Tämmöiset sairaudenpelkoiset, kuten ap ja t, pelkäävä oikeasti elämää ja itseään. Mieluummin he miettivät kaikkia mahdollisia sairauksia, kuin keskittyisivät tähän hetkeen, elämiseen. Vaikka kuinka heidät tutkittaisiin ihan jokaikisen oireen suhteen ja monella spesialistilla, niin he keksivät uuden sairauden mitä pelätä. Tai eivät usko lääkäriä, tulevat palstalle saamaan edes minipienen epäilyn jostain taudista joka mahdollisesti saattaisi olla. He eivät halua olla terveitä ja elämänkykyisiä, koska silloin he saattaisivat jopa joutua kosketuksiin omien todellisten tunteiden kanssa. Ehkä huomata olleensa väärässä, ehkä joutua tekemään elämässään vaikeita päätöksiä, miettiä onko suhde ok? voiko lapset hyvin? olenko onnellinen työssäni? Mutta ei, he mieluummin keskittyvät johonkin mitä ei ole. Ja pelkäävät, pelkäävät aina vaan, hereillä ja unissaan, ovat pelosta väsyneitä ja saavat psykosomaattisia oireita. Ja lopulta sairastuvat oikeasti, kun kroppa on jo niin pelosta tulehtuneessa tilassa.
Ihminen voi omalla mielellään sairastuttaa itsensä, myöskin joskus parantaa. Positiivinen asenne tekee elämästä hienon ja hyvän, sekä sellaisen, että se on oikeasti eletty niin, ettei mitään tarvitsisi muuttaa. Mutta tuollainen sairauksien murehtiminen etukäteen estää elämisen KOKONAAN. On sama kuin olisi jo kuollut.
Siis kysyn, oi miksi ap. sinä et käy juttelemassa psykologilla? Voisitko miettiä tätä vaihtoehtoa? Ihan todella, vaikka aloittaa terapia, jossa käsittelisit niitä asioita joita nyt pakenet.
En sano, ettekö voisi olla oikesti sairas, mutta siihen ei auta kuin tutkia asiaa. Ongelma on vain siinä, että sinä et tyydy vastaukseen, koska osittain (piilotajuisesti) haluat olla sairas, koska sinulla on sairas olo, mutta se olo on sinun henkinen tilasi. Ymmärrätkö? Joskus kun ihminen ei halua käsitellä mentaalisia ongelmiaan hän sairastuu fyysisesti, koska se on konkreettinen, saa huomioo ja hoivaa. Ja jos sinun fyysinen tilasi parannettaisiin, kehittäisit taas uuden sairauden, koska henkistä tilaasi ei ole parannettu.