Alkuperäinen kirjoittaja No mutta taas:
Siis ei se taida ainakaan sinulla kehtaamisesta olla kiinni. Moni nainen kyllä arvostaa omaa taloudellista riippumattomuuttaan miehestä enemmän. Ei ole kiva olla mieheltä anomassa vaaterahoja tms. Samoin kun on tottunut aina elättämään itsensä, ei kaikille ole niin helppoa heittäytyä siihen miehen siivelle.
Mutta toivottavasti miehesi on myös hankkinut sinulle ylimääräistä eläketurvaa, eläkevakuutusta tai laittanut rahaa säästöön, kuuden vuoden katko palkkatuloihin tekee hyvän loven tulevaan eläkkeeseesi. Kannattaa ehkä näitäkin asioita miettiä kun jättäytyy työelämästä vuosikausiksi. Samoin kuin sitä että ehkä työpaikkaa ei enää niin helposti löydykään noinkin pitkän kotonaolon jälkeen.
Tulihan se sieltä, kehtaaminen
"Moni nainen kyllä arvostaa omaa taloudellista riippumattomuuttaan miehestä enemmän". Arvostaa enemmän riippumattomuutta kuin lapsia, vai? Minusta jokainen on jonkinasteisen riippuvuuden myöntänyt jo vihkivalassaan. Parisuhteessa tehdään töitä toisen eteen, sitä suuremmalla syyllä kun kasvatusvastuu alkaa. Kaikki eivät valitettavasti kasvatusvastuuta ota itselleen koskaan, siltä näyttää.
Mieheltä ei tarvitse anoa vaaterahoja, sillä meillä on yhteinen käyttötili. Kulutkaan eivät hirveät ole. Tarvitseeko joku Suomen oloissa niin hinnakkaita vaatteita, ettei parisataa kuussa niihin riitä?
Eläkettä karttuu myös äitiys-, isyys - ja vanhempainvapaan sekä hoitovapaan aikana. Siihen ei auta kenenkään vedota, jos "riippumattomuus" ja vapaus vetävät pois perheen luota.
Miksi työpaikkaa ei löytyisi kotonaolovuosien jälkeen? Millä perustelet tämän?