa kokemuksia, mitkä vaikuttavat tunteisiimme, mitkä sitten ohjaavat käyttäytymistämme järjen kautta. Tunteet samalla muovaavat käsityksiämme itsestä / toisesta. Toiminnalla on siis vahva merkitys esim. voimaantuuko ihminen ja hänen parisuhteensa vai ei.

En vastusta vertaistukea, mutta tuntuu että suuri osa pyrkimyksistä on katteetonta toiveajattelua. Uskotaan kuin pukki suuriin sarviin, lähes kritiikittömästi, ikäänkuin kaikki vaivat paranisivat olalletaputtelulla.

Minusta yhteinen ymmärrys ei synny suoraan samojen asioiden ja tilanteiden kokemisesta. Ei ole niin helppo juttu. Jos ihmistyypit, persoonallisuudet on aivan erilaisia, ei onnistu sympatia, ei empatia ja toistensa ymmärtäminen on hankalaa. Kokemusmaailmakin voi poiketa johtuen eri tyyppien tavasta kokea sama tilanne eri tavalla. Silloin vertaisetu menettää merkitystään ja tehoaan.

Eikö joku muu verraton kykene kannustukseen ja tukemiseen, jotta toinen voimaantuisi omassa elämässään. Onko se jokin välttämättömyys että molemmat ovat henkisesti saajina? Kollektiivisuus, yhteisöllisyys, merkitysten ja hyvien käytäntöjen syntyminen ei kai käy liian vaikeaksi ilman 'tasapäisyyttä'?

Muistaakseni kiinalainen tervehdys, samassa maassa elävälle ja samaa, tosin maailman puhutuinta kieltä ymmärtävälle vertaiselleen: "Oletko syönyt?". Vertaistukirymään soveltaen: "Oletko sekstannut?".

Kuinka ahdas määritelmä on vertainen. Mahtuuko joukkoon, entisiä puutteenalaisia jotka elävät jo eri tilanteessa, ongelmansa selvittäneitä onskuna sekstaajia? Heillä olisi arvokasta kokemusta vertailun vuoksi vertailtavissa, verrattavana vaikka kuinka verratonta tai mitä hyvänsä. Täystasavertaisryhmän saa virittämällä muutaman peilin sopivasti ympärilleen.

Tarkoitin tekemisellä vertaisten kokemusten eri variaatioiden vertailua, minkä hyödyllisyys perustuu tietysti (yllättäen) erilaisuuteen. Vertaaminen on järkevää silloin kun kaksi ihmistä kokee saman asian eri tavalla ja eroja löytyy vähentämällä samat osat pois. Erotuksena molemmille ennekokemattomia saman asian uusia puolia.

Ihmisten VERTAILU, rakenteeseen ja käsitykseen hyvyydestä / huonoudesta.
Totta! Ei aina edistä, tai ole turvallista. Vertaushan onkin toiminnaltaan aina kateuden lähde. Pirullinen pulma kyllä. Asenne ratkaisee mitä ja miten valmistautuu vastanottamaan asiaa toiselta.

Ääripää on sietämätön joka ajattelee:
- miellyttävä ihminen, epämiellyttävä asia en tykkää, en kuuntele, ohi!
- epämiellyttävä ihminen, miellyttävä asia en tykkää, en kuuntele, ohi!
- miellyttävä ihminen, parempi kuin minä, miellyttävä asia, en tykkää, en kuuntele, ohi!
- miellyttävä ihminen, miellyttävä asia, parempi kuin minun en tykkää, en kuuntele, ohi!
- jne. jne.
- miellyttävä ihminen, huonompi kuin minä, miellyttävä asia, huonompi kuin minun, ja sanoo:
"No-joo, on se vähä niinki, mut kuunteles kun mä annan sulle pari hyvää neuvoo…"

Toinen ääripää sietää ja kestää, ei lähde asioista irti, tunnereaktioiden valtoihin, ja voi:
Haluta sietää PAREMMINTIETÄVIÄ, kuulla VIISAITA ja innokkaasti PAREMPIAAN, odottaa HYVIÄ huomioita, UUTTA ajatellakseen, ERILAISIA ymmärtääkseen, jatkuvasti kokeillakseen itse, mieluusti itselleen, omaksua, hyväksyä, tuntea omakseen toimivampia, ottaa aina sopivampia omaan kayttöön, sovittaa itseensä ja omiin tarpeisiin, jopa omahyväisiltä, ärsyttäviltä, ilkeiltä ja kaikenhuippuna ETSIÄ tärkeilevien väittämistä, vieläpä LÖYTÄÄ tyhmyyksistä ideoita, miettiäkseen kaikkea huolella ja ennakkoluulottoman tosissaan.

Rakastelun taidolla ei tee mitään jos ei rakastella. Jää se hyvä tekemättä. Antaminen on toiselta pois, siinä missä itseltäkin. Jos tavoitteena ei ole hyvinvointi, ei ole nautintokaan. Vastavuoroisuutta ei ole, ei voimauta ketään ja menee jo liian pitkälle ja tulee myöhä. Pitäisi ja pitäisi, kun tulisi ja pitäisi jos osaisi. Mikä pitäisi yhdessä kun tekee tiukkaa sietää toista? Miten pitäisi toista kuunnella kun ärsyttää nähdä? Mitä pitäisi tehdä kun ei osaa enää olla?
Harmihan se on tai sääli. Mitä parannusta se vertaistuki konkreettisesti sitten tähän antaa?

Ikävät kokemukset saavat puolustuskannalle toista kohtaan (siis vastaan) vaikka toinen ei hyökkää, vai hyökkääkö? Siinä tuen paikka. Miksei toisen puolustamista omaa primitiivireaktiota vastaan? No, ei kai niitä mietitä jos ei ole pakko, jospa se kohta sitten taas, eiköhän se vielä tokene niinkuin aina ennenkin.

Jos huomio pysyy öykkäröinnissä, eikä asian käsittelyssä... loppuu aika.
Ihminen ei ole vain passiivinen vaan osa luontoa ja raamikkaita ovat kuulema jotkut. Kaiketi jääräpäisin luonnonvoimista.

 

[looginen]

Se ei pelaa, joka pelkää.

No, no, sinäpä sen sanoit! Olisit sen heti sanonu! Tota oon koko ajan yrittäny tolkuttaa. Ei vaan saa kannatusta, ei millän, ei. Mistä se sulle nyt yhtäkkiä tuli mieleen?
Ootko sitte kans tosissas? Että pelkääkös se jolla ei pelitä?

Yleensäkin kehotetaan elämään tuijottamatta liikaa asioita, joihin ei pysty itse vaikuttamaan.

Onhan siitä ulkomaanlaulukin, missä suameks saa tuijotus tuomion, eli oli sen nimi: "Can't take my eyes off of You."

 

[looginen]

Mahtaneeko rakastumisen tunne selittää sen, että suhteen alussa seksuaalista halua löytyy paljonkin.

Hyvä pointti, erittäin hyvä! En tullut ajatelleeksi. Rakastuminen ei minusta selitä seksuaalista halua, siis viettiä, eikä sen sitä pitäisi lisätä, mieluummin siinä mielessä vähentää että pornoilu ei kuulu siihen genreen ollenkaan, hyi olkkoon!.

Ymmärrettävää sitä kautta että uskoontulo ja rakastuminen on sama ilmiö (ei-seksuaalinen), mutta rakastuminen muuttaa rakastelun merkityksen ikäänkuin pyhäksi toimitukseksi (sakramentti).

Rakastuminen on myös hyvin fyysistä, toisen kehon tutkimista ja loputonta koskettelua, jatkuvasti pitkiä katseita, tuntikausien ihokontakteja, missä sukupuolielimet jäävät auttamatta sivuseikaksi.

Siinä se vitsi kuitenkin piileekin, kun se ei ole yhdyntäkeskeistä ja tarkoitushakuista, ei siis liian tehokasta ja koko ajan tulosvastuullista. Suorituksena ajatellen aivan yksinkertainen ja kömpelökin räpellys on hyvin tyydyttävää. Suorituspaineita ei oikeastaan voi olla, koska tyydytys ei tule orgasmien kautta vaan se on kuin kokovartaloin kuvioleijuntaa.

Siksihän sitä on sitten määrällisestikin paljon, vaikka kosketuksista prosentuaalisesti vähän. Siitä sen täytyy johtua ettei oikeastaan tule tilaisuuksia pingottaa, häiriöitäkin siedetään paremmin, erityisesti henkisen vetovoiman ja kyllästymättömyyden ansiosta. Siis vietti pääsee toteutumaan täysin vailla esteitä, arkikin on juhlaa.

Näin sen näen.

 

[no]

Onko rakastuminen sitten jonkinlainen salaisuuden verho, jonka tausta on jännittävä. Ja sitten kun kaikki on nähty ja koettu, niin katsotaan mitä on jäljellä.

Jos kaikki on tuttua samaa, niin kyllästytään. Renttuun ei kyllästytä, koska hän on muuntautumiskykyinen ja koskaan ei tiedä mitä huomenna odottaa.

Tietysti siinä on itsetuntokysymyskin, joka selittää epätasa-arvoisen parin, ruma ja juntti kai harvemmin tekee epämieluisan yllätyksen.

 

[Niin]

Asiantuntijat väittävät seksin perustuvan uteliaisuuteen.
Jos noin on, niin silloinhan on helppo ymmärtää miksi seksi kiinnostaa aluksi enemmän.
Tuttuus kun astuu kuvaan mukaan, niin se kiinnostavuus häviää, tai ainakin laimenee.

Mutta miten sitten ruokkia sitä uteliaisuutta pitkässäjuksussa?
Mielestäni jonkinlainen pihtaaminen ja ujostelu on vaan hyvästä.
Kunhan se ei mene liiallisuuksiin.
Tällä aremmalla osapuolella on tietty vastuu antaa välillä vähän periksi.
Tai sehän voi häneltä olla täysin tietoistakin ja toimia ajatuksella, kasvatampa ensin puolisoni uteliaisuutta.
Silloin kun uteliaisuus kasvaa liian suureksi, niin tätä ylisuusta taakkaa puretaan kiukulla.

Tähän tämänpäiväiseen väittämääni olkoon perusteluina vertaistukiketjussa esiintyneet kiukun puuskat.

Ja taas törmätään siihen puhumattomuuteen.
Siis miten puolisot oppisi sovittamaan seksuaaliset tarpeensa keskenään sopiviksi, ja se uteliaisuus säilyisi.