5-vuotiaan ujon tytön käytöksestä pohdintaa ja kommentejanne kuulisin mieluusti

["marse"]

Elikkäs, meidän pian 5-vuotias tyttömme on aina ollut hitaasti lämpiävä ja ujo. Kavereita kuitenkin päiväkodissa riittää hyvin ja on suosittu kaveri. Siellä ilmeisesti osallistuu ja juttelee normaalisti. Vähän vauhdikkaammissa jutuissa tms. saattaa alkuun tarkkailla, mutta yleensä sen jälkeen sitten osallistuu ihan hyvin.
Nyt olen kiinnittänyt huomiota siihen, että hän ei ole ns. oma-alotteinen kavereidensa kanssa, ts. ehdottelee itsekin kyllä leikkiä jne, mutta ei koskaan kun näemme vaikka kaupassa tms. hoitokaveria, ei koskaan itse mene juttelemaan kaverille, ja moikan sanomisessakin pitää minun aina sanoa, että ”sano moi”. Jos kaveri on kauempana ja huutaa tytöllemme että ”MOI”, ei tyttö koskaan huuda takaisin mitään. Olen huomannut että etenkin kovaa huutaminen siis on vaikeaa hänelle tällaisissa tilanteissa. Toisaalta puhuu ja huutaa normaalisti esim. minulle vaikka ympärillä olisi muita ihmisiä. Ja puhuu siis hoidossa ja muuallakin esim. kavereiden luona kylässä alun tarkkailun jälkeen normaalisti.

Huolehdin vaan tuota, että kuinka ne kaverit säilyy tai niitä saa, jos ei itse ole yhtään oma-aloitteinen.
Toisaalta hoitoon oli tullut 6-vuotias eskarilainen uutena ja tämä tyttö oli ääneen sanonut että ei ole ketään leikkikaveria. Meidän tyttö oli mennyt sanomaan, että minä voin leikkiä sinun kanssa ja niin tuli yksi uusi ystävä…
Huolehdinkohan nyt turhaan? Kai tuota äänenkäyttöä ja oma-aloitteisuutta oppii myöhemminkin tarvittaessa lisää…?!

 

["vieras"]

Minusta kuulostaa ihan "normaalilta" ja ihanalta tytöltä. Ei ryntää suinpäin tilanteisiin, tarvitsee vaan aikaa totutella. Varmasti rohkeuttakin tulee iän myötä lisää. Ja jos on kavereita ja osoitti uudelle tytölle että voi olla hänen kaverinsa niin ilmeisesti empaattinenkin tyttö. Aika monet äidit joutuvat sanomaan lapsilleen, että "sano moi" (minäkin) ja monet lapset eivät siltikään ujoudeltaan sano. Minusta saat olla ylpeä tytöstäsi enkä näe mitään syytä murehtia Jotenkin ujoudesta tehdään aina ongelma. Tuon puhumisen suhteen kuulostaa omalta lapseltani

 

["vieras"]

Huolestut tosiaan turhaan. En minäkään mene välttämättä tervehtimään, jos näen vaikka kaupassa etäämpänä jonkun tutun.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26055478]Minusta kuulostaa ihan "normaalilta" ja ihanalta tytöltä. Ei ryntää suinpäin tilanteisiin, tarvitsee vaan aikaa totutella. Varmasti rohkeuttakin tulee iän myötä lisää. Ja jos on kavereita ja osoitti uudelle tytölle että voi olla hänen kaverinsa niin ilmeisesti empaattinenkin tyttö. Aika monet äidit joutuvat sanomaan lapsilleen, että "sano moi" (minäkin) ja monet lapset eivät siltikään ujoudeltaan sano. Minusta saat olla ylpeä tytöstäsi enkä näe mitään syytä murehtia Jotenkin ujoudesta tehdään aina ongelma. Tuon puhumisen suhteen kuulostaa omalta lapseltani [/QUOTE]

Kiitos sinulle mukavasta kirjoituksesta

Onko teillä myös siis näin, että lapsi ei mene itse juttelemaan jos näkee tutun kaverin? Vastaako kuitenkin itse että moi tms jos kaveri sanoo ensin?

Onko teillä siis samoin, että juuri kovaa huutaminen, vaikka kadun toiselta puolelta kaverille ei oikein onnistu?

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26055497]Huolestut tosiaan turhaan. En minäkään mene välttämättä tervehtimään, jos näen vaikka kaupassa etäämpänä jonkun tutun.[/QUOTE]

Joo no en ehkä tarkoittanut ihan tätä (kirjoitin varmasti epäselvästi), vaan sitä että jos toinen tulee hänelle sanomaan että moi niin tyttö ei vastaa siihen. Hymyilee kyllä kovasti, ehkä jollekin saattaa sanoakin, mutta useimmin ei.

 

[yuyu]

Minulla on kokemusta tytöstä, joka ei pitänyt kavereita maailman tärkeimpänä asiana lapsena eikä vielä koulussakaan. Hän kärsi jossain vaiheessa siitä, että ei ollut puhelias ja kavereita se häiritsi niin paljon, että ne kaverisuhteet sitten päättyivät. Joillakin vain voi olla siinä mielessä erilaista, mutta kaikki voi muuttuakin.

 

["aloittaja"]

Minulla on kokemusta tytöstä, joka ei pitänyt kavereita maailman tärkeimpänä asiana lapsena eikä vielä koulussakaan. Hän kärsi jossain vaiheessa siitä, että ei ollut puhelias ja kavereita se häiritsi niin paljon, että ne kaverisuhteet sitten päättyivät. Joillakin vain voi olla siinä mielessä erilaista, mutta kaikki voi muuttuakin.

Meillä kaverit on tärkeitä hoidossa kovastikin ja siellä on kyllä oma-aloitteinenkin. Mutta vapaa-ajalla ei vielä oikeastaan ole halunnut enempää kavereita nähdäkään, ts. jos meitä jonnekin pyydetään niin haluaa kyllä mennä, mutta ei itse koskaan sano, että pyydetään päiväkodista Tiinaa kylään tms. Mutta toisaalta tytöllä on vuotta vanhempi serkkutyttö ja tätä haluaa nähdä kovastikin ja pyydetään kylään jne. Ehkä nuo kaverisuhteen muodostuvat sitten myöhemmin enemmän tärkeiksi myös vapaa-ajalla.

 

["vieras"]

Jos nähdään joku kaveri ihan eri ympäristössä, esim. kaupassa niin lapsi menee vähän lukkoon eikä ainakaan itse ensin tervehdi, jotain saattaa tervehtiä pyynnöstäni jotain toista ei. Tutussa ympäristössä nykyisin tervehtii oikeastaan aina (viimeistään kun sanon "sanohan moi"). Kun vastaa vähänkin vieraampien ihmisten tervehdykseen niin tarvii sen 3-4 s miettimisaikaa ennenkuin sanoo sen "moi". En nyt muista tilannetta, että olisi pitänyt tervehdys huutaa, mutta usko pois, että tuo ihan tavallista tuon ikäiselle. Minulla ja parilla läheisellä ystävälläni on juuri samantyyppisesti käyttäytyvät ujohkot lapset ja ollaan aiheesta puhuttu paljon. Uskon, että tyttösi osaa isompana valita ystävänsä niin, että eivät jätä kaveria jos tämä ei ole suuna päänä. Siitä kuinka ujo lapsi on 5-vuotiaana ei voi kai kauheesti päätellä kuinka puhelias on 10v myöhemmin saati kuinka paljon on kavereita.

 

["vieras"]

Oletko sama, joka on tehnyt nyt jo kolmannen aloituksen tästä? Minä luulen, että sinun asenteestasi tulee enemmän ongelmia kuin tytön luonteesta. Hyväksyntää sosiaalisten taitojen kehittyminen tarvitsee, eikä keinotekoisia ja haitallisia reipastamisyrityksiä. Jos olet koko ajan korjaamassa tytön käytöstä ("sano moi"), niin hänelle tulee olo, että toimii väärin ja siitä on haittaa. Relaa vähän. Ilmeisesti olet itse sellainen ihminen, jolla on ollut jotakin ongelmaa sosiaalisissa jutuissa ja nyt se näkyy takakireytenä tytön suhteen.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26055620]Oletko sama, joka on tehnyt nyt jo kolmannen aloituksen tästä? Minä luulen, että sinun asenteestasi tulee enemmän ongelmia kuin tytön luonteesta. Hyväksyntää sosiaalisten taitojen kehittyminen tarvitsee, eikä keinotekoisia ja haitallisia reipastamisyrityksiä. Jos olet koko ajan korjaamassa tytön käytöstä ("sano moi"), niin hänelle tulee olo, että toimii väärin ja siitä on haittaa. Relaa vähän. Ilmeisesti olet itse sellainen ihminen, jolla on ollut jotakin ongelmaa sosiaalisissa jutuissa ja nyt se näkyy takakireytenä tytön suhteen.[/QUOTE]

En ole kyllä tehnyt aloitusta samasta aiheesta, onko sellainen? Lukisin mieluusti kommentit toki siitäkin.

Olen yrittänyt kyllä etten hiillosta tyttöä näissä tilanteissa, mutta toisaalta minusta sen verran vanhempi voi "tuuppia", että opettaa mitenkä näissä tilanteissa käyttäydytään juuri tuolla, että "sano moi". Jos ei sittenkään sano, en häntä siitä asiasta ala sättimään. Onko sekin sinusta väärin toimittu? Vaikka hyväksyy lapsen käytöksen sellaisena kuin se on, ei minusta se tarkoita sitä, etteikö voisi vähän auttaa ja tuupata joissakin asioissa...

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26055620]Oletko sama, joka on tehnyt nyt jo kolmannen aloituksen tästä? Minä luulen, että sinun asenteestasi tulee enemmän ongelmia kuin tytön luonteesta. Hyväksyntää sosiaalisten taitojen kehittyminen tarvitsee, eikä keinotekoisia ja haitallisia reipastamisyrityksiä. Jos olet koko ajan korjaamassa tytön käytöstä ("sano moi"), niin hänelle tulee olo, että toimii väärin ja siitä on haittaa. Relaa vähän. Ilmeisesti olet itse sellainen ihminen, jolla on ollut jotakin ongelmaa sosiaalisissa jutuissa ja nyt se näkyy takakireytenä tytön suhteen.[/QUOTE]

Niin joo ja vielä, mistä voin löytää aiemmat aloitukset? lukisin ne mieluusti.

 

["vieras"]

Kyllä musta tuo on ihan oikeaa opettamista ilman painostusta tai tuputusta. Jos lapsi ei tervehdi, sanoisin itse "sano hei" ja jos lapsi ei kiitä sanon "mitäs sanotaan" ja jos lapsi tönäisee toista sanon "pyydähän anteeksi" jos ei itse sitä tee. Että niin minäkin "oion" lapsen käytöstä kuten tuolla joku aiemmin moitti. Onko sitten väärä tapa, mutta en oikein ole keksinyt parempaakaan opettaa käytöstapoja.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26055620]Oletko sama, joka on tehnyt nyt jo kolmannen aloituksen tästä? Minä luulen, että sinun asenteestasi tulee enemmän ongelmia kuin tytön luonteesta. Hyväksyntää sosiaalisten taitojen kehittyminen tarvitsee, eikä keinotekoisia ja haitallisia reipastamisyrityksiä. Jos olet koko ajan korjaamassa tytön käytöstä ("sano moi"), niin hänelle tulee olo, että toimii väärin ja siitä on haittaa. Relaa vähän. Ilmeisesti olet itse sellainen ihminen, jolla on ollut jotakin ongelmaa sosiaalisissa jutuissa ja nyt se näkyy takakireytenä tytön suhteen.[/QUOTE]

Miksi muuten sinun mielestäsi minun oma asenne on pielessä?

En omasta mielestäni mitenkään negatiiviseen sävyyn edes kirjoittanut tätä...?!

 

["hui"]

huoli pois, ihan hyvältä ja normaalilta kuulostaa!

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";26055717]Miksi muuten sinun mielestäsi minun oma asenne on pielessä?

En omasta mielestäni mitenkään negatiiviseen sävyyn edes kirjoittanut tätä...?![/QUOTE]
No kuulostaa tosi ihanalta tytöltä, täysin normaalilta ja ei kelpaa sellaisenaan eli jotenkin käsitys sinulla on ihan virheellinen. Eiväthän aikuisetkaan kaikki sellaisia ole, että työkavereiden kanssa menevät juttelemaan kaupassa nähdessään ja voivat jopa kauempaa vaan hymyillä tervehdykseksi. Ketjua en löydä, mutta yhdessä taisi äiti olla siitä huolissaan, että kun menevät kylään, jossa vieraita lapsia (poikia), niin tyttö ei puhu niille mitään vaan istuu aikuisten seurassa (mikä sekin tietysti ihan normaalia).

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26055794]No kuulostaa tosi ihanalta tytöltä, täysin normaalilta ja ei kelpaa sellaisenaan eli jotenkin käsitys sinulla on ihan virheellinen. Eiväthän aikuisetkaan kaikki sellaisia ole, että työkavereiden kanssa menevät juttelemaan kaupassa nähdessään ja voivat jopa kauempaa vaan hymyillä tervehdykseksi. Ketjua en löydä, mutta yhdessä taisi äiti olla siitä huolissaan, että kun menevät kylään, jossa vieraita lapsia (poikia), niin tyttö ei puhu niille mitään vaan istuu aikuisten seurassa (mikä sekin tietysti ihan normaalia).[/QUOTE]

Ok. Yritänpä relata sitten enemmän

Toki rakastan lastani sellaisena kuin on. Enemmän ehkä olen liikaa murehtija-tyyppi, huolehdin että hänellä jatkossakin olisi kavereita ja pärjäisi elämässään jne. Mutta todellakin ajattelen että hän on hyvä tällaisena kuin on.

Kyllä meillä lapsi aina juttelee vieraillekin jos kylässä ollaan, tarttee vain sen hetken ensin tarkkailla

 

[Starfish]

Hyväksy tyttösi hitaasti lämpeävä luonne, osoita että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. Hieman ujona, hiljaisenakin. Tyttö aistii kyllä sen, jos sinä ajattelet, että hän käyttäytyy jotenkin "väärin".
Meillä on ollut ihan samanlaine pikkutyttö, nyt on jo 7. luokkalainen. Äitinä yritin tyttöä varmaan liikaakin tuuppia kavereiden seuraan, ja rohkaista tutustumaan uusiin ystäviin. Nyt voin vaan todeta, että hyvin tyttö on pärjännyt. Vielä on hiljainen, mutta on löytänyt omat kaverinsa, ja oman paikkansa kaveripiiristä, hän on se hiljainen ja rauhallinen. Hyvä sellaisena kuin on, heitäkin tarvitaan, tarkkailijoita.

 

["aloittaja"]

Hyväksy tyttösi hitaasti lämpeävä luonne, osoita että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. Hieman ujona, hiljaisenakin. Tyttö aistii kyllä sen, jos sinä ajattelet, että hän käyttäytyy jotenkin "väärin".
Meillä on ollut ihan samanlaine pikkutyttö, nyt on jo 7. luokkalainen. Äitinä yritin tyttöä varmaan liikaakin tuuppia kavereiden seuraan, ja rohkaista tutustumaan uusiin ystäviin. Nyt voin vaan todeta, että hyvin tyttö on pärjännyt. Vielä on hiljainen, mutta on löytänyt omat kaverinsa, ja oman paikkansa kaveripiiristä, hän on se hiljainen ja rauhallinen. Hyvä sellaisena kuin on, heitäkin tarvitaan, tarkkailijoita.

Juu näin yritän toimia, kiitos sinulle mukavasta kirjoituksestasi

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";26055852]Ok. Yritänpä relata sitten enemmän

Toki rakastan lastani sellaisena kuin on. Enemmän ehkä olen liikaa murehtija-tyyppi, huolehdin että hänellä jatkossakin olisi kavereita ja pärjäisi elämässään jne. Mutta todellakin ajattelen että hän on hyvä tällaisena kuin on.

Kyllä meillä lapsi aina juttelee vieraillekin jos kylässä ollaan, tarttee vain sen hetken ensin tarkkailla [/QUOTE]
Kavereita tulee olemaan ja elämässä pärjäämään, jos kotoa on tullut se, ettei joka asiassa tarvitse pelätä virheitä ja mietitä aina, että onko jossakin tilanteessa toimittu juuri niin kuin "oikein" on. Ihmissuhteet ovat kuitenkin joustavia kokonaisuuksia, eikä sääntöjen mukaan toimimista. Se vie sosiaalisuudelta spontaaniuden ja pohjan, jos on olemassa jotakin käytöskaavoja ja sitten tulee huono olo, jos teki väärin. Nämä ihmiset ovat sitten juuri niitä, jotka jäävät murehtimaan jopa päiväkausiksi, että tervehdinkö riittävästi tai tuliko mokattua jotenkin. Taitavasti sosiaalinen ei juuri häiriinny esim. väärinkäsityksistä ja kommunikaatiokatkoksista, vaan jatkaa sulavasti eteenpäin. Silloin muillakin ihmisillä on rennompi olo heidän seurassaan, kun ei muodostu sellaista jännityksen, epämukavuuden ja suunnitelmallisuuden ilmapiiriä.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26055965]Kavereita tulee olemaan ja elämässä pärjäämään, jos kotoa on tullut se, ettei joka asiassa tarvitse pelätä virheitä ja mietitä aina, että onko jossakin tilanteessa toimittu juuri niin kuin "oikein" on. Ihmissuhteet ovat kuitenkin joustavia kokonaisuuksia, eikä sääntöjen mukaan toimimista. Se vie sosiaalisuudelta spontaaniuden ja pohjan, jos on olemassa jotakin käytöskaavoja ja sitten tulee huono olo, jos teki väärin. Nämä ihmiset ovat sitten juuri niitä, jotka jäävät murehtimaan jopa päiväkausiksi, että tervehdinkö riittävästi tai tuliko mokattua jotenkin. Taitavasti sosiaalinen ei juuri häiriinny esim. väärinkäsityksistä ja kommunikaatiokatkoksista, vaan jatkaa sulavasti eteenpäin. Silloin muillakin ihmisillä on rennompi olo heidän seurassaan, kun ei muodostu sellaista jännityksen, epämukavuuden ja suunnitelmallisuuden ilmapiiriä.[/QUOTE]

Kiitos tästäkin. Tässä on ajattelemisen aihetta minulle.

 

[täh]

Pitäsköhän sun hankkia ihan omakin elämä?

 

[4vee prinsessan mamma]

Kiitos kirjoituksestasi, olen usein miettinyt samaa oman tyttöni kohdalla! Hän kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin sinun tyttäresi. Omani on varmaankin monessa mielessä "hyvä ja helppo hoidettava" päiväkodissa, hän on arkitoiminnoissa (pukeminen, riisuminen, vessa-asiat, ruokailu jne) omatoiminen ja reipas, hänellä on hyvät leikkitaidot ja leikkii hyvin aloitteellisesti ja reippaasti pienessä porukassa, mutta varsinkin vanhempien lasten seurassa tai isossa porukassa hän on toisinaan hyvin ujo ja hiljainen. Kun vastaan tulee päiväkotikavereita/hoitajia pk:n ulkopuolella, tyttöni ei useinkaan tervehdi heitä (ei varsinkaan kaukaa!) ja hyvin usein tukeutuu minuun ja ujostelee. Moikkaan sitten hänenkin puolestaan ja tilanteesta riippuen vaihdan pari sanaa, yritän sillä tavalla opettaa asiaa.

Olen ymmärtänyt, että käytös on osittain erilaista riippuen siitä, olenko minä paikalla vai en. Päiväkotiin jäädessä ei oikein "uskalla" mennä rohkeasti johonkin leikkiin mukaan / pyytämään haluamaansa kaveria leikkiin ja lähes joka aamu minä autan hänet siihen toimintaan mukaan ennen kuin lähden. Tiedän kuitenkin, että hän on päivän aikana aloitteellisempi kuin mitä tuo minun käsitykseni antaa ymmärtää. Samoin puistossa pyydämme edelleenkin usein vieraita lapsia leikkiin "yhdessä", koska hän ei sitä välttämättä yksin halua tehdä.

 

["aloittaja"]

Pitäsköhän sun hankkia ihan omakin elämä?

Miksi pitää olla noin hemmetin inhottava?

Kai se on ihan tervettä haluta omalle lapselleen parasta. Olen tässä jo moneen kertaan selittänyt miksi olen huolissani mistäkin tai pohdin mitäkin asiaa.

Sinulle voisin toivottaa siis aivan samaa kuin mitä toivotit juuri minulle.

 

["Jep"]

Kirjoituksestasi tuli elävästi mieleen kuinka äitini on kuvaillut minua lapsena, ja omissakin muistikuvissani olen se porukan hiljainen "kiltti tyttö". Nykyään minulla on paljon tuttuja, ja pari ystävää joihin voin luottaa kuin kallioon (olen tarkka siitä keitä kutsun ystävikseni ja ketkä jäävät tutuiksi tai kavereiksi) ja kun olen joskus ystävilleni kertonut olleeni ujo ja hiljainen lapsi, nauroivat nämä minulle päin naamaa niin että räkä lensi (pitivät sitä hyvänä vitsinä)

 

[voi sinua hassua]

( Luin vain aloituksen)

Oletko ap nyt ihan tosissaan huolissasi? Ei meidän 9v poikakaan mene jos kavereita esim. kaupassa enkä ole edes osannut olla huolissani.

Ja meidän nuorempi poika leikkii eskarissa lähes aina yksin enkä ole siitäkään huolissani. Jos kerta haluaa leikkiä yksin niin leikkiköön. Miksihän nykymaailmassa kukaan ei saa viihtyä yksin vaan on heti joku kummajainen. Ja tuntuu ettei monikaan lapsi enää osaa oikein olla itsensä kanssa vaan kokoajan pitäisi olla joku kaverina.
No niin, meni vähän asianvierestä jo.