Tämä on tosi juttu, luin vanhasta Sotaveteraanilehdestä, jonne yksi veteraani oli sen kirjoittanut.
Sota-aikana oli tapana, että naiset lähetteli nimiään ja osoitteitaan sotilaille, kirjeenvaihtoystävän toivossa. Ja niitä kirjesuhteita solmittiinkin runsaasti. Porukassa oli Kalle -niminen mies, joka oli vähän yksinkertainen, ei osannut lukea eikä kirjoittaakaan, mutta hänkin kiinnostui näistä naisten osoitteista. No kirjoitettiin Kallen nimissä yhdelle vähän simppelin oloiselle naiselle ja vastauskin tuli. Kaverit hoiti siis kirjeenvaihdon. Lomalla Kalle lähti naista tapaamaan. Palattuaan lomalta Kalle ilmoitti olevansa nyt kihloissa ja alkoi hommata vihkilomaa. Lapsikin heille syntyisi jo muutaman kuukauden kuluttua. Joku siihen tietysti ehätti epäilemaan, että eihän se nyt Kallen voi olla se lapsi, mutta Kalle alkoi itku kurkussa leuka väpättäen vakuuttaa, että kyllä se on hänen lapsensa, näin sota-aikana kun kaikki muutenkin tapahtuu niin nopeasti. No ei ollut kellään sydäntä muuta väittää, Kalle meni naimisiin, lapsia syntyi lisääkin ja avioliitto oli kuuleman mukaan onnellinen.
Tämä tuli vain mieleen tästä aiheesta. Elämä on monimuotoista. On miehiä, jotka eivät rakasta eivätkä välitä edes omista biologisista lapsistaan. Ja on niitä, joille ei ole mikään kynnyskysymys, onko lapsi oma vai ei.
DNA-testiä vaativat miehet ovat periaatteessa oikeassa. Tämä on kuitenkin hieman arka asia, koska se heittää pariskunnan päälle tietynlaisen epäilyksen varjon. Nainen, joka tietää olevansa ja olleensa uskollinen, voi kokea asian loukkaavana. Ja mies, joka taas vaatii testiä, voi hänkin tuntea itsensä vainoharhaiseksi epäilijäksi, joka ei ole tarpeeksi varma omasta isyydestään ja miehisestä yksinoikeudestaan vaimoonsa. Niinpä toivotaan, että DNA-testi olisi pakollinen, jolloin se koskisi jokaista paria automaattisesti eikä kukaan erottuisi joukosta.
Miksei tätä voisi tehdäkin. Pitää vain muistuttaa, että noiden petturinaikkosten lisäksi päivänvaloon ilmaantuisi sitten myös ne kaikki petturimiehetkin, jotka näin joutuisivat sitten edesvastuuseen tekosistaan. Mikä ei sinänsä ole ollenkaan hullumpi juttu. Jos kerran on olemassa miehiä, jotka tietämättään tai tietoisesti elättävät toisen siittämää lasta, on siis yhtä paljon myös miehiä, jotka lusmuilevat oman lapsensa elättämisestä. Heidät kuuluisi sitten myös seuloa esiin.
kaksi lapsipuolta. Pidän heistä kovasti, uskaltaisinko sanoa että rakastan, ja ainakin lasten käytöksestä päätellen tunteen täytyy olla molemminpuolinen. Uusperheemme toimii, mutta ulkopuolisilta saan kuulla jos jonkinlaista kommentointia ja hyvin ilkeääkin vihjailua sillointällöin. Siksi mukava kannanotto edes joskus lämmittää mieltä!
DD