Ahdistaa, parisuhde niin huono

[ahdistaa ja pelottaa]

Eilen illalla sängyssä odottelin unta, niin mies tulee nukkumaan ja sanoo, että hänellä on paha olo koska ei rakasta mua ja arki on niin ankeaa ja on liikaa velvollisuuksia. meni sitten yöunet multakin... tänäkin iltana ollut riitaa. Meillä on taapero, pelottaa eroaminen mutta nykytilanne on ihan paska. :'(

 

["moi"]

kurja juttu, varmasti jokaiselle kai joskus tulee vastaavia ajatuksia. milloin ootte viimeks ollu ihan kahestaan muualla kuin kotona? kotona töitä riittää pikku vkonloppu vaikka kylpylässä tms. vois rentouttaa

 

["a p"]

[QUOTE="moi";27785263]kurja juttu, varmasti jokaiselle kai joskus tulee vastaavia ajatuksia. milloin ootte viimeks ollu ihan kahestaan muualla kuin kotona? kotona töitä riittää pikku vkonloppu vaikka kylpylässä tms. vois rentouttaa[/QUOTE]

Lapsen syntymän jälkeen ollaan kerran oltu ilta teatterissa. toinen kerta suunnitteilla. Tuntuu niin väkinäiseltä alkaa mitään kahdenkeskeistä kylpyläreissua järjestämään, kun mies ei mua yhtään rakasta, ja itse olen katkera ja tunnen itseni hylätyksi.. Kiitos vastauksesta kuitenkin, oli kannustava.

 

["a p"]

tänään olin suunnitellut ja kertonut että teen lettuja iltapalaksi. lapselle piti syöttää puuro ennen lettuja, kysyin että voiko mies syöttää niin paistan letut sillä aikaa. mies tiuskaisi, että sä sitten nukutat sen ja hoidat kaikki iltahommat, hän ei tee enää mitään jos joutuu syöttämään. aloin syöttää ja kysyin (vihaisena) voiko mies sitten paistaa lapselle yhden letun. Huutoa tuli, hän ei itsekään kuulemma syö mitään lettuja, niin miksi pitäisi paistaa. paistoi sitten yhden letun, luultavasti tahallaan pilasi sen, tuli sellainen möykky.. no lapsi tykkäsi silti.
No nyt mies meni nukuttamaan, mä pääsen itkemään tänne, ja kohta varmaan sitten paistan itselleni lettujakin, jee... :'(


tulipa sekavaa tekstiä..

 

[Joxu harmaana]

Kokeilkaa vähän aikaa olla hieman erillään, joku viikko tai kaksi. Eli otatte hieman etäisyyttä asioihin ja toisiinne ja molempien on mietittävä asioita omilla tahoillaan. Tehkää sen jälkeen suhteen kannalta toimiva ratkaisu, nyt älkää tehkö hätiköiden mitään ratkasuja, koska saattaisitte katua niitä myöhemmin. Onko miehelläsi stressiä tai masennusta? Töissä ollu ongelmia? Toki noihin vaikuttaa, niin moni asia. Toivottavasti teidän elämään rauha ja rakkaus löytyy, voimia.

 

["joo"]

höh Onpa ikävä juttu Tuli paha mieli sun puolestasi

 

["a p"]

Kokeilkaa vähän aikaa olla hieman erillään, joku viikko tai kaksi. Eli otatte hieman etäisyyttä asioihin ja toisiinne ja molempien on mietittävä asioita omilla tahoillaan. Tehkää sen jälkeen suhteen kannalta toimiva ratkaisu, nyt älkää tehkö hätiköiden mitään ratkasuja, koska saattaisitte katua niitä myöhemmin. Onko miehelläsi stressiä tai masennusta? Töissä ollu ongelmia? Toki noihin vaikuttaa, niin moni asia. Toivottavasti teidän elämään rauha ja rakkaus löytyy, voimia.

On kai stressiä, mutta enemmän tuntuu kärsivän siitä että töissäkin on nykyään niin tylsää, parhaat työkaverit siirtyneet muualle. Olen kysynyt masennuksesta, mutta kuulemma vain turhautumista tähän tilanteeseen, ei muuta.

Viikon olen muutaman kerran ollutkin lapsen kanssa pois sukulaisillani eri puolella suomea, miehellä on ollut ihanaa aikaa yksin kotona. ehkä tän pitäisi jo kertoa,
mutta mä en halua, en halua että lapseni koti hajoaa :,( Miten mä voin tehdä sen hänelle? Omat vanhempani erosivat kun olin 10 ja oli täyttä paskaa.

 

[miilunen]

kerrompa oman tarinani tähän lyhyesti. olen nyt 30+4 raskaana ja sain puolitoista viikkoa sitten kuulla että mieheni rakastaa ex-tyttöystäväänsä jonka kanssa jäi pettämisestä kiinni jo alku raskaudessa,se sovittiin ja kaikki meni taas hyvin..jonkin aikaa.. mies oli kuitenkin salaa pitänyt yhteyttä exäänsä ja minä kuulin juttuka kylältä joihin mies tiuski että anna ihnisten puhua eläkä raivoa kun asiat ei ole noin.. tosiasiassahan ne oli juuri niinkun olin kuullut.. hänen exänsä haukkui minua ympäriinsä jne jne. hermoni sitten paloi ja otin asioista selvää ja sain tietää totuuden,hetken mieheni kehtasi väittää että ei pidä paikkaansa vaikka oli vedenpitävät todisteet,lopulta myönsi rakastavansa sitä exäänsä ja jätti minut yksin.. arki tuntuu raskaalle ja tuleva pelottaa tsemppistä kaikille samassa tilanteessa oleville!

 

["moi"]

mies on stressaantunut mutta hyysäys ei kyllä siihen auta mitään. hänen pitää nyt itse miettiä omia arvojaan ja mitä haluaa. sulla on minun mielestä selvä ajatus että perhe on tärkeä. en osaa sanoa onko erillään oleminen hyvä, mutta miten ois nämä parisuhdeleirit?
monella nousee karvat pystyyn mutta jos kumpikin haluaa sinne mennä niin keltä se on pois. eikä sinne meneminen tarkoita että on ongelma. moni käy joka vuosi huollattamassa parisuhdetta.
ehdotin sitä kerran kaverilleni mutta sen mies torjui sanomalla että ei meidän suhde niin huonossa jamassa ole. tuli mieleen että ei toi leiri mikään viimeinen oljenkorsi ole vaan mennä jo hyvissä ajoin

 

["a p"]

kerrompa oman tarinani tähän lyhyesti. olen nyt 30+4 raskaana ja sain puolitoista viikkoa sitten kuulla että mieheni rakastaa ex-tyttöystäväänsä jonka kanssa jäi pettämisestä kiinni jo alku raskaudessa,se sovittiin ja kaikki meni taas hyvin..jonkin aikaa.. mies oli kuitenkin salaa pitänyt yhteyttä exäänsä ja minä kuulin juttuka kylältä joihin mies tiuski että anna ihnisten puhua eläkä raivoa kun asiat ei ole noin.. tosiasiassahan ne oli juuri niinkun olin kuullut.. hänen exänsä haukkui minua ympäriinsä jne jne. hermoni sitten paloi ja otin asioista selvää ja sain tietää totuuden,hetken mieheni kehtasi väittää että ei pidä paikkaansa vaikka oli vedenpitävät todisteet,lopulta myönsi rakastavansa sitä exäänsä ja jätti minut yksin.. arki tuntuu raskaalle ja tuleva pelottaa tsemppistä kaikille samassa tilanteessa oleville!

Voi ei mikä tilanne sulla! voimia! Pärjäätte varmasti hyvin vauvelin kanssa kahdestaankin!

 

["a p"]

[QUOTE="moi";27785446]mies on stressaantunut mutta hyysäys ei kyllä siihen auta mitään. hänen pitää nyt itse miettiä omia arvojaan ja mitä haluaa. sulla on minun mielestä selvä ajatus että perhe on tärkeä. en osaa sanoa onko erillään oleminen hyvä, mutta miten ois nämä parisuhdeleirit?
monella nousee karvat pystyyn mutta jos kumpikin haluaa sinne mennä niin keltä se on pois. eikä sinne meneminen tarkoita että on ongelma. moni käy joka vuosi huollattamassa parisuhdetta.
ehdotin sitä kerran kaverilleni mutta sen mies torjui sanomalla että ei meidän suhde niin huonossa jamassa ole. tuli mieleen että ei toi leiri mikään viimeinen oljenkorsi ole vaan mennä jo hyvissä ajoin[/QUOTE]

Mä luulen että menisin mielelläni, mutta voi olla että ollaan liian kriisissä menemään.. joskus srk:n leiriä kattelin, siellä luki että ei akuutissa kriisissä oleville pareille. varmaan pariterapiaa koitetaan, huolettaa vaan, kun olen kuullut että niissä ennemminkin tuetaan eroamaan.

olet oikeassa, hyysäys ei kannata!

 

["a p"]

olen itkenyt lukiessani vastauksianne. mies tuli tuohon säälimään kun itkin, ja pyysi anteeksi. sanoin että haluan olla rauhassa nyt, eilen illallla jo jauhoimme ihan samoja asioita pääsemättä mihinkään.
menen nyt paistamaan pari lettua itselleni, saa kirjoittaa edelleen, tulen vielä lukemaan.

 

["Jasmin"]

Perhe-elämä lasten kanssa on tosi rankkaa... se on kyllä totta varmasti melkein kaikille. Vielä tämä Suomen pimeä aika tekee ihmisten mielistä synkemmän. Minä ainakin tunnistan tämän arjen harmauden ja rankkoihin arkirutiineihin tylsistymisen aina syksy-talviaikaan. Ei huvittaisi hoitaa velvollisuuksia (työt, koti, lapset), mutta pakkohan se on. Toisaalta olen todella tyytyväinen, että minulla on mies ja kaksi lasta sekä vakityö eli miehelläsi on varmasti syvempi kriisi (masennus??) menossa.
Minkä ikäisiä olette? Onko miehesi ollut kuitenkin liian nuori/epäkypsä perustamaan perhettä? Minusta on tärkeää, että yritätte keskustella kaiken kiukun purkautumisen jälkeen. Ja mitä tuohon rakastamiseen tulee, tuo että miehesi ei muka rakasta sinua, on vähän sellaista Kauniit ja Rohkeat liipalaapaa. Ei parisuhteessa lasten kanssa olla mitään Ridgejä ja Brookejä, kyllä ne romanssit on jääneet sinne lapsettomaan aikaan. Perheessä ollaan enemmän kumppaneita, yritetään kannustaa toista jaksamaan rankkaa arkea. Eli lapsen hankinta ja parisuhde on enemmän päättämistä olla yhdessä kuin mitään romanttista rakkautta.
Minua ihan itkettää myös sinun puolestasi, sinä yrität tehdä perheellesi mukavia asioita, mutta miestäsi ei kiinnosta edes yhtä lettua paistaa. Vastuun jakaminen on tärkeää. Ei sitä muuten jaksa. Minulla on kaksi erittäin vilkasta lasta, ilman miestäni en ikinä jaksaisi tätä arkea. Minä yritän järkätä mieheni kanssa parisuhdeaikaa sekä molemmille omaa aikaa. Se on tärkeää jaksamisen kannalta. Tsemppiä sinulle. On hyvä että itket jos itkettää, tunteet on tärkeää käydä läpi.

 

["vieras"]

Voisiko miehelläsi olla pieni kriisi elämän suhteen yleensä? Että millaiseksi elämä on mennyt lapsen myötä ja haluaako perhelämää ja juuri sinun kanssa. Jos kokee olevansa jumissa ja miettii onnellisuuden määrää, onko sitä tarpeeksi? Pienen lapsen kanssa voi olla vaikeita aikoja, kun ei vielä ole asettunut uusi elämä uomiinsa ja tuntuu, että on vain velvollisuuksia. Kun ei vielä ymmärrä, että lapsi on parasta mitä elämässä on, eikä ole vielä halunnut hylätä aiempaa elämää. Siis lapsetonta. Monet vanhatkin parit voivat lapsen myötä erota, kun elämä ja se kumppani onkin ihan toisenlainen kuin kuvitteli. Ja saattaa jopa tuntua, ettei toista enää rakasta kun tunteet hautautuu arjen huminaan.

Nämä ovat vain hakuammuntaa, todelliset syyt tietää vain miehesi. Eihän hänellä ole toista naista?

Minä voin hyvin kuvitella olosi. Olen pahoillani. Olen kokenut suurinpiirtein saman. Olisiko teillä mahdollista mennä puhumaan jonnekkin yhdessä, esim perheneuvolaan? Tai kirkon perheasiainneuvottelukeskukseen? Meillä auttoi perheneuvola hiukan, mutta paras oli ihan vain aika ja se, että tottui tähän. Ja tietenkin kun asiaa pyöritteli niin lopulta kumpikaan ei halunnut eroperhettä, oma hedonismi hävisi ja lapset menee nyt kaiken edelle.

Voimia sinulle. Koita levätä, keksi itsellesi tekemistä ja koittakaa päästä myös yhdessä jonnekkin. Ihan vaikka syömään, iltakävelylle tms. Puhukaa toisillenne.

 

["a p"]

Kiitos vastauksista! Ehkä kirjoituksistani sai kuvan että mies on kamala isä, se ei pidä paikkaansa. Valvottuamme viime yönä pitkään murehtien, lapsi heräsi klo 8 aamulla ja mies mukisematta nousi lapsen kanssa. Itse nukuin kahteentoista. Mies myös leikki lapsen kanssa, luki kirjoja yms kun itse tein muuta päivällä. ehkä sen takia illalla tuli purkaus, kun mies koki, että koko ajan komennetaan. kuitenkin, minusta on inhottavaa tuollainen laskeminen, että "no jos minä syötän puuron niin sinä teet sitten sitä ja sitä" vielä lapsen kuullen, joka pikkuhiljaa ymmärtää koko ajan enemmän asioita ja puhetta.

Niin ja kolmekymppisiä ollaan, ura- ja pikkulapsivaiheessa.. itse vielä kotiäitinä.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";27785934]Voisiko miehelläsi olla pieni kriisi elämän suhteen yleensä? Että millaiseksi elämä on mennyt lapsen myötä ja haluaako perhelämää ja juuri sinun kanssa. Jos kokee olevansa jumissa ja miettii onnellisuuden määrää, onko sitä tarpeeksi? Pienen lapsen kanssa voi olla vaikeita aikoja, kun ei vielä ole asettunut uusi elämä uomiinsa ja tuntuu, että on vain velvollisuuksia. Kun ei vielä ymmärrä, että lapsi on parasta mitä elämässä on, eikä ole vielä halunnut hylätä aiempaa elämää. Siis lapsetonta. Monet vanhatkin parit voivat lapsen myötä erota, kun elämä ja se kumppani onkin ihan toisenlainen kuin kuvitteli. Ja saattaa jopa tuntua, ettei toista enää rakasta kun tunteet hautautuu arjen huminaan.

Nämä ovat vain hakuammuntaa, todelliset syyt tietää vain miehesi. Eihän hänellä ole toista naista?

Minä voin hyvin kuvitella olosi. Olen pahoillani. Olen kokenut suurinpiirtein saman. Olisiko teillä mahdollista mennä puhumaan jonnekkin yhdessä, esim perheneuvolaan? Tai kirkon perheasiainneuvottelukeskukseen? Meillä auttoi perheneuvola hiukan, mutta paras oli ihan vain aika ja se, että tottui tähän. Ja tietenkin kun asiaa pyöritteli niin lopulta kumpikaan ei halunnut eroperhettä, oma hedonismi hävisi ja lapset menee nyt kaiken edelle.

Voimia sinulle. Koita levätä, keksi itsellesi tekemistä ja koittakaa päästä myös yhdessä jonnekkin. Ihan vaikka syömään, iltakävelylle tms. Puhukaa toisillenne.[/QUOTE]
On juuri tällaista kriisiä. Että elämällä ei ole enää mitään ihanaa tarjota, haluaisi kokea vielä rakastumisen huumaa (niin toki minäkin, sehän on ihanaa)..
Meillä on ennen lasta yli kymmenen vuoden vakiintunut suhde, eli ei mitään ensihuumaa olla eletty enää vuosiin..
en usko että on toista naista. muutama ihastuminen on meillä molemmilla ollut suhteemme varrella kyllä, mutta nyt ei pariin vuoteen mitään. mies on töissä ja kotona, joskus harvoin näkee kavereitaan, yleensä urheilevat tai juovat kaljaa..

 

[....]

[QUOTE="a p";27785951]Kiitos vastauksista! Ehkä kirjoituksistani sai kuvan että mies on kamala isä, se ei pidä paikkaansa. Valvottuamme viime yönä pitkään murehtien, lapsi heräsi klo 8 aamulla ja mies mukisematta nousi lapsen kanssa. Itse nukuin kahteentoista. Mies myös leikki lapsen kanssa, luki kirjoja yms kun itse tein muuta päivällä. ehkä sen takia illalla tuli purkaus, kun mies koki, että koko ajan komennetaan. kuitenkin, minusta on inhottavaa tuollainen laskeminen, että "no jos minä syötän puuron niin sinä teet sitten sitä ja sitä" vielä lapsen kuullen, joka pikkuhiljaa ymmärtää koko ajan enemmän asioita ja puhetta.

Niin ja kolmekymppisiä ollaan, ura- ja piku
kulapsivaiheessa.. itse vielä kotiäitinä.[/QUOTE]

Meillä oli miehen kanssa paha kriisi pari vuotta sitten. Siitä ajasta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Olin tosissani lähdössä pois mutta sitten asiat alkoivat selvitä. Seuraavalla kerralla en välttämättä odota niin kauan, ja teen ratkaisu nopeammin. Koska mulla ja lapsella alkoi olla henkisesti hyvin rankkaa. Mutta silloin olin voimaton tekemään mitään päätöksiä. Muista tehdä niin kuin sydämesi sanoo. Yleensä solmut avautuu puhumalla ei mököttämällä.

 

[Teinien äti]

Voimia sinulle. Elämässä tulee aikoja jolloin rupeaa kyseinalaistamaan sitä, että miksi on toisen kanssa kun kaikki on vaan sitä tylsää paskaa arkea. Ärsyttää jopa toisen pelkkä puhetyyli. Ja jossain vaiheessa suhdetta se tulee tapahtumaan kummallekin. Kuulostaa niin kuin tuo vaihe olisi menossa miehelläsi nyt. Itse koin saman asian noin viisi vuotta sitten. Lopulta istuin alas ja mietin miksi olen tuon ihmisen kanssa yhteen mennyt, miksi häneen rakastunut, mitä suhteessamme on hyvää ja mitä huonoa. Lopulta hyvät asiat voittivat huonot No, tänä vuonna sama tilanne olikin mieheni edessä ja hän kertoi, että harkitsee eroa jne. En itkenyt vaan tyynesti kerroin hänelle käyneeni saman läpi jo aikaa sitten (hän oli asiasta suorastaan järkyttynyt...) ja kerroin, että jos hän lähtee en kuole, minä selviän, mutta toivon ettei hän lähtisi. Halasin häntä ja kehoitin miettimään asioita kuten itse aikoinani tein ja annoin hänelle omaa rauhaa. Ei mennyt kauhean kauan kun hän sanoi, että ei missään tapauksessa halua erota. Tuosta on mennyt jo aikaa ja olemme onnellisia. Elämä on täynnä karikoita ja niistä selvitään tai sitten ei.

Toivon, että saatte asian selvitettyä parhain päin ja uudesta vuodesta tulee parempi kuin entinen.

 

[miilunen]

meillä vielä se taustalla että mieheni kanssa olemme kavereita olleet jo ennen yhdessä olo ainakin 6.vuotta ,ei nyt mitään sydän ystäviä mutta kuitenkin.. nyt sitten meni varmasti ystävyyskin josta voi nyt syyttää vaan itseäni kun annoin miehen rakkauden tunnustuksen sekottaa pääni ja rakastuin itsekkin.. No näin uuden vuoden aaton kunniaksi yritän vain katsoa tulevaan avoimin mielin ja hyväksyä tosiasiat hammasta purren..!

 

["vieras"]

Eivätkö nykyajan ihmiset kestä enää lainkaan ankeaa arkea? Vai keskityttekö liikaa toisiinne, jolloin huomaatte vain epäkohdat? Iloa elämään voi tuoda aivan tuntematon ihminen kaupassa tai pankissa tai missä tahansa.

Olen elänyt suhteessani vaikeita aikoja, mutta ne alkoivat helpottaa, kun menin mukaan uusiin harrastuksiin enkä keskittynyt pohtimaan vain suhteeni epäkohtia.