M
"metsämarja"
Vieras
Kiva, keinot vähissä jo nyt eikä murrosikä ole edes alkanut. Poika 9-v on välillä ihan mahdoton. Ottavat pikku veljen kanssa yhteen (7v) ja käyttää aina ihan liikaa voimaa, jolloin vahinkojen määrä suuri. Muutenkin meno välillä poikien kanssa ihan mahdotonta. Iltapalalle joutuvat usein eri aikaan, muuten leivät lentelevät pöydässä. Heittelevät palloa kielloista huolimatta niin että taulut, kirjahyllyn tavarat jne ovat vaarassa. Suihkuun menoa, pukemista jne. vetkuttelee niin että monta kertaa saa sanoa ja patistaa. Parhaiten homma onnistuu siten, että toinen vanhemmista on ihan vieressä seuraamassa touhua eli ei anna homman lähteä lapasesta. Ongelma tässä on se, että vauva on talossa, eikä koko ajan poikia vaan voi olla vieressä vahtimassa. Ulkoa ei tule kun käsketään vaan monta kertaa joutuu sanomaan. Kaikesta hauskinta tässä on se, että poika on aina ollut tosi kiltti ja rauhallinen esim koulussa ja muutenkin. Nyt sitten ilmeisesti koska koulussa ei uskalla olla ihan oma itsensä ja kaverit villejä, kokeilee sitten samaa kotona. Positiivista vahvistamista on kokeiltu; leimoja saa hyvästä käytöksestä--harvoin toimii ja jaksaa innostaa. Pelipäivien menetys käytössä, monesti on viikonkin pelikiellossa, kun koko ajan menettää minuutteja eli tämäkään ei oíkein toimi. Eilen tönäisi pikkuveljen pöytää päin niin että melkein korva lähti irti:/ Tällöin hermostuin ja pistin muutamaksi minuutiksi takapihalle jäähylle. Melkein oli pakkasta, olinko liian julma? Huudettua tulee myös melko usein kun nätisti sanominen ei mene perille. Ajoittain osaa oikein ärsyttää ja on sellainen tahallaan ärsyttävä. Väsyneenä meno myös yltyy, tämän takia meillä tullaan sisälle jo seitsemältä, että sängyssä oltaisiin viimeistään puoli yhdeksän. Tällöin tietysti me vanhemmat ollaan ihan "paskoja" kun muut saavat olla myöhempään ulkona. Joinain päivinä poika on ihan kiva ja kiltti itsensä ja useina päivinä meno menee ihan överiksi. Vinkkejä kaipaisin. Onko muilla 9-vuotiailla jo tällaista esimurrosikää? "mielenkiinnolla" odotan oikeaa murrosikää