30 kriisi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja iiris_
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

iiris_

Vieras
Miten kauan suhteessa voi odotella, että toinen tietää mitä haluaa? Olen 30-vuotias nainen ja toivoisin kovasti vakiintumista, perhe-elämää, yhteistä kotia, lapsia. Oma elämäntilanteeni on sellainen että voisin, ja olisin valmis jo ottamaan pieniä askeleita kohti noita asioita, mutta eihän toista voi tämmöisissä asioissa hoputtaa. Ollaan seurusteltu kohta pari vuotta. Olen puhunut silloin tällöin yhteen muuttamisesta ja kertonut mitä tulevaisuuden toiveita minulla on. Poikaystäväni sanoo aina että haluaa edetä hitaasti. Hän ei koskaan ota yhteenmuuttamista puheeksi itse ja tuntuu jotenkin ahdistuvan kun minä puhun siitä. Sanoo kuitenkin että haluaa minut ja haluaa samoja asioita kuin minä. Haluaa kuitenkin olla varma ennen kuin menee eteenpäin suhteessa. Mun mielestä yhdessä asumisen kokeilu vaikka vuokralla olis just sitä varmistumista. Ja kun ajattelee kuinka pitkä matka siitä on vielä perheen perustamiseen... Onhan se harkitsevuus hyvä asia, mutta joskus tulee sellaisia pahoja ajatuksia mieleen, että pitäiskö munkin alkaa harkita muita vaihtoehtoja ennenkuin on liian myöhäistä. Tulee aina haikea olo kun kuulee kuinka toiset parit menee suhteessa eteenpäin. Tuntuu, että vaikka nykyhetki on hyvä, näköala puuttuu.
 
kyllä kolmekymppisen pitäis jo parin vuoden seurustelun jälkeen tietää, haluaako edetä vakavammalle tasolle. Jos ei mies ole valmis vielä edes harkitsemaan yhteen muuttamista, niin liekö sitten koskaan...
 
Sanoisinpa samoin kuin nimim. Sanoisinpa että tuossa edellä. Toisaalta jos poikaystävälläsi on jotenkin traumaattinen seurustelumenneisyys takana, minkä vuoksi hän on niin varovainen. Sitten se on hiukan ymmärrettävämpää mutta silloinkin hänen pitäisi pystyä pistämään menneet taakseen ja ottamaan askelia eteenpäin jos todella haluaa samoja asioita kuin sinä.

Itse olen naimisissa ja esikoinen syntyy ihan näinä päivinä. Meillä oli vähän samanlainen tilanne kuin ap:llä. Kaikki isot asiat kuten yhteenmuutto ja kihlautuminen/päätös naimisiinmenosta lähtivät minusta. Aloin pikkuhiljaa pehmittää miestä ja hän sitten hitaasti lämpiävänä, ja exän pettämiset mielessään, käsitteli asiat päässään ja tuli tulokseen, että yritetään. Tosin kun päätettiin, että naimisiin mennään, niin oli jo asuttu yhdessä ja nähty, että homma toimii. Eli se nyt ei ollut enää puheillä yritetään :) Mutta tarkoitan siis, että myös meillä se lähti minusta. Enkä mielestäni asioilla painostanut miestäni vaan aina silloin tällöin tietyistä asioista keskusteltiin ihan asiallisessa hengessä. Mies sitten pohti ja pähkäili asioita pidempään kunnes tuli johonkin lopputulokseen.
 
Tuntuu, että nykyajan miehet usein pelkäävät aikuistumista ja vastuunottoa. Halutaan elää kuin ennenkin poikamieselämää, vaikka toisaalta haluaisi sen oman kullankin. Ehkä miehesi kuuluu niihin, joiden mielestä yhdessä asuminen tarkoittaa naisen tossun alla oloa sekä väistämätöntä marssia kohti perhe-elämää, asuntovelkaa ja perheriitoja. En tiedä.

Jos miehesikin on n. 30, kyllä hänen luulisi jo pystyvän päättämään, voiko kokeilla yhdessä asumista. Jos häneltä kuluu vielä vuosi - pari yhteenmuuttoon ja siitä vaikkapa kolmesta viiteen vuotta perheenperustamisen hyväksymiseen, alkaa kyllä olla aika myöhäistä. En tarkoita pelotella (olen itsekin hieman samassa jamassa kuin ap, yhdessä kyllä asutaan ja kihloistakin puhuttu, mutta mies kammoksuu ajatusta perheestä, jota itse toivoisin n. 5 vuoden sisällä olevan).

Koskaan ei voi tietää, milloin toisen mieli muuttuu vai muuttuuko milloinkaan. Uskallatko ottaa riskin, ja onko nykyinen suhteesi sen arvoinen, että jos ette perheellistykään, et koe sitä liian isona menetyksenä?
 
Joku tutkija sanoi hienosti, että nykyään aikuiset haluavat elää pidempään huoletonta (lähes vastuutonta) nuoren elämää. Ei haluta ottaa vastuuta, halutaan vain aikuisuudesta niitä hyviä puolia. Ei haluta sitoutua, halutaan vain nauttia rahalla saatavista asioista, vapaudesta, menosta ja meiningistä sekä seksistä. Luulenpa, että miehesi haluaisi vain sen vapauden jatkuvan. Pahimmassa tapauksessa sinä olet hänelle olemassa vain siksi, ettei parempaakaan ole tarjolla ja tarjoat hänelle seksiä ja ystävyyttä. Ehkä mies vain pelkää sitä, että olette liikaa yhdessä, hänellä ei ole omaa aikaa eikä tilaisuutta nähdä ystäviään ja hän pelkää, että yhteiselämänne on sitä, mitä SINÄ haluat eikä sitä, mitä TE haluatte.

Minusta jossakin vaiheessa on aika kysyä mieheltä, että kun alkuvuodet on tehty asioita miehen hyväksi, niin missä vaiheessa alkaa se aika, että tehdään asioita naisen haluamalla tavalla. Moni mies varmaankin siirtäisi perheen perustamisajatukset mielellään jonnekin 40-v tietämille, mutta se on naiselle todella myöhäinen (liian myöhäinen?) ajankohta.

Jos miehen tuttavapiirissä ei naimisiinmenoa eikä vauvoja ole, niin suurin osa ihmisistä haluaa elää keskivertoa elämää eikä uskalla olla tienraivaajana. Usein paras keino saada mies haluamaan näitä asioita onkin juuri se, että näkee jonkun hyvän ystäväpariskunnan onnellisina häissään ja vielä onnellisempina suloinen vauva sylissään. Silloin ei ehkä pelkää sitä vastuuta, vaan tajuaa, että niistä isoista valinnoista voi seurata hyviäkin asioita.

Tietenkään naimisiinmeno eikä etenkään perheenlisäys saisi ollakaan hetken mielijohteita. Kuitenkin miehen pitäisi pystyä sanomaan edes sen verran, haluaako hän koskaan sellaista, jotta sinä et odota turhaan. Valitettavasti monia sellaisia tarinoita löytyy, jossa mies ei halua erota, joten vain epämääräisesti pyytää odottamaan ja vasta sitten kertoo ehdottoman ein, kun tyttöystävä/avovaimo jo uhkaa erolla, jollei mies kerro kantaansa.

Ihmisiä on erilaisia. Jos tämä mies ei halua perhettä, niin suurin osa miehistä kuitenkin haluaa. Aseta miehelle takaraja, johon mennessä hänen pitää päättää, haluaako hän olla mukana toteuttamassa unelmianne. Joskus mies vaatii pientä "potkiskelua" ja rohkaisua, mutta miehellä on myös oikeus olla haluamatta perinteistä vakiintumista.
 
Minä taasen sanoisin, että odottele vielä vuosi, tai vaikka parikin. Ihastumis/rakastumisvaihe kestää noin kolmisen vuotta maksimissaan ja minusta onkin järkevää pitää eri taloudet tuon ajan. Ainakin sen huuma-ajan. Mikä hoppu sinulla on, kun ajattelee, että onhan teillä vuosia aikaa asustella yhteistä kotia?

Ei ne miehet välttämättä ole sen sitoutumiskammoisempia kuin naisetkaan, jotkut vain ajattelevat järjellä, toiset tunteella. Monilla naisella saattaa syynä hoppuun olla myös se, että he ovat kuvitelleet elämänsä valmiiksi verhojen väriä myöden. Näistä haaveista ja kuvista halutaan pitää sitten kiinni kun se tärkeä palanen elämän palapeliin löytyy. Kannattaa kuunnella myös sen toisen puolisonkin tunteita ja toiveita, ettei käy niin, että palapeliä kasaakin yksi ihminen jonkinmoisessa hurmostilassa toisen jäädessä auttamattomasti paitsioon.
 
^^^^Minusta taas on vähintään kummallista, jos ei kiihkeimmässä ihastumisajan huumassa (n. 3 ensimmäistä vuotta) halua viettää yhteistä aikaa yhteisessä kodissa ihastuksensa kanssa. Silloin kai tavallisimmin muutetaan yhteen jne, kun tuntuu, että toinen on se oikea. En tarkoita, että näin isot päätökset pitäisi tehdä "hulluuden vimmalla", mutta tuntuu sekin kummalta, että odotellaan, odotellaan ja odotellaan, josko jokin "merkki" vihjaisi, kuulutaanko tässä oikeasti yhteen. Mikä se merkki olisi?
 
Kai sitä voi vain vierailla toistensa kodeissa ja jopa viettää siellä pidempiäkin aikoja? Monella nuorella ja miksei vanhemmallakin taitaa myös tuo rahpolitiikka nopeuttaa yhteenmuuttoa.

Eiköhän hyvä merkki ole se molempien halu muuttaa yhteen. Itse en muuttaisi yhteen miehen kanssa joka ei oikeasti halua muuttaa kanssani saman katon alle.

Eikä se aikaraja tarvitse olla juuri tuo kolme vuotta, vaan paremminkin niin, että kun molemmista tuntuu siltä. Nyt mies ei ole vielä valmis. En minäkään tosin vuosikausia odottelisi.
 
Rivien välistä lukemalla selviää -ja usein myös ihan varsinaisilta riveiltäkin, että olen eronnut lasteni isästä jo vuosia sitten. Nyt avoliitossa miehen kanssa jolla myös lapsia edllisestä liitosta.
 
Kyllä sen toisen ja toisen tavat oppii parhaiten tuntemaan nimenomaan asumalla yhdessä. Kun on yhteinen koti ja yhteinen talous, niin siitä sen huomaa toimiiko homma vai ei. Kun asutaan erillään, niin jommalla kummalla on aina se kotikenttäetu ja toinen kuitenkin on "vain" kyläilemässä toisen luona. Huolimattakin siitä, että oltaisiin kuin kotona. Siinä vaiheessa kun yhteisen katon alla aletaan keskustelemaan siitä kenen sukat on aina lattialla ja kumman vuoro on tiskata tänään, näkee oikeasti sen onko hommalla tulevaisuutta. Senpä takiakaan en tosiaan kolmea vuotta odottelisi yhteenmuuttoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yhteen muutto:
Kyllä sen toisen ja toisen tavat oppii parhaiten tuntemaan nimenomaan asumalla yhdessä. Kun on yhteinen koti ja yhteinen talous, niin siitä sen huomaa toimiiko homma vai ei. Kun asutaan erillään, niin jommalla kummalla on aina se kotikenttäetu ja toinen kuitenkin on "vain" kyläilemässä toisen luona. Huolimattakin siitä, että oltaisiin kuin kotona. Siinä vaiheessa kun yhteisen katon alla aletaan keskustelemaan siitä kenen sukat on aina lattialla ja kumman vuoro on tiskata tänään, näkee oikeasti sen onko hommalla tulevaisuutta. Senpä takiakaan en tosiaan kolmea vuotta odottelisi yhteenmuuttoa.

Minäpä odottaisin. Suurimman virheen koskaan parisuhteessa olen tehnyt silloin, kun muutin miehen kanssa yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Arki astui ikävällä tavalla kuvaan välittömästi. Paras suhde taas on ollut se, kun seurustelin vuosia miehen kanssa, mutta emme koskaan muuttaneet yhteen. Suhteessa säilyi melkein loppuun saakka ihana jännite ja sähkö välillämme. Emme koskaan joutuneet riitelemään kotitöistä yms. tylsästä, vaan yhdessäolo oli pelkkiä juhlahetkiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja arki sucks:
Alkuperäinen kirjoittaja yhteen muutto:
Kyllä sen toisen ja toisen tavat oppii parhaiten tuntemaan nimenomaan asumalla yhdessä. Kun on yhteinen koti ja yhteinen talous, niin siitä sen huomaa toimiiko homma vai ei. Kun asutaan erillään, niin jommalla kummalla on aina se kotikenttäetu ja toinen kuitenkin on "vain" kyläilemässä toisen luona. Huolimattakin siitä, että oltaisiin kuin kotona. Siinä vaiheessa kun yhteisen katon alla aletaan keskustelemaan siitä kenen sukat on aina lattialla ja kumman vuoro on tiskata tänään, näkee oikeasti sen onko hommalla tulevaisuutta. Senpä takiakaan en tosiaan kolmea vuotta odottelisi yhteenmuuttoa.

Minäpä odottaisin. Suurimman virheen koskaan parisuhteessa olen tehnyt silloin, kun muutin miehen kanssa yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Arki astui ikävällä tavalla kuvaan välittömästi. Paras suhde taas on ollut se, kun seurustelin vuosia miehen kanssa, mutta emme koskaan muuttaneet yhteen. Suhteessa säilyi melkein loppuun saakka ihana jännite ja sähkö välillämme. Emme koskaan joutuneet riitelemään kotitöistä yms. tylsästä, vaan yhdessäolo oli pelkkiä juhlahetkiä.

Mutta kestikö tuo suhteenne?Kuulostaa sille että ero tuli, vaikka ette muuttaneetkaan yhteen...vai ymmärsinkö väärin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Leena:
Alkuperäinen kirjoittaja arki sucks:
Alkuperäinen kirjoittaja yhteen muutto:
Kyllä sen toisen ja toisen tavat oppii parhaiten tuntemaan nimenomaan asumalla yhdessä. Kun on yhteinen koti ja yhteinen talous, niin siitä sen huomaa toimiiko homma vai ei. Kun asutaan erillään, niin jommalla kummalla on aina se kotikenttäetu ja toinen kuitenkin on "vain" kyläilemässä toisen luona. Huolimattakin siitä, että oltaisiin kuin kotona. Siinä vaiheessa kun yhteisen katon alla aletaan keskustelemaan siitä kenen sukat on aina lattialla ja kumman vuoro on tiskata tänään, näkee oikeasti sen onko hommalla tulevaisuutta. Senpä takiakaan en tosiaan kolmea vuotta odottelisi yhteenmuuttoa.

Minäpä odottaisin. Suurimman virheen koskaan parisuhteessa olen tehnyt silloin, kun muutin miehen kanssa yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Arki astui ikävällä tavalla kuvaan välittömästi. Paras suhde taas on ollut se, kun seurustelin vuosia miehen kanssa, mutta emme koskaan muuttaneet yhteen. Suhteessa säilyi melkein loppuun saakka ihana jännite ja sähkö välillämme. Emme koskaan joutuneet riitelemään kotitöistä yms. tylsästä, vaan yhdessäolo oli pelkkiä juhlahetkiä.

Mutta kestikö tuo suhteenne?Kuulostaa sille että ero tuli, vaikka ette muuttaneetkaan yhteen...vai ymmärsinkö väärin?

Mikään ei ole ikuista tai ainakaan omalla kohdallani en usko sellaiseen... ;) Mieluummin kuitenkin elelen jonkun kanssa pelkkää juhlaa kuin arkea.
 
Sitähän se elämä on.Mutta silloinhan se ei merkkaa sitä, kuinka kauan seurustelee ja on muuttamatta yhteen kun se ero voi tulla jokatapauksessa, asui yhdessä tai ei.
 
Te pähkäilette 30 kriisistä.Olette nuoria ihmisiä.Teillä elämä edessä.Entäs tällanen kuuskymppinen sinkku?Kovasti mieli halajaa naista,mutta....muttia niin paljon matkassa.Miten sitä enää osaa olla naisen kanssa.Luultavasti pitäs välillä salaa vilkaista sudenpentujen käsikirjasta miten tässä tilanteessa menetellä.Tässä kriisiä kerrakseen.Olenkin heittänyt pyyhkeen kehään.Liian rankkaa vanhoille päiville.Kaksi vanhaa toistensa riesana.Siinä sitä olisi kestämistä.Nyt ei tarvi kun on vaan itsensä kanssa hyvä kamu,ei ole kukaan narisemassa ja vaatimassa milloin mitäkin.Joskus kylläkin tuntuu aika yksinäiseltä mutta esim.hyvän kirjan parissa pääset elämään muitten mukaan.Ja muutakin puuhastelua siinä ohessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Leena:
Sitähän se elämä on.Mutta silloinhan se ei merkkaa sitä, kuinka kauan seurustelee ja on muuttamatta yhteen kun se ero voi tulla jokatapauksessa, asui yhdessä tai ei.

Juu, mutta helpommalla pääsee erotessa, kun ei asustele saman katon alla. Yhtäkin exää häädin monta kuukautta, kun ei suostunut hankkimaan omaa kämppää. Edellisen exän kanssa, jonka kanssa en siis asunut yhdessä, taas pääsin helpommalla, kun pakkasin hänen muutamat vaatekappaleensa muovipussiin ja toimitin pussukan hänelle. Se oli siinä sillä kertaa.
 
Mihin on kadonnut vihkivalassa luvattu elinikäinen rakkaus?Vaikuttaa siltä että pätkätyöt ja suhteet tulleet jäädäkseen.Aika yksinkertainen ja helppo ratkaisu arki sucks,oliko noin,muutamat vaatekappaleet muovipussiin ja sillä selvä.Miten jos kaverilla olisi ollut flyygeli armaansa kämpässä ja loparit päällä?
 

Similar threads

N
Viestiä
27
Luettu
3K
Perhe-elämä
sivustalukija
S
R
Viestiä
18
Luettu
6K
Perhe-elämä
Yhdessä asuva
Y

Yhteistyössä