Minusta ap:n aloitus ja reaktio saamaansa palautteeseen ei ole mitenkään yllättävä tai epänormaali. Uskoon tuloa voi hyvin verrata esim rakastumiseen. Ihminen kokee suurta iloa ja uskoo, että muillakin on mahdollisuus kokea sama. Sen ilonsa ja onnensa haluaa jakaa muiden kanssa. Tosi on, että on äärettömän rasittavaa kuunnella rakastunutta ihmistä, jos oma parisuhde on persiillään tai on eronnut mulkerosta, jonka vuoksi syö psyykenlääkkeitä vielä vuosiakin myöhemmin. Silloin suorastaan ottaa kuupasta, kun joku aurinkoisin naamoin tulee kertomaan omasta onnestaan ja vakuuttaa, että "kyllä sinäkin vielä onnesi löydät". Sellaista onnensa toitottajaa tekisi lähinnä mieli vetää nyrkillä nenään.
Jos rakastuneelle alatkin sanoa, että se ukko on oikeasti ihan paska ja tekee vain pahaa rakastuneelle, niin mitä rakastunut tekee? Viskaa ukon pihalle? Tuskinpa, vaan alkaa puolustella ukkoa. Alkaa selitellä ja perustella, miksi ukko on tosi ihana. Mitä enemmän rakastuneelle väitetään, että hänen onnensa on vahingollista, sitä enemmän rakastunut puolustautuu.
Sama ilmiö on muissakin "hurahduksissa". Esim karppauksessa, kasvissyönnissä, imetyksessä jne. Kun olet vakuuttunut siitä, että jokin on hyvä, haluat jakaa sitä muillekin. Ja jos joudut hyökkäyksen kohteeksi, alat puolustautua. Kun "hurahdus" muuttuu osaksi arkipäivääsi, et jaksa siitä enää hehkuttaa etkä myöskään välitä enää, mitä muut asiasta ajattelevat.