Alkuperäinen kirjoittaja mie vaan xx:
No niin, nyt täällä ollaan vaatimassa päiväkotihenkilökunnalta, että lasten kanssa pitää istua lattialla leikkimässä, antamassa syliä eli juuri sitä mitä te töihin kiirehtivät äiditkään ette jaksa antaa edes omille lapsillenne kun kotona ei viihdytä ja olette parempia äitejä kun olette töissä.
Miksi joku päiväkodissa välittäisi lapsistanne enemmän kuin te itse, heille se on vain työtä jonka he toki hoitavat hyvin mutta ei heillä ole mitään rakkauden tunteita lastenne kohtaan vaikka tietysti niin haluaisitte.
Sattuneesta syystä tuttavapiiriini kuuluu monia lastentarhanopettajia, mm. kummankin lapseni kummitädit edustavat tätä ammattikuntaa ja yksikään ei ole vienyt lapsiaan alle kolmivuotiaana tarhaan vaan suurin osa on hoitanut lapsensa itse tai vienyt perhepäivähoitoon.
.
"...olette parempia äitejä kun olette töissä."
Tosi outoa ajattelutapaa. Uskon että suuri osa vanhemmista arvostaa kovasti hoitajien työtä ja se on todella suuri luottamuksen osoitus että tuo lapsensa toisten hoitoon. Tuosta paistaa läpi lähinnä oma huono itsetunto eikä mikään todellinen vanhempien asenne teitä kohtaan.
"No niin, nyt täällä ollaan vaatimassa päiväkotihenkilökunnalta, että lasten kanssa pitää istua lattialla leikkimässä, antamassa syliä..."
Minusta ei ole liikaa kysytty, jos toivoo että hoitsut istuisivat tuolien sijasta lattialla lasten keskuudessa. Kertokaa nyt vielä mikä siinä on niin vastenmielistä tai hankalaa ettei niin voisi tehdä? ainakin se meidän hoitopaikassa onnistuu. Hoitajat "rötköttävät" usein rennosti lattialla (mikä on mielestäni ihana asia!), muksut tuovat välillä leluja näytille, kömpivät syliin ja jatkavat taas leikkejään. Sitten jos joku erikoistilanne tulee, siitä lattialta pääsee ylös.
"mutta ei heillä ole mitään rakkauden tunteita lastenne kohtaan vaikka tietysti niin haluaisitte."
Ihan naurettava väite. En todellakaan haluaisi! Tässä taas perinteisesti päiväkodin täti ymmärtää väärin, että heidän pitäisi rakastaa hoitolapsia. Ei se niin ole, rakkautta saa kotoa ihan tarpeeksi kun hoitopäivät pidetään kohtuullisen pituisina. Osa hoitajista ei onneksi ole niin leipiintyneitä ja heillä on sydäntä mukana työssään. ENkä tarkoita sillä sitä että lapsia pitäisi rakastaa ja jotenkin yrittää korvatata sitä vanhempien antamaa läheisyyttä, rakkautta jne. sitä saa kotona. Mutta että sydäntä niin, että ei pidä lapsia riesana ja sitä koko hommaa vain rankkana ja niiin kamalana ja näkee työssään niitä kiinnostavia ja mukavia puolia, niitä lasten pikku hauskoja juttuja ja kehittymistä.
Joka työssä on puolensa, hyvät ja huonot. On ilo nähdä sellaisia hoitajia jotka selvästi tykkäävät olla lasten kanssa. Sitten osasta taas paistaa se, että ne lapset ja niiden normaalit touhut ovat jotenkin rasittavia, melu ym. Ehkä silloin olisi syytä katsoa peiliin ja miettiä sitä omaa asennetta. Tämä on ammatinvalintakysymys! Jos on lasten kanssa tekemisissä työkseen, niin joo, siinä saa pukea paljon lapsia, saa vaihtaa paljon vaippoja, joutuu ratkomaan riitoja ja kuuntelemaan välillä meteliä. mutta hei, se on tosiaan ammatinvalintajuttu. Toisaalta voisin kuvitella että työssä on myös paljon mukavia ja ihania puolia. Onneksi osa hoitajista osaa selvästi iloita niistä "pikku iloista" joita lasten kanssa toihuttaessa pääsee seuraamaan ja kokemaan. Heillä on sydäntä mukana työssään ja he ovat näin myös ammattitaitoisia. Ei se mitään tähtitiedettä ole olla lasten kanssa ja sen jotenkin vaistoaa että keille homma on pakkopullaa ja riesaa ja keille mukavaa työtä raskaammista puolista huolimatta (joita on joka työssä!). Näyttäkää mulle työ, jossa ei ole raskaampia ja ikävämpiä puolia ja menkää sitten niihin töihin ellei oma työ nappaa.
"monia lastentarhanopettajia, mm. kummankin lapseni kummitädit edustavat tätä ammattikuntaa ja yksikään ei ole vienyt lapsiaan alle kolmivuotiaana tarhaan vaan..."
Useimmat lastentarhan opet (tai hoitajat) joista mainitsit, jäävät kotiin myös siksi, että ei ole taloudellisesti mitään järkeä mennä töihin etenkin jos lapsia on vaikka kaksi saatika enemmän. Ero palkan ja tukien välillä ei ole välttämättä suuren suuri kun ottaa huomioon työssäkäynnin kulut (ne hoitomaksut esim). Sosiaalinen paine jäädä kotiin on todennäköisesti myös hyvin paljon voimakkaampi kuin monilla muilla aloilla. Ja toisaalta miksi mennä töihin jos se on sitä samaa kuin kotona mutta toisten lasten kanssa? Niin moni varmaan myös ajattelee. Toisin se on työssä, joka on Ihan jotain muuta kuin mitä kotielämä. Silloin se tuo hyvää vastapainoa.
Kaiken kaikkiaan tekstistäsi paistaa hyvin negatiivinen asenne vanhempia ja työtäsi kohtaan. Jos pelkkä lattialla lasten kanssa istumisen (tuolien sijasta) toive saa sinut haukkumaan työssäkäyviä vanhempia, niin miksi teet sitä työtä? Joku asenteessa nyt mättää.
. Heh... eipä tällaista ole näkynyt kaveripiirini kotiäideissä. Yleensä he lähtevät "vaunulenkille" lähimpään ostosparatiisiin kaffettelemaa, surfaaavat netissä, tekevät kotihommia. Niistähän ne superlapset tykkäävät!