Esimerkki ay-vastaisesta propagandasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Tuli tällainen uutinen vastaan, niin ajattelin avata keskustelun, jos vaikka jotain kiinnostaa. Onhan täällä kuitenkin ay-asioistakin usein puhetta.

Finnair siis tiedottaa täysin valheellisesti, että lentäjien työtaistelutoimien takia yhtiö on menettänyt yhteistyökumppanilleen hoitamansa reitin operoinnin ja sen takia joudutaan lomauttamaan lentäjiä tulevana talvena.

Usein toimittajat eivät jaksa sen enempää asiaa kaivella ja yhtiön tiedote on se, joka uutisoidaan ja sillä selvä. Tällä kertaa Iltalehden toimittaja on jaksanut kysyä vähän lisäkysymyksiäkin, mistä hatunnosto sinne. Käy ilmi, että Finnairin tiedote on puhtaasti valheellista propagandaa:

"Suomen lentäjäliiton (SLL) mukaan haittaa ei ole aiheutunut, koska Australian lentotoiminta on rajattu työtaistelutoimien ulkopuolelle.

– Australian lentotoiminnan päättymisen ei myöskään pitäisi tulle yhtiölle yllätyksenä, koska se on itse ilmoittanut sen päättymishetkestä jo kaksi vuotta sitten, sanoi SLL:n puheenjohtaja Vesa Uuspelto liiton tiedotteessa kaksi viikkoa takaperin."

Tätä kirjoitettaessa alla olevissa uutisissa näkyy pelkästään Finnairin julkaisema vale. Onko kyseessä osaamattoman ja laiskan toimittajan tumpelointi, vai yksinkertaisesti median halu antaa väärää tietoa julkisuuteen ja vaikuttaa ay-vastaisen mielikuvan vahvistumiseen yleisön joukossa? Varsinkin Turun Sanomien juttu herättää epäilyksiä jälkimmäisestä.

Mielestäni nämä uutiset koskevat vain Finnairin tiedotusta. Ja tuo yksi, josta mainitset, on tongittu syvemmälle.
En tiedä onko näissä aina toimittajan vastuulla tutkia kaikkea (tai siis päätoimittajan) vai pitäisikö ay- liikkeen julkistaa vastine uutiselle.

Uutisiahan täytyy jokatapauksessa tehdä nyt ilmaiseksi. Miten laitat toimittajan siihen sitten.

Törkeää Finnairilta, tietty.
 
Tietenkin on toimittajan vastuulla tonkia. Sehän on toimittajan työtä. Tiedottajan työtä on tiedottaa ja sen Finnairin tiedottaja onkin hienosti tehnyt. Median edustajia ei todellakaan voi kiitellä tässä tapauksessa.
 
Kaikissa noissa uutisissa sanotaan, että "Finnairin mukaan..", "Finnair tiedottaa..". Eli lukijan ei pidä olettaa muuta, kuin että Finnarin mielestä reitin lopetus johtuu lakoista.

Eli kyllä se on validi teksti. Nyt vain odotellaan, saadaanko tarpeeksi klikkejä, jotta saadaan syventävä juttu ulos.
Joku politiikko siellä jo häärää, että päästään vähällä huomiolla tässä aiheessa, ettei valtio liikaa puutu ay-liikkeiden toimintaan. (Jos se on vielä edes mahdollista)
 
Et ilmeisesti ymmärrä pointtia. Media on epäonnistunut tehtävässään, joka on totuudenmukainen tiedonvälitys. Yrityksen julkaisema tiedote ei ole uutinen. Jos aiheesta uutisen tekee, täytyy journalistin tehdä myös duuninsa eli suhtautua tietolähteisiin kriittisesti ja tarkistaa tiedot. Tässä tapauksessa niin ei ole tehty ja lopputuloksena on se, että työnantajapuolen propagandapläjäys meni sellaisenaan läpi valtamediaan.
 
Yksittäistapaus. Ei saa yleistää.
Yksittäistapaus näyttäisi olevan Iltalehden Riikka Nyman, jonka toimittajan vaisto kertoi, että kannattaisi edes ihan vähän kyseenalaistaa Finnairin viestintää. Olen kyllä lievästi sanoen hieman järkyttynyt siitä, että tämä näyttäisi olevan poikkeuksellista toimintaa. Noista muista jutuista pitäisi oikeastaan tehdä kaikista oikaisupyynnöt koska ne sisältävät olennaisen asiavirheen.
 
Lisää eduskunnan yksityislentoja kaukoitään hakemaan naisia suomeen. Edellinen oli tammikuussa ja nyt vasta alkaa naisten jakokiertue. Seuraava hakureissu on tulossa toukokuussa.

Finnair nousuun ja via-gra reseptivapaaksi!
 
Et ilmeisesti ymmärrä pointtia. Media on epäonnistunut tehtävässään, joka on totuudenmukainen tiedonvälitys. Yrityksen julkaisema tiedote ei ole uutinen. Jos aiheesta uutisen tekee, täytyy journalistin tehdä myös duuninsa eli suhtautua tietolähteisiin kriittisesti ja tarkistaa tiedot. Tässä tapauksessa niin ei ole tehty ja lopputuloksena on se, että työnantajapuolen propagandapläjäys meni sellaisenaan läpi valtamediaan.
Ymmärrän hyvin pointtisi. En vain ole täysin samaa mieltä kanssasi.
Media julkaisee muutakin kuin uutisia ja nyt se on julkaissut tiedotteen. Sen tunnistaa siitä, että julkaisijaa lainataan suoraan.
Miksi näin nykyään tehdään, onko ennen tehty, en tiedä. Kaipaanko klikkiotsikoita? En. Mutta nykyiset ihmiset tarvitsevat jatkuvaa fiidiä aivoillensa, joten tuon tyyppiset julkaisut on ihan arkipäivää.

Oletko se sama snowflake, joka hermostui, kun Sea FM kanavasta ei tykättykään? Soittolista on muuten lainattu Novalta...
 
Pointti ei ollut siinä, että tehdäänkö näin. Selvästi tehdään. Tuossahan on monta linkkiä todisteeksi asiasta ja avausviestissäkin lukee, että "usein toimittajat eivät jaksa sen enempää asiaa kaivella ja yhtiön tiedote on se, joka uutisoidaan ja sillä selvä".

Pointti oli siinä, että noin ei pitäisi tehdä. Journalistin ohjeissa on monta tähän soveltuvaa kohtaa, mutta jos nyt lähdetään siitä, että journalistin vastuu on kertoa yleisölleen totuudenmukaisesti mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Journalistin on tarkastettava tiedot. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat sepitteellisestä aineistosta ja mielipiteistä. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti erityisesti kun sillä on ns. oma lehmä ojassa. Jne. yms.

Toimittajat ovat rikkoneet tässä toimittajan ohjeita ja sen puolustukseksi ei kelpaa se, että mediassa julkaistaan tiedotteita.
 
Vastasin kysymyksiisi
Onko kyseessä osaamattoman ja laiskan toimittajan tumpelointi, vai yksinkertaisesti median halu antaa väärää tietoa julkisuuteen ja vaikuttaa ay-vastaisen mielikuvan vahvistumiseen yleisön joukossa?

Niin mielestäni ei, aiemmin perusteltu.

Uusi kysymyksesi, pitäisikö näin olla, niin ei, kuten aiemmin kirjoitin. Olen kyllästynyt klikkiotsikointiin.

Ja huomaa,: en puolustele. Analysoin aineistoa antamiesi kysymysten pohjalta. Tämä ei tunnu sinulle nyt kelpaavan ollenkaan. Opettelisit keskustelemaan.
 
No siis, jos oletetaan että toimittajan pitää tehdä toimittajan työtä (niin kuin tietenkin pitää, minkä ensimmäisessä vastauksessani selvensin), niin silloinhan kyseessä on joko osaamattoman ja laiskan tumpelointi eli vahinko tai vaihtoehtoisesti tahallinen toimittajan työn tekemättä jättäminen. Toki se tahallisuus ei aina edellytä juuri ay-vastaista tavoitetta, mutta siitä saivartelu on sinänsä turhaa. Kyseessä on joka tapauksessa väistämättä jompi kumpi ja silloin vastaukseksi ei riitä "ei". Se on joko/tai.

En kysynyt pitäisikö näin olla, vaan kerroin että näin ei pitäisi olla. Meillä on journalistin ohjeet olemassa sitä varten, että ne kertovat miten journalistin pitää työtään tehdä.
 
Siis vaihdetaan kysymys: tämä juttu on propagandaa joko/tai eli siksi, että toimittajat on tumpeloita, tai tahallisesti jätetään työ tekemättä?
 
Siis vaihdetaan kysymys: tämä juttu on propagandaa siksi, että toimittajat on joko tumpeloita, tai tahallisesti jätetään työ tekemättä?

Tämäkö on se kysymys, jota pohditaan?
Sinä olet tietenkin vapaa pohtimaan ihan mitä kysymyksiä haluat. Mutta jos haluat liittää pohdintasi loogisesti osaksi tätä ketjua, niin se ainut kysymys, jonka minä olen esittänyt on, onko Finnairin propaganda tullut uutisena julkaistuksi vahingossa vai tahallaan?
 
No tuo taisi taas olla uusi kysymys..
Mut palataan alkuperäisiin kysymyksiin. Pitääkö edes olettaa, että ihmiset lukevat tuollaiset "Finnairin mukaan.." "uutiset" totena?

En mä ainakaan. Kun luin ensi kerran uutisen, mietin, että onpas huonoa viestintää Finnairilta. Mietin, että lafkassa taitaa olla huonot johtajat, koska he sysäävät asioita työntekijöiden vastuulle. Ja mietin, että onpas harmi, jos lakko on vaikuttanut niin paljon, että reitti on jouduttu lopettamaan. Mutta siitä huolimatta lakko on täysin validi työtaistelutoimi ja johtajathan ne on huonoja, mikäli eivät osaa hoitaa asioita niin, että siihen ei tarvitse mennä.

Mielestäni voimme olettaa, että lukijoilla on jonkin verran yleissivistystä aiheesta lakko. Eli tässä tapauksessa myös toimittajan kannalta on ihan sama, julkaistaanko juttu taustan kanssa vai ilman. Joka tapauksessa Finnairin maine tässä työnantajana kärsii.

Itsekin puollan kyllä tutkittua uutisointia, ja palaisin mielelläni aikaan, jolloin uutiset saavat tulla vaikka viikon myöhässä, jos ne tulevat oikealla tavalla.
Mutta olisiko noilla kaikilla julkaisuilla varsinaisesti jotain ay-liikkeitä vastaan, epäilen. Vaikka yleä lukuunottamatta taitavat olla kokoomukseen kääntyvää mediaa.. (nyt myös yle?) niin julkaisut elävät työehtosopimusuutisilla yhtä vahvasti kuin Nykäsen Matin kuulumisista uutisoinnilla.
 
Kuten totesin, missaat pointin. Oleellista ei ole lukevatko ihmiset uutiset totena, vaikka on kyllä mielestäni vähän omituista ajatella etteikö uutisten tarvitsisi olla todenmukaisia. Oleellista on, että mediassa julkaistaan propagandaa ja se ei ole ok. Siis prosessi itsessään on väärin lopputuloksesta huolimatta. Mutta kun olet niin fiksoitunut kysymysmuotoon, vastaapa näihin:

- Tulisiko journalistin noudattaa työssään journalistin ohjeita?
- Tulisiko JSN:n toimintaperiaatteisiin sitoutuneen median noudattaa toiminnassaan hyvää journalistista tapaa?
 
Hassua, että jos en ole täysin samaa mieltä asiasta, niin missaan pointin. Ei, se, onko tämä (tahallista) propagandaa, olen vielä toistaiseksi eri mieltä. Syyt olen perustellut.

En ole missään vaiheessa sanonut, etteikö uutisten tarvitse olla todenmukaisia. Päinvastoin. En ole missään vaiheessa sanonut, että kukaan saa tehdä huonoa työtä. Päinvastoin.

Uutisethan saa julkaista vajaalla tiedolla toimittajien ohjeiden mukaan. Muussa tapauksessa yhtään uutistahan ei voisi ikinä julkaista.
Mutta jotta tämä olisi tahallista tai tahatonta propagandaa, tarvittaisiin vielä propagandan tunnusmerkistö. Sitä odotellessa.
 
Eikä tässä periaatteessa ole valehdeltu, koska finnairin mukaanhan uutisointi on nyt tapahtunut.
 
Yhteistyössä