L
lkdfjaölkfjaskfj
Vieras
Esikoiseni on nyt 9v poika.
Vauvana ja taaperona hän oli superaktiivinen, ei hetkeäkään paikalla ja motorisesti aina ikäisiään edellä kehityksessä.
Eskarissa ja koulun alettua vauhti on hiukan hidastunut, mikä on ollut hyväkin asia - on jaksanut keskittyä koulussa ja mm. käsiala on todella hyvä. Koulu on sujunut hyvin.
Harrastaa futista puolitosissaan.
Nyt on mennyt viikko kesälomaa, ja olemme miehen kanssa ihmeissämme pojan käytöksestä. Tuntuu, että häntä ei kiinnosta oikein mikään. Pyörällä saattaa ajaa puoli tuntia. Jalkapalloon ei koske. Lukee Aku Ankkoja huoneessaan yksin, tai makaa sohvalla katsomassa telkkaria.
Loma on toki lomaa, mutta lapsi ei ole koskaan käyttäytynyt näin.
Kavereita on pihapiirissä jonkin verran, mutta ovat sellaista "wii-tietokone-dvd-porukkaa". Itse olen vielä töissä, ja mieheni hoitaa päivällä pienempiä sisaruksia, joten yhdessä tekeminen (pyöräily, futailu.. tmv.) ei onnistu.
Pitkin viikkoa on koitettu pojalle nätisti sanoa, että kuule, jos tykkäät futiksesta, NYT on sopiva ilma harjoitella omin päinkin - talvella se ei onnistu. Tai ehdotettu vaikka mitä tekemistä. Eilen sitten meni ihan kuppi nurin, kun kuulin että koko päivä oli kulunut nössöttäessä. Tuli ladattua aika täyslastillinen pojalle, joka meni itkien nukkumaan.
Harmittaa itseäkin. Toisaalta haluaisin antaa pojan olla, mutta toisaalta koen, että en voi hyväksyä sitä, ettei jaksa kiinnostua mistään. Jos hyväksyn sen nyt, niin mitä se sitten jatkossa on?
Voiko kiinnostus kaikkeen olla oikeasti lopahtanut? Eihän sitä voi pakotaakaan.
Mitä ihmtettä teen, miten pitäisi käyttäytyä ja motivoida poikaa? Rakastan häntä yli kaiken, ja olen aina ollut ylpeä hänestä, mutta tämä käytös tuntuu ihan vieraalle.
Poikani tietää kyllä, että rakastan häntä sellaisena kuin hän on, sanon sen hänelle usein.
Vauvana ja taaperona hän oli superaktiivinen, ei hetkeäkään paikalla ja motorisesti aina ikäisiään edellä kehityksessä.
Eskarissa ja koulun alettua vauhti on hiukan hidastunut, mikä on ollut hyväkin asia - on jaksanut keskittyä koulussa ja mm. käsiala on todella hyvä. Koulu on sujunut hyvin.
Harrastaa futista puolitosissaan.
Nyt on mennyt viikko kesälomaa, ja olemme miehen kanssa ihmeissämme pojan käytöksestä. Tuntuu, että häntä ei kiinnosta oikein mikään. Pyörällä saattaa ajaa puoli tuntia. Jalkapalloon ei koske. Lukee Aku Ankkoja huoneessaan yksin, tai makaa sohvalla katsomassa telkkaria.
Loma on toki lomaa, mutta lapsi ei ole koskaan käyttäytynyt näin.
Kavereita on pihapiirissä jonkin verran, mutta ovat sellaista "wii-tietokone-dvd-porukkaa". Itse olen vielä töissä, ja mieheni hoitaa päivällä pienempiä sisaruksia, joten yhdessä tekeminen (pyöräily, futailu.. tmv.) ei onnistu.
Pitkin viikkoa on koitettu pojalle nätisti sanoa, että kuule, jos tykkäät futiksesta, NYT on sopiva ilma harjoitella omin päinkin - talvella se ei onnistu. Tai ehdotettu vaikka mitä tekemistä. Eilen sitten meni ihan kuppi nurin, kun kuulin että koko päivä oli kulunut nössöttäessä. Tuli ladattua aika täyslastillinen pojalle, joka meni itkien nukkumaan.
Harmittaa itseäkin. Toisaalta haluaisin antaa pojan olla, mutta toisaalta koen, että en voi hyväksyä sitä, ettei jaksa kiinnostua mistään. Jos hyväksyn sen nyt, niin mitä se sitten jatkossa on?
Voiko kiinnostus kaikkeen olla oikeasti lopahtanut? Eihän sitä voi pakotaakaan.
Mitä ihmtettä teen, miten pitäisi käyttäytyä ja motivoida poikaa? Rakastan häntä yli kaiken, ja olen aina ollut ylpeä hänestä, mutta tämä käytös tuntuu ihan vieraalle.
Poikani tietää kyllä, että rakastan häntä sellaisena kuin hän on, sanon sen hänelle usein.