Olisi tärkeää erottaa toisistaan rakastuminen ja rakastaminen. Vielä tärkeämpää olisi erottaa ystävyys ja tuttavuus. Tähän ei ilmeisesti haluta suostua, minkä tajuan nyt selkeämmin, kiitos Sinulle!
Reklamoisin edellisessä viestissä käyttämiäni käsitteitä; tuttavuus, ystävyys, tahto koskien vastaustani vastakysymyksiisi. Toisinaan on niin, että käytämme eri käsitteitä, mutta tarkoitamme samaa. Toisinkin päin voi olla. Ristiriitainen käsitteiden tulkinta voi johdattaa toisen ajatuksen sellaisiin ulottuvuuksiin, mitä ei alunperin ole tarkoittanut. Verkkokeskustelussa tämä on vähän sama kuin kuuntelisi savonmurretta, eli vastuu on kuulijalla (lukijalla), vaikka savon murre ihan mukavaa kuultavaa onkin. Viime kädessä vastuuhän on viestin lähettäjällä ja vastuuta on otettava silloinkin, kun huomaa tulleensa väärin tulkituksi.
Senpä vuoksi tässä itsereklamointia, vaikka kotikoneella ei tarvitsekaan pelätä saavansa mätää omenaa päähänsä siltä, joka ajattelee minun olevan tarkoitushakuinen pintaliitäjä ja sopivien kohteiden piirittäjä, jolle tuttavuus on merkityksetöntä. Voi sentään!
Esitit siis oikein relevantteja vastakysymyksiä. Oman alkuperäiskysymykseni olisin voinut muotoilla täsmällisemmin, koska tuttavuudella ja ystävyydellä on todella minustakin itsestäänselvä ero, mitä en kirjoittaessani niin tietoisesti ajatellut. Niinhän se menee, että ensi tutustutaan, sitten ystävystytään ja mahdollisesti rakastutaan. Ei näitä käy toisinpäin laittaminen. Kunnioitan tätä prosssia niin paljon, että kuljen vaikka hamaan hautaan asti ilman tutustumista, ystävystymistä, rakastumista ja rakastamista, kuin että oikoisin tai vaatisin näitä joltakin itselleni. Ne eivät ole minun käsissä, sen uskon täydesti. Voin vain itse vaikuttaa siihen, millä tavoin toimin näissä prosesseissa. Se vaatii aikaa, vaivaa, sekä oman ja toisen äänen kuuntelua, jotta ei astu toisen reviirille ilman lupaa. Tämä on eettisesti pätevää ja moraalisesti täysin hyväksyttävää.
Toiseen vastakysymykseesi liittyen ajattelen, että ketään ei voi velvoittaa rakastumaan. Me ihmiset voimme jakaa ajatuksia ja olla kontaktissa vapaaehtoisesti (lukuun ottamatta ihmissuhdetyössä olevia, jotka eivät voi valita asiakkaitaan / potilaitaan). Mahdollisuus keskusteluun toisten kanssa on tärkeää ja arvokasta, mutta ei edellytä tai vaadi ketään rakastumaan. Tämä on eettisesti pätevää ja moraalisesti täysin hyväksyttävää.
Mikä sitten ei ole eettisesti pätevää, eikä moraalisesti hyväksyttävää? Tarkoitin sitä, että moraalitonta on, että näissä prosesseissa / suhteissa (tuttavuus, ystävyys, parisuhde, avioliitto) TAHDOTAAN / VAADITAAN tutustumista, ystävystymistä, rakastumista, mitkä eivät toteudu vaatimalla tai itsepintaisesti tahtomalla. Samoin VAADITAAN tutustumisen, ystävyyden ja rakastamisen tekoja ja toimintaa ilman YHTEISTÄ tahtoa. siis yksipuolisesti vain toiselta (itselle). Itse ymmärrän, että RAKASTUMIMEN ei ole itsestä kiinni, se joko tapahtuu tai ei, mihin vaikuttaa ääretön määrä tekijöitä. Ja RAKASTAMINEN on TAHTOA tehdä yhdessä rakastuneina ja se on itsestäkin kiinni. Näin toin esille myös eilessä puolen päivän reklamaatiossa. Tarkenna, jos olet eri mieltä?
Reklamoin nyt siis sitä, että laitoin edellisessä viestissäni vastaukseksi vastakysymyksiisi epäselvästi käsitteen: "tahdon vastaisesti", mikä johdattaa ajattelun aivan eri teille. Eli se johdattaa harmillisesti siihen, että tuttavuus- ja ystävyyssuhteissa voisi muka olla jotekin vastoin YHTEISTÄ tahtoa. Siis jotenkin kelpuuttaa tai haluta itsekkäästi ja tarkoitushakuisesti vain tietynlaisia tuttavuus- / ystävyyssuhteita tai kumppaneita. Sellaisia jotka sattuvat muka pönkittämään vain omaa imagoa tai olemaan jotenkin salonkikelpoisia omalta kannalta. itse en inhoa mitään muuta kuin tällaista ja motivaationi menee satavarmasti nollaksi, jos näin koen itseäni kohdeltavan. Luin jälkeenpäin viestini ja hoksasin, että tällaisen kauhukäsityksen siitä voisi "ilokseni" saada...?
Sekaannuksella en tarkoittanut tätä nettikeskustelua, enkä mitään ihmeellisiä vaateita vaikkapa siitä, että kaksi ihmistä olisi rakastuneita kuin sika säkissä. Sehän olisi ihan höpöä. Voi olla, että purut korvieni välissä kaipaisi vaihtoa hektisen työviikon jälkeen, mutta tarkoitin jotakin sen suuntaista, ettei este tuttavuuden solmimiselle (tai ystävyydelle kuten oli epätarkasti alkuperäiskysymyksessäni) johdu tahdon puutteesta (tuttavuus arvokas; tahto). Ja että loukkaus olisi se, jos toinen vain itsekkäistä tarkoitusperistä käsin olisi tuttava tai ystävä. Voihan hyvinkin olla muita inhimillisesti ymmärrettävä esteitä. Mutta onneksi meillä on vapaus valita tuttavamme ja ystävämme.
Olen samaa mieltä, että kurjaa on, jos / kun ymmärtämisen halu on ainut toivo ja ymmärrys siten ainut lohtu. Siitä huolimatta, tässä pohdintani oikaisua johonkin sfääriin, ilman velvoitteita ja ihan omasta tahdosta
