A
Apua
Vieras
Mies jäänyt aiemmin kiinni pettämisestä. Kävi huorissa ja oli muita naisia. Tämä pettäminen tapahtui aivan suhteen alussa. Mies tavallaan käänsi pettämisen minun syykseni. Annoin anteeksi, mutta nämä asiat kalvaa mielessä vielä todella paljon.
Nyt sitten sain selville hänen tiliotteestaan, että on ladannut puheaikaa Otto-automaatilla. Hänellä on käytön mukaan laskutettava liittymä ja nyt sitten ilmeisesti hommannut Prepaid-liittymän. Liittymän hommaamisesta ei ole mustaa valkoisella, vain tämä puheajanlataus.
Hän on myös käynyt pornosivuilla (jota en tuomitse), mutta yksi sivu oli Sihteeriopiston sivu. Sieltä hän ne huorat aiemmin oli itselleen hommannut..
Näillä sivuilla käymisestä puhuimme jo ja sanoi ettei ole sieltä seuraa hakenut vaan katsellut kuvia ym.. Mies suuttui kun olin hänen konettaan tonkinut. Olin kuitenkin useasti ennen koneen tutkimista kysynyt onko käynyt näillä sivuilla, mutta mies ei myöntänyt. Sovittiin kuitenkin, ettei enää siellä käy. Mutta kuitenkin epäilys mielessä pyörii, että hakenut sieltä muutakin kuin kuvia.
Seksi meillä on vähentynyt huomattavasti suhteen alusta, jolloin harrastimme oikeastaan joka päivä. Nykyään hyvä jos kerran viikossa.
Mies käyttäytyy muuten normaalisti kuin ennenkin. Välillä saattaa minua haukkua tyhmäksi syyttä. Tai jos esimerkiksi kerron jotain asiaa, saattaa hän myöhemmin ivailla että tuonkin asian kertomiseen meni sitten viisi minuuttia... Sitä ivaamista on tässä vaikea kuvailla. Kuitenkin useasti saa minut tuntemaan itseni huonoksi ja tyhmäksi. Riidat menee usein siihen, että minä pyytelen anteeksi vaikka riita lähtöisin hänestä.
Kotoa hän ei muuten ole poissa paitsi töissä ja viikonloppuisin käy liikuntaharrastuksissa.
Mies asuu nyt luonani, mutta hänellä on vielä oma asunto. Haemme yhteistä asuntoa. Ollaan puhuttu, että vuokrattaisiin miehen tavaroita varten lämmin varasto. Mies ei vain sitä tee joko laiskuuttaan tai sitten haluaa pitää oman asunnon "takaovena".
Toisaalta itse toivon ettemme yhteistä asuntoa saisi...
Miehellä on velkoja perinnässä ja ulosotossa. Mies myös tiliotteiden perusteella pelaa paljon rahapelejä ja netissä useilla eri vedonlyönti sivuilla. Ei osaa hoitaa raha-asioitaan. Mies ostelee itselleen kaikenlaista, mutta harvemmin osallistuu ruokaostoksiin tms.
Minä olen suurimmaksi osaksi hoitanut kaupassa käynnit ja kaikki kotityöt, siivoan, laitan ruuat, pesen pyykit, kaiken.. Olin aiemmin työttömänä ja mies perusteli tekemättömyytensä sillä, että minulla on aikaa. Nyt kuitenkin olen töissä minäkin, mutta mies ei silti tee mitään. Nyt varmaan perusteluksi sanoisi sen, että on myöhempään töissä kuin minä...
Hän on aiemmin käynyt kerran käsiksi. Sitäkin anteeksi pyyteli sitten jälkeen päin, että ei hän koskaan enää voisi satuttaa. Joskus kuitenkin olen säikähtänyt, että lyö uudestaan kun kimpaantuu jostain. On suuttuessa hajottanut silmälasini ja läppärin..
Mies osaa olla myös ihana. Osaa puhua kauniisti ja olla hellä. Tuskin tässä muuten enää olisin.
Toisaalta tiedän, että on turhaa kysyä mielipidettänne. Tuntuu vain että on todella vaikea lähteä.. Mutta kertokaa kuitenkin mitä mieltä olette ja kuinka ottaisin tuon Prepaid asian puheeksi ilman että tarvitsee sanoa tiliotteesta mitään ja ilman että mies suuttuu kun häntä epäillään?