Akateeminen nainen-kouluttamaton mies

[tulip]

Minusta tuntuu etta tata aihetta on kasitelty useasti ennenkin, mutta itselleni se tuli eteen nyt, ja toivoisin mielipiteita ja kokemuksia ajattelevaisilta ihmisilta. Erityisesti henkiloilta joilla ei ole vain teoriaa asiasta, vaan omakohtaista kokemusta.

Vaikka otsikko onkin karjistetty, haluan korostaa, etta tassa EI ole kyse siita etta arvottaisin ihmisia sokeasti vain heidan koulutustasonsa mukaan, tai etta korostaisin omaa ns asemaani.

Ok, eli itse olen 29- vuotias phd.ta tekeva akateeminen nainen, en asu suomessa, lapseton, ollut sinkku suurimman osan elamaani, vaikka rkkauselamassa sapinaa silloin talloin onkin

Tapasin 36- vuotiaan miehen, joka on ollut toissa sosiaalipuolella, ja nyt kaverinsa kanssa raksalla, perustamassa omaa brandia tosin. Matkustellut pienesta pitaen, pelannut amerikkalaista jalkapalloa, asunut oman maansa ulkopuolella. Hyvin ns monipuolinen henkilo siis. Tosin itse sanoo myos olevansa aikalailla juureton ja etsiikin nyt kiinnekohtaa elamaansa.

Han on ollut naimissa, eronnut, ja hanella on kaksi lasta.

Voisi siis sanoa etta siina missa mina olen istunut opintojeni aarella, han on kokeneempi kuin mina mita elamaan tulee. Tosin, olen itse myos asunut kahden maan valilla (kaksoiskansalaisuus)lapsesta pitaen, joten varmasti olen siina elamaa saanut kokea...

Mutta siis itse asian ytimeen. Tama mies on erityislaatuinen siina mielessa, etta han kohtelee minua erittain hyvin, osaa keskustella tunteistaan, on hyvin lammin, nayttaa raavalta miehelta, mutta on kuitenkin hyvin ns pehmea sisaltakasin, todella ihana minua kohtaan, ja haluaa etta minun on hyva olla kanssaan. Voin todella arvostaa naita piirteita. Hanella on myos paljon nakemyksia elamasta ylipataan.

Sitten se mieltani karhentava MUTTA Minua ahdistaa valilla se, miten ulkopuolella han on omasta ns maailmastani. Han ei missaan nimessa ole ns tyhma, mutta hanelle akateeminen maailma oman alani kasitteineen on taysin tuntematon, ja siten myos tietyntyyppinen ajatusmaailma ja elamankatsomus, tietynlainen alyllinen kuriositeetti mailmasta ymparillamme. Meilla on hauskaa yhdessa kun vuorovaikutan tietylla tasolla hanen kanssaan, mutta toisaalta turhaudun kun koen ettei han tajua eika pysty vastaamaan ja kommunikoimaan kanssani kaikilla alueilla. Hanella ei ole mitaan sanottavaa tai kysyttavaa, lisattavaa oman alueeni asioista, mika tuntuu surulliselta, ja olen tassa jo alkanut jopa arsyyntymaan tilanteissa, joissa lahden keskustelemaan jostakin asiasta, ja han ei ymmarra perspektiiveja lainkaan, ja vaantaa ehkapa tyhmia practical-jokes tyyppisia kommentteja asiasta joka on minulle todella tarkea. Naissa hetkissa koen hanen todella tylsaksi, ja han arsyttaa minua. Itse haluaisin laajentaa omia nakemyksiani (monesta eri asiasta) keskustelun kautta, mutta se tyssaakin alkuunsa jo minun avaukseeni, eika eteni toivomallani tavalla. Ja tallainen vuorovaikutus on minulle henk koht hyvin tarkeaa, ja tekee minut onnelliseksi ja saa minut tuntemaan yhteytta toiseen ihmiseen henkisella tasolla.

Siina mielesa han ei siis voi olla kokonaisvaltainen kumppani minulle, silla olen aivan yksin siina abstrakstissa maailmassani. Aiemmat tapaamani miehet ovat olleet hyvinkin kytkeytyneita tahan mailmaa, mutta sitten, muutoin eivat ihan niin suloisia ja lampimia minua kohtaan kuin tama mies on. Ahdistaa, etta koen etta pitaa ikaankuin valitavain yksi vuorovaikutuksen taso suhteessa mieheen

Minua todella ahdistaa tama, koska tietylla tasolla han todellakin koskettaa minua, mutta en halua vain ajautua miehen kanssa jonka en koe ihan taysin oikeaksi kumppanikseni Toisaalta haluamme samoja asioita, han haluaisi perusta prheen, tehda talon jne, aivan kuten minakin... Otin eilen eri taustamme esille, han sanoi suuresti nayttivansa siita miten erilaisia olemme, mutta siina se onkin, ehka mina olen "janna" nainen hanelle, mutta mita han minulle talla tasolla taas tarjoaa? (( Mutta juuri siksi minun pitaa miettia mita haluan ja etta onko han ns se oikea minulle!

Mutta ehka tama on vain omaa ajatteluni suppeutta? Ahh, en tieda, en vain voin sietaa sita miten han tunuu niin tietamattomalta tiettyjen asioiden suhteen (koska minulla on kuitenkin tunteita hanta kohtaan), ja siten jaan yksin, toisaalta muuten han on todella mukava ja ihana mies, a saavutamme yhteisymmarryksen monesta asiasta.

Please, olen aivan suossa taman asian kanssa! Te, joilla on kokemusta, please kertokaa minulle mita minun pitaisi tehda! Toisaalta, onko tamakaan hyva merkki etta vasta uuden ihmisen tavattuani jo on alkanut ahdistamaan!!! Ehka en yksinkertaisesti vain pida hanesta tarpeeksi? Silloinhan tama kaikki ei taitaisi olla ongelma itseasiassa lainkaan! Nauttisin vain kaikesta taysin siemauksin, eiko niin?

 

[Miraliini]

Koulutuksellahan ei kuitenkaan saa viisautta, huomaavaisuutta, käytöstapoja eli kaikkia niitä oppeja tai käytösmalleja, mitkä omaksumme lapsuudessamme tai ovat vahvuuksia luonteissamme. Kaiken lisäksi tänä päivänä harva joutuu olemaan raksaduunari tai akateemisesti koulutettu, vaan monikin saa ohjausta ja opastusta nuoruudessaan löytääkseen vahvimmat osaamisensa alueet. On rohkeutta tehdä sitä, mitä haluaa tehdä kuin tehdä sitä, mitä muut odottavat. Elämän pelkureita löydät mistä vain!

Se, millaisia odotuksia asetat suhteellenne sen alussa, rakentaa tietysti sinun asennettasi mieskaveriasi kohtaan. Jos unelmiesi mies on mielessäsi ihan muuta voisit tietysti hetken pohtia onko kyseessä elokuvasankari, isäsi, joku muu sukulaisesi tai peräti äitisi toive, että saat oikeanlaisen miehen. Kun pettyy kannattaa tutkia, miksi pettyy. Joskus kyse voi olla ihan silkasta itsetuntemuksen puutteesta ja turhamaisuudesta.

Jos haet sielunkumppania, niin sitten olet väärässä seurassa. Toisaalta toista oppii tuntemaan ajan kanssa ja siinä, missä uskot nyt olevasi pätevä ja vahva, voikin joku päivä olla täysin sekundäärinen asia jonkin yhteisen vastoinkäymisenne ääressä. Uskotko, että jos saisit keskenmenon, siihen auttaisi akateeminen höpinä vaiko mieskaveri antama turva ja lohtu? Kannattaa siis miettiä itseäsi eri rooleissa ja asetella teidät molemmat niihin. Pelkällä keskustelulla ei hirveästi perhettä perusteta ja toisekseen eikö elämässäsi voisi olla rikkautta se, että voit miehesi lisäksi tavata muita ihmisiä jakaen eri asioitasi eri ihmisten kanssa? Työn jälkeen onkin aivan ihanaa saada puhua miehen kanssa ihan muusta kuin työstä. Tai ehkä kertoa, miten sekin inhottava ja kilpailuhaluinen kollega jäkätti taas koko päivän ja miehesi osaa sanoa siihen nasevan maalaisjärjellä jotakin, mikä piristää ärtynyttä mielialaasi.

Omalla kohdallani voin sanoa kokemuksesta, että enemmän parisuhteessa painaa kotitausta kuin koulutuksen erilaisuus. Kodin käytösmallit ja toisen kohtelu seuraavat meissä yllättävän sitkeästi ja on ihan sama vaikka kaverina olisi millainen älykkö ja neropatti, jos häneltä puuttuvat yksinkertaisetkin sosiaalisen elämän taidot.

Anna mieskaverillesi tilaa. Unohda odotuksesi ja ihan huviksesi ota hetken vastaan, mitä hän voi sinulle antaa. Tutustu häneen ehdoitta, päivä kerrallaan ja mieti sitten onko hän sinun juttusi. Sydämen ymmärrystä et sanoilla nimittäin löydä.

 

[väitöskirjaus]

Minusta tuntuu etta tata aihetta on kasitelty useasti ennenkin, mutta itselleni se tuli eteen nyt, ja toivoisin mielipiteita ja kokemuksia ajattelevaisilta ihmisilta. Erityisesti henkiloilta joilla ei ole vain teoriaa asiasta, vaan omakohtaista kokemusta.

On käsitelty moneen otteeseen ja aina on ainakin teoriassa tai viimeistään kokemuksesta tultu johonkin tulokseen.

Akateeminen vastaus: Jos suhteen osapuolet ovat erilaisia, mutta toinen ei arvosta erilaisuutta suhteessa, ei suhde voi toimia kunnialla.
Käytännöllinen toimenpide: Jätä se luuseri, kun ei hänellä ole tarvetta muuttua eikä näinollen muutu kuitenkaan!

 

[anette......]

hmm. ei kukaan muu voi tietää vastausta kysymykseen, kuin sinä itse.

muutamia ajatuksia kuitenkin: etsitkö kollegaa vai elämänkumppania? yksi ihminen ei voi täyttää kaikkia ihmisen tarpeita, joten tarvitset joka tapauksessa muita ihmissuhteita miehen lisäksi. kirjoitat, ettei mies ole varsinaisesti tyhmä tai älyllisesti laiska, ja se on mielestäni hyvä merkki. kyse on siis enemmän kokemusmaailmasta kuin siitä, ettei miehesi arvostaisi työtäsi. täydellistä kumppania et löydä, sen voin luvata.

en voi tehdä ratkaisuja puolestasi.

 

[wibke]

Se, että sinua vaivaa nuo määrätyt asiat tuossa miehessä, tulee esille vielä paljon enemmänkin ja sinua alkaa ärsyttää nuo piirteet paljon nykyistä enemmän vuosien vieriessä. Alat ehkä hävetä häntä akateemisessa seurassa. Kuvittele tilanne: olet kutsuinut kollegoitasi illalliselle kotiinne. Kuvittele, miten miehesi sopii tuohon joukkoon, mitä puhuu, miten käyttäytyy. Täytyikö sinun "pukea hänet", pestä kynnenalustat, valita vaatteet, sukat, kengät hänelle (hän ei olisi osannut). Jännitätkö, mitä hän mahtaa möläyttää kesken kaiken jne. Mieti tätä rehellisesti. Ja tiedät vastauksen.

 

[Corvid]

Onpa tylynoloisia vastauksia! Tässä joitakin ajatuksia osaksi kokemuksesta ja osaksi vain pohdintaa.

Olen akateemisen koulutuksen hankkinut, hieman tutkimustakin harrastanut mies. Opiskeluaikana menin naimisiin naisen kanssa, jolla ei ollut kuin kansakoulu ja lyhyitä kursseja käytynä. Avioliitto kesti yli 20 vuotta mutta se ei missään nimessä kaatunut meidän koulutustaustaan.

Ex-vaimoni ei missään suhteessa ymmärtänyt minun koulutusalani sisältöä (tosin sitä eivät monet muutkaan ymmärtäneet mutta hän kuitenkin jollakin tavalla selvästi arvosti intohimoani alaani ja menestystäni siinä. Hänen tai hänen ystäviensä kanssa en omista ammatti- tai tutkimusasioista ole voinut puhua. Sen sijaan saatoin olla hänen sukulaistensa luona heinähommissa, jossa miestä mitataan muilla kuin akateemisilla arvoilla, ja se oli suorastaan puhdistavan hienoa.

Negatiivisesti koulutuseromme tuli vastaan esim. kommentissa "miten noin paljon kouluja käynyt voi olla noin tyhmä" tms. No, jos meillä ei olisi ollut koulutuseroa, olisi haukun muoto ollut toinen mutta sisältö sama.

Perheittäin tapasimme aika ajoin akateemisia ystäviäni. Ne eivät totuuden nimissä olleet mitään suuria menestyksiä ja luulen, että vaikeinta niissä oli ex-vaimollani eli koki olonsa jossain määrin vieraaksi. Perhetapaamiset jäivätkin sitten vuosien mittaan melko vähiin.

Tuntumani on, että parisuhteessa toisen arvostaminen on avainasia. Kun arvostaa toista ja hänen työtä, ei tarvitse ymmärtää sen sisältöä. Jonkinlainen metakeskustelu työasioistakin ja välittäminen toisen asioista kuitenkin on nähdäkseni välttämätöntä. Esim. pitää voida kertoa, miten päivä meni, mikä onnistui ja mikä oli hankalaa ilman, että mennään yksityiskohtiin. Ja toinen on toivottavasti kiinnostunut.

Eron jälkeen olen käynyt läpi pari tärkeää siirtymäsuhdetta, joiden jälkeen olen löytänyt nykyisen vaimoni. He kaikki ovat akateemisesti koulutettuja.

Tuntumani on, että erilainen koulutustausta ei ole mitenkään este hyvään, pysyväänkin suhteeseen, mutta se edellyttää molemminpuolista arvostusta ja kiinnostusta toisen asioihin.

 

[Sudenmarja]

On aika paljon vaadittu kumppanilta, että hänen kanssaan voisi keskustella omasta tutkimustyöstään tms oman alan kuvioista, ellei kumppani ole täsmälleen samalla alalla. Jos toinen on kemisti ja toinen kielitieteilijä niin "akateeminen koulutus" ei todellakaan takaa, että puoliso ymmärtäisi kuvioitasi yhtään sen paremmin kuin jos hän olisi lukutaidoton.

Minulla on ihan yhtä korkeasti koulutettu mies kuin itse olen ja olemme jopa molemmat luonnontieteilijöitä. Mutta ei meillä juurikaan työasioista keskustella eikä todellakaan mistään tutkimuksen sisällöstä sen syvemmin, koska emme ymmärrä toistemme hommista yhtään mitään ja jos jotain työjuttua haluaa toiselle selittää niin se täytyy tehdä ihan juurta jaksain.

Kolleegat ovat sitä varten, että pohditaan työasioita. Puoliso on jotain ihan muuta varten.

 

[tytär]

Miten kielitieteilijä ja dipl.insinööri voivat keskustella työasioista? Kauppatieteenmaisteri ja hammaslääkäri? Kemisti ja juristi? Kyllä menee vaikeaksi akateemisesta taustasta huolimatta. Vanhempani, juristi ja kieltenopettaja eivät tiedä toistensa töistä juuri mitään. He keskustelevat paljon muttei työasioista kuin jotain pääpiirteitä joskus.

 

[maikka]

Kuka hullu nyt töitään kotiinsa toisi, ellei ole pakko, saatikka niistä edes haluaisi puhua? Eikä varsinkaan kuunnella jorinoita toisen työasioista...

 

[kp]

Samantapaisia kokemuksia löytyy. Edellisessä suhteessa, jossa mies oli diplomi-insinööri ja minä kieltenope löysimme silti paljon yhteistä puhuttavaa, kemia toimi, olimme kiinnostuneita maailman asioista ja uuden oppimisesta. Kaiken kaikkiaan tyydyttävä suhde, vaikka en niin hänen alastaan tiennyt mutta olin kuitenkin kiinnostunut ja jotain perustietoa oli siltäkin alalta.

Seuraavassa suhteessa erehdyin kiinnostumaan tutkijasta. Elämäni virhe! Meillä ei ollut mitään muuta yhteistä kuin samantapainen, ei samanlainen, perhetausta ja urheilu. Kommunikoinnin puolella meillä ei todella ole yhtään mitään sanottavaa toisillemme. Mies kailotti alussa suureen ääneen että kun on mukavaa kun ei ole saman alan ihminen se kumppani, ettei tarvitse puhua aina vaan töistä. No eipä meillä mitään puhuttavaa kyllä sitten jäänytkään. Mielestäni mies on ollut omaan napaansa tuijottava, omalla ammattitaidollaan prassaileva kun kukaan muuhan ei siitä alasta tiedä niin paljon kuin hän, kaikki muut on ihan idiootteja, hän ei ollut kovin kiinnostunut maailman asioista ja kaikki muu harrastus urheilun lisäksi menee tieteellisiä artikkeleitä lukiessa. Hän on siis tavallaan töissä myös vapaa-aikana, eikä oikein muusta osaa jutella kuin niistä artikkeleistä ja oman alansa jutuista. Hyvin suppea-alainen tietämys siis kaikenkaikkiaan eikä niillä oman alan jutuilla paljon parisuhdetta voi ylläpitää. Tavan romaaneja tai muita kuin oman alan kirjoja hän on lukenut ehkä kaksi sinä aikana kun hänet olen tuntenut.

Mies rakastui sitten työkaveriinsa, kas yllättäen, oman alansa ihmiseen. Taisi sittenkin olla kiva puhua niitä työasioista yhdessä jonkun kanssa.. Siinä sitä sitten puhumista riittikin niin ettei malttanut töistä kotiin tulla. Kovasti oli kemiat kohdillaan ja meillä ei. Tämän uuden rakkaudenkohteen valloittamana mies alkoi sitten kiinnostua maailman asioista ja monesta muustakin mistä ei aiemmin. Meillä ei edelleenkään kemia kohdannut missään vaiheessa, joten voitte varmaan arvata että tuo henkinen yhteenkuuluvuus johti salasuhteeseen ja siihen, että se henkinen kiinnostus haetaan jostain muualta kuin kotoa. Miehellä tuntui olevan kovasti hauskaa tämän neidin kanssa ja yllättäen tosikkomiehestä tuli todellinen hurmuri ja naisten naurattaja, ainakin sille naiselle.

Ap, älä suotta yritä väkisin olla jotain mitä et ole. Löydät varmasti jonkun toisen itsellesi sopivamman kumppanin. Ei kaikki älykkäät miehet kylmiä suorittajia ole (dippainssi ei ollut ja oli poikkeus dippainsseihin). Olet vielä nuori joten katsele rauhassa eikä sitoutumisella vielä ole kiire. Tee phd-tutkintosi ensin, töitä vuosi pari ja sen jälkeen vasta on vakiintumisen aika. Et tule olemaan tyytyväinen tähän mieheen, niin se vaan on. Kaipaat älykkyyttä ja sitä ei ole nyt samassa paketissa.

 

[maikka]

Kaipaat älykkyyttä ja sitä ei ole nyt samassa paketissa.

Älykkäitä ihmisiä on vaan niin monenlaisia. Yhdet tykkäävät parantaa maailmaa ja keskustella henkeviä, toiset älyävät, ettei sellaisesta lätinästä ole kenellekään hyötyä ja käyttävät aikansa muuhun. Loppujen lopuksi kysymys on kunkin mieltymyksistä.

Yksi tuttuni on teknisessä ammatissa duunarin asemassa ja on mensalainen. Nokkela, mutta monessa asiassa täysi toope. Ja toisaalta, onko niin viisas, että älyää pitää arkensa yksinkertaisena vaikka mahkuja olisi ylemmäskin?

Naisystäväni ei ole yo-tutkinnon jälkeen hankkinut mitään ammatillista koulutusta, vaan on käynyt elämänkoulua pitkin maailmaa ja hankkinut samalla kielitaitoa. Ihmisenä älykkäin tuntemani, siinä mitä tulee yleiseen elämänkatsomukseen ja suhtautumiseen elämään kuuluviin tragedioihin.

Henk.koht. olen sitä mieltä, että älykäs ihminen kulkee sydämensä mukaan ja koettaa siinä sivussa pitää järjen kädessään. Kemiat joko kohtaa tai ei ja siitä riippuu jatkuuko suhde vai ei.

 

[MK]

Elämme saman auringon alla, mutta niin eri maailmoissa.

Mark Knopfler

 

[Insinöörisnainen]

Ei ole koulutustaustasta, vaan persoonallisuudesta kiinni. Täytyy sanoa, että akateemisena naisena(kaan) en jaksanut lukea ap:n koko vuodatusta - jos tuo on se normaali keskustelutyylisi, en ihmettele yhtään ettei mies jaksa vastailla samalla mitalla. Ehkä joku humanisti (henkisesti, ei välttämättä koulutuksellisesti) mies jaksaisi lähteä tuollaiseen jaaritteluun ja ympäriämpäripohdintaan mukaan. Ei siis millään pahalla, mutta useimmiten miehet varmasti nukahtavat henkisesti viimeistään puolessa välissä tuollaista litaniaa, kun pointin olisi saanut ilmaistua suunnilleen kolmella lauseella!

Älä siis jatkossa tuijota kumppaninvalinnassa koulutustaustaa, vaan persoonallisuutta. Ja jos ei jonkun kanssa sovi yhteen ei siitä kannata syyttää koulutusta / hiusten väriä / horoskooppimerkkiä...

 

[ap.,.]

Arvostan suuresti vastauksianne (vaikka viimeinen olikin alentuvaan savyyn kirjoitettu..

Luin kaikki lapi, ja erityisesti jotkin pointit kolahtivat, mika ilmeisesti paljastaa syvimmat tuntoni asiasta.

a) Hapea. Olen ilmeisesti niin sosialisen harmonian hakuinen, etta minua ahdistaa jo ajatellakin hanta avekkinani esim joissakin tutkijoiden illanistujaisissa. Tietysti han voisikin olla menestys (minulla on tietysti viela kysymyksia hanen suhteensa koska en hanta tunne, joita paikkailen sitten mielikuvituksellani ja toiveillani ja tuoda erilaisuudellaan rikkautta joukkoon, mutta voin myos kuvitella miten hankin ahdistuisi ja kokisi ulkopuolisuutta tuossa tilanteessa, eika paasisi sosiaalisen koodin sisalle.

En ole mitenkaan ylpea siita etta hapeaisin hanta, mutta minun tulee olla rehellinen tuntemuksilleni, ja en vain osaa nahda hanta edes ystavieni seurassa, saatikka kollegoideni.

b) Valinta. joku otti esille tuntemukseni siita etta koska nyt ensikertaa kohtaan miehen joka tunnetasolla, seka parisuhdetoiveiden mukaan sopisi kuvioon, niin koen ehkapa jonkinlaista painetta, jo ikani takia, olla avoimempi ja kiitollisempi siita, ja kuvittelen etten ehka tulisi loytamaan ns minulle taydellista kumppania. Mutta TIEDAN etta enemman saman henkisiakin ihmisia on, he vain eivat viela TAHAN asti ole koskettaneet minuan emotionaalisella tasolla, mika saakin minut tassa hammennyksiin.

Koen toisinsanoen vaikeutta luopua miehesta, silla han on emotionaalisella tasolla ainutlaatuinen.

Toisaalta, olen ennenkin ajautunut miehen mukaan, joka ei ollut ns oikea minulle, vain koska ajattelin etta "katsotaan nyt" jne... Tassa iassa nyt ei pitaisi enaa ajautua, melestani.


Haluan myos sanoa, etta totta todellakin huomio, etta akateemisuus itsessaan ei ole mikaan yhdistava tekija alojen erilaisuuden takia, mutta tietyntyyppinen ajatusmaailma saattaa ollakin.

En nyt tarkoita etta minun pitaisi tehda oman alan tutkielmia hanelle ja hanen sitten kommentoida niita, mutta tama erilaisuus nakyy lahinna siina etta hanta ei kiinnosta tietaa asioiden laajempia mittasuhteita, syita, taustoja, syvyyksia. Esim, han naytto minulle kuvaa jonka li ottanut Sri Lankassa kaydessaan, kyseessa oli jokin paikallisten kulkue. Kysyin mika tapahtuma oli kyseessa, eika han osannut vastata silla se ei vain kiinnosta hanta. Minusta on outoa etta on toisessa maassa, eika koe mielenkiintoa sen yhteiskunnan rakenteisin, ilmioihin, tai edes halua tietaa uteliaisuudesta mista joissakin tapahtumissa on kyse.

Itse olen kiinnostuut elamasta ymparillamme, ja han vain jotenkin liihottaa paivasta paivaan sellaisella kevyella vaihteella, mitaan miettimatta ja kyseenalaistamatta

Ok, ehka hanen ei tarvitse olla samanlainen jaarittelija kuin mina, mutta haluan uskoa, etta osa tietaa hyvin mita tarkoitan.

Ja viimeiseksi pointiksi, jo se, etta jaaritan ja pyoritan juttua talla lailla on huono merkki. Teen sita minittain aina jos kohtaan ahdistavan tekijan elamassani.

Ikaankuin en vain osaisi/uskaltaisi kuunnella tunteitani ja paastaa irti ja luottaa siihen etta oikeampi juttu osuisi kohdalle. Silti en halua taysin "jattaa" hanta... En vain halua...

Niin, aika mahdotonta tahan mitaan neuvoa sitten sanoa?

 

[pippa']

Olen samaa mieltä siitä, että jos molemminpuolista kunnioitusta on, niin se on tärkeintä.
En puhu nyt seurustelusuhteista mutta minulla ei ole ainuttakaan ystävää, joka jakaisi kanssani kaikki mieltymykseni- ja kiinnostuksen kohteeni. Ymmärrän sen, että kun ihmisestä tulee rakas ja tärkeä niin haluaisi että tämä ymmärtäisi kaiken, mikä on itselle tärkeää. Mutta kun ei sellaista ihmistä taas ole välttämättä, joka ymmärtäisi kaiken juuri niiden sisältöjen kautta, omasta intohimosta niitä asioita kohtaan. Siksi pitää vaan olla kunnioitus toisen juttuja kohtaan.

 

[kp]

Jos noin paljon pitää pohtia asiaa, niin sinulla luultavimmin on 30v-kriisi. Se selittäisi paljon tuosta pohdinnasta. Kelaat mielessäsi niitä etappeja, jotka muut ovat tuohon ikään jo saavuttaneet ja pelkäät jääväsi itse kuin nalli kalliolle.

Sinulle tuntuu silti olevan todella tärkeä tuo koulutustausta tai ainakin yleismaailmallinen kiinnostus joka sinänsä on sidoksissa älykkyyteen (älykkyyteen liittyy luonnollinen kiinnostus asioihin, uuden oppimiseen ja asioiden ja ilmiöiden kyseenalaistaminen, mitä mies siis ei koe tärkeäksi). Sinulla nimenomaan on kaikki oikeus valita kumppaniksi omanlaisesi ihminen ja saada kaikki ne asiat, jotka elämässäsi haluat saavuttaa. Sanon suoraan, että ihan turhaan yrität selitellä itsellesi parhain päin nykyisen kumppanisi huonoja puolia. Suhteellanne ei oikein ole mitään jakoja, sillä sinä joutuisit luopumaan liiaksi omista kriteereistä.

Voin kertoa, että jos nyt tyydyt tähän ehkä sosiaaliseen älykkyyteen mitä miehestä löytyy niin tulevaisuudessa joudut menemään näihin tutkijaillallisiin yksin ja miksi puolisosi pitäisi edes pystyä keskustelemaan samoista asioista tai osallistua tilaisuuksiin. Olen ollut tutkijapiireissä pystymättä osallistumaan spesifiin aiheeseen, mutta en usko että tutkijamiesystäväni koskaan häpesi minua sen vuoksi. Mutta olen asioista kiinnostunut ja osallistuva. Jos koet noin syvästi, niin paras on noudattaa järjen ääntä joka sanoo ettei miehestä ole tasavertaiseksi puolisoksi.

Pidemmän päälle tilanne käy liian rasittavaksi ja vuosien päästä huomaisit, että todella kasvoitte erillenne. Et saisi miestä muuttumaan ja kiinnostumaan, luulen. Hänelle riittää tuo millainen hän on, niin kyllähän sen pitäisi sinullekin riittää. Pointti on se, että jos et voi hyväksyä häntä juuri sellaisena kuin hän on, niin et voi todella rakastaa häntä. Koko juju parisuhteissahan on se, että toista rakastaa _juuri sellaisena kuin hän on_. Sitä paitsi, kun se oikea kohdalle sattuu niin et todellakaan pohtisi näitä asioita ja kyseenalaistaisi häntä noin suunnattomasti!

Pelkäät jääväsi yksin. Pidät miehen varalla kunnes ehkä se sinulle sopivampi osuu kohdalle. Älä varasta miehen aikaa vaan päästä hänet ja itsesi vapaaksi. Ehkä löydät miehesi omalta alaltasi, yhteisiä tekijöitä pitää olla tarpeeksi ja tutkimuksen mukaan samankaltaisuus on yksi pitkien liittojen salaisuus.

 

[driver]

Kaipaat niin paljon henkistä samankaltaisuutta, että tämä mies ei ole sua varten. Jos nyt jo pohdit noin paljon, niin voit olla varma, ettei tämä mies voi tyydyttää sinua kaikilla tasoilla. Ja täytyy myöntää että luultavasti ei kaikki akateemisetkaan hemmot jaksa tuollaista.

Mies tarvitsee arvostusta miehenä, mutta onko sinusta sitä hänelle antamaan, jos noin selvästi olette erilaisia ja kaipaat jotain ihme analysointeja joka hemmetin asiasta. Mies on pohjimmiltaan aika yksinkertainen olento ja voi olla että jossain vaiheessa se henkistynytkin mies kaipaa vain naista eikä iankaikkista asioitten älyllistämistä. Yritätkö edes relata koskaan?

 

[Hellu Rei]

Mulla oli aikanaan samanlainen valintatilanne. Nyt 20 v jälkeen näen sen niin että itselle teki hyvää irtautua yksinomaan akateemisesta maailmasta ja sen arvostuksista. Jälkeenpäin katsoen olin aika ahdasmielinen ja muunlaisten ihmisten tunteminen on rikastuttanut elämää.
Käytännössä mun työssä ei ole ollut paljoa perhetapaamisia vaan ne on hoidettu kollegoiden kesken. Ystäväni ottivat kumppanini hyvin vastaan, hän onkin rehellinen ja hauska ja hänellä on omintakeinen tapa ajatella.
Eniten vaikeuksia on ollut ehkä siinä jonka myös mainitsit: mies ei ole kiinnostunut tavoitteiden asettamisesta ja työskentelystä niiden eteen. Siitä on ollut haittaa: miten hankkia lapsia päivä kerrallaan -mentaliteetilla? Hankitaanko omistusasunto? Mitä tehdään ensi kesälomalla? Pystytäänkö harrastamaan yhdessä jotain joka vaatii panostuksia?
Tätä puolta selvitäisin sinuna enemmän, mitä hän ajattelee elämänsä kulusta.

 

[väitöskirjaus]

Kaipaat käytännön oppeja kyseenalaistamaan akateemista oppineisuuttasi, jotta voisit tietää enemmän ja paremmin kuin tähän saakka. Olet utelias ja älykäs, aivan kuten mieskin. Törmäätte kuitenkin korkealla oleviin esteisiin (katekorioiden barrikaadit & argumenttien banderollit).

Tätä joudutte tekemään nyt yhdessä, mutta ette saa voimianne toimivasti yhdistettyä, saman tavoitteen hyväksi. Tiedät että siitä voi seurata pahaa, mistä syystä myös tunnetkin aavistavasi pahaa.

Arvostan suuresti vastauksianne (vaikka viimeinen olikin alentuvaan savyyn kirjoitettu..

Tässä on nyt ainakin kielellisesti jyrkkää vastakkainasettelua. Kielellinen kerronta ilmaisee ajattelun sisältöjä ja niiden merkityksiä, joita arvostellaan ja asetetaan tarvittaessa niiden arvon mukaiseen täyrkeysjärjestykseen ts. priorisoidaan suhteessa toisiinsa ylemmäs tai alemmas, sekä edelleen luokitellaan ryhmiin: tärkeiksi - ensisijaisiksi ja vähemmän tärkeiksi - toissijaisiksi.

Luin kaikki lapi, ja erityisesti jotkin pointit kolahtivat, mika ilmeisesti paljastaa syvimmat tuntoni asiasta.

Pointti eli osoitin on rajaus:
1. Arvostus ja ennenkaikkea arvon määritelmä, sen laatu ja etumerkitys.
Määritelmän arvostus on tunnelma:
2. Ylemmyys, alemmuus ja tasa-arvoisuuden vaatimukset.

RISKIANALYYSI

1. a) Arvon menetys - olisiko se häpeä?
"Hapea. Olen ilmeisesti niin sosialisen harmonian hakuinen, etta minua ahdistaa jo ajatellakin hanta avekkinani esim joissakin tutkijoiden illanistujaisissa."
Koska akateeminen (oppi-) arvo on liittyy erityisesti sivistykseen (eli kulttuuriin) ja mielletään yl. siveelliseksi, rajautuu sen arvon laatu ko. kriteerien mukaan. Se määräytyy laadullisesti kategoriaan 'akateeminen kunnia'.
Kunnia tarkoittaa yksilön saamaa arvostusta yhteisössä. Usein kunnia edellyttää tiettyjen sääntöjen noudattamista. (Wikipedia)

1. b) Arvonlisä - olisiko sitä verotettava?
"Tietysti han voisikin olla menestys ja tuoda erilaisuudellaan rikkautta joukkoon…en hanta tunne, joita paikkailen sitten mielikuvituksellani ja toiveillani"
Kategoriavirhe on semanttinen tai ontologinen virhe, jossa jostakin asiasta käytetään sellaisia käsitteitä, jotka soveltuvat ainoastaan johonkin täysin toista tyyppiä (kategoriaa) olevaan asiaan. Kategoriavirheessä siis jokin ominaisuus liitetään sellaiseen asiaan, jolla ei voi olla tätä ominaisuutta. (Wikipedia)

(minulla on tietysti viela kysymyksia hanen suhteensa koska…)

Gilbert Rylen (The Concept of Mind,1949), mukaan oli virhe pitää mieltä aineettomasta substanssista eli perusaineksesta koostuvana oliona, koska substanssia koskevat oletukset eivät ole sovellettavissa joukkoon taipumuksia ja kykyjä (eli mieleen). Monet filosofit ovat omaksuneet Rylen termin, vaikkakaan ei ole olemassa yksimielisyyttä siitä, kuinka kategoriavirheet voidaan tunnistaa. (Wikipedia)

 

[Y.M.Mällä]

Kaipaat käytännön oppeja kyseenalaistamaan akateemista oppineisuuttasi, jotta voisit tietää enemmän ja paremmin kuin tähän saakka. Olet utelias ja älykäs, aivan kuten mieskin. Törmäätte kuitenkin korkealla oleviin esteisiin (katekorioiden barrikaadit & argumenttien banderollit).

Tätä joudutte tekemään nyt yhdessä, mutta ette saa voimianne toimivasti yhdistettyä, saman tavoitteen hyväksi. Tiedät että siitä voi seurata pahaa, mistä syystä myös tunnetkin aavistavasi pahaa.

Tässä on nyt ainakin kielellisesti jyrkkää vastakkainasettelua. Kielellinen kerronta ilmaisee ajattelun sisältöjä ja niiden merkityksiä, joita arvostellaan ja asetetaan tarvittaessa niiden arvon mukaiseen täyrkeysjärjestykseen ts. priorisoidaan suhteessa toisiinsa ylemmäs tai alemmas, sekä edelleen luokitellaan ryhmiin: tärkeiksi - ensisijaisiksi ja vähemmän tärkeiksi - toissijaisiksi.


Pointti eli osoitin on rajaus:
1. Arvostus ja ennenkaikkea arvon määritelmä, sen laatu ja etumerkitys.
Määritelmän arvostus on tunnelma:
2. Ylemmyys, alemmuus ja tasa-arvoisuuden vaatimukset.

RISKIANALYYSI

1. a) Arvon menetys - olisiko se häpeä?
"Hapea. Olen ilmeisesti niin sosialisen harmonian hakuinen, etta minua ahdistaa jo ajatellakin hanta avekkinani esim joissakin tutkijoiden illanistujaisissa."
Koska akateeminen (oppi-) arvo on liittyy erityisesti sivistykseen (eli kulttuuriin) ja mielletään yl. siveelliseksi, rajautuu sen arvon laatu ko. kriteerien mukaan. Se määräytyy laadullisesti kategoriaan 'akateeminen kunnia'.
Kunnia tarkoittaa yksilön saamaa arvostusta yhteisössä. Usein kunnia edellyttää tiettyjen sääntöjen noudattamista. (Wikipedia)

1. b) Arvonlisä - olisiko sitä verotettava?
"Tietysti han voisikin olla menestys ja tuoda erilaisuudellaan rikkautta joukkoon…en hanta tunne, joita paikkailen sitten mielikuvituksellani ja toiveillani"
Kategoriavirhe on semanttinen tai ontologinen virhe, jossa jostakin asiasta käytetään sellaisia käsitteitä, jotka soveltuvat ainoastaan johonkin täysin toista tyyppiä (kategoriaa) olevaan asiaan. Kategoriavirheessä siis jokin ominaisuus liitetään sellaiseen asiaan, jolla ei voi olla tätä ominaisuutta. (Wikipedia)


Gilbert Rylen (The Concept of Mind,1949), mukaan oli virhe pitää mieltä aineettomasta substanssista eli perusaineksesta koostuvana oliona, koska substanssia koskevat oletukset eivät ole sovellettavissa joukkoon taipumuksia ja kykyjä (eli mieleen). Monet filosofit ovat omaksuneet Rylen termin, vaikkakaan ei ole olemassa yksimielisyyttä siitä, kuinka kategoriavirheet voidaan tunnistaa. (Wikipedia)

Millainenhan ihminen olisit ihan livenä? Pyykätessäsi, laitellessasi ruokaa, korjatesssi pyörän sisäkumia, viedessäsi lapsia hoitoon ja varsinkin hakiessasi heitä iltapäivällä. En osaa kuvitella. Hei väitöskirjailija, kerropa arjestasi, palan halusta kuulla.

 

[väitöskirjaus]

Millainenhan ihminen olisit ihan livenä?

Suurimmasta osasta palautetta päätellen, luulen aikuisten oikeasti olevani kovin ikävä ihminen.

Pyykätessäsi, laitellessasi ruokaa, korjatesssi pyörän sisäkumia…

Arvelisin että yleensä todella tylsä, tai sitten ei.

viedessäsi lapsia hoitoon ja varsinkin hakiessasi heitä iltapäivällä.

Siteeraan omahyväisesti vain muutamaa lapseni, alustavasti ajatellen positiivihkoa lausahdusta: "Sun kanssa matkatkin on kivoja!", "En mä halua sua vastaan kapinoida kun sä ymmärrät mua!", "Vitsi että 'teillä' on hauska olla, ja tosi opettavaista!".

En osaa kuvitella. Hei väitöskirjailija, kerropa arjestasi, palan halusta kuulla.

Arkeni ei käsittääkseni ole erityisen mielikuvituksellista. Hyvinkin harmaata ja tasaisen tappavaa.

 

[Havu]

Ymmärrän hyvin aloittajaa, seurustelun itsekin duunarimiehen kanssa ja ajattelutapojen erilaisuus tuntuu usein tylyltä. Esimerkkinä elävästä elämästä, kaveriporukassa eräs lukee uutisia ja miettii ääneen mitä eroa on trombilla ja syöksyvirtauksella. Kukaan porukasta ei ole alan ammattilainen, mutta kukaan ei törmää kysymystä vaan ihmiset osallistuvat pohdintaan ja innostuvat selvittämään vastausta. Yksinkertainen asia, mutta kaikkia yhdistää kiinnostus maailmaan ja sen tapahtumiin. Jos heittäisin samanlaisen pohdinnan mieheni kuullen, vastaus olisi "ei kiinnosta, molemmat voi kaataa auton, turhaa pohtia sitä sen enemmän!". Tylyt vastaukset jopa loukkaavat minua usein.

Miehen mielipiteet asioista ovat usein perustelemattomia heittoja, "asia on näin ja piste!". Koen sen usein vaikeaksi, ja yritän vain olla hiljaa, koska seurauksena saattaa olla miehen ärsyyntyminen ja jopa riita jos alan miettimään ääneen asioiden eri puolia. Hellu Rein tavoin asiasta on ollut haittaa myös henkilökohtaisessa elämässä. Miten tosiaan suunnitella perheen perustamista tai muutakaan yhteistä elämää kun toinen ei halua keskustella asioista ja tehdä yhteisiä suunnitelmia ja päämääriä?

 

[pohdintoja]

Kokemusta on seurustelusta (ja yhdessä asumisesta) duunarimiehen kanssa. Itse asiassa aika samanlainen kertomus kuin sinulla osittain, minäkin asun mm. toisessa maassa ja koulutustaustani on akateeminen. Mieheni tosin ei ole ollut naimisissa ennen eikä hänellä ole lapsia, mutta muuten hän on aika kuvailemasi tyylinen.

Minä arvostan miehessäni sitä, että hän todella on niin erilainen kuin minä. Hän on spontaani, nauttii elämästä, ja vaikka hänellä ei koulutuksen suhteen korkeita tavoitteita olekaan ollut, ei se tarkoita etteikö elämässä olisi tavoitteita. Ennen hän oli aika päivästä päivään eläjä, mutta minun kanssani (tai minulta) hän on oppinut vastuuntuntoa, tulevaisuuden suunnittelua jne. Minä taas olen oppinut häneltä ottamaan rennommin, kohtaamaan erilaisia ihmisiä, hellittämään jatkuvasta suorittamisesta ja perfektionismista.

Ei minunkaan mieheni ymmärrä minun alastani mitään, mutta enpä minäkään hänen töitään osaisi tehdä. Hän on kuitenkin ihminen joka innostuu keskustelemaan asioista, kun minä olen hankkinut tietoni koulunpenkillä on hän saattanut oppia samoja asioita matkustaessaan maailmalla tai vaikka katsomalla televisiosta dokumentin asiasta. Pidän häntä älykkäänä, vaikka koulutustaso ei olekaan korkea. Joihinkin asioihin häneltäkin saa tosin joskus aika mustavalkoisen vastauksen, mutta onneksi ei usein. Tietyistä asioista keskustelemisen jätänkin suosiolla kaveripiiriin, eli kuten joku sanoikin, ei sen miehen tarvitse olla kaikkea koko ajan.

Joskus minäkin olen miettinyt että saattaisin hävetä esitellä mieheni työpaikallani, mutta samaan hengenvetoon häpeän itseäni kun edes ajattelen niin. Mieheni on sosiaalinen ja erittäin mukava, en ole tavannut vielä ketään kuka ei pitäisi hänestä ensitapaamisella. Hänellä on kyky löytää jotain yhteistä ja puhuttavaa kenen tahansa kanssa, kyky jota minulla ei korkeasta koulutuksesta huolimatta todellakaan ole.

Oma mieheni muuten sanoi, että ennen minua ei hänellä ollut mitään kiinnostusta suunnitella elämäänsä, nyt hän kokee sen ihan normaaliksi ja tärkeäksi, ja puhuu siitä mitä sitten tehdään kun ollaan vanhoja jne. Eli jopa todella kaukokatseista suunnittelua. Tiedä sitten miten ap:n tapauksessa kävisi, luulisi tosin että sellainen "herääminen" vastuulliseen elämään olisi tapahtunut kun lapsi syntyi.

 

[Duunarimiehen vaimo]

Kannattaa miettiä myös sitä, että jos tarkoituksena on hankkia lapsia, niin harvemmin silloin pariskunnan kumpikin osapuoli on koko ajan monta kertaa viikossa yhdessä illanistujaisissa. Yleensä pienten lasten vanhemmat nipistävät edustustilaisuudet minimiin ja ne pakolliset hoidetaan vuorotellen. Loppujen lopuksi niitä tilaisuuksia, joihin pitää kummankin mennä, on loppujen lopuksi aika vähän.

Voi myös miettiä sitä, että suurimmassa osassa maailman valtioita naiset jäävät kotiin, kun vauva syntyy. Kuvitteletteko, että joku professorimies häpeää vaimoaan cocktail-kutsuilla vain siksi, että hän on ollut esim. 10 vuotta kotiäitinä???

Lähes kaikki tuntemani pariskunnat ovat jollakin tavalla epäsuhtaisia. Hyvin harvoin he ovat ammatillisesti ihan samalla tasolla ja -alalla. Hyviä ystäviäni: mies insinööri, vaimo ekonomi; mies juristi, vaimo luokanopettaja; mies dipl.ins., vaimo ravitsemusterapeutti; mies huippukokki, vaimo sosiaalityöntekijä, mies dipl.ins., vaimo psykologi, mies kemisti, vaimo myyntitykki, mies putkiasentaja, vaimo tutkijakoulutettava jne jne. Meillä on noin 3-4 viikon välein illanistujaisia 4-8 aikuisen kesken ja nykyään tosi usein vielä lapset mukana. Ei älykkyys, sosiaalinen tunneäly, laaja-alainen kiinnostus yhteiskuntaa kohtaan jne ole suinkaan kiinni ammatista tai koulutuksesta.

Itse henkilökohtaisesti en edes halua puhua työasioita työpäivän jälkeen. Mielestäni rentoutuminen ja ns. akkujen lataaminen tapahtuu paljon tehokkammin, kun vapaa-ajalla tekee jotakin ihan muuta kuin tekee jotakin ammatillisesti hyödyllistä. Olen kiinnostunut AP:n tapaan monestakin elämän osa-alueesta, mutta eihän sitä kiinnostusta tarvitse jakaa pelkästään yhden ihmisen kanssa. Minäkin käyn tiettyjen ihmisten kanssa teatterissa ja kulttuuriharrastuksissa, äitini kanssa sienimetsässä ja käsityönäyttelyissä, naapurin rouvan kanssa käyn kävelyllä ja samalla pohdimme parisuhdeasiaa jne.

Mieheni on ihana, rakas ja kultainen. Sänkyasiat sujuvat paremmin kuin kenenkään toisen kanssa ja arki rullaa hyvin. Meillä on samantyyppinen huumorintaju ja lasten kasvatuksesta olemme samoilla linjoilla. Duunarimieheni on kätevä käsistään ja fyysisesti voimakas, joten häneltä luonnistuu renkaanvaihdot, lumen luonnit, remontoinnit yms. Minä olisin todella typerä, jos heittäisin mieheni menemään vain siksi, että en voi keskustella hänen kanssaan ihan kaikesta minua kiinnostavasta. Ihan yhtälailla voisi kysyä, että jos hänen pitäisi osata vastata kaikkeen, mikä minua kiinnostaa, niin tasa-arvon nimissä minun pitäisi voida vastata myös kaikkeen siihen, mikä häntä kiinnostaa esim. Valioliigan jalkapallo, moottoripyörät, purjehtiminen, tietyt bändit jne.

 

[Hellu Rei]

Paikkaan vielä kirjoitustani:
totta kai duunarimiehillä on tavoitteita elämässään ja hyvä mahdollisuus niitä toteuttaakin kun pääsee työelämään jo viimeistään parikymppisenä kiinni. Tää olikin paremminkin persoonallisuudesta ja kypsymisestä kiinni, kun ehdotin että ap selvittäisi millaista elämää mies suunnittelee. Kysyjän miesystävä on iältään 36.

"Tosin itse sanoo myos olevansa aikalailla juureton ja etsiikin nyt kiinnekohtaa elamaansa. "

Se on ollut meillä ongelmana kun ei mieheni oikein vieläkään näe mitään suuntaa elämälleen. Ja siis rassaa enemmän kuin erilaiset keskustelunaiheet (päätä mun kullalta ei mitenkään puutu).