1v 3kk lapsen kotiäitinä, raskaana rv 25 ja oon jotenkin kyllästynyt kaikkeen?

["annne"]

Onko tää ihan normaalia? Itkeskelen aika kovasti eri asioista, koen että tarvitsisin huomattavasti enemmän omaa aikaa, kun mitä tässä nyt jää. Vaikka aikaa jääkin periaatteessa aika paljon. Ennen tämä määrä riitti tosi hyvin! Nyt siis herätään 06-07, mies lähtee töihin 07.30, jota ennen ei kyllä lasta oikeastaan hoida. Sitten me elellään lapsen ja koiran kanssa normaalia arkea sinne 16.30 asti, jolloin mies tulee töistä. Tällöin täällä yleensä pyykit pesty, suurimmat roskat imuroitu, ruoka valmiina ja keittiö siisti. Poika nukkuu 12-13, jolloin en tee yleensä kotihommia, vaan olen sen ajan koneella, neulon tms. Sitten mies leikkii illalla pojan kanssa, jolloin minä voin jatkaa kotihommia, käydä kaupassa tms. tai jos ne on tehty, niin tehdä muuta. Yleensä jää ehkä joku 30min omaa aikaa, mutta silloinkin lapsi käy sylissä ehkä vähintään 5min välein

Mies lähtee harrastuksiin klo.19.30 (4-5krt/vko) ja minä laitan lapsen nukkumaan klo.20. Sen jälkeen on yleensä vielä keittiön siivous (jos on jotain kesken), yksi koneellinen pyykkiä levittämättä tms. Siinä ei mene kauan, joten loppuillan luen tai neulon sinne noin klo.22 asti. Mies tulee kotiin klo.21, jonka jälkeen tekee vielä omia juttuja tai auttaa kotitöissä.

Yhteistä aikaa jää siis hyvin vähän (illasta vähän halutessa, mutta ei aina jaksa) ja mulla on kyllä omaa aikaa, mutta ei kodin ulkopuolisia harrastuksia eikä kavereita (uusi paikkakunta).

Mikähän mulla on? Mistä voi johtua, etten välillä jaksa? Omaa aikaakin on siis paljon, mutta mitä mä sitten kaipaan lisää? Vai johtuuko raskaudesta??

 

[Kerpele]

No, tulee sitten vähän uutta kipinää kaikkeen kun vauva syntyy

 

["Näin meillä"]

Kyllähän tuo aika puuduttavalta minusta kuulostaa. Ja mies harrastaa ainakin minun mittapuullani tosi paljon pienen lapsen isäksi.

Oma esikoiseni on 1v9kk, ja raskausviikkoja minulla muutama enemmän kuin sinulla. Palasin töihin pian kuultuani toisesta raskaudesta, ja se on ollut hyvä ratkaisu. Olen saanut uutta sisältöä elämään, lasta ei ole tarvinnut nostella niin paljon, ja mies on koti-isänä saanut rautainen rutiinin arjen pyörittämiseen, mistä varmasti on hyötyä vauvan synnyttyä.

Sinä et ehkä enää töihin ehdi, mutta voisit koettaa ainakin uutta harrastusta ja viikonlopun rentoutumismatkaa toiselle paikkakunnalle kavereiden luokse. Nyt on sinulla se akkujen lataamisen aika tulevaa varten, ja lapsi ja mies voivat rakentaa kahdenkeskistä suhdetta tulevan varalle.

 

["Hmm"]

Mun mielestä sulla ei kyllä jää omaa aikaa kovin paljon, ja toisaalta se oma aika kuluu kaupassakäyntiin tms.? Miehellä sen sijaan hyvin omaa aikaa, jos noin usein käy harrastamassa! Voisko mies hoitaa vaikka lapsen kanssa kauppareissun? Ja voisitte huolehtia siitä, että saisitte sekä enemmän yhteistä aikaa, että sinä enemmän omaa aikaa (jolloin et siivoa tms.).

Onko teillä lahipiirissä ketään, joka voisi joskus hoitaa lasta?

 

[zazi]

Kuulostaa että olet hiukan masentunut ja kyllästynyt elämääsi? Mulla oli aika samat fiilikset kun toinen lapsi syntyi. Odotusaikana en ehtinyt "tylsistyä" koska kävin töissä hakemassa voimia kotona olemiseen. Vanhempi lapsi on nyt 2 vuotta ja nuorempi 6kk.

Ristiriitaa tilanteessa mulle aiheutti / aiheuttaa se että eikös lapsen kanssa kotona olemisen pitäisi olla ihanaa? Saa koko päivän viettää ajan rakkaiden lasten kanssa? Miksi sitten ahdistaa aamulla nousta ja päivällä laskee tunteja siihen että saa taas mennä nukkumaan?

Itsellä oon liittänyt tuon olon siihen, että kun ei saa tarpeeksi omaa aikaa. En laske omaksi ajaksi sitä että pääsee kerran viikossa suihkuun ilman esikoista Vaan ihan kunnollista rentoutumista ilman lapsia, esim naiskavereitten kanssa tai yksin kuntosalilla tai uimassa.

Sulla tilanne kuulostaa musta siltä, että miehesi menee paljon ja sinä vähän. Voisiko helpottaa jos saisitte jokun tasapuolisemman tilanteen sovittua, että sinä saisit poistua kotoa iltaisin kun mies tulee töistä? Entä onko paikkakunnalla jotain lapsi-äiti aktiviteetteja joihin voisitte osallistua? Mulle on auttanut avoimen päiväkodin toiminnot, niistä on vanhempi lapsi ja äiti saanut seuraa. Ja äiti syyn tsempata itsensä aamulla ylös ja ihmisen näköiseksi ja ulos

 

[zazi]

Pitää vielä lisätä tuo "Kuulostaa että olet hiukan masentunut ja kyllästynyt elämääsi?" - tarkoittaa siis että kuulostat siltä että olet tylsistynyt olemaan kotona? tuli huonosti ilmaistua, sori

 

["Näin meillä"]

Semmoinen vielä pisti silmään, että noita kotitöitä näyttäisi olevan teidän arjessanne aika jumalattomasti. Pyykkejä monta koneellista päivässä, imurointia joka päivä jne. Voisiko kotitöitä vähentää ja käyttää sen ajan ulkoiluun/avoimiin päiväkoteihin/kirjojen lukemiseen lapselle/mihin tahansa, josta nautitte molemmat?

Meillä on kestovaipat käytössä ja kaikki ruoka tehdään itse, mutta silti pyykkikone pyörii vain 3-4 kertaa viikossa ja imuri hurisee koko asunnon halki kerran viikossa. Lapsi levittelee joka aamu lelunsa ja korjaa ne itse illalla.

 

["Muikku"]

Mitäs jos joku päivä vaan jätät siivoamatta, lähdet lapsen kanssa vaikka kylään jonnekkin ja kun miehesi tulee töisä, saa hän siivota ja ruuaksi vaikka pakastepizzaa! Edes yhtenä kertana viikossa! Tai jos sun suvussa on joku teini/nuori jota kiinnostaisi tienata pikku summa rahaa, niin pyydät muutamaksi tunniksi katsomaan lastasi ja lähden itse jonnekkin

 

[samassa venneessä]

mulla aika lailla sama tilanne,paitsi lapsia on kolme (1v3kk,3v ja 7v) ja oon raskaana rv 38. Mulla on ainakin kahden edellisen ja tämänkin raskauden aikana hyvin paljon samanlaisia tuntemuksia ja lisäksi todella suurta väsymystä. Ne on kuitenkin hävinneet kunhan vauva on syntynyt ja päässyt sen jälkeen kiinni normaaliarkeen. Mulla siis johtunut selkeästi raskaudesta. Jaksuja! Ja juttele miehesi kanssa jos hän voisi vähentää harrastusmenojaan edes loppuraskauden ajaksi.

 

["Näin meillä"]

[QUOTE="Muikku";27826435]Mitäs jos joku päivä vaan jätät siivoamatta, lähdet lapsen kanssa vaikka kylään jonnekkin ja kun miehesi tulee töisä, saa hän siivota ja ruuaksi vaikka pakastepizzaa! Edes yhtenä kertana viikossa! Tai jos sun suvussa on joku teini/nuori jota kiinnostaisi tienata pikku summa rahaa, niin pyydät muutamaksi tunniksi katsomaan lastasi ja lähden itse jonnekkin [/QUOTE]

Hirveän vaikea vain lähteä kylään, jos paikkakunnalla ei ole kavereita. Sama pätee varmaan sukulaisiinkin.

Itse suosittelisin avoimia päiväkoteja, kirjastoa tai vaikka jotakin ostoskeskusta, missä on hyvä leikkipaikka. Kahvilaankin voi mennä kahdestaan lapsen kanssa, kun varaa jonkin ekstrahienon lelun. Pääasia että pääsee kodin ympyröistä ja siitä pyykkien ja tiskien kierteestä pois.

 

["elle"]

Minulla oli myös vähän samankaltainen tilanne kuin sinulla... Muistan kun olin pienen, todella vaativan vauvan kanssa kotona käytännössä yksin kaiket päivät ja sitten vielä tulin raskaaksi... lapsilla ikäeroa aika tarkkaan vuosi. Mies kävi kotona käytännössä vain syömässä ja nukkumassa töittensä ohella. Tuntui että olin kahlittuna vauvaan ja kotiin eikä omaa aikaa ollut juuri ollenkaan, ja vauva sekä kotiäitiys oli kuitenkin juuri sitä mitä olin aina haaveillut. Kauhea ristiriita. Jossain vaiheessa se kuitenkin alkoi helpottaa, näin pari vuotta takaperin asian juuri muistaa mutta on muuttunut moni asia parempaan sen jälkeen

Minäkin suosittelen todella lämpimästi äiti-lapsi kahviloita ja -kerhoja, joita varmasti löytyy joka paikkakunnalta (esim. seurakunnan tai mll:n järjestäminä, katso vaikka neuvolan ilmoitustaululta). Niissä saa kontakteja samassa elämäntilanteessa oleviin äiteihin, tutustut uusiin ihmisiin ja saat kahviseuraa. Lapsillekin on usein jotain ohjelmaa ja ainakin seuraa muista lapsista. Pahin virhe on jäädä kotiin neljän seinän sisälle yksin ahdistumaan. Kun pakottaa itsensä vaan ulos niin mieli piristyy kummasti. Ainakin minulle nämä äitikahvilat olivat pelastus!
Jaksamisia sinulle!!!

 

["annne"]

Kiitos vastauksista!

Meillä on täällä itseasiassa miehen sukulaisia joitakin, mutta appivanhemmilla on maatila ja serkut ovat päivällä koulussa. Serkut voisivat iltaisin hoitaakin joskus poikaa, mutta ovat sen verran nuoria, etten ihan kovin pitkäksi aikaa vastuuta jätä. Kun mies oli viikon työmatkalla, käytin kyllä surutta heitä lapsenhoitoapuna. Appivanhemmat eivät ehdi. Sillon kun muutettiin, pyysin kolmena eri päivänä käymään päivällä, mutta "kun ei ehdi". Olettavat meidän käyvän heillä, mutta eihän mulla ole päivällä autoa.

Olemme yrittäneet keksiä pojan kanssa keksiä aamupäiviksi kodin ulkopuolista tekemistä (ihan tarkoituksella!) ja muutamia puistotuttuja olemme jo saaneet. Harmi vaan, että kaikki nämä ovat pph:ia Käymme myös seurakunnan perhekerhossa kerran viikossa, mutta sieltä olemme saaneet tosi vähän kontakteja, kun tämä on pieni paikkakunta (n.10 000) ja erittäin sisäänpäinlämpiävä (terkkari varoitti tästä neuvolassa). Kerhotädit on kivoja

Keskustaan kävelemme ehkä kerran viikossa (matkaa noin 3km suuntaansa), mutta en ole vielä koittanut mitään kahvilaa tai vastaavaa, jotenkin tuntuisi, että ihmiset pitäisivät minua vähän outona, jos menisin kesken kaike jollekin tuntemattomalle puhumaan Kun eiväthän täällä tunnu edes naapurit moikkaavan Ihmisillä menee kuulemma jonkun aikaa, ennen kuin lämpiävät

 

[tuttua tuttua]

[QUOTE="annne";27826271]
Mikähän mulla on? Mistä voi johtua, etten välillä jaksa? Omaa aikaakin on siis paljon, mutta mitä mä sitten kaipaan lisää? Vai johtuuko raskaudesta??[/QUOTE]

Kuulostaa kovin tutulta. Sinulla on niukasti omaa aikaa (ei kotitöitä lasketa siihen), päivät toistuvat samanlaisina ja mies on paljon poissa. Väsyin omaan kotiäitiyteeni samoista syistä kun esikoisemme oli 1.5-vuotias ja oli todellinen helpotus palata työhön kun hän täytti 2. Viimeinen puoli vuotta oli niin raskasta henkisesti. Kaiken lisäksi mieheni murehti kamalasti rahatilannettamme, joten tuntui ettei minulla ollut mahdollisuutta ottaa itselleni harrastuksia tai ostaa mitään ylimääräistä kivaa. Arki tuntui ankealta.

Nyt odotan meille toista lasta ja hiukan huolestuttaa oma jaksaminen sitten kun taas kotiin jään, että toistuuko tuo uudestaan. Olen juuri alkanut uudestaan "löytää itseni" tässä vuoden aikana, keksinyt taas että mistä asioista nautin ja mistä saan iloa. Että olen muutakin kuin vain äiti. Toivottavasti osaan jatkossa ottaa enemmän aikaa itselleni, viimeksi se oli niin vaikeaa. Onneksi tällä kertaa myös tiedän, että työhönpaluu on minulle helpotus, nimittäin viimeksi en voinut olla siitäkään varma ja pelkäsin että tilanne voi sen myötä jopa pahentua. En silloin oikein tiennyt kannattaisiko jatkaa kotona vai mennä töihin.

 

[tuttua tuttua]

Niin, lisätään vielä että minulla kyllä oli useita äitikavereita ja kävin perhekahviloissa ja muissa sellaisissa. Mutta pidemmän päälle sekään ei auttanut jaksamaan, koska ystävienkin kanssa käytiin aina samoissa puistoissa ja tehtiin asioita, jotka toistuivat samanlaisina. Luulen että nyt seuraavalla kerralla minun on repäistävä enemmän ja keksittävä vaikka kahdesti viikossa jotain ihan erilaista tekemistä itselleni ja lapsilleni. Käydä jossain uudessa paikassa ihan vaan vaihtelun vuoksi.

Tietysti sinulle jo uudet tuttavat voisivat tuoda vaihtelua arkeen, jos niitä ei nyt ole ollenkaan.

 

["Neiti"]

Minulla oli samoja tunteita kun lapsi oli vähän alle 1v. Tuntui, että lapsikin vaan kiukutteli kokoajan. Ajattelin, että jonkun on muututtava. Niimpä me lähdettiin joka päivä heti aamupalan jälkeen ulos. Mentiin leikkipuistoon, shoppailemaan, avoimeen päiväkotiin, kerhoon tai kylään johonkin tai joku tuli meille. Alkoi elämä maistua vähän paremmalta, kun sai aikuista seuraa ja pääsi pois kotoa, jossa ne kotityöt aina muistutti olemassa olostaan.

Olen myös vasta muuttanut tälle paikkakunnalle (pienelle), mutta väkisin vaan menin ihmisille juttelemaan ja kyllä siitä seuraa heti sai. Lapset yhdistää kuitenkin ihmisiä ja niistä löytyy jutun aihetta.

Tultiin kotiin lounasaikaan tai vasta päikkäreille, jos syötiin jossain muualla. Sitten lapsi nukkui 1-3 tuntia ja aika pian sen jälkeen mies tulikin kotiin. Lisäksi aloitin liikuntaharrastuksen 2-3 krt viikossa. Mieskin harrastaa paljon, joten välillä meillä oli "läpsystä vaihto", kun toinen lähti omiin juttuihinsa. Parisuhdeaikaa oli illalla ja viikonloppuisin, liian vähän sitä kyllä edelleen on.

 

[Henhehbi]

Tutulta kuulostaa mutta uskompa, että helpottaa kovasti, jahka hormonit tasoittuvat. Minullekin pisti silmään, että todella paljon miehesi on poissa harrastuksissaan, vaikka kotona pieni lapsikin. Me ollaan sovittu, että pikkulapsiaikana molemmilla on maks kahtena iltana harrastuksia, koska lapset ovat vain hetken pieniä ja arki sitovaa noin pienten kanssa. Voisiko mies vähentää menojaan pariksi illaksi ja sinä lisätä 1-2 illaksi ja lisäksi tosiaan päiväreissut ovat hyviä ja paljonhan oletkin tehnyt. Minulla itselläni oli aika järkyttävä, no, sanotaan suoraan, vitutus kakkosta odottaessani, vaikka lapsi oli todella toivottu johtui hormoneists, nyt sen tiedän (esikoinen 3 v, kuopus 1,5 v). Eli se helpottaa kyllä, mutta miehen kuriin laittamista ja lapsen ulos pukkaamista se kyllä vaatii! )

 

["vieras"]

Saatat olla henkisesti(kin) väsynyt. Raskaus on aika väsyttävää ja kuluttavaa aikaa kuitenkin. Vie paljon voimia. Ja tuon ikäinen esikoinen on aika sitova. Ei voi juuri silmistään päästää.
Ehkä joku oma hemmottelupäivä/viikonloppu olis sulle tässä vaiheessa hyvä? Mies hoitais sillä välin lapsen?

 

["vieras"]

Siis onko aloittajan mies tehnyt mitään muutoksia elämäänsä lapsen syntymän jälkeen?! Käy 4-5krt viikossa treeneissä? HÄH?!

Meillä mies lopetti oman aikaa vievän puuhansa kun lapsi syntyi ja kävi sen jälkeen noin 2krt/vko salilla. Kuten itsekin lopetin hevostelut (jokailtaiset) ja vuorotellaan nyt että kummallakin yhtä paljon vapaa-aikaa iltaisin. Mikä parisuhde ja vanhemmuus se sellainen on, että toinen ei rajoita yhtään menojaan ja toinen hoitaa joka päivä lapsen? Kuulostaa aika vanhanaikaiselta, sori vaan.

 

[astrolabe]

Olet luultavasti masentunut. Muutimme heinäkuun lopussa mieheni kotipaikkakunnalle ja mielialani on ollut laskusuuntainen siitä lähtien. Mikään ei vaan kiinnosta, ei jaksa mitään, mielialat heittelee, paljon itkemistä. Voi tietty johtua osin omasta raskaudestani, mutta olo on rutkasti parempi kun ei tartte olla kotona. Olemme jo onneksi päättäneet puuttua tilanteeseen.

 

["annne"]

Kiitos taas vastauksista!

Tuo sali on miehelle henkireikä, että jaksaa sitten töissä. Tarvii työlle vastapainoa. On yrittänyt saada mut lähtemään johonkin jumppaan/kirjastoon/mihin vain, mutta kun en tunne ketään, niin tuntuu vähän vaikealta tälläisenä raskausnorsuna mennä sotkemaan jonnekin kahvakuulaan yksin :ashamed:

Siskoni synnyttää pian ja olenkin puhunut jo, että lähden yksin heitä katsomaan lauantaiaamuna ja tulen sunnuntai-illalla. Samalla meinasin käydä vanhemmillani, siellä voisin ainakin nukkua yhden yön heräämättä esikoisen yöhuhuiluun

astrolabe, hyvin sama tilanne meillä Minäkin olen miettinyt, pitäisikö ottaa neuvolassa puheeksi...

 

[Littledeath]

Ite menin töihin kun lapsi oli 11kk. Olin koko ajan ollut yh. Piristyin kummasti.

 

[astrolabe]

[QUOTE="annne";27827941]

astrolabe, hyvin sama tilanne meillä Minäkin olen miettinyt, pitäisikö ottaa neuvolassa puheeksi...[/QUOTE]

Myö muutetaan pois.

 

["vieras"]

[QUOTE="annne";27827941]Kiitos taas vastauksista!

Tuo sali on miehelle henkireikä, että jaksaa sitten töissä. Tarvii työlle vastapainoa. On yrittänyt saada mut lähtemään johonkin jumppaan/kirjastoon/mihin vain, mutta kun en tunne ketään, niin tuntuu vähän vaikealta tälläisenä raskausnorsuna mennä sotkemaan jonnekin kahvakuulaan yksin :ashamed:

Siskoni synnyttää pian ja olenkin puhunut jo, että lähden yksin heitä katsomaan lauantaiaamuna ja tulen sunnuntai-illalla. Samalla meinasin käydä vanhemmillani, siellä voisin ainakin nukkua yhden yön heräämättä esikoisen yöhuhuiluun

astrolabe, hyvin sama tilanne meillä Minäkin olen miettinyt, pitäisikö ottaa neuvolassa puheeksi...[/QUOTE]

Vaikka sali olis kuinka henkireikä, niin ykkössijalla pitäis tulla oma puoliso ja lapset. Jos mies kuukahtaa vähentämällä salikäynnit esim. puoleen, niin aika vakava työperäinen stressi on kyseessä. Saliharrastus joutaa odottamaan siihen, kun lapset on isompia, ihme paapomista taas...

Ja sitten valitetaan, kun ei ole sitä omaa aikaa.

 

[miee]

En usko että olet masentunut. Minulla on noi rv:t menossa ja lapsi 1,8 v.
Noi tuntemukset on ihan normaaleja.. Välillä masentaa ja välillä elämä loistaa.
Mutta minua auttaa paljon ystävät/tv sarjat/ulkoilu ym.
Pitää muistaa että mies käy töissä, ja silti näemmä hoitaa poikaa.. Hänellä on minun mielestäni oikeus harrastaa.
itse olisin onnellinen jos omani harrastaisi.

 

["annne"]

Mustakin on hienoa, että miehellä on sellainen harrastus josta tykkää!

Ehkä tää kuuluu raskauteen ja on ihan normaalia. Pitäisi vaan olla se oma aika jossain muualla kuin kotona, kun kotona sitten kuitenkin osallistuu kaikkeen sen aikana vaikka ei tarttis...