[QUOTE="kohtalotoveri";24280627]Parahin AP, tiedän hyvin tunteesi ja tilanteesi, sillä meillä on tilanne jossa lähipiirissä ei ole KETÄÄN kuka hoitaisi lapsia sekuntiakaan. Kummatkaan isovanhemmat eivät osallistu millään tavalla lastemme elämään eivätkä ole koskaan hoitaneet sekuntiakaan. Anoppi keskittyy vain tyttärensä perheeseen ja minä (miniä) olen kuin ilmaa. Omat vanhempani ovat väkivaltaisia ja vaarallisia ja puoliani pitäessä ja kieltäytyessäni väkivallan siirtämisestä omille lapsilleni, isäni ja äitini laittoivat välit poikki. Ei ole kummeja, ei tätejä, ei setiä, ei enoja, ei KETÄÄN!
Kahdekeskistä aikaa ei ole ollut sekunnin vertaa moneen moneen vuoteen ja yhdessä emme siis pääse koskaan minnekään, ei edes lasten päiväkodin kasvatuskeskusteluun tai vaikka hääpäivänä syömään.
Osaan antaa sinulle vain ja ainoastaan yhden toimivan vinkin. Muuta asennettasi. Tiedän että kuulostaa kornilta, mutta usko pois, minä tiedän mistä puhun. Olin pitkään, monta vuotta, katkera ja kateellinen, vihasin omia vanhempiani ja appivanhempia, olin kateellinen naapureille, surkutin ja ruikutin miten parisuhde tässä nyt kärsii ja miten on niin vaikeaa kun kukaan ei auta, koskaan, ei ikinä, vaikka olisi miten paha kriisi ja sairaus ja hätä.
Vasta kun HYVÄKSYIN sen että tilanne on tämä, mulla on huono tuuri ja huonot kortit elämässä, mutta se pitää vain hyväksyä ja ottaa se asenne että näillä mennään. Tämän asennemuutoksen jälkeen olo parani kummasti ennenkaikkea se kaihoilu loppui (tiedät varmaan mitä tarkoitan, eli se "voi kun joskus päätäisiin jonnekin kahdestaan", "voi kun isovanhemmat joskus edes hoitaisivat".)
Itsekin pärjää kun on pakko. Sitten kun lapset aikanaan ovat isompia niin ulkopuolista hoitajaa ajattelin käyttää, mutta vasta sitten kun jokainen on sen verran iso että osaa puhumalla ilmaista tarpeensa ja hätänsä. Tsemppiä![/QUOTE]
Huokaus... Minä olen tietänyt vanhempieni tyylin jo vuosia. En minä heitä vihaa, enkä anoppianikaan. En ole kelleen kateellinen, enkä tapaa ruikuttaa. Silti minua suoraan sanottuna vitutta, kun RIKOTAAN LUPAUKSET. Siis kun niin kovasti halusimme sinne risteilylle ja niin kovasti halusimme uskoa, että kyllä ne tällä kertaa pitää lupauksensa. Olen vittuuntunut itseeni että uskoin ja vanhempiini, kun ovat tuollaisia paskanpuhujia. Mutta en minä heitä vihaa eikä minusta asenteessani ole vikaa: tiedän kyllä missä sopassa kauhani on. Lähinnä olen heihin pettynyt. Odotin heiltä enemmän, vaikka realistisesti ajateltuna ei aihetta olisi ollut.