akateemiset äidit: miten pitkä kotonaoloaika

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ristipaineita riittää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hurjalta kuulostaa nämä ulkosuomalaisten tilanteet. Ei Suomessakaan ennen ollut näin pitkiä äitiyslomia, mutta onneksi nykyään tilanne on todella hyvä. Vaikka vauvani olisi mahdollisesti pärjännytkin jo muutaman kuukauden ikäisenä päivät ilman äitiä, niin minä en olisi kyllä mitenkään kestänyt olla erossa vauvastani. Olisin varmasti seonnut. Työnteosta ei ainakaan olisi tullut yhtään mitään, kun olisin vain murehtinut pienen kääröni puolesta. Lisäksi tissini olisivat räjähtäneet päivän aikana. Täysimetin lapsiani 6 kk ikäisiksi.
 
Mä en ole äitiyslomaa pitänytkään, yrittäjän on vaikea ja mun tapauksessa mahdotonta löytää sijaista. Maailma kun ei pysähdy vauvan syntymään ja jatku sitten kun lapsi on kolmevuotias.. Sitä on vain "tavallisen" työntekijän joskus vaikea ymmärtää.
Vauva on kulkenut mukana hommissa, koska työnkuvani sen mahdollistaa.Helppohan pikkuisen kanssa on liikkeellä olla. Isomman kanssa se ei enää onnistuisikaan. Pikkuinen jää sisarusten kanssa kotiin kunhan rintaruokinnan lopetan.
Tunnen olevani hyvä äiti lapsilleni, laatuaikaa vietämme paljon ja kun työaika on ohi, niin silloin en netissä surffaile enkä lehtiä lue vaan keskityn lapsiin ja heidän leikkeihinsä.
Tuomitsevia kommentteja en vauvan kanssa töissä olemisesta ole saanut tai sitten kukaan ei ole uskaltanut niitä sanoa. En kyllä välitäkään muiden mielipiteistä, tämä sopii meidän perheelle. Olen myös huomannut sen, että töissäkäynti on jotain mitä todellakin tarvitsen. Kotonaoleminen 24/7 ei todellakaan sovi minulle. Kotiäitiys on mielestäni myös uravalinta ja kaikki kunnia kotiäideille, se on rankkaa työtä!!
 
Menin töihin ekan lapsen jälkeen, kun hän oli 1,5 vuotias. Sen jälkeen olin töissä vuoden verran, jonka jälkeen jäin uudestaan äitiyslomalle. Sen jälkeen olinkin kotiäitinä noin 2 vuotta, sillä muutimme miehen työprojektin perässä ulkomaille. Siellä en työskennellyt, vaan ainoastaan opiskelin paikallista kieltä ja kuskasin lapsia paikallisiin kerhoihin yrittäen luoda kontakteja "alkuasukkaisiin".

Omalla kohdallani pitkähkön kotiäitinä olon mahdollisti se, että miehellä on hyvä palkka ja toisaalta ehdin olla työelämässä mukana 6 vuotta täysillä pitkää päivää tehden ennen ekan lapsen syntymää. En koe, että jäin paitsi mistään mielettömän oleellisesta. Tarkoitus on olla nyt töissä siihen asti, kunnes esikoinen menee kouluun, jonka jälkeen alan tehdä 6 h/pv. Työpaikallamme (iso organisaatio) työnantaja ei kauhean ilahtunut ole osa-aikaisesta työstä ja moni äiti joutuukin tekemään urakkatahtia 8 h työt 6 tunnissa. Toisaalta eräskin kollegani sanoi, että ennen pääsi klo 16 sijasta lähtemään kotiin klo 18, joten nyt siis pitäisi päästä lähtemään klo 14, mutta joskus lipsahtaa klo 16:een tai joskus pitää ottaa läppäri kotiin viikonlopuksi.

Ainakaan omalla alallani en koe, että yksittäisten vuosien poissaolo työstä olisi katastrofi, koska kuitenkin työura on ehtinyt olla hyvällä mallilla jo ennen äitiyttä. Itse suhtaudun asiaan myös niin, että tiedän olevani hyvä työntekijä ja minulla on työuraa jäljellä vielä kolmisenkymmentä vuotta, joten ehdin kyllä tekemään töitä vielä urakalla.

Sen verran työni vaikuttaa asiaan, että en halua enää enempää lapsia. Mieli tekisi vielä yhtä, mutta työn ja perheen yhdistäminen on aika paljon organisointia vaativaa, koska mieheni reissutyö tarkoittaa sitä, että käytännön vastuu kodista lankeaa minulle. Tarkoituksena on lähivuosina tehdä niin, että mies hengähtää työelämästä vähän ja silloin minä pystyn panostamaan uraani. Toisaalta lapset kasvavat, joten päivähoidosta hakemista jne ei tule olemaan niin paljoa. En silti pysty ottamaan vastaan reissaamista vaativaa työtä niin kauan, kun miehen työ on liian vaativaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Liila:
Ei Suomessakaan ennen ollut näin pitkiä äitiyslomia, mutta onneksi nykyään tilanne on todella hyvä.

Jaa, no onhan tilanne tietenkin tavallaan hyvä, ansiosidonnaista päivärahaa saa kohtuullisen pitkän ajan. Musta Suomen systeemissä on huonoa se, että pitkät vapaat kaatuvat pääsääntöisesti äideille, todella harva isä pitää muutamaa kuukautta enempää vapaata. Poikkeustapauksia tietenkin on, ja hyvä niin, saisi olla enemmänkin... Lisääntymisikäisten naisten työmarkkina-asema on selvästi huonompi kuin vastaavanikäisten miesten, palkat pienempiä, enemmän määräaikaisia työsuhteita jne.

 
Olin kotona siihen asti, kunnes kuopus oli 3-vuotias. Esikoinen oli silloin vajaa 6-vuotta ja hän ehti olla pätkän päivähoidossa ennen kuopuksen syntymää, koska opiskeluni olivat kesken. Jälkeen päin olen iloinen, että olin kotona pitkään, oli hyvä ratkaisu meidän perheelle. Tosin joskus huvitti, kun joku kommentoi, että eikö sinustakin olisi jo ihan kiva mennä töihin... Syyllistystä siis enemmän siihen suuntaan. :) Kolmas lapsi syntyy alkuvuodesta ja olen tässä välissä ehtinyt olla jo useamman vuoden töissä. Toiveissa olisi, että voisin taas olla kotona tai vähintäänkin osittaisella hoitovapaalla (esim. konsulttihommia voisi tehdä keikkaluonteisesti) siihen parin vuoden ikään asti. Koskaanhan ei toki tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Miehen palkka on hyvä, joten pärjätään kyllä taloudellisesti, jos tämä talouden taantuma ei kovin syvälle mene... ;) Itse uskon, että ehdin töitä tehdä myöhemminkin, kun olen vasta kolmekymppinen. Eläkeikäänhän on vielä toiset 30-v. ja ylikin!

Nämä on vaan niitä asioita, joissa ei ole oikeaa ratkaisua, joka sopisi kaikille. Toisilla meinaa pää levitä kotona oloon ja silloin on varmasti koko perheelle parempi, että äiti tekee sen ratkaisun, jonka myötä voi paremmin.
 
Meillä näin: minulla myös oli työpaikka, jossa organisaatiot muuttuivat parikin kertaa vuodessa, itse olin päällikkö tehtävissä. Esikoisen kohdalla palasin töihin hänen ollessa 8,5kk, teimme mieheni kanssa niin, että hän oli kotona 3-4pv/vk ja minä 1-2pv, saimme järjestelyn toimivaan erittäin joustavien esimiesten ansiosta ja tämä toimi tosi hyvin. Tarhaan esikoinen meni kun täytti 1v.
Toista aloin odottaa aika nopeasti ja äitiyslomalle jäin esikoisen ollessa 1v10kk ja hän jäi kotiin minun ja vauvan kanssa.
Toistamiseen palasin töihin kuopuksen ollessa 8,5kk ja nyt jäi isä hoitamaan kokonaan 2 kuukaudeksi. Sen jälkeen hankimme lapsille tutun hoitajan kotiin (mummo) joka hoiti lapset kunnes kuopus oli 1v3kk, jonka jälkeen lapset aloittivat tarhan.

Itse totesin puolen vuoden töissäolon jälkeen, että homma ei enää ollutkaan makuuni ( johtuen paljon perhearvojen arvostuksen puutteesta ) ja vaihdoin nykyiseen työpaikkaan, joka toimii paremmin tällä saralla, vaikka olenkin esimiestehtävissä.

Me tienataan molemmat kohtuullisesti ( mies n. 5000€ ja itse n. 3000€ ). Taloudellisesti olisin voinut toki olla kotona pitkäänkin, mutta johtuen monista syistä olemme päätyneet näihin ratkaisuihin, helppoja toki päätökset eivät ole olleet ja saaneet osakseen arvostelua kovastikin.
Itse olen miettinyt tämän asian niin, että tällä tulotasolla saamme maksettua asuntolainamme ( 2v sitten rakennettu omakotitalo ) kokonaan siihen mennessä kun esikoinen menee kouluun ja siinä vaiheessa jään vähintään osittaiselle hoitovapaalle tai sitten vuorotteluvapaalle ( olen ollut työelämässä yli 10v ) ja olen läsnä tässä myöskin tärkeässä elämänvaiheessa, ilman taloudellisia huolia.

En koe jääneeni paitsi mistään tärkeästä, vaikka olen ollut töissä. Isälle on muodostunut erityinen side lapsiin, kun hän on saanut olla kotona hetken, kun he ovat olleet pieniä, samoin mummolle aika oli todella tärkeää, kun hän sai hengähdystauon omista töistään ja vietti omien sanojensa mukaan lomaa lastemme kanssa.
Itse olen aina mennyt töihin 6-7 aikaan, joten olen kotona viimeistään k.15. Nyt kun lapset ovat tarhassa, mieheni vie heidät k.8 ja minä haen viim. k.15. yhdessäoloaikamme kotona on mielestäni aivan riittävä, koska olemme sopineet mieheni kanssa, että omat menomme ja harrastuksemme, mihin lapset eivät voi tulla mukaan, ovat jäissä seuraavat pari vuotta.

Näillä eväillä vietämme mielestäni oikein hyvää elämää kaikki osapuolet, vaikka toki raskasta se välillä on, mutta mielstäni hyvinkin sen arvoista. Minusta on mukava käydä töissä ja nautin vapaa-ajasta, viikonlopuista ja lomista perheen kesken.

Mitenhän vinksallaan se minun arvomaailma oikein on?
Nykyisen työnantajani mielestä ei ilmeisesti kovinkaan pahasti, kun minut töihin ottivat, vaikka täällä vaalitaan aika voimakkaasti kristillistä perinnettä. Tätä työpaikkaa tuskin olisin saanut, ellen olisi ollut jo valmiiksi töissä, koska hakijoita oli kolmisen kymmentä ja rekrytointiprosessi todella tiukka.

Eli loppupelissä olen mielestäni tehnyt aika hyviä valintoja, joita tuskin alan myöhemmin katumaan, kun en tähänkään mennessä ole tätä katumista harjoittanut. Ja en todellakaan aio olla seuraavia 30v putkeen töissä, vaan on niitä muitakin mahdollisuuksia hengähtää töistä kuin hankkimalla parkuva pikkuvauva kotiin!

Äiti ja lapset 05 ja 07
 
u.r.a.:lle, täällä yksi "pätkätyöläinen" humanisti asiantuntijatehtävissä, olen akateemikko siinä missä muutkin : ) Sinulla on aika ärsyttävä tapa jaotella ihmisiä koulutuksen mukaan!
Minä aion olla kotona tämän kakkosen kanssa juuri niin pitkään kuin hyvältä tuntuu, pari vuotta vähintään. Ammattitaito ei siinä ajassa katoa ja halutessani voin tehdä hommia myös kotoa. Ei se akateemisuus todellakaan ole se avainsana, vaan oma asenne ja arvot. Mulle on perhe uraa tärkeämpi ja taloudellisesti myös mahdollinen. Jokainen valitkoon sen, mikä itselle sopii parhaiten, älkää välittäkö muiden mielipiteistä!
 
Oman ja ystäväpiirin sekä työkavereiden kokemusten perusteella sanoisin, että uraäidin olisi järkevämpää työn kannalta olla pois lyhyehköjä pätkiä kerralla (esim. 1,5 - 2 v), vaikka niitä pätkiä sitten olisikin 2 tai 3. Jos taas sen sijaan on pois kerralla putkeen esim. 7 vuotta, niin se jo vaikuttaa asiaan. Kannattaa myös muistaa, että niin pitkän poissaolon jälkeen työnantajalla ei ole velvollisuutta ottaa työntekijää takaisin samaan työhön, vaan työnkuva on voinut muuttua aivan radikaalisti. Välttämättä myöskään työkaverit eivät katso hyvällä, jos joku tulee "pystymetsästä" opettelemaan, kun kaikki on ehtinyt poissaollessa muuttua.

Tietysti on erilaisia työnantajia. Joillakin aloillahan omien lasten hoitaminen on hyväksi uralle (esim. opettajat, lastentarhanopettajat, jotkut sosiaalialat), koska se sivuaa omaa osaamista. Välttämättä työt eivät muutu radikaalisti pitkänkään poissaolon aikana. On kuitenkin paljon sellaisia ammatteja, joissa työnkuva muuttuu paljon, nopeasti ja usein. Jos viihtyy kotona hyvin eikä kaipaa huippu-uraa, niin se toki pitää hyväksyä ja hakeutua sellaisiin tehtäviin, joissa riittää se kasista neljään työnteko eikä reissaamista ole.

Työajan joustoja kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja usein työtä voi tehdä myös kotona. Myös tuo rytmittäminen, että toinen menee aikaisin töihin ja toinen myöhään mahdollistaa sen, että lasten päivä tarhassa on meidän lapsilla "vain" 8 tuntia.

Tietysti täytyy asettaa rajat, ettei pala loppuun. Meillä esim. kerran kuukaudessa on läppäritön viikonloppu, jolloin kumpikaan ei avaa tietokonetta kertaakaan. Olemme myös miehen kanssa sopineet, että asiakasillalliset ja "seuraneitinä" olemiset jätetään minimiin. Se yhteinen aika on arvokasta ja proosallisesti kaivamme kalenterista aikaa toisillemme, joten sitä aikaa ei raaski käyttää saunailtoihin, ryyppyreissuihin tms. kaverihauskanpitoihin. Meillä miehen kanssa on sovittu, että pienet lapset + kummankin halu tehdä uraa + halu pitää parisuhteesta huolta vaatii joustoja ja uhrauksia, joten uhrauksia on juuri kieltäytyminen ei-pakollisista menoista.

Meidän valinta on myös se, että asumme rivitalossa, joka on huoleton asumismuoto (ei lumitöitä, ei remontteja). Asumme palveluiden lähellä hyvien yhteyksien varrella, joten lapsia ei tarvitse kuskata muutaman vuoden päästä kouluun, kavereille eikä harrastuksiin. Myös siivouspalvelua käytämme.

Minulla myös työntekoa takana ennen lapsia noin 5 vuotta ja vakituinen työ, joten oli paljon levollisempi olo lähteä äitiyslomalle kuin jos työuraa olisikin ollut vasta 1-2 vuotta. Omalta osaltani äitiyslomille jäämistä on auttanut se, että esimieheni on myös "lapsellinen" ja ylipäätään työyhteisössämme vain harvalla ei ole lapsia, joten äitiyslomia tai kieltäytymistä saunailloista ei ole tarvinnut perustella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ystäväpiiristä koettua:
Oman ja ystäväpiirin sekä työkavereiden kokemusten perusteella sanoisin, että uraäidin olisi järkevämpää työn kannalta olla pois lyhyehköjä pätkiä kerralla (esim. 1,5 - 2 v), vaikka niitä pätkiä sitten olisikin 2 tai 3. Jos taas sen sijaan on pois kerralla putkeen esim. 7 vuotta, niin se jo vaikuttaa asiaan. Kannattaa myös muistaa, että niin pitkän poissaolon jälkeen työnantajalla ei ole velvollisuutta ottaa työntekijää takaisin samaan työhön, vaan työnkuva on voinut muuttua aivan radikaalisti. Välttämättä myöskään työkaverit eivät katso hyvällä, jos joku tulee "pystymetsästä" opettelemaan, kun kaikki on ehtinyt poissaollessa muuttua.

Totta, että lyhyemmät kotijaksot voivat olla helpompi työn kannalta, mutta toisaalta työnantaja joutuu silloin moneen kertaan etsimään sijaista ja perehdyttämään vakityöntekijää uudelleen. Jos on pitempään kerralla pois ja sitten tulee "jäädäkseen", niin ne siinä välissä vaikka 2 kertaa vuodessa olleet organisaatiomuutokset ja kehitysvaiheet ovat enää vain vettä Vantaanjoessa ja palaava työntekijä voi opetella vain sen juuri nyt olennaisen uuden.

Työnantajan velvollisuus ja ETU on perehdyttää sekä uudet että palaavat työntekijät kunnolla. Ihan sama se on joka kerta, kun tekijä vaihtuu, olipa talosta tai talon ulkopuolelta, perehdyttämistä tarvitaan. Siihen on vain työnantajan ja työntekijöiden suhtauduttava.

Eivät kaikki koko ajan töissä olleetkaan ole omaksuneet muutoksia saumattomasti ja ongelmitta. Monissa organisaatioissa ongelmana on, ettei niitä työssä oleviakaan perehdytetä ja sitouteta kunnolla muutoksiin, jolloin vanhat tavat jäävät elämään lumelämää siellä käytävillä ja osa työntekijöistä haikailee jatkuvasti vanhan perään. Poissa ollut on yleensä avoimempi opettelemaan uudet jutut ja äskettäin hyvin perehdytettynä voi päinvastoin auttaa johtoa saamaan muutokset läpi toimintaan.
 
Onpa kurjaa, jos vauva pitää laittaa hoitoon jo kymmenkuisena vanhempien urien takia. Tuon ikäinenhän on vasta vauva, joka ei kaipaa mitään muuta kuin turvallista, rauhallista kotielämää isän tai äidin kanssa. Totta, olen kamala ja aloin heti syyllistää, mutta itse, akateemisena ja kunnianhimoisena, suhteellisen uraorientoituna, en tätä voi ymmärtää. Miksi hankkia lapsia, jos lapsenhoito pitää melko pian syntymän jälkeen ulkoistaa?

Itse en ole päällikkö, enkä esimies, mutta vähempikin riittää. Lasten vuoksi voin luopua titteleistä, koska ehdin olemaan työelämässä monet monituiset vuodet ja tehdä uraa. Kun lapset ovat koulussa ja kaverit vanhempia tärkeämpiä, on aikuisten vuoro panostaa enemmän työelämään. On sääli, ettei tätä tajuta nykymaailmassa.
Oma akateeminen äitini sanoo nyt, 60-vuotiaana, katuvansa, ettei enempää ollut meidän lasten kanssa ollessamme pieniä. Lapset ovat pieniä vain hetken, sitä hän minulle korostaa - ja sen olen jo huomannutkin. Itselläni on 8kk tyttö ja 2,5 poika, ja kotona viihdymme. Tarhan esikoinen aloittaa syksyllä ja kuopus hieman myöhemmin.
 
Näissä keskusteluissa menee aivan liian usein puurot ja vellit sekaisin. Olen itse kyllästymiseen saakka kuullut vääristä arvoista jne. Ikään kuin se, että tietää olevansa äiti, joka ei jaksa olla vain ja ainoastaan kotona aina / pitkään, auttamattomasti kertoisi siitä, että arvot ovat päälaellaan. Perhe voi olla silti arvona ykkönen, vaikka ajoittain töihin kaipaisikin tai siellä aikaansa viettäisi. Onko kotona hulluna siivoava äiti parempi kuin töissä käyvä? Siis ääriesimerkkeinä.

Minä olen akateeminen äiti ja ura hyvin tärkeä - ei tosin lastani tärkeämpi. Töitä aloin tehdä äitiyslomalla lapsen ollessa 1,5 kuukautinen, mutta kotoa käsin ja vain lapsen nukkuessa, noin 6 h viikossa töitä. Lapsen ollessa 3 kk aloin tehdä satunnaisia keikkoja kodin ulkopuolella (1 krt / 2vkossa tai 1 vkossa, muutama tunti kerrallaan). Tällöin lapsi ollut isänsä tai mummojensa kanssa.

Näin on hyvin toiminut, mutta toki vain silloin, jos äiti jaksaa. Minulla on toistaiseksi ollut hyvin nukkuva lapsi, joten en itsekään ole ollut väsynyt. Jos lapsi olisi ollut hyvin vaativa, olisin toki keskittynyt vain hänen hoitoonsa ja omaan jaksamiseeni. Nyt akkuja on riittänyt muuallekin, mistä olen ollut hyvin iloinen. Vaippojen ja maitojen sekaan hetki aivoille purtavaa on tehnyt minulle hyvää myös äitinä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Karroliina:
Onpa kurjaa, jos vauva pitää laittaa hoitoon jo kymmenkuisena vanhempien urien takia. Tuon ikäinenhän on vasta vauva, joka ei kaipaa mitään muuta kuin turvallista, rauhallista kotielämää isän tai äidin kanssa. Totta, olen kamala ja aloin heti syyllistää, mutta itse, akateemisena ja kunnianhimoisena, suhteellisen uraorientoituna, en tätä voi ymmärtää. Miksi hankkia lapsia, jos lapsenhoito pitää melko pian syntymän jälkeen ulkoistaa?

Itse en ole päällikkö, enkä esimies, mutta vähempikin riittää. Lasten vuoksi voin luopua titteleistä, koska ehdin olemaan työelämässä monet monituiset vuodet ja tehdä uraa. Kun lapset ovat koulussa ja kaverit vanhempia tärkeämpiä, on aikuisten vuoro panostaa enemmän työelämään. On sääli, ettei tätä tajuta nykymaailmassa.
Oma akateeminen äitini sanoo nyt, 60-vuotiaana, katuvansa, ettei enempää ollut meidän lasten kanssa ollessamme pieniä. Lapset ovat pieniä vain hetken, sitä hän minulle korostaa - ja sen olen jo huomannutkin. Itselläni on 8kk tyttö ja 2,5 poika, ja kotona viihdymme. Tarhan esikoinen aloittaa syksyllä ja kuopus hieman myöhemmin.

Ja sinun tapasi se on sitten se ainoa oikea?

Aika monella äidillä, oli akateeminen tai ei, tai johtotehtävissä tai ei, on taloudellisista syistä pakko mennä töihin vanhempainvapaan päätyttyä kun vauva on sen 10 kk vanha. Ei kertakaikkiaan kaikilla ole mahdollisuutta jäädä hoitovapaalle vaikka kuinka haluaisi. Älä siis ala syyllistämään äitejä tästä.

Samoin on olemassa äitejä, jotka voivat henkisesti paremmin voidessaan käydä töissä. Lapsellehan on parempi se hyvinvoiva äiti. Vai väitätkö, että äiti joka kärsii kotona olosta "lapsen parhaaksi" on loppujen lopuksi lapselle hyvä?

Kaikki äidit eivät myöskään viihdy kotona niin kuin sinä, vaan kaipaavat sitä työnteon tuomaa tyydytystä elämäänsä. Eikä se tarkoita ettäkö lapset eivät olisi tärkeimpiä?

ps. Jos kerran viihdyt kotona niin hyvin lasten kanssa, miksi viet toisen lapsen kuitenkin tarhaan aiemmin? :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Voi jestas sentään:
Alkuperäinen kirjoittaja Karroliina:
Oma akateeminen äitini sanoo nyt, 60-vuotiaana, katuvansa, ettei enempää ollut meidän lasten kanssa ollessamme pieniä. Lapset ovat pieniä vain hetken, sitä hän minulle korostaa - ja sen olen jo huomannutkin. Itselläni on 8kk tyttö ja 2,5 poika, ja kotona viihdymme. Tarhan esikoinen aloittaa syksyllä ja kuopus hieman myöhemmin.


ps. Jos kerran viihdyt kotona niin hyvin lasten kanssa, miksi viet toisen lapsen kuitenkin tarhaan aiemmin? :)

Tuota minäkään en voi ollenkaan ymmärtää, että pannaan toinen lapsi tarhaan, vaikka äiti on toisen lapsen kanssa kotona.
 
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan täysin kommentissa "Lapsellehan on parempi se hyvinvoiva äiti." Kärkkäimpiä muiden kritisoijia tuntuvat olevan nämä "täydelliset perheelleen omistautuneet marttyyriäidit", jotka ovat kotona pitkään, eivät jaksa huolehtia omasta ulkonäöstään, kun "se ei ole enää tärkeää kun lapset ovat minulle kaikkein tärkeintä", parisuhteesta ei pidetä huolta, ei-perheelliset ystävät jäävät ja koko elämä pyörii lasten tekemisten ympärillä ja niistä kertoessa. Olen itsekin äiti, jolle lapsi on rakkain ja tärkein asia maailmassa, mutta minulla on muutakin elämää (mies, työ, liikunta, ystävät) enkä koe että olisin lapselleni ainakaan sen huonompi äiti sen vuoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Voi jestas sentään:
Aika monella äidillä, oli akateeminen tai ei, tai johtotehtävissä tai ei, on taloudellisista syistä pakko mennä töihin vanhempainvapaan päätyttyä kun vauva on sen 10 kk vanha. Ei kertakaikkiaan kaikilla ole mahdollisuutta jäädä hoitovapaalle vaikka kuinka haluaisi. Älä siis ala syyllistämään äitejä tästä.

...mutta "akateemisella" äidillä on useammin taloudellinen mahdollisuus jäädä kotiin pitemmäksi aikaa, kun palkka saattaa alkaa nelosella. Paitsi tietysti jos on ympäröinyt itsensä kalliilla tavaroilla ja talolla.

Anteeksi kärjistys, mutta pienituloisena opiskelijana perheensä perustanutta hieman ihmetyttää korkeassa asemassa olevien ihmisten selittely, että taloudellisista syistä on "pakko" mennä töihin lapsen ollessa vielä vauva.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valt.maist.:
Alkuperäinen kirjoittaja Voi jestas sentään:
Aika monella äidillä, oli akateeminen tai ei, tai johtotehtävissä tai ei, on taloudellisista syistä pakko mennä töihin vanhempainvapaan päätyttyä kun vauva on sen 10 kk vanha. Ei kertakaikkiaan kaikilla ole mahdollisuutta jäädä hoitovapaalle vaikka kuinka haluaisi. Älä siis ala syyllistämään äitejä tästä.

...mutta "akateemisella" äidillä on useammin taloudellinen mahdollisuus jäädä kotiin pitemmäksi aikaa, kun palkka saattaa alkaa nelosella. Paitsi tietysti jos on ympäröinyt itsensä kalliilla tavaroilla ja talolla.

Anteeksi kärjistys, mutta pienituloisena opiskelijana perheensä perustanutta hieman ihmetyttää korkeassa asemassa olevien ihmisten selittely, että taloudellisista syistä on "pakko" mennä töihin lapsen ollessa vielä vauva.

Ei se kotihoidon tuki ole yhtään isompi kuin muillakaan, sehän ei ole tuloihin sidottu ollenkaan. Eli alle 300 euroa miinus verot ei riitä mihinkään. Kaikissa kunnissa kun ei makseta kuntalisiä ollenkaan.

Ja totta, isompi palkka, isommat menot. Huomaat kyllä itsekin että tulojen kasvaessa kyllä ne menotkin tuppaavat kasvamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valt.maist.:
Alkuperäinen kirjoittaja Voi jestas sentään:
Aika monella äidillä, oli akateeminen tai ei, tai johtotehtävissä tai ei, on taloudellisista syistä pakko mennä töihin vanhempainvapaan päätyttyä kun vauva on sen 10 kk vanha. Ei kertakaikkiaan kaikilla ole mahdollisuutta jäädä hoitovapaalle vaikka kuinka haluaisi. Älä siis ala syyllistämään äitejä tästä.

...mutta "akateemisella" äidillä on useammin taloudellinen mahdollisuus jäädä kotiin pitemmäksi aikaa, kun palkka saattaa alkaa nelosella. Paitsi tietysti jos on ympäröinyt itsensä kalliilla tavaroilla ja talolla.

Anteeksi kärjistys, mutta pienituloisena opiskelijana perheensä perustanutta hieman ihmetyttää korkeassa asemassa olevien ihmisten selittely, että taloudellisista syistä on "pakko" mennä töihin lapsen ollessa vielä vauva.

Yhdyn edelliseen. Meidän perhe on elänyt miehen tilistä jo kuusi vuotta kun olen ollut kotona lasten kanssa ja tehnyt vain satunnaista viikonloppukeikkaa. Eikä kiitos vastauksia: "miten kehtaat elää miehesi siivellä". Sitäkin nimettömänä tulee, en kyllä ymmärrä miksi. Miehille ei jostain syystä kommentoida koskaan, että miksi he eivät tuo leipää tarpeeksi perheelleen että vaimo voisi olla kotona kasvattajana lapsilleen.

 
Yhdyn edelliseen. Meidän perhe on elänyt miehen tilistä jo kuusi vuotta kun olen ollut kotona lasten kanssa ja tehnyt vain satunnaista viikonloppukeikkaa. Eikä kiitos vastauksia: "miten kehtaat elää miehesi siivellä". Sitäkin nimettömänä tulee, en kyllä ymmärrä miksi. Miehille ei jostain syystä kommentoida koskaan, että miksi he eivät tuo leipää tarpeeksi perheelleen että vaimo voisi olla kotona kasvattajana lapsilleen.

[/quote]

Siis ei se taida ainakaan sinulla kehtaamisesta olla kiinni. Moni nainen kyllä arvostaa omaa taloudellista riippumattomuuttaan miehestä enemmän. Ei ole kiva olla mieheltä anomassa vaaterahoja tms. Samoin kun on tottunut aina elättämään itsensä, ei kaikille ole niin helppoa heittäytyä siihen miehen siivelle.

Mutta toivottavasti miehesi on myös hankkinut sinulle ylimääräistä eläketurvaa, eläkevakuutusta tai laittanut rahaa säästöön, kuuden vuoden katko palkkatuloihin tekee hyvän loven tulevaan eläkkeeseesi. Kannattaa ehkä näitäkin asioita miettiä kun jättäytyy työelämästä vuosikausiksi. Samoin kuin sitä että ehkä työpaikkaa ei enää niin helposti löydykään noinkin pitkän kotonaolon jälkeen.
 
Itse en ole päällikkö, enkä esimies, mutta vähempikin riittää. Lasten vuoksi voin luopua titteleistä, koska ehdin olemaan työelämässä monet monituiset vuodet ja tehdä uraa. Kun lapset ovat koulussa ja kaverit vanhempia tärkeämpiä, on aikuisten vuoro panostaa enemmän työelämään. On sääli, ettei tätä tajuta nykymaailmassa.
Oma akateeminen äitini sanoo nyt, 60-vuotiaana, katuvansa, ettei enempää ollut meidän lasten kanssa ollessamme pieniä. Lapset ovat pieniä vain hetken, sitä hän minulle korostaa - ja sen olen jo huomannutkin. Itselläni on 8kk tyttö ja 2,5 poika, ja kotona viihdymme. Tarhan esikoinen aloittaa syksyllä ja kuopus hieman myöhemmin.
[/quote]

Juuri tämä on asia mitä en ymmärrä, onko lapsille esim. herkässä koulun aloittamisiässä tärkeämpää kaverit vai vanhemmat? Itsestä ainakin tuntuu, että on jotenkin sallittua lähteä tekemään sitä uraa tuolloin, jolloin lapset jää vähemmälle huomiolle ja ongelmia ehkä alkaa syntyä. Itse olen lapsuudessani ollut sekä kotihoidossa että jonkin verran perhepäivähoidossa. Rehellisesti sanoen en muista niistä ajoista mitään. Ensimmäiset omat muistikuvat tulevat koulunaloitus ajoista, jolloin oma äitini lähti takaisin työelämään tekemään sitä rahaa, mitä kipeästi tarvittiin velkaisina omakotitalo asujina. Itse haluan toimia toisin, koska muistot niiltä ajoilta eivät ole välttämättä kovin ruusuisia.

Äiti ja lapset 05 ja 07, joka kokee olevansa monessa suhteessa etuoikeutettu tehdessään mukavaa työtä ja nauttiessaan seurata lapsiensa kehittymistä jokainen päivä, miksi ihmeessä tätä pitäisi alkaa myöhemmin katumaan?
 
Pakko kommentoida tohon asenteeseen "sun ja mun rahat". Meille on aivan vieras ajatus, että molemmilla olisi omat rahat, joita kumpikin itse käyttää. Jos kerta yhteen mennään ja yhteinen elämä perustetaan ja suhde on kunnossa ja toiseen luotetaan, en tajua miksi pidetään "omia rahoja". Meillä on eletty kaksi vuotta puolison tuloilla, jotka menevät suoraan yhteiselle tilille, enkä koskaan joudu "anelemaan" häneltä rahaa. Uskomaton ajatus!!!!! Joskus ennen lapsia minä tienasin enemmän ja tulen todennäköisesti tulevaisuudessa tienaamaan. Meillä ei omia rahoja lasketa, todellakaan, vaan yhteisiltä tileiltä käytetään rahaa siihen mihin tarvitaan; omiin juttuihin, yhteisiin juttuihin ja lasten juttuihin. Töitä tehdään yhteisen elämän hyväksi, lapset on yhdessä päätetty hankkia tietoisina sen vaikutuksista tuloihin, ja tuntuu tosi karulta ajatus että puolison tienaamat rahat olisivat hänen takanaan. Kylläpä tuli onnellinen olo kun luki "No mutta taas"-nimimerkin juttua!!! Voi elämä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja No mutta taas:
Siis ei se taida ainakaan sinulla kehtaamisesta olla kiinni. Moni nainen kyllä arvostaa omaa taloudellista riippumattomuuttaan miehestä enemmän. Ei ole kiva olla mieheltä anomassa vaaterahoja tms. Samoin kun on tottunut aina elättämään itsensä, ei kaikille ole niin helppoa heittäytyä siihen miehen siivelle.

Mutta toivottavasti miehesi on myös hankkinut sinulle ylimääräistä eläketurvaa, eläkevakuutusta tai laittanut rahaa säästöön, kuuden vuoden katko palkkatuloihin tekee hyvän loven tulevaan eläkkeeseesi. Kannattaa ehkä näitäkin asioita miettiä kun jättäytyy työelämästä vuosikausiksi. Samoin kuin sitä että ehkä työpaikkaa ei enää niin helposti löydykään noinkin pitkän kotonaolon jälkeen.

Tulihan se sieltä, kehtaaminen :D

"Moni nainen kyllä arvostaa omaa taloudellista riippumattomuuttaan miehestä enemmän". Arvostaa enemmän riippumattomuutta kuin lapsia, vai? Minusta jokainen on jonkinasteisen riippuvuuden myöntänyt jo vihkivalassaan. Parisuhteessa tehdään töitä toisen eteen, sitä suuremmalla syyllä kun kasvatusvastuu alkaa. Kaikki eivät valitettavasti kasvatusvastuuta ota itselleen koskaan, siltä näyttää.

Mieheltä ei tarvitse anoa vaaterahoja, sillä meillä on yhteinen käyttötili. Kulutkaan eivät hirveät ole. Tarvitseeko joku Suomen oloissa niin hinnakkaita vaatteita, ettei parisataa kuussa niihin riitä?

Eläkettä karttuu myös äitiys-, isyys - ja vanhempainvapaan sekä hoitovapaan aikana. Siihen ei auta kenenkään vedota, jos "riippumattomuus" ja vapaus vetävät pois perheen luota.

Miksi työpaikkaa ei löytyisi kotonaolovuosien jälkeen? Millä perustelet tämän?
 
Alkuperäinen kirjoittaja yhteisk.tiet:
Alkuperäinen kirjoittaja No mutta taas:
Siis ei se taida ainakaan sinulla kehtaamisesta olla kiinni. Moni nainen kyllä arvostaa omaa taloudellista riippumattomuuttaan miehestä enemmän. Ei ole kiva olla mieheltä anomassa vaaterahoja tms. Samoin kun on tottunut aina elättämään itsensä, ei kaikille ole niin helppoa heittäytyä siihen miehen siivelle.

Mutta toivottavasti miehesi on myös hankkinut sinulle ylimääräistä eläketurvaa, eläkevakuutusta tai laittanut rahaa säästöön, kuuden vuoden katko palkkatuloihin tekee hyvän loven tulevaan eläkkeeseesi. Kannattaa ehkä näitäkin asioita miettiä kun jättäytyy työelämästä vuosikausiksi. Samoin kuin sitä että ehkä työpaikkaa ei enää niin helposti löydykään noinkin pitkän kotonaolon jälkeen.

Tulihan se sieltä, kehtaaminen :D

"Moni nainen kyllä arvostaa omaa taloudellista riippumattomuuttaan miehestä enemmän". Arvostaa enemmän riippumattomuutta kuin lapsia, vai? Minusta jokainen on jonkinasteisen riippuvuuden myöntänyt jo vihkivalassaan. Parisuhteessa tehdään töitä toisen eteen, sitä suuremmalla syyllä kun kasvatusvastuu alkaa. Kaikki eivät valitettavasti kasvatusvastuuta ota itselleen koskaan, siltä näyttää.

Mieheltä ei tarvitse anoa vaaterahoja, sillä meillä on yhteinen käyttötili. Kulutkaan eivät hirveät ole. Tarvitseeko joku Suomen oloissa niin hinnakkaita vaatteita, ettei parisataa kuussa niihin riitä?

Eläkettä karttuu myös äitiys-, isyys - ja vanhempainvapaan sekä hoitovapaan aikana. Siihen ei auta kenenkään vedota, jos "riippumattomuus" ja vapaus vetävät pois perheen luota.

Miksi työpaikkaa ei löytyisi kotonaolovuosien jälkeen? Millä perustelet tämän?

Jopas taisi osua hermoon ;)

Taloudellisen riippumattomuuden arvostaminen ei kyllä ainakaan minusta ole yhtään rinnasteinen asia lasten arvostamisen kanssa. Eikä se eikä aikaisin töihin meneminen myöskään tarkoita etteikö ottaisi kasvatusvastuuta lapsistaan. Vai tarkoittavatko ne sitä sinulle?

On hyvä, jos sinä et tarvitse isoja käyttörahoja. Toiset naiset taas tykkäävät hemmotella itseään vähän kalliimmilla jutuilla, ja on vain hyvä, jos sen vielä rahoittaa ihan itse. Oletkos muuten kysynyt mieheltäsi, mitä hän tykkää vuosien kotiäitiydestä? Olisiko hänestä kenties kivaa jos rahaa jäisi käyttöön vähän enemmän kun sinäkin osallistuisit ansaitsemiseen?

Eläkettä voi karttua joo, mutta kertymä on aika erilainen jos sen laskennan pohjalla on 5000 euroa kuussa kuin jos se on pelkkä kotihoidon tuki. Ei ehkä nyt tunnu tärkeältä mutta eläkkeelle jäädessä voipi harmittaa.

Mitä tulee työllistymiseen, kumman luulet saavan helpommin töitä, asiantuntemuksensa ja osaamisensa ajan tasalla pitänyt henkilö joka on muutenkin sopiva hommaan vai vuositolkulla kotona ollut äiti jonka CV'ssä on lehmän mentävä aukko? Sorry vaan, mutta vastaus ei ole kovin vaikea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi näitä marttyyriäitejä:
Oletkos muuten kysynyt mieheltäsi, mitä hän tykkää vuosien kotiäitiydestä? Olisiko hänestä kenties kivaa jos rahaa jäisi käyttöön vähän enemmän kun sinäkin osallistuisit ansaitsemiseen?

Eiköhän jokaisessa normaalissa perheessä asiasta ole keskusteltu... Tottakai se kaikista osapuolista olisi kivempaa jos rahaa jäisi enemmän käyttöön, mutta kaikille se nyt ei ole se elämän tärkein asia. Kyllä pari vuotta pärjää vähemmälläkin. Siinä on sitten taas loppuelämä aikaa törsätä mihin lystää jos tulot sitten antavat myöden. Jännä juttu, että nämä uraäidit haukkuvat kotona olevia äitejä marttyyreiksi ja ties miksi, mutta eivät tule ajatelleeksi että ihan omasta tahdostaan ne äidit kotona yleensä ovat, ja monet jopa nauttivat siitä. Mun kaaliin ei sitten taas uppoa se, miksi toisille on se ura niiiin tärkeä, ettei voi vaikka vuotta olla kotona lapsen kanssa kun on semmoisen halunnut tehdä. Eri asia on, jos on oikeasti pakko mennä rahan takia töihin, kun muuten ei pärjää. Vuosikin on aika lyhyt aika. Kyllä jokaisen luulisi pystyvän olla sen aikaa kotona, vaikkei niitä älyllisiä virikkeitä sitten ehkä niin paljon saakaan. Sekin on toisaalta ihan itsestä kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja No mutta:
Ei se kotihoidon tuki ole yhtään isompi kuin muillakaan, sehän ei ole tuloihin sidottu ollenkaan. Eli alle 300 euroa miinus verot ei riitä mihinkään. Kaikissa kunnissa kun ei makseta kuntalisiä ollenkaan.

Ja totta, isompi palkka, isommat menot. Huomaat kyllä itsekin että tulojen kasvaessa kyllä ne menotkin tuppaavat kasvamaan.

Tiedän vallan hyvin, että kotihoidontuki on sama kaikille, mutta ennen äitiyslomaa palkka on toisilla isompi, samoin vanhempainpäiväraha. Luulisi suurituloisen voivan pistää hieman sukanvarteen ennen hoitovapaata. On vähän eri asia elellä parin tonnin kuin parinsadan euron tuella...

Ja kyllä, olen huomannut menojen kasvavan tulojen kasvettua, sillä ostimme ensimmäisen omistusasuntomme kummankin vanhemman valmistuttua. Emme kuitenkaan heti ostaneet sitä isoa unelmataloa, vaan elelemme edelleen melko vaatimattomasti vanhasta tottumuksesta. Se kannattaa, sillä olen pian taas jäämässä äitiyslomalle ja hoitovapaalle.
 

Yhteistyössä