Sama vanha virsi - ihastunut miehen ystävään

[xxxo]

Olen ihastunut mieheni ystävään. Tunne on kestänyt jo reilun vuoden, eikä ole ainakaan laantumassa.

Nykyinen suhteeni mieheni kanssa on kestänyt reilu kolme vuotta. Edellinen, vajaa neljä vuotta kestänyt parisuhteeni päättyi siihen, että "vaihdoin miehen lennosta" tähän nykyiseen mieheeni, kun ihastuin häneen uudestaan teinivuosien jälkeen. Hänkin oli edellisen mieheni kaveri. Tilanne on nyt siis lähes täysin sama, kuin reilu kolme vuotta sitten. Olen toki sen verran järjissäni, että näen tässä hommassa tietyn kaavamaisuuden - että kolmen ja puolen vuoden välein tulee se vaihe, kun ahdistun, kyllästyn ja turhaudun arkipäiväistyneeseen suhteeseeni ja päässä alkaa takoa ajatus suhteen päättämisestä ja hullusta rakastumisesta uuteen, ihanaan mieheen - mutta siltikin, en voi sille mitään että tämä uusi ihastuksen kohde on mielessäni aamusta iltaan. Ja joskus - liian harvoin! - myös unissani... heh.

Suurin ongelma ihastumisessani on se, että kyse on mieheni todella läheisestä, parhaasta ystävästä. Heidän koko kaveriporukkansa on pitänyt yhtä lapsuudesta lähtien, ja voin vain kuvitella, millaista sekasortoa aiheuttaisi se, että minä lähtisin tavoittelemaan mieheni ystävää. Siis käytännössä en näe, miten suhde ihastukseeni voisi ikinä toimia juuri tämän kaveriporukan takia. Mutta silti... ihastukseni on mielessäni jatkuvasti. Tunnumme olevan samalla aaltopituudella ja täydennämme toistemme lauseita, jaamme samanlaisen huumorintajun ja koen olevamme samanhenkisiä "henkisellä tasolla". Uskon, että voisimme olla toisillemme hyvinkin sopivia kumppaneita, jos tilanne vain olisi toinen. Nautin tämän miehen kanssa juttelusta ja olen vain yksinkertaisesti onnellinen, kun hän on lähelläni. Ja jollakin tasolla luulen, toivon tai kuvittelen, että hän tuntee ainakin ihan pikkuisen samoin.

Ja kyllä - tiedostan, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella ja että ei pitäisi tavoitella aina vain parempaa ja että ihastus pitäisi vain unohtaa jne. Olen kuitenkin nyt tyytyväisempi ja onnellisempi kuin aiemman mieheni kanssa, joten tiedän, että vaihtamalla suhde voi parantua - ainakin joiltakin osin. Olen sitä mieltä, että kaikille ihmisille on olemassa vaikka kuinka monta mahdollista "sitä oikeaa", kunhan vain päättää, että tämä se henkilö on ja tästä pidän kiinni enkä hairahdu, vaikka mieli tekisi. Mutta ajatus siitä, että mitä jos olisinkin oikeasti aivan käsittämättömän onnellinen ihastukseni kanssa, parisuhteessa joka arkipäiväistyisi, mutta johon ei silti kyllästyisi, ei jätä minua rauhaan. Ihastukseni ei ole ilmaissut kiinnostustaan minua kohtaan oikeastaan millään tavalla. Jollakin tasolla kuitenkin silti aavistan, että hän saattaa pitää minua ihmisenä, johon voisi ihastua jos en seurustelisi hänen ystävänsä kanssa. Toki humalapäissään on joskus kommentoinut vitsillä (..?) jotakin tähän suuntaan ja tähän tämän aavistukseni perustankin.

Nyt pohdin, pitäisikö jonain sopivana hetkenä kertoa asiasta ihastukselleni. Tiedän, ettei hän ikinä pettäisi ystävänsä luottamusta lääppimällä tämän tyttöystävää. Haluaisin vain, että hän tietää. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että jollain tasolla toivon että hän tunnustaa samalla palavan rakkautensa minua kohtaan ja voimme ratsastaa auringonlaskuun ja jättää entisen elämämme... Toisaalta toivon vain, että se rauhoittaisi tunteitani ja asia voisi jäädä meidän väliseksemme salaisuudeksi, sanattomaksi ymmärrykseksi siitä, että asia on miten on eikä yhteiselomme voi koskaan toteutua, vaikka niin haluaisimmekin. Luulen, että hän jollakin tasolla tietää asian laidan jo. Tai sitten ei ja olen avan harhainen akka.

Kyllä potuttaa, kun asiat menevät aina vaikeiksi. Inhottavinta on, että periaatteessa en halua pettää tässä elämässä yhtään ketään, mutta silti - jos tilaisuus tulisi eteen, tiedän että en miettisi hetkeäkään. Elämme vain kerran, eikö niin?

 

[Saman kokenut]

Peruskauraa, joka on tullut itsekin koettua. Heräsin todellisuuteen, kun aloin miettimään asiaa oikein kunnolla, unohdin ihastuksen ja aloin keskittymään omaan mieheeni. Ihastumiselle ei tietenkään voi mitään, mutta se kyllä laantuu ajan kanssa. Itselläni siihen meni sellaiset kolme vuotta, vaikka en edes nähnyt tätä miehen parasta kaveria hirveän usein, koska hän asui ja asuu edelleenkin toisella paikkakunnalla. Sitten kun olin asiaa oikein miettinyt ja ihastus laantui, niin huomasinkin, ettei siinä ole yhtään sen kummempi mies kuin tuo omakaan.

Lähtökohtaisesti jos sen oman miehen kanssa on hyvä olla ja toista rakastaa ja kunnioittaa, niin ei ole mitään järkeä lähteä pilaamaan sitä kaikkea. Ihminen monesti toistaa vanhaa kaavaa. Hyvä että tiedostat asian sentäs, siitä on jo hyvä lähteä. Olet siinä vaiheessa suhdetta, että kaikki on jo nähty ja tästä eteenpäin suhteessa pysyminen ja rakastaminen on tahdon asia.

Itsehän olen ihastunut useammankin kerran toiseen suhteemme aikana, mutta tämä miehen paras kaveri oli se kaikista "tulisin" ihastuminen. Nyt kun mietin, niin aivan varmasti olisin katunut eroa nykyisestä miehestäni, jos siis olisin hänet jättänyt uuden miehen takia. Nykyinen mies on kaikkea mitä minä haluan kumppaniltani. En tosin tiedä onko sinulla sama asia, mutta kannattaa miettiä näitä asioita ihan kunnolla. Parisuhdetta tulee hoitaa, se ei muuten pysy kasassa. Siihen tarvitaan molemmilta lujaa tahtoa ja halua olla toisen kanssa. Ei se mies monestikaan vaihtamalla parane, jos lähtökohtaisesti kaikki parisuhteen osa-alueet ovat kunnossa. Alat vain itse nähdä "ongelmia" ja vikoja ihastumisen takia. Nyt vain kylmästi otat etäisyyttä miehesi kaveriin ja keskityt omaan mieheesi. Ja tästä asiasta on ihan turha hiiskua miehesi kaverille, voin sanoa, että omalla kohdalla se olisi hankaloittanut asioita todella paljon! Tietysti viime kädessä teet omat ratkaisusi ja päätöksesi.

Ja jos sinua ahdistaa joku asia nykyisessä suhteessasi (mikä provosoi toiseen ihastumista ja suhteesta lähtemistä), niin suosittelen oikeasti istumaan alas ja puhumaan miehesi kanssa siitä.

 

[xxxo]

Sepä siinä niin kinkkistä onkin, kun näin toiseen ihastuneena se oma mies vaikuttaa vaan tylsältä ja ahdistavalta, niin on vaikea nähdä, miten hyvällä pohjalla nykyinen suhde oikeastaan on tai ei ole. Jotenkin sitä vaan haluaa tapella sitä vastaan, että joutuu ns. tyytymään ihmiseen, joka ei ehkä olekaan itselle se paras mahdollinen. Ehkä ajatusmaailmani on liian romanttinen. Tuntuu vaan elämän tuhlaukselta, kun päivät kuluvat vain tämän ihmisen näkemistä odotellessa eikä mikään muu tunnu juuri innostavan.

Tiedän, että ei se ihastus lopulta ole sen kummempi mies kuin nykyisenikään (vaikka toisaalta tiedän myös, että miestä vaihtamalla asiat voivat muuttua paremmiksi, kuten minulle on jo kerran käynyt), mutta koen kuitenkin, että olisin hänen kanssaan enemmän samalla aaltopituudella kuin nykyiseni kanssa. Oikeastaan suren jo nyt sellaisten asioiden ja kokemusten menettämistä, joita en voi nykyisen mieheni kanssa tehdä, mutta tiedän, että voisin tehdä niitä ihastukseni kanssa. Nämä liittyvät lähinnä yhteisiin mielenkiinnon kohteisiin. Suren sitä, että mahtavat kokemukset ja tunteet jäävät väliin, koska satun olemaan tylsässä ja urautuneessa parisuhteessa.

Ajattelen kauhulla myös sitä, että entä jos havahdun kymmenen vuoden kuluttua siihen, että tilanne on edelleen kannaltani sama, mutta mukana kuviossa on jo vaikkapa omia lapsia ja ihastukseni mahdollinen elämänkumppani ja lapsia ja asuntolainaa ja vaikka mitä - mitä sitten? Silloin on jo liian myöhäistä tehdä asialle mitään. Tällä hetkellä (tietysti, ihastuneena...) tuntuu siltä, ettei tunteeni ihastustani kohtaan muuksi muutu, vaikka aika kuluu. Päinvastoin, tutustumme vain enemmän yhteisissä illanvietoissa ja rehellisesti sanottuna, haluankin tutustua häneen paremmin. En voi kuvitellakaan alkavani välttelemään häntä, koska se ainakin vaikuttaisi oudolta sillä olemme aina tulleet hyvin juttuun. Enkä halua viedä itseltäni sitä onnea, joita jutustelut ja hänen näkemisensä saavat aikaan. Miksi tekisinkään niin?

 

[Saman kokenut]

Jos sinulla ei ole mitään halua olla erossa tästä miehesi ystävästä, niin peli on aika selvä. Fiksu ihminen osaa vetää rajat ja ottaa etäisyyttä kun se on paikallaan. Ilmeisesti olet jo valintasi tehnyt. Minusta kolmannen osapuolen takia eroaminen ei vain ole järkevää. Se "uusi" ihminen on kuitenkin niin "vieras", eikä voi luvata sinulle mitään. Parisuhde hänen kanssaan ei välttämättä olisikaan niin ihanaa, kuin kuvittelet sen olevan.

Jokaisessa suhteessa tulee se hetki, kun on tylsää ja tuntuu, että on jämähdetty johonkin. Se on arkea, osa parisuhdetta. Myös sitten niitä ylä- ja alamäkiä myös mahtuu joukkoon, mutta suurinosa ajasta on sitä "tylsää" olemista. Loppuen lopuksi kuitenkin se hyvä elämänkumppani on se, joka jaksaa katsella sinun oikutuksiasi vuodesta toiseen ja pysyy rinnallasi, on ystäväsi. Mutta ilmeisesti sinulta tuo tahto -puoli puuttuu kokonaan ja odotat pitkänkin parisuhteen olevan pelkkää intohimoa ja ruusuilla tanssimista, joten peli on aikalailla menetetty. Minusta tuollaisen ihmisen ei tulisi olla parisuhteessa vedättämässä toista, jos tiedostaa sen, että tylsyyden tullessa alkaa katselemaan muita miehiä. Varmasti pystyisit tekemään suhteessasi asioita, jotka tekisivät siitä vähemmän tylsän, jos olisit omistautunut vain miehesi ajattelemiseen.

 

[xxxo]

Se, etten halua olla erossa tästä toisesta, ei tarkoita, että olisin päättänyt olla hänen enkä nykyiseni kanssa. En vain halua evätä itseltäni hyvää seuraa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta jonkun ihmisen kanssa vain siksi, että olen parisuhteessa. En usko, että olisin yhtään onnellisempi. Haluan olla hänen kanssaan tekemisissä eikä siinä mielestäni ole mitään väärää. Ehkä parhaimmassa tapauksessa varsinainen ihastumiseni hiipuu ja meistä tulee hyvät ystävät - sitä mahdollisuutta en halua ohittaa alkamalla välttelemään tätä ihmistä.

Eikä tässä ole millään tavalla kyse siitä, että alkaisin tietoisesti katselemaan muita miehiä. Näin tämän toisen ihmisen vain yhtäkkiä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Olen aina ollut parisuhteissani mukana sataprosenttisesti, mutta sillä hetkellä, kun kiinnostukseni siirtyy ihan muualle kuin seurusteluumppaniin, on mielestäni aika viheltää peli poikki ja katsoa, mitä tapahtuu. Sittenpähän ainakin tietää. Tässä tapauksessa, kun kyseessä on "jo toinen kerta" kun näin käy, tiedostan sen, että ihastumisesta, suhteen päättämisestä ja uuteen vaihtamisesta voi helposti muodostua tapa enkä oikeasti halua että niin käy. En siltikään voi olla olematta surullinen siitä, että menetän mahdollisesti jotain ainutlaatuista jatkamalla elämääni näissä turvallisissa uomissa, joihin se on asettunut.

 

[hbj]

Se, etten halua olla erossa tästä toisesta, ei tarkoita, että olisin päättänyt olla hänen enkä nykyiseni kanssa. En vain halua evätä itseltäni hyvää seuraa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta jonkun ihmisen kanssa vain siksi, että olen parisuhteessa. En usko, että olisin yhtään onnellisempi. Haluan olla hänen kanssaan tekemisissä eikä siinä mielestäni ole mitään väärää. Ehkä parhaimmassa tapauksessa varsinainen ihastumiseni hiipuu ja meistä tulee hyvät ystävät - sitä mahdollisuutta en halua ohittaa alkamalla välttelemään tätä ihmistä.

Eikä tässä ole millään tavalla kyse siitä, että alkaisin tietoisesti katselemaan muita miehiä. Näin tämän toisen ihmisen vain yhtäkkiä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Olen aina ollut parisuhteissani mukana sataprosenttisesti, mutta sillä hetkellä, kun kiinnostukseni siirtyy ihan muualle kuin seurusteluumppaniin, on mielestäni aika viheltää peli poikki ja katsoa, mitä tapahtuu. Sittenpähän ainakin tietää. Tässä tapauksessa, kun kyseessä on "jo toinen kerta" kun näin käy, tiedostan sen, että ihastumisesta, suhteen päättämisestä ja uuteen vaihtamisesta voi helposti muodostua tapa enkä oikeasti halua että niin käy. En siltikään voi olla olematta surullinen siitä, että menetän mahdollisesti jotain ainutlaatuista jatkamalla elämääni näissä turvallisissa uomissa, joihin se on asettunut.

Sait jo ihan hyviä neuvoja, mutta et halua niitä noudattaa? Ei se ihastuminen itsekseen lopu, eikä rakkaus nykyiseen mieheen itsekseen uudestaan syty. Nyt vaadittaisiin vähän sitä tahtoa ja omaakin yritystä.

Miksi et usko että olisit onnellisempi jos ottaisit neuvoista vaarin? Eikö nykyinen tilanne rasita? Vai meneekö pilvilinnoissa leijailun aiheuttama onnentunne sen rasituksen yli? Etkä näe tilanteessa mitään väärää?

Kyllähän teistä voi aivan hyvin ystävykset tulla tämän miehesi kaverin kanssa joskus sitten myöhemmin vaikka nyt ottaisitkin etäisyyttä. Mutta jos olet noin varma tunteistasi niin miksipä et ottaisi sitten itseäsi niskasta kiinni, eroaisi miehestäsi ja lähestyisi tätä ihastustasi sanotaan vaikkapa kolmen vuoden päästä. Uskallatko? Se saattaa nimittäin olla ainoa tapa jolla tuo kuvio voi mitenkään toimia.

Vastaisuuden varalle, kaipa ymmärrät ettei sen puolison ole tarkoituskaan ihan kaikkia tarpeitasi tyydyttää? Hyvin voit hankkia ne ihanat kokemukset ja jakaa mielenkiinnon kohteet samanhenkisen ystävän seurassa jos miestäsi ei kiinnosta. Toki kannatan että jotain yhteistä tekemistä löytyy mutta aika harvat ihmiset ovat keskenään täysin samanlaisia.

 

[toisenmoinen]

Olet ilmeisesti jo päättänyt, miten aiot toimia. Emme tietenkään täällä keskustelupalstalla tiedä millaisesta kaveripiiristä on kyse, niissäkinhän on eroja. Mutta voisi kuvitella näin, että lapsuudesta tiivis kaveriporukka ei kuse toistensa nurkkiin. Eli jos valinnan paikka tulisi, niin oletko varma, että miehesi paras ystävä valitsisi sinut esimerkiksi kaveripiirinsä sijaan? Kolmiodraaman sattuessa kaveripiirihän nimittäin joutuisi valitsemaan puolensa, joten valitsisiko kaveriporukka miehesi vai tämän ystävän puolen? Entä mihin kuvittelet itsesi sijoittuvan kuviossa? Tai olisiko mies ylipäätään valmis menettämään parhaan lapsuudenystävänsä naisen vuoksi?

Täysin erilainen tilannehan olisi, jos eroaisit nykyisestä miehestäsi ja antaisit ajan kulua hieman. Jos miehesi ystävän kanssa syntyisi suhde eron jälkeen, niin sillä ehkä olisikin mahdollisuus jatkua niin, ettei kaveripiirikään käännä selkäänsä teille. Jos taas hyppäät miehesi parhaan ystävän petiin nykysuhteen vallitessa, niin jälki voi olla sen verran rumaa, ettei siitä päästä ihan vähällä yli. Mutta jälleen tämäkin riippuu kaveripiiristä.

Ehkä elämä joskus opettaa (tai sitten ei), että jos aina on valmis vaihtamaan parempaan, niin vaihtaa saa hamaan loppuun asti. Joskus voi vaihtaa parempaan, mutta sekään ei ole kiveen kirjoitettu vaan takapakkiakin voi tulla. Ihastumista voi ruokkia tai sen voi sammuttaa. Ihastuminen on lopulta kiinni ihmisen omasta tahdosta. Ihmisen pitää vaan päättää haluaako jotain pysyvää vai haluaako aina tavoitella jotain muuta. Pidemmissä suhteissa lähes väistämättä tulee joskus eteen ihastumisia. Jos niistä jokaista lähtisi lämmittelemään, niin eipä siinä muuta ehtisi tehdäkään kuin ihastella ja lämmitellä.

 

[Mies.]

Ihan vain lyhyesti tuli mieleen, että monesti tuollaiset jutut johtuu pelkästään siitä, ettei ole Arjensietokykyä! Arki kun vain sattuu toisinaan olemaan ajan saatossa vähän harmahtavaa, vaikkakin aika ajoin jotain kirkkaampiakin värejä löytyy.

Jos kuitenkin lähtisit miettimään ihan omalla kohdallasi sitä, mitä elämä tarkoittaa ja miten sen saa tuntumaan mielekkäältä, olipa suhteessa tai ei. Toki vaihtelu tuo väriä, mutta jatkuva vaihtelu ei välttämättä tuo tasaisuutta ja rauhaa olla ja asettua tasapainoon itsensä kanssa.

Lisäksi, jos tavoittelee jatkuvasti jotain haavekuvaa siitä, mitä toivoo elämän olevan, niin on vaarana elää elämänsä läpi haaveiden koskaan toteutumatta. Kannattaa kysyä myös itseltä, että onko omat haaveet ja odotukset edes realistisia inhimillisessä ja yksilöiden täyttämässä maailmassa?

 

[Hanne-]

Vastaisuuden varalle, kaipa ymmärrät ettei sen puolison ole tarkoituskaan ihan kaikkia tarpeitasi tyydyttää? Hyvin voit hankkia ne ihanat kokemukset ja jakaa mielenkiinnon kohteet samanhenkisen ystävän seurassa jos miestäsi ei kiinnosta. Toki kannatan että jotain yhteistä tekemistä löytyy mutta aika harvat ihmiset ovat keskenään täysin samanlaisia.

Samaa mieltä - jäin myös itse miettimään samaa asiaa. Alkuperäisellä on aika korkeat odotukset, jos kumppanin kanssa pitäisi olla kaikki asiat yhteisiä. Eihän se niin ole, siksi parisuhteen ulkopuolellakin on ihmissuhteita.

 

[Mietis nyt kunnolla]

Oletko koskaan miettinyt mitä ihmiset sinusta ajattelevat? Siis niinkuin ihan todella miettinyt? Ei se edellinen vaihdos ole keltään mitenkään jäänyt huomaamatta, mutta koska suhteenne on vakiintunut, ihmiset ovat antaneet sinulle "toisen mahdollisuuden", saatat ollakin ihan hyvä tyyppi. Mutta jos nyt yrität tyrkyttää itseäsi exäsi kaverille, tai parhaassa tapauksessa et edes viitsi jättää poloista ennenkuin olet varmistanut uuden "suhteen"...

Muistahan myös se, että flirttailu näkyy myös muille ihmisille. Eli se mitä sanot itse viihtymiseksi ja samalla aaltopituudella olemiseksi. Sinunlaisillesi naisille ei yleensä kauhean hyvin tule käymään miesrintamalla. Katos kun niitä ihastumisia tulee ja menee. Jokaisella miehellä tulee olemaan se komea poikamiesystävä, joka vaikuttaa siltä oikealta. Ja kun mietit vähän tarkemmin, huomaat että sehän on jokaisen romanttisen kirjan perusta, epätoivoinen rakkaus. Paljon jännittävämpi kuin tavallinen arkinen suhde.

 

[åpoi]

Tosi hyviä vastauksia on ap saanut!
Luepas nyt siis nämä viisaat vastaukset ihan ajatuksella.

ja hei, ota huomioon että ehkä miehesi kaveri ei välttämättä ole ihastunut sinuun. Tai saattaa olla vähän, ja nauttii saamastaan flirtistä, mutta ei ikinä tekisi mitään konkreettista sinun suhteesi ja siten menettäisi parasta ystäväänsä.

Lisäksi kannattaa miettiä tilannetta oman miehesi kannalta. Miltähän hänestä mahtaisi tuntua, jos tietäisi tyttöystävänsä kuolaavan oman kaverin perään? Tai miltä sinusta tuntuisi, jos saisit tietää, että miehesi on palavasti ihastunut SINUN parhaaseen ystävättäreesi?
Joskus voi myös harjoittaa sitä kuuluisaa EMPATIAKYKYÄ ja käyttää ihan myös JÄRKEÄÄN tällaisissa elämän ongelmissa, eikä vain mankua niinkuin pieni pahainen lapsi karkkikaupassa "mutku mä haluuuuuuuuun!!"

 

[NieW]

Oletko koskaan miettinyt mitä ihmiset sinusta ajattelevat? Siis niinkuin ihan todella miettinyt? Ei se edellinen vaihdos ole keltään mitenkään jäänyt huomaamatta, mutta koska suhteenne on vakiintunut, ihmiset ovat antaneet sinulle "toisen mahdollisuuden", saatat ollakin ihan hyvä tyyppi.

Minun mielestäni nämä ratkaisut pitää tehdä sitä ajatellen, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jokaisen on itse elettävä oma elämänsä ja pärjättävä niiden ratkaisujen kanssa jotka tekee. Olipa lopputulos se tai tämä, muiden mieliksi ei voi tehdä päätöksiä suuntaan eikä toiseen. Jos muut eivät hyväksy, niin sitten pitää hankkia uusia ystäviä, mutta en siis kuitenkaan ota tässä kantaa siihen, pitäisikö miestä vaihtaa vai ei.

 

[sinkkumies80]

itse olisin saanut pillua juuri viikko sitten kaverini exältä, mutta kieltäydyin. Miksi? Todella kaunis ja mukava nainen, mutta nykyiset ja exät jätetään rauhaan! Tässä me miehet ja te naiset eroamme, me emme kuse toistemme reviireille. Kaverisuhdetta ei kannata rikkoa naisen takia, ihastuksia tulee ja menee, mutta kaveri pysyvät.

 

[ai näinkö on?]

itse olisin saanut pillua juuri viikko sitten kaverini exältä, mutta kieltäydyin. Miksi? Todella kaunis ja mukava nainen, mutta nykyiset ja exät jätetään rauhaan! Tässä me miehet ja te naiset eroamme, me emme kuse toistemme reviireille. Kaverisuhdetta ei kannata rikkoa naisen takia, ihastuksia tulee ja menee, mutta kaveri pysyvät.

Ai eroatte vai? Itse olen pannut kahdenkin tällaisen tapauksen kanssa. Ei mies yleensä pillusta kieltäydy kun sitä on saatavilla, kyllä siinä kaverisuhteetkin jää toiseksi. Voi siitä jäädä morkkis mutta sitä ajatellaan vasta jälkikäteen.

 

[Man]

Ai eroatte vai? Itse olen pannut kahdenkin tällaisen tapauksen kanssa. Ei mies yleensä pillusta kieltäydy kun sitä on saatavilla, kyllä siinä kaverisuhteetkin jää toiseksi. Voi siitä jäädä morkkis mutta sitä ajatellaan vasta jälkikäteen.

Tunnet heikkoja miehiä...