Mahtionnittelut
Pötkylälle! Kuulin juuri yhdeltä työkaveriltani, että hän oli nähnyt minun silmistäni jo ennen, kuin tiesin itsekään olevani raskaana, että vauva on tulossa. Tiedä sitten, uskonko, mutta väitti nähneensä myös jonkun toisen silmistä saman jutun.
Aikoinaan, kun paras ystäväni lähti keskellä yötä sairaalaan synnyttämään esikoistaa, heräsin keskellä yötä ja ajattelin, että nyt ne varmaa synnyttää. Ja vaistoni oli ihan oikeassa. Aika ihmeellistä, sillä en tosiaankaan ole mikään meedio.
Emma kyseli pari sivua takaperin, olenko miettinyt, mitä teen, jos Down-testin tulokset näyttävät pahalta. No, kyllähän asia piti miehen kanssa puhua selväksi, ennen kuin testiin menin ja päätöskin oli ainakin järkitasolla ihan selvä: keskeytän raskauden, jos näyttää tulevan Down-lapsi.
Tällä hetkellä täytyy kyllä sanoa, että raskauden keskeytys tuntuisi lähes mahdottomalta ajatukselta. Onneksi lääkäri sanoi tehdessään ultraa, että niskaturvotus on ihan normaali ja kaikki näyttää muutenkin olevan erinomaisesti. Joten uskon edelleen vahvasti, että kun ensi viikon lopulla saan tulokset, niissä ei ole mitään hälyyttävää.
Niihin mieheni toivomiin istukka- ja lapsivesitutkimuksiin en varmaan suostu. Ajattelin olla mainitsematta enää moisista tutkimuksista, niin ehkäpä ukkelikin ne unohtaa...
Tasapuolisesti puhaltelen plussatuulia joka suuntaan ja lohtuhaleja sekä tsemppia niille, joiden luokse täti on taaaaaas kurvannut.
Toivottavasti olemme kaikki vuoden päästä äitienpäivänä myös itsekin onnellisia esikoisen äitejä!