Aktiivinen seksielämä vanhalla iällä on merkki hyvästä fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä, se ennustaa pienempää riskiä sairastua ja kuolla 🧓💕👨

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Oikein hienoa jos se ei ole ihan yleistä seksin harrastamisen vihaamista mutta tällä palstalla se ainakin on yleistä, ainakin muutamilla (Esso ja naisoletettu, todnäk muitakin)

Eikä saisi siksi tuomita miehiä koska se on koodattu ominaisuus ja siitähän sairastuvat jos ei sitä saa harrastettua. Olipa vastenmielistä lukea erään mies- & seksivihaajan tekstiä tänään että kun ei anna sitä niin mies kuolee aikaisemmin pois. Hän on selvästi niitä perinnön odottajia
Super-Setis jankkaa aina samaa mantraa seksin ihanuudesta. Pervo, jonka horinat oppii nopeasti skippaamaan yli.
 
Jos sinä kuvittelet noin, emme me voi sille mitään.

Ehdottaisin, että keskityt omaan elämääsi etkä murehdi esim. tällä foorumilla kirjoittelevien tuntemattomien ihmisten, etenkään naisten, elämää - me pärjäämme kyllä.

Lisäksi niin ikäihmisille kuin muillekin uni on tärkeää (vrt. aloituksesi ajankohta) samoin kuin taukojen pitäminen netistä.
👍 Kannattaa opetella valikoiva lukeminen.
Törkyjutut on helppo ohittaa. Samat Lima-Penat täällä jankkaa vuosikymmenestä toiseen ja kolmanteenkin.
 
Ai mä luulin, että olet eläkkeellä.

Mutta siis jos olet töissä tuohon aikaan, niin eikö se olisi hyvä tehdä sitä työtä eikä esim. ajatella seksiasioita, varsinkaan muiden?
Täällä luullaan niin paljon pieleen. Esimerkkinä varsinkin eräs iäkkäämpi naisoletettu. Mutta kyllä sinullakin se vastaisuus siellä nostaa päätään koska sen harrastaminen iäkkäillä miehillä lisää elinvuosia. Olen siis hyväntekijä kun levitän sanaa 🤗
 
Siihen se ihanuus, siis jankkaamiseen, taitaakin jäädä.

Vanha sanonta: siitä puhe mistä puute.

Jos vientiä olisi, luulisi, että hän on ihan muualla kuin "töissä" yöaikaan ja samalla mammapalstalla.
Seksi ei ole jyystämistä. Jos ihmissuhde on historiaa, kannattaa keskittyä muihin asioihin.
Kehostaan voi nauttia hyvin monella tavalla kuten minä nyt makoilemalla sohvalla bestseller kainalossani. En huolisi kainalooni haisevaa äijää, joka on ollut nettikirjoitusteni kimpussa vuosikymmeniä.
 

Yhteistyössä