P
"pieras"
Vieras
Espoon käräjäoikeus on tuominnut nuoren miehen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen 14-vuotiaan tytön raiskaamisesta. Teko tapahtui muutama vuosi sitten, kun mies oli 17-vuotias.
Mies tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Oikeuden mukaan mies oli raiskannut tytön urheilukentällä. Nuoret olivat tutustuneet nuorisotalolla, ja he liikkuivat samoissa piireissä. He olivat kavereina viestitelleet keskenään puhelimella ja Facebookin kautta.
Syksyllä 2011 he ovat tavanneet kaksi kertaa urheilukentällä, jossa oli viettämässä aikaa muitakin kavereita.
Tytön mukaan jo ensimmäisellä kerralla poika pakotti hänet suuseksiin. Miestä syytettiin myös tästä osin raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta oikeus ei löytänyt näyttöä tapahtumille. Tytön kertomusta oikeus piti sinänsä uskottavana ja johdonmukaisena.
Vähän myöhemmin samalla urheilukentällä poika oli oikeuden mukaan pakottanut tytön yhdyntään. Teosta oli myös erään kaverin tekemät havainnot, jotka tukivat tytön kertomusta. Samalle kaverilleen tyttö oli saman iltana kertonut raiskauksesta.
Syyttäjä oli pitänyt lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä törkeänä, sillä teko oli tehty nöyryyttävästi julkisella paikalla. Oikeuden mukaan teko ei ollut törkeä muun muassa sen takia, että nuorten ikäero oli varsin pieni ja kyse oli yksittäisestä sukupuoliyhteydestä.
Oikeuden arvion mukaan täysi-ikäinen olisi saanut teosta vajaan kahden vuoden vankeusrangaistuksen. Alaikäiselle tuomitaan kuitenkin neljännestä lievempi rangaistus, joten oikeuden mukaan puolentoista vuoden ehdollinen vankeus on riittävä seuraamus.
Mies määrättiin maksamaan tytölle yhteensä 5 000 euron kärsimyskorvaukset.
17-vuotias mies sai ehdollista vankeutta 14-vuotiaan raiskauksesta - Seksuaalirikokset - Kotimaa - Helsingin Sanomat
Vastaajan nimi Abbas Amin,rikosasian diaari on R 14/2296