Aina vaan alkoholi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Joku muu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

Joku muu

Vieras
Nyt on pakko päästä avautumaan keskustelupalstoillakin varsin kulutetusta aiheesta: Puolison juomisesta.

Olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja suhde on pääosin ollut hyvä. Tulemme molemmat alkoholistivanhempien perheistä ja kokemuksistamme olemme keskenämme aina puhuneet avoimesti. Molemmat olemme käyttäneet suhteen aikana alkoholia, etenkin alkuvaiheessa kun oltiin vielä melko kakaroita ja kavereiden kanssa piti vielä usein päästä viihteelle. Oma juomiseni on vähentynyt vuosi vuodelta. Mieskin on rauhoittunut paljon mutta juominen on muuttunut yksin kotona tissutteluksi, jota minä en pysty ollenkaan ymmärtämään. Useaan otteeseen olen puhunut asiasta miehelle, hänen mielestään asiassa ei ole ongelmaa ja minä olen päätynyt ajatukseen että olen menneisyyteni takia liian herkkä päihteiden käytölle, pelkään sellaisia tulevaisuuskuvia jotka muistuttavat omasta lapsuudesta. Olen usein puhunut ja toisinaan itkenyt miehelle pelkoani siitä että oma lapseni joutuisi kasvamaan sellaisessa perheessä jossa me olemme kasvaneet. Mies aina tämän ymmärtänyt ja ollut samaa mieltä, hän myös vakuuttanut ettei harrastaisi juopottelua jos kuvioissa olisi lapsia. Minun on ollut vaikea ymmärtää miksi minä en ole riittävä syy vähentää mutta luottanut siihen että mies on tosissaan ja pystyy pitämään lupauksensa.

No, nyt olen raskaana toisella kolmanneksella. Mies on toivonut lasta jo muutaman vuoden, minä hitaammin lämmennyt ajatukselle. Tiedän että on idiottimaista odottaa että joku muuttaisi tapojaan taikaiskusta mutta olen äärimmäisen pettynyt herättyäni siihen todellisuuteen, ettei raskaus ole tehnyt miehen alkoholinkäytölle mitään. Sairautensa takia miehen pitäisi olla tällä hetkellä kokonaan juomatta tai tyytyä hyvin pieniin annoksiin (annos/pvä) mutta mies jatkaa ihan samaan malliin. Viikko sitten mies oli humalassa eikä pystynyt huolehtimaan itsestään sairauden vaatimalla tavalla. Tästä seurasi minulle hyvin suurta ahdistusta, koin eläväni omaa painajaistani. Harkistin vakavissani eroa. Yksin lapsen kanssa jääminen tuntui pienemmältä pahalta. Mies jälkikäteen säikähti pahaa oloani ja sanoi ettei mikään muu ole yhtä tärkeää kuin perheemme, minä ja syntymätön lapsemme. Minä uskoin että mies nyt viimein olisi herännyt ja huomannut ettei hänen juomisessaan ole järkeä.

Vielä mitä. Nyt viikkoa myöhemmin sain miehen kiinni siitä että hän on salaa, ennen kotiin tulemista käynyt juomassa. Ei pahasti mutta niin että huomasin olevan pienessä hiprakassa. Puhuminen tuntuu turhalta. Mies myötäilee sanomisiani, ymmärtää huoleni eikä halua itsekään päätyä samanlaiseksi kuin oma vanhempansa. Edelleen hän kuitenkin vakuuttaa ettei hän ikinä aiheuttaisi omille lapsilleen sellaista, ettei hän tekisi samoja virheitä kuin meidän vanhempamme. Ihmettelee kuitenkin odotanko minä hänen rupeavan absolutistiksi. Aiemmin en odottanut, nyt se alkaa tuntua ainoalta hyvältä ratkaisulta. Yhdenkin oluen näkeminen alkaa jo raivostuttaa.

Tällä hetkellä olen asiasta äärimmäisen ahdistunut. En kestä ajatusta tällaisesta miehestä lapseni isänä. En halua tällaista ihmistä lapseni lähelle. Enkä lähelle itseäni. Olo on petetty. Yhä toivon että mies muuttuisi. Mieheni tietää minun pelkäävän alkoholin ympärillä pyörivää elämää. Olen jo vuosia sitten sanonut ettei hän voi olla osa minun perhettäni jos alkoholi joskus tuottaa ongelmia. Hän itse tulee samanlaisista oloista ja silti.. SILTI kaikesta tästä huolimatta hän ei ymmärrä mitä omalla toiminnallaan tekee.

Haluaisin nauttia raskausajasta ja haaveilla elämästämme lapsiperheenä. Nyt pelko puristaa ja yritän päästä ratkaisuun. Mikään vaihtoehto ei tunnu hyvältä ja pelkään sekä oman, mieheni että lapseni tulevaisuuden puolesta. Meillä piti olla ihana elämä.
 
Töitä tekee ahkerasti. Siitä aina muistaakin mainita ja ilmeisesti tämä miehelle jonkinlainen kriteeri. Niin kauan kuin voi käydä töissä, ongelmaa ei ole... Paitsi että sekä minun että hänen vanhempansa lopettivat työt vasta kun terveys meni pahaksi, sitä ennen vuosikymmeniä alkoholismia.

Alkoholia juo vaihtelevasti. Lomilla meni päivittäin. Joulu meni humalassa, vaikka useaan otteeseen pyysin ettei joisi ainakaan jouluaattona. Tavallisesti vähintään viikonloppuna (pe ja la), monesti kuitenkin myös viikolla muutaman illassa, eli kerrat ehkä 2-6/vko.
 
Huhhuh, miksi teet lapsen tuollaiseen tilanteeseen. En voi kuin ihmetellä näitä naisia. Tiedät, mitä on luvassa. Sitten siitä vasta onkin hankala päästä eroon, kun kuvioissa on lapsi. Ei ymmärrä, ei.
 
Viheliäinen tauti. Vuosikymmenten kokemuksella alkoholismista voin sanoa, että mikään keino ulkopuoliselta juomisen pysäyttämiseksi ei ole auttanut pysyvästi. Muutoksen on lähdettävä alkoholistin omasta tahdosta.
 
Sepä se. Tiedän kyllä olleeni tyhmä.
Itselläni meni aikanaan alkoholin kanssa yli, tiedostin asian ja vähensin alkoholin käyttöä rajusti. Mieheni on aina puhunut asiasta järkevästi. Hän on ollut tietoinen riskeistä ja hän on halunnut samaa kuin minä. Ei hän halua tulla omaksi vanhemmakseen, edelleenkään. Luotin - kyllä, typerästi - siihen että myös hän kykenee tekemään sen päätöksen minkä minä tein. Ilmeisesti ei. Itselleni alkoholin jättäminen oli helpotus, tarvitsin vain herätyksen todellisuuteen.
 
Sepä se. Tiedän kyllä olleeni tyhmä.
Itselläni meni aikanaan alkoholin kanssa yli, tiedostin asian ja vähensin alkoholin käyttöä rajusti. Mieheni on aina puhunut asiasta järkevästi. Hän on ollut tietoinen riskeistä ja hän on halunnut samaa kuin minä. Ei hän halua tulla omaksi vanhemmakseen, edelleenkään. Luotin - kyllä, typerästi - siihen että myös hän kykenee tekemään sen päätöksen minkä minä tein. Ilmeisesti ei. Itselleni alkoholin jättäminen oli helpotus, tarvitsin vain herätyksen todellisuuteen.

Jos jotain positiivista, niin teillä vaikuttaa olevan aiheesta kuitenkin keskusteluyhteys olemassa. Ehkä tätä kautta tilanne olisi vielä käännettävissä.
 
Kyllä voi mies lopettaakin juomisen lapsen syntymään tai pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Mun mies lopetti kokonaan, vaikka aluksi näytti muulta. Oli myös vakuutellut, ettei juo lapsen synnyttyä yhtään. Mun mies joi raskauden aikana joka viikonloppu ja lopetti joskus rv 38 pintaan. Nyt ollaan oltu kohta puolivuotta täysin selvinpäin. Mies saattaa haluta juoda nyt 'kun vielä voi'. Lapsen synnyttyä hän saattaa haluta jonkun korvaavan toiminnan juomiselle. Mun mies pelaa tietokonepelejä korvaavana tekemisenä juomiselle.
 
Tietokonepelejä "korvaavana toimintana". Siistiä, olisipa mullakin tuollainen vaimo niin saisin olla lapsi taas. Mutta ei, mun täytyy olla lasten kanssa, siivotakkin ja tehdä ruokaa jne. Ei ehkä ihan yhtä paljon kuin vaimo mutta melkein. Toisaalta molemmat on töissä ja kouluja käyty molemmat kolmekymppiseksi, eli tämä olikin ehkä oletettavissa. Jos ei nyt ihan "kotiorjaa", niin jonkinlainen housewife olisi kyllä kiva.
 

Yhteistyössä