Ahdistaa miehen huutaminen!

[harmaana nyt]

Miehen pinna on huvennut aivan olemattomiin meidän lasten kanssa. Hän ei tunnu kestävän enää yhtään huutoa, riitelyä tai sitä että lapsi ei tottele mitä hän sanoo. Siis näitä aivan perusjuttuja kuitenkin uhmaikäisen lapsen kanssa eläessä. Lapset on 3 ja 4,5 vuotiaat, tyttöjä. Pienestäkin lasten välisestä riidasta hän alkaa huutaa ja komentaa aivan järkyttävästi. Käytöksessään ei ole mitään johdonmukaisuutta eikä missään riitatilanteessa kykene asioiden selvittämiseen rauhallisesti tai huutamatta. Käsiksi hän ei käy. Anteeksi hän pyytää aina jälkeen päin. Koitan saada hänet pois riitatilanteista ja sanon että minä selvitän asian, mene sinä toiseen huoneeseen/ulos rauhoittumaan. Näinhän neuvotaan tekemään jos malttinsa menettää lapsen kanssa. Itse on myöntänyt, että eikestä sitä, että ei ole 'tilanteen herra' eli lapsi ei tottele ja tee juuri niin kuin hän sanoo.

Tänään viimeksi aivan mieletön huuto lasten riidan päätteeksi, lapset itkee, mies huutaa, minä koitin pysyä rauhallisena mutta aloin itsekin itkeä. Mies tuli tunnin päästä pyytämään katuvana anteeksi mutta sanoin että tuolla et selviä, tämä asia puhutaan tällä kertaa pidemmän kaavan mukaan. Lapset menossa tänään yökylään, tarkoitus oli mennä kaverien luo iltaa istumaan. Peruin kyläilyn ja sanoin miehelle että tänä iltana meillä on muuta puhuttavaa. Minulle mies ei huuda ja myöntää ja tiedostaa oman pinnansa lyhyyden ja väärän tapansa toimia lasten kanssa näissä tilanteissa. Mutta kun ei kuulemma vaan voi itselleen mitään sitten kun tulee taas tilanne kohdalle.

Mietin voiko tästä puhua neuvolassakaan (viitaten aiempiin ketjuihin aiheettomista ilmoituksista lastensuojeluun), vai päästäänkö heti suurennuslasin alle? Pystymme kuitenkin keskenämme asiasta puhumaan eikä mitään muita ongelmia ole. Vilkkaat lapset + isän lyhyt pinna = huonoakin huonompi yhdistelmä..

 

[vieras]

Inhottava myöntää, mutta itselläni on samanlaisia elkeitä kun miehelläsi. Huudan tosi helposti lapsille. Ja joka kerta mietin, että tää oli viimeinen kerta kun huudan, mutta kun seuraavan kerran menetän hermot niin sama toistuu. En tiedä mikä auttaisi.

Neuvolassa olen puhunut asiasta kyllä.

 

[harmaana myös]

Mun mies ei kestäny vauvan järkyttävää koliikkia ja saattoi huutaa jopa, että "vittu nyt se turpa tukkoon". En olisi ikinä jättänyt häntä vauvan kanssa kahden vaikken tosissani uskonut, että käy kiinni. Puhuin neuvolassa ja neukkatäti oli tukevalla kannalla. Sain jopa vinkkejä.

Mutta nyt kuulostaa siltä, että miehesi mieltä painaa jokin muukin. On tukka täynnä mukuloita ja perhe-elämää. Sinänsä mun mielestä on tervettä, että lapset näkevät, että aikuisetkaan eivät ole täydellisiä, mutta anteeksi pyydetään jos käyttäytyy huonosti.

Olisko järkevämpää mennä tuulettumaan tänään? Koska miehesi on saanut omaa aikaa? Entä sinä? Entä oletteko päässeet ilman lapsia jonnekkin? Kuulostaa siltä, että viikko ilman lapsia tekisi miehelle hyvää.

Meitä on auttanut perheasianneuvottelukeskuksen perheneuvoja. Miehellä meni kuppu nurin siellä käymiseen jo toisella kerralla, mutta ensimmäisestä oli kuitenkin valtavasti apua. Tilanne on tasoittunut huomattavasti ja kaikilla on kotona hyvä olla.

 

[vieras]

Ensinnäkin: neuvola on neuvola, eikä mikään DDR:n ilmiantolaitos. Kysymys on myös siitä, millä tavalla hyväksyy lasten uhmaiän. Tavallaan miehesi on pohjimmiltaan oikeassa. Ei lapsi saa "olla tilanteen herra". Teidän kannattaa puhua yhdessä ja myös jonkun asiaan enemmän perehtyneen kanssa, vaikkapa neuvolassa. Tosin sieltäkin voi tulla pahimmassa tapauksessa vastaukseksi, että se on normaalia ja menee ohi. Kuitenkin se voi jättää myöhempään elämään pahat vaikeudet, jos lapsi oppii olemaan se, joka saa määrätä ja kävele aikuisteb yli. Vielä, jos siinä tilanteessa aikuiset ovat eri mieltä ja toinen hyväksyy kiukuttelun ja toinen ei, niin tilanne on menetetty. Taustalla voi olla muutakin ja ette saa mennä tämän uhmaikätilanteen taakse ja peittää sillä tilannetta. Se voi olla oire jostain syvemmästä ongelmasta, joka pitää käsitellä. Äläkä yritä laittaa tätä suoraan miehen syyksi vain siksi, että hän juuri mielestäsi oireilee. Puhukaa, jos taustalla on jotain, joka voi olla myös sinusta johtuvaa, jotain jota vain ei mies saa sanottua ja jotain mitä itse et huomaa.

 

[ap]

Juuri päätin, että lähden lasten kanssa mummilaan pariksi päiväksi, saa mies olla omissa mietteissään ja touhuissaan. Omaa aikaa saan kunhan sitä älyän ottaa, olen raskaana tällä hetkellä joten kauheasti en jaksa huhkia missään kodin ulkopuolella. En halua mennä kylään sentakia tänä iltana, että asia painna mieltä ja lähtö olisi jo viideltä, kuitenkin miettisin koko ajan tätä juttua enkä todellakaan halua sitä kavereiden kanssa ruotia.

Mies lähti lasten kanssa äsken uimaan, vie sitten tytöt mamman luo..

 

[harmaa]

Aloitus oli "ahdistaa miehen huutaminen". Luettuani mietin taas, miksi miehen huutaminen. Miksi ei lasten uhmaikä tai joku muu. Näissä avauksissa ihmeellisen usein löytyy se kohde juuri miehestä. Kannattaisko joskus asettua sen miehen asemaan ja miettiä miksi mies on ahdistunut ja huutaa.

 

[Longchamp]

Mun isä oli juuri tuollainen

Kun tulin murrosikään niin isin hermo meni niin tiukalle,että alkoi nimittelemään ja lopulta antoi pari selkäsaunaa. Äiti ei regoinut mitenkään ja jopa kielti tämän tapahtumisen. Niin pitkään kun muistan isä on saattanut saada kilareita mitä pienimmistä asioista,muistan miten hän teini-iässä huuti minulle että imuroin väärin! Jos minä olisin ollut äitini niin olisin jättänyt sen miehen,minä ja veljet ollaan saatu elää jatkuvassa pelossa milloin äijä räjähtää seuraavan kerran. Itse olen jo kasvattanut kovan nahan ettei isän huuto ja mesoaminen enää itketä mutta pienempiä sisaruksia jotka asuu vielä kotona sääliittää..

Isä ei kertaakaan ole äidille huutanut,agressio kohdistui aina lapsiin.

Minä en ikinä antaisi lapsieni elää sellaisessa jatkuvassa pelossa ja paineen ilmapiirissä missä itse kasvoin.

 

[ap]

Ensinnäkin: neuvola on neuvola, eikä mikään DDR:n ilmiantolaitos. Kysymys on myös siitä, millä tavalla hyväksyy lasten uhmaiän. Tavallaan miehesi on pohjimmiltaan oikeassa. Ei lapsi saa "olla tilanteen herra". Teidän kannattaa puhua yhdessä ja myös jonkun asiaan enemmän perehtyneen kanssa, vaikkapa neuvolassa. Tosin sieltäkin voi tulla pahimmassa tapauksessa vastaukseksi, että se on normaalia ja menee ohi. Kuitenkin se voi jättää myöhempään elämään pahat vaikeudet, jos lapsi oppii olemaan se, joka saa määrätä ja kävele aikuisteb yli. Vielä, jos siinä tilanteessa aikuiset ovat eri mieltä ja toinen hyväksyy kiukuttelun ja toinen ei, niin tilanne on menetetty. Taustalla voi olla muutakin ja ette saa mennä tämän uhmaikätilanteen taakse ja peittää sillä tilannetta. Se voi olla oire jostain syvemmästä ongelmasta, joka pitää käsitellä. Äläkä yritä laittaa tätä suoraan miehen syyksi vain siksi, että hän juuri mielestäsi oireilee. Puhukaa, jos taustalla on jotain, joka voi olla myös sinusta johtuvaa, jotain jota vain ei mies saa sanottua ja jotain mitä itse et huomaa.

Ei kyse ole pelkistä uhmaikäisen oikuista, vaan lasten välisestä riidasta ja siitä aiheutuvasta huudosta ja metelistä. Ei pelkoa että lapset meillä sanelisivat ehdot ja toimintatavat, rajat on pidetty alusta alkaen. Ovat vain melkoisen itsepäisiä, ironista kyllä täysin isäänsä tulleita tässä asiassa.

En myöskään ole mitään sysäämässä vain mieheni syyksi, mielestäni ei kuitenkaan ole oikein että lapselle huudetaan raivopäisenä tämän itkun yli ja karjutaan olemaan hiljaa. Siinäpä ristiriita, isä huutaa 'Älä huuda!!!'.

Olemme samoilla linjoilla kasvatusasioissa, minun helmoihini ei todellakaan tulla hellittäväksi isää karkuun, en ole mikään hyssyttelijä. Sen sijaan haluan selvittää asiat niin,että lapset ITSE oppivat sopimaan heidän välisiä riitoja. Kasvatusalan ammattilaisena minulla on sekä käytännön- että teoriatietoa.

Ja kuten sanoin, puhumme kyllä asioista hyvinkin paljon, se lienee se valopilkku tässä tilanteessa, asiat eivät jää hautumaan ja mieltä painamaan kenenkään päässä.

Ja mitä aikuisen antamaan malliin tulee, myös itsehillinnän opettelun malli tulee vanhemmilta. Aina ei voi riehua ja huutaa juuri niin kuin itselle sattuu sopimaan tai tuntumaan, toiset ON otettava huomioon.

 

[äippä]

täällä toinen ketä hävettää myöntää, mutta myös minä huudan liian pienestä liian usein. sekä miehelle että lapselle. minäkään en kestä sitä kun mua ei kuunnella(siis kun lapsi ei kuuntele)! enkä sitä että mieheltä ei saa henkistä tukea.

 

[ap]

Aloitus oli "ahdistaa miehen huutaminen". Luettuani mietin taas, miksi miehen huutaminen. Miksi ei lasten uhmaikä tai joku muu. Näissä avauksissa ihmeellisen usein löytyy se kohde juuri miehestä. Kannattaisko joskus asettua sen miehen asemaan ja miettiä miksi mies on ahdistunut ja huutaa.

Kuten kirjoitin, minua ahdistaa nimenomaan miehen huuto LAPSILLE ja hänen kykenemättömyytensä kohdata lapsen kiukku ja huuto. Minua ei lapsen uhma ja lasten väliset riidat ahdista, vaikken niistä nyt suoranaisesti nautikaan. Koitan vain hoitaa tilanteet muutoin kuin huutamalla. Huutaminen tuskin on ainoa ja oikea tapa kasvattaa lasta?